BIG Brother 2019 Official
No niin, aloitellaas odottaminen, tällä viikolla jysähtää! Mitä odotatte uudelta BB:ltä?
Kommentit (90773)
Milla on alusta asti ärsyttänyt juuri tuon vuoksi, että on sellainen nyhverö, joka ei saa sanaa suustaan kuin selän takana. Iloisesti kikattelee ja lähtee leikkiin mukaan, niin mistä vi*usta tuntematon voi tietää, että toista oikeasti ahdistaa? Itse hän asettaa toiset eriarvoiseen asemaan, kun puhuu pienessä porukassa ja pyytää toista ihmistä puhumaan hänen puolestaan.
Vierailija kirjoitti:
Onko Kevin saanu Millalta palautetta, kun nälvi eilen koko päivän, ettei Milla ole penaalin terävin kynä?
Ei koska Ville haluaa esittää ylijumalaa myötäilevälle Krisulle. Kevin ei myötäilisi, eikä muutenkaan siedä Villen persoonaa. Ville ei saa otetta Keviniin. Bb-taloon ei pidä hakeutua, ellei kestä kritiikkiä, ironista huulenheittoa tms., jota tulee pahimmassa muodossa talosta poistumisen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vittumaisesti teki Ville puhui muille kun Krisu oli muualla ja veti puukon Krisun selkään täysillä makkarissa. kiero kuin korkkiruuvi. Esiintyy kuin isä tuolla.
Sanoi, että oli jo puhunut asiasta Kristianin ja Kevinin kanssa. Kertoi, että talossa on puhuttu Millalle vähän ilkeästi ja arvosteltu älykkyyttään.
Helmeri oli se, joka sanoi, että ainakin hänen teki aamulla pahaa se kuinka Kristian puhui Millalle.Kaikki sanoivat huomanneensa tuon, ja jokainen lupaili, että kiinnittää siihen jatkossa huomiot
Juuri noin narsisti toimii seläntakana ja kasaa jonkin heikkouksista porukat eristämään vihollisensa. Villeä vtuttaa kun Krisu näkee hänestä läpi.
Vierailija kirjoitti:
On tuo krisu raskas kun ei ymmärrä, että loukkaa esim. Millaa sanomisillaan joka ei uskalla kyllä sanoa suoraan krisulle takaisin.
Juuri näin ja tämän takia Milla ahdistuisi enemmän jos kaikkien kanssa siitä joutuisi silmätysten puhua nyt kaikki tietää ja ymmärsi hyvin paitsi Krisu idiootti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat työkuviot muuttunut niin etten ole pariin viikkoon kerennyt 24/7 juuri seurata ja koosteet jääneet näkemättä. Mutta miksi moni on Anua vastaan? Ei hän minustakaan voittoa ansaitse mutta ei hän minussa herätä mitään inhoa tai ärsytystä myöskään. Hemmin kanssa hengailukin vaikuttaa ihastumiselta, mitä pahaa siinä on? Ja viikkotehtävässä suoritti rataa oikein mallikkaasti kuitenkin?
Lietsovat vihaa jokaista naista kohtaan vuorollaan.
Yritin miettiä, että millainen nainen olisi sellainen jota ei keksittäisi vihata ja ei kyllä tule nyt mieleen? Joku sukupuolijuttu tässä nyt ihan selvästi on. Miehille sallitaan paljon PALJON enemmän kuin naisille, eikä miesten huonoja puolia huomioida juuri ollenkaan. Vaikka Jukka oli nytkin yleisön päättämänä häädössä, niin aika vähän hänestä on ainakaan tällä palstalla mitään pahaa kirjoitettu, ylistystekstejä sitäkin enemmän.
Olen samaa mieltä, ja jopa asukkaat itse vitsailevat suomalaisten "sovinistisuudesta". Esimerkiksi Millaa haukutaan sekä Facebookissa, yliksellä että täällä turhanpäiväiseksi pyllynpyörittäjäksi (paljon rankemmin sanavalinnoin tosin), mutta Krisu saa rauhassa paljastella itseään ja tehdä helikoptereita, sillä sehän on vain ja ainoastaan hauskaa. On se Krisu ÄIJÄ!
Eevis sai kohtuuttomasti paskaa niskaan seksinharrastamisesta ja "ärsyttävistä jutuistaan"(??), ihmiset suorastaan riemuitsivat hänen lähdöstään, mutta Jukka jää taloon viikko toisensa jälkeen, vaikka syyllistyi myös seksin harrastamiseen ja on viime aikoina mm. huutanut useammalle asukkaalle, että "hävetkää, stnan siat". Miettikää ihmisten reaktioita, jos paljon raivoa katsojissa aiheuttaneet Tarina tai Eevis olisi huutaneet jotain samanlaista? Eevis haukuttiin psykoksi jo vain siksi, että alkoi hiljaisesti itkeä ollessaan kahlittuna sängyssä.
Mutta ei, kyllä se on tullut selväksi, että mies saa tehdä ja sanoa paljon enemmän kuin nainen.
Höpsis. Naisasukkaat ovat vain tänä vuonna olleet tosi laimeita. Muistatko strippari-Janican, joka voitti koko paskan vuonna 2011?
Ei katsojat ole seksistisiä, mutta naisilta vaaditaan yhtä lailla sisältöä ohjelmaan. Janicakin oli sellainen, joka herätti keskustelua paljon. Oli itsepäinen, itsenäinen eikä antanut kenenkään pompotella. Milla nyt vaan ei tarjoa hirveästi sisältöä ohjelmaan. Ja Krisua ei pidetä äijänä, koska heiluttelee muniaan. Nuohan ovat nimenomaan sen huonoja puolia, mutta Krisu on paljon monipuolisempi ja kiinnostavampi hahmo kuin Milla.
Seksi ei ollut ainut ärsytys Eeviksenkään kohdalla. Taas voi verrata Janicaan, joka harrasti myös seksiä kauden aikana. Ei Janicaa sen takia häädetty. Ei ketään kiinnostanut se suuremmin. Eeviksen ja Jukan kohdalla oli nimenomaan se, että se meni ihan överiksi. Ei piitattu enää muista asukkaista, valehdeltiin heille, annettiin vääriä lupauksia. Ja se Eeviksen laiskuus.
Totta kai Jukka on saanut nyt hyvääkin palautetta, koska on ilman Eevistä tuonut muutakin sisältöä ohjelmaan kun seksin ja makoilun. Mutta niin kuin eilen näki, eivät kaikki katsojat hänelle mitään anteeksi ole antaneet. Edelleen päätyisi helposti häätöön, jos katsojat päättävät.
Eli strippari-Janican kaksoisolento on ainoa joka kelpaa, kun sukupuolena on nainen?
Jännä että miehistä kuitenkin kelpaa niin uskonnollinen Ville, Hiljainen kieroileva Kimmo, Kiroileva ja karjuva päällepäsmäri alkoholisti Krisu ja Hiljainen Krisua liehittelevä tapetti-hemmi, sekä panomies sovinisti-Jukka. Noista miehistä vain Krisu ja Ville on itsenäisiä, itsepäisiä jotka eivät anna kenenkään pompottaa.
Miesasukkaiden kattaus oli tänä vuonna paljon parempi kuin naisten. Tämän huomion kyllä tekivät monet heti alussa. Sieltä nousi heti paljon selkeitä hahmoja esille. Oikeastaan ainut naisasukas, joka oli todella mielenkiintoinen hahmo heti alusta oli juurikin Tarina. Itse ainakin osasin odottaa tätä, että naisia tulee tippumaan nopeempaa tahtia ihan sen takia, että kauden naisvalinnat vaikuttivat tylsemmiltä kuin miehet.
Ja ei tarvitse olla identtinen Janican kanssa. Ei tarvitse omata juuri hänen luonteenpiirteitään. Nostin hänet esille, koska väitit, että katsojat ovat seksistisiä eivätkä siedä seksiä harrastavaa naista, mikä ei pidä paikkaansa. Kyllä tuolla ovat seksiä harrastaneet naiset ennenkin pärjänneet.
Jos Eevis olis jättänyt sekstailun väliin, eikä olis tuosta suihkukäyttäytymisestä kertonut, olis vielä talossa.
Eevis näyttäytyi myös tosi laiskana. Hänestä oli hirveästi materiaalia lojumassa muiden jaloissa tai jossain nurkassa hiljaa, kun muut kävivät keskusteluja ryhmässä. Eeviksen kannalta olisi ollut parempi, jos olisi ollut enemmän sellaisia pienen ryhmän tehtäviä (ilman Jukkaa), missä hänen olisi ollut pakko osallistua enemmän. Nyt jäi ryhmätilanteissa sivuun omiin ajatuksiinsa lepäilemään.
Se on ihan totta. Olihan Eevis laiska, mutta niin tuolla talossa näyttää olevan moni muukin. Ville siivoilee ja joskus siitä mainitsee. Kuinka hyvin nuo muut kerää jälkensä? Tämä jos olis ollu kriteerinä, niin häätöjärjestys olis ihan toinen. Villen lisäksi siivosi Tupu. Tosin Tupu välillä kitisi ja protestoi.
Miksi ei puututa siihen, että Krisu kiusaa? Tuotanto, puuttukaa jotenkin asiaan, miljoonan taalan paikka!!! Tyypillinen tilanne, jossa kiusaaja vielä dominoi keskustelua, kun asiaa yritetty ottaa esille. Asia nostettu niin monessa tilanteessa esille, pk-huonessa ja muualla. Harmittaa jo valmiiksi esim. Millan puolesta, hän ei ehkä pysty sanomaan asiasta suoraan.
Taas pilaantunutta kanaa roskiin. Biojäte kai? Eli liikaa ruokaa tuolla.
Vierailija kirjoitti:
Eikö se Ville oo loukannut Millaa????
Kyllähän näin ainakin alussa oli. Mutta tarkoiytaako se ettei voi myöhemmin yrittää toimia toisin?
Jauhottasin tuon Villen tuolla 5 minuutissa niin että manipuloiminen loppuisi. On aikamoinen kieroilija.
Vierailija kirjoitti:
Eikö se Ville oo loukannut Millaa????
Kyllä. Mutta sitä ei lasketa koska Jeesus. Ville on laupias samarialainen vain kun se sopii hänen agendaansa.
Villekö puhu selän takana. Jo sillä vinkeet on.
Ja taas alkoi tuo maniamainen imurointi. Rajoittavillen kolmas toistuva ominaisuus. Naputtaja-rajoittava, jeesustelija ja imuroija on kyllästymiseen asti nähty.
Mitä Kevin sanoi kun Ville otti asian Millan kanssa puheeksi? Kevinhän on ollut pahin naureskelemaan Millan älykkyydelle
Yritin kelata mut en löytönyt keskustelua
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei puututa siihen, että Krisu kiusaa? Tuotanto, puuttukaa jotenkin asiaan, miljoonan taalan paikka!!! Tyypillinen tilanne, jossa kiusaaja vielä dominoi keskustelua, kun asiaa yritetty ottaa esille. Asia nostettu niin monessa tilanteessa esille, pk-huonessa ja muualla. Harmittaa jo valmiiksi esim. Millan puolesta, hän ei ehkä pysty sanomaan asiasta suoraan.
Krisu puhuu suoraan , Ville seläntakana iso ero ja ihmisethän huomaavat sen.
Ville on manipuloija ja Mokia on varmaan harjoittelupaikka ollut siinä juuri. Äijä käyttäytyy kuin johtaja nyt.
kevin puhui ilkeimmin Millasta.
Rajoittaville vie epilaattorin mäkeen, ettei muilla asukkailla ja katsojilla olisi hauskaa.
Milla voisi itse avata sen suunsa ja sanoa, mikä ja milloin ahdistaa. Kaikkiin ei toimi se, että kymmenen ihmistä käy kautta rantain puhunassa, että oot ollu vähän ilkeä. Lisäksi rikkinäinen puhelin -efekti tulee monen kautta kertoessa ja asiat kääntyy päälaelleen.
Helmerikin sano jo painavan sanan. Kanat menee vanhaksi tänään eli kanat tehdä tänään😂
No nin Ville näytti että on kyy.
Tässä esimerkki mistä äsken kirjoitin kun annetaan tahalleen väärä kuva ihmisista,Ville ei todellakaan tehnyt mitään väärää ,Krisu yritti saada Villestä selätakana puhujaa,kaikki muutkin ymmärsi pointin mutta Krisu ei,eihän itse kiusaaja mitään opi!!