BIG Brother 2019 Official
No niin, aloitellaas odottaminen, tällä viikolla jysähtää! Mitä odotatte uudelta BB:ltä?
Kommentit (90773)
Jukassa on kyllä kyl tollasta jaajo maista pilkettä silmäkulmassa. Odotan mielenkiinolla että pääsee eroon eeviksesta ja alkaa oleen rennonpi.
Ruotsalaisella Betsson-vedonlyöntifirmalla oli kohteena kuka kolmesta häätöäänestyksessä olevasta putoaa. Vedoista yli 90% asetettiin Emmin putoamisen puolesta, kun normaali jakauma olisi ollut edes lähellä 33 - 33 -33 % putoajaehdokkaiden välillä. Siis BB oli etukäteen päättänyt Emmin putoavan ja jotkut henkilöt käyttivät tietoa lyödäkseen rahoiksi. Tämä on väärin Emmiä, muita kilpailijoita (jotka eivät tiedä putoavansa käsikirjoituksen vuoksi, ei yleisöäänestyksen), yleisöä ja etenkin tekstiviesteistä maksaneita kohtaan.
Antaakohan BB kommenttia asiasta?
Näyttäis nyt Krisua kamera. Tarina " ei meillä ollu vaikeeta" joopa joo, kukaan ei näytä tajuavan Krisun monen päivän ajan kestävää painetta.
Ketkä kaikki on luovuttanut suomen bb historian aikana ja poistunut omasta tahdosta talosta? Muut kun Martina?
Miksi Milla hämmentää paistinpannulla ruokaa jatkuvasti? Kehui aluksi olevansa hyvä kokki, mutta kokkina sanon, että p*skanv*tut.
NYT NIITÄ TIMON ALASTONKUVIA TÄHÄN KETJUUN!! Oliko totta että pyllisti yx päivä suoraan kameraan😍
Vierailija kirjoitti:
Facebookin big brother palstalla kysely kelle antaisi äänet. Vaikea arvata ketkä 2 esiintyy vissiin joka vastauksessa
Kävin tsekkaas 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sen verran pitäis osata ajatella talossa, että ketkä ehkä saattaisivat olla yleisön suosikkeja, Krisu nyt selkeästi on. Ei tällaiselle kannata ääniään antaa, jos itse joutuu äänestykseen, niin tippuu itse varmasti.
Toivottavasti nyt eivät kuvittele, että Eevis on kansan suosikki kun pääsi vippiin
Eevis ainakin itki yks ilta kuinka hän on kansan suosikki kun pääsi vippiin. Vähän hirvittää jos putoaa seuraavaksi ja selviää totuus. No krisu ei tipu. Veikkaisin että vippijien äänet menee aikalailla tarinalle tai Anulle. Tiputukseen luultavasti krisu, tarina ja Anu.. Joista tarina veks
Koska Tarinaa ei haluttu ulos viime viikolla, tuskin vielä tälläkään viikolla, eli noista kolmesta Anu laitetaan ulos, teettää liikaa työtä tuotannolle ja sotkee käsikirjoitusta, kun tarvitsee lääkkeitä ja lepoa eikä voi osallistua kaikkeen.
Anu on hyvän näköinen, onko siitä missään suihkukuvia?
Voi teitä jonne-parat. Eikö äiti ole huomioinut teitä tarpeeksi? Jäikö tutti saamatta?
Jukka tosi rauhaton eikä tiedä miten päin olla. Makkariin tullessaan kosketti Eevistä takaapäin. Odottaa vaan koska pääsee hommiin. Eevis on keskustellut jo pitkään makkarissa kaikessa rauhassa Tarinan kanssa viikkotehtävästä ja järjestänyt vaatteitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sen verran pitäis osata ajatella talossa, että ketkä ehkä saattaisivat olla yleisön suosikkeja, Krisu nyt selkeästi on. Ei tällaiselle kannata ääniään antaa, jos itse joutuu äänestykseen, niin tippuu itse varmasti.
Toivottavasti nyt eivät kuvittele, että Eevis on kansan suosikki kun pääsi vippiin
Se meni omituisesti, kun sanottiin, että kansa on valinnut Eeviksen vippiin. Miten niin? Ja siitähän Eevis innostui, että on katsojien suosikki.
Eeva-Leenahan oli vaan hämillään, että ai minäkö ja Tarina hyökkäsi siihen sössöttämään että sä oot katsojein suosikki aikun kivaaa. Eli Tarinalta lähtöisin ajatus, että katsojat äänestivät suosikkinsa vippiin.
Tämän paikan nimi pitäisi olla jonnela.fi. Sopisi paremmin.
Parasta on just se että Helmeri on syntynyt. Mahtava tyyppi :)
Eevis kertoi että jukka on hänen rattopoika 🤔
Vierailija kirjoitti:
Hyi hitto tuota noiden keittiöhygieniaa. Tarina aivastaa eikä pese käsiään vaan jatkaa ruoanlaittoa. Jukka koskee raakaan naudanlihaan eikä pese käsiään sen jälkeen ja koskettelee niillä Ehec-käsillään jokaista paikkaa. Bb:n pitäis oikeasti järjestää noille hygieniakoulutus. Tuohan on terveydelle vaarallista. Uskomatonta miten aikuiset voi olla noin sikoja ja tyhmiä.
Asukkaille ensin kooste kaikista epähygieenisistä ruoankäsittelyistä ja sen perään hygieniakoulutustehtävä.
Tämä olisi oikeasti hyvä ja hyödyllinen tehtävä.
Ja varmasti tulisi myös sanailua ja tahatonta komiikkaa.
Kevinistä ja Jukasta yhdessä irtoaisi enemmän viihdettä ilman Eevistä.
Löytyisiköhän täältä internetistä kuvia, jossa Kristian olisi mahdollisimman vähäpukeinen tai jopa alasti? Jos löytyy, niin laittakaa linkki niihin tämän viestin vastauksiin! Vastauksista kiitollinen Homomies1981.
Lifetime loser oppi uuden sanan, kun häntä kutsuttiin jonneksi. Annan sinulle tehtävän. Kun taas seuraavan minuutin aikana alat kirjoittaa tänne seuraavaa vihaviestiäsi, mieti 2 SEKUNTIA mitä olet tekemässä, mikä sinusta on tullut ja voisitko käyttää elämäsi hetket paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Näyttäis nyt Krisua kamera. Tarina " ei meillä ollu vaikeeta" joopa joo, kukaan ei näytä tajuavan Krisun monen päivän ajan kestävää painetta.
Tarinalla ei varmasti ollutkaan vaikeaa, eihän se tehnyt muuta kuin esiintyi ja komenteli muita.
Ei mitään vastuuta mistään, ei minkäänlaista sitoutumista, pelkkää länkytystä ja laiskottelua.
Eevikselle oli helppo, ei näytellyt oli oma ittesä. Yllätys, on vaan niin lahjakas