Lue keskustelun säännöt.
Hylkäämisen pelko ja tulen aina hylätyksi, hienoo!!!!
30.08.2019 |
Mulla siis tutustumiset sujuu alkuun tosi hienosti ja on hauskaa jne mutta sitten jotenkin menen lukkoon enkä osaa niin rento enää olla. Pelkään siinä vaiheessa kiintyä ja pelkään, että tulen jätetyksi tai että toinen ei olekaan vakavissaan ymym. Ja suhteet loppuu ennenkuin alkavatkaan. Nyt taas sama juttu, kun puolen vuoden jälkeen uskaltauduin treffeille... Mies hetken hyvän alun jälkeen hiljeni. Enkä ees tajua mitä tapahtui. Että tapaanko mä alitajuisesti tällaisia sitoutumiskammoisia, aiheutanko ite käytökselläni hylkäämisen vai onko vaan paskaa tuuria? Hirvee olo jokatapauksessa, kun tosi harvoin uskallan tutustua kehenkään ja sitten kun uskallan niin huomaan, että sama toistuu... Oon joskus tästä kertonukin suhteen alussa, mutta sama oli lopputulos. Enkä todellakaan ole läheisriippuvainen vaan päinvastoin ehkä hyvinkin itsenäinen tyyppi. Että pitääkö tässä ny loppuelämä olla yksin vai mitä hittoa???? Niin, välissä mulla oli pitkä avioliitto ja siinä olin ihan normaali ja tasapainoinen eikä mistään tällaisesta ongelmasta ollut viitteitäkään.
Kommentit (24)
Mitä nyt omasta kokemuksesta hylkäämisenpelosta kärsivän kanssa olleena voin sanoa, hänellä oli ilmeisesti tarve päästä jotenkin olemaan omassa päässään oikeassa siinä asiassa, ettei kukaan viihdy hänen kanssaan ja jättää kuitenkin lopulta ja ajatteli sen aina varmistaa sietämättömällä käytöksellään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Hylkäämisen pelko aiheuttaa hylkäämistä.
Se pelko tekee sinut varovaiseksi ja varautuneeksi. Ylireagoit kaikkiin kuvittelemiisi hylkäämisen merkkeihin, ja kun etsit niitä merkkejä toisen käyttäytymiestä 24/7, näet niitä merkkejä 24/7. Vastapuoli ei voi olla huomaamatta varautunutta ja vauhkoilevaa käyttäytymistäsi, hän tekee siitä omat johtopäätöksensä ja nostaa kytkintä.
Miksi hän siis nostaa kytkintä sen sijaan, että ymmärtäisi ja antaisi aikaa luottamuksen rakentamiselle? Jos muuten oikeasti tykkää ja välittää?
Sen hylkäämispelkoisen oman käytöksen takia, hän yrittää työntää toista pois ja usein aiheuttaa toiselle pahaa mieltä sanomisillaan. Raja tulee jossain vaiheessa vastaan ja sitten tulee lähtö, pakko yrittää säilyttää edes se oma mielenterveys. Kaikkien tällaisten jonkin sortin mt-ongelmista kärsivien kanssa oleminen voi olla todella raskasta, eikä kaikista ole "hoitajiksi". Itse tein sen virheen, että menin tuollaiselle vakuuttelemaan että minähän en mihinkään lähde. Tästä sai ilmeisesti pökköä pesään toinen niin, että suorastaan otti tavoitteekseen ajaa minut pois ja lopulta onnistuikin siinä. "Mitäs mä sanoin" kai pääsi tyytyväisenä sitten toteamaan mielessään, hän oli voittanut jälleen.
Mä ennen mietin jotain tollasta kanssa, mut sit päätin, että höpö-höpö. Mä päätän ite keneen ihastun ja rakastun ja se on tasan tarkkaan sen tyypin ongelma, jos ei ihastu ja rakastu muhun, mun elämä on silti kivaa ja ainutlaatuinen mulle. Kun lopetin sen pelkäämisen ja annoin vaan mennä, otin reilusti yhteyttä, jos kiinnosti, enkä lannistunut, jos joku ei just sillä hetkellä ollut saatavilla. Arvatkaa vaan, miten kävi =)
Mä kyllä aistin toisten pelot, ja jos vaikuttaa siltä, ettei toinen kestäisi menetystäni, kyllä se paradoksaalisesti saa ottamaan askeleen taaksepäin. En halua olla kenestäkään noin vastuussa.
Kannattaa ensin kohdata se pelko, selvittää, mistä siinä on kyse ja käsitellä se. Pääset rennommin tutustumaan ihmisiin, kun ei ole maailmanloppu, jos ei jutusta tulekaan mitään. Kummallekinhan on parempi, että jos ei natsaa, jatketaan etsintöjä.
Tämä viesti ihmiseltä, joka itsekin kärsi ennen hylkäämisen pelosta. Liittyi lapsuuden hylkäämiskokemuksiin sekä siihen, että kuvittelin arvoni olevan kiinni siitä, kelpaanko toisille ihmisille. Itse ne traumat oli käsiteltävä, jotta alkoi kyetä terveisiin suhteisiin.