BIG Brother 2019 Official
No niin, aloitellaas odottaminen, tällä viikolla jysähtää! Mitä odotatte uudelta BB:ltä?
Kommentit (90773)
Kai tuo rankku päättyy ennen nukkumaanmenoa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulin just tuotannon jäseneltä, että Anu esiintyy Villelle huomenna sen synttäreillä. BB hankki Anulle sexyt alusasut ja reiteen ulottuvat nahkasaappaat ja helmet, jotka Anu vetää pi**ustaan eroottisen tanssinsa aikana. Villen silmälasit huurtuvat.
Jotain tuollaista taisi tapahtua eräällä aiemmalla kaudella. Villiä oli meno silloinkin.
Anu kulkee edestaas katsomassa mikä on tilanne kelläkin. Ja suolaa Krisua lisää.
Millä täällä vouhotetaan Krisun tippumisesta?
Ei tule lähtemään sunnuntaina BBn rahasampo.
Ompahan Anu iloinen; ihan kuin Aleksis Kivi olsii viimein heränyt kuolonunesta, kampeutunut istumaan arkussaan ja lakannut tuiottamasta tyhjää kattoa. No mikäs sielä kus seitsämän veljen kanssa saa olla
Krisu kyllä huonossa kunnossa. Umpivösynyt.
Olisi kohtuullista päästää nukkumaan.
Anu varmaan aika kiva bilettämään talon ulkopuolella. Bileitä riittää varmasti bb:n jälkeenkin. Asuvatkohan lapset isovanhemmilla muutenkin? Jos Anu ei kerta koskaan käy kaupassa, eikä osaa kokata kuin munakasta.

Kiva=KOVA
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Krisu on kamala kännissä. Ei mitään vastuuta omasta juomisesta, ihan sama jos sammuu kyllä toiset huolehtii, että tehtävät ja muut hoituu. Ja Jukan tahallinen ärsyttäminen ja provosointi, Krisu sanoi kyllä kohtuuttoman ilkeästi.
Ottaahan Krisu koko ajan rehdisti vastuuta ja sanoo reilusti kaikki omat virheensä.
Kuten joku aiemmin sanoi, liukuhihnalta tulevar Krisun anteeksipyynnöt, ”anteeksi JOS”, ”anteeksi, mutta..” ja kääntää oman käytöksensä vielä kiusatun syyksi... Ja vaikka ei aina kääntäisi, niin mitään ei tarkoita, koska ei ole aikomustakaan muuttaa tapojaan. Tietää että noin pääsee pälkähästä.
Krisu on muuten varmaan aika hirveä poikaystävä, tulipahan mieleen..
Joku tossukka tyttökaverina. Oma äitini oli valitettavasti juuri sellainen tossukka, antoi isän simputtaa lapsiakin vaikka kuinka ja aina vaan myötäili.
Onko Krisun eukko thaikku vai ovatko naimisissa.
Seuratkaapa Anua kun kulkee ankeuttamassa Krisua luo pitkiä vahtaavia katseita ja suunnittelee jo lisäiskuja. Hullu akka.
Krisussa on yhtä paljon seksiä kuin Uuno Turhapurossa, mutta kyllähän se Uunokin naisia sai mitä kyllä ihmettelen. Nyt se miesvauva itkee tuolla kun ei saa buranaa, on kyllä säälittävä tapaus.
Nyt Ville psyykkaa Kevinkin ostamaan itselleen mitä haluaa kaupasta..sanoi ettei sun tarvii olla niin että ajattelet muita tai jotain..
Ville on vittumainen ukko nyt selvisi mullekin haluaa että nuo kolme käyttäisi sen 150 vaan itselleen!!Tyranni taatusti himassa!!
miksi Krisu ei pääse lääkäriin alkoholia nauttineen pää ei kestä kolahtelua on aivoverenvuodonvaara
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ostivat kaupasta. Oliko 50e tarkoitettu vain itselle eikä saanut laittaa yhteiseen budjettiin.
Eihän ne kauppaan ole koskaan päässyt kuin vasta 23.00 jälkeen noin.
Ok. Ennää 24/7.
Joku veikkasi, että Krisun nousu kaatuu keskiviikon bileisiin. Oikeassa oli. Olen koittanut ymmärtää hauskaa poikaa, mutta nyt meni kyllä yli. Ei ole enää mukavaa katseltavaa. Suosikki vaihtui. Krisu kotiin toipumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon nyt jo niiiiin surullinen kun Jukka lähtee talosta sunnuntaina. Satavarma että Krisu-fanit äänestää Jukan ulos. Olen pikkuhiljaa ajan kuluessa ruvennut tykkäämään Jukasta enemmän ja enemmän. Alku meni läskiksi kun Eeviksen kanssa meni kaikki aika muhinoidessa eikä herran persoona päässy esille. Mut nyt kun hän on enemmän mukana geimeissä niin minusta hän on tosi ihana, symppis ja fiksu,
FIKSU??? 😂😂😂
”Jos valonnopeus on nopein niin mikä on toiseksi nopein?” Timo pyöritteli silmiä kun Jukka kyselee tyhmiä..
No mikä on? 🤣
Veikkaan äänennopeutta..tai ydinreaktiota..
Vierailija kirjoitti:
Oliks tuotannon pakko antaa niille noin paljon juomista eilen?
Koko päivä ollu kuolleen tylsä ku noi vaan krapuloi ja pohtii mennyttä.
Eikös juojat ihan itse juomansa juoneet, omia valintoja, juoda fiksusti tai kuten nuo juopot!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Krisu on kamala kännissä. Ei mitään vastuuta omasta juomisesta, ihan sama jos sammuu kyllä toiset huolehtii, että tehtävät ja muut hoituu. Ja Jukan tahallinen ärsyttäminen ja provosointi, Krisu sanoi kyllä kohtuuttoman ilkeästi.
Ottaahan Krisu koko ajan rehdisti vastuuta ja sanoo reilusti kaikki omat virheensä.
Kuten joku aiemmin sanoi, liukuhihnalta tulevar Krisun anteeksipyynnöt, ”anteeksi JOS”, ”anteeksi, mutta..” ja kääntää oman käytöksensä vielä kiusatun syyksi... Ja vaikka ei aina kääntäisi, niin mitään ei tarkoita, koska ei ole aikomustakaan muuttaa tapojaan. Tietää että noin pääsee pälkähästä.
Krisu on muuten varmaan aika hirveä poikaystävä, tulipahan mieleen..
Joku tossukka tyttökaverina. Oma äitini oli valitettavasti juuri sellainen tossukka, antoi isän simputtaa lapsiakin vaikka kuinka ja aina vaan myötäili.
Onko Krisun eukko thaikku vai ovatko naimisissa.
Villi veikkaus että tyttöystävä on ainakin vähintään 5 vuotta nuorempi. Nuorempia on helmpompi alistaa eikö ja pyöritellä puheilla...
Mitä veikkaatte, mitä kaikkea näytetään eilisillan bileistä koosteessa?
Eihän ne kauppaan ole koskaan päässyt kuin vasta 23.00 jälkeen noin.