BIG Brother 2019 Official
No niin, aloitellaas odottaminen, tällä viikolla jysähtää! Mitä odotatte uudelta BB:ltä?
Kommentit (90773)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Twitterissä feedissä #bbsuomi pääsee aika hyvin perille yön tapahtumista. Jukka yritti päästä pukille kolmen eri naisen kanssa ja sai kaikilta luonnollisesti pakit. Tupu ja Kimmokkn ripitti Jukkaa panoista ja laiskuudesta mm., Jukka loukkaantui. Anu ja Helmeri pussasivat yhden kiusaantuneen pusun. Viimeisinä hereillä Kimmo, Tupu ja Jukka. Jukka niin perseet että häiritsi muita makkarissa. Yllättäen Krisu väsähti aiemmin kuin nämä.
Se Anun ja Hemmun eka oli kiusaantunut. Pussasivat vielä sen jälkeen, ja siinä oli latausta.
En katellut 2 jlk, silloin hereille jäi vielä Anu, Hemmi, Jukka, Kimmo ja Tupu kun vielä katsoin. Mira oli juuri mennyt nukkumaan.
Mielestäni känässä noloimmat olivat Jukka ja Tupu, jälkimmäinen lähinnä vaivaannuttava.
Pussasivat myös vielä olohuoneessa sohvan edessä jonku verran ennen ku menivät nukkumaan. Joskus kolmen aikaan ehkä.
Jos Villellä on tähänkin asti ollut vankka tukijoukko ja saanut paljon ääniä niin mihin ne äänestäjät yhtäkkiä katoaisivat? Päinvastoin, jos Villestä on näytetty enemmän "paasausta" niin sehän voi tuoda lisää äänestäjiä.
Tänään on varmaan päiväuni kielto niinkuin yleensä.
Naisista Tupu ja Anu jurrisimmat!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Twitterissä feedissä #bbsuomi pääsee aika hyvin perille yön tapahtumista. Jukka yritti päästä pukille kolmen eri naisen kanssa ja sai kaikilta luonnollisesti pakit. Tupu ja Kimmokkn ripitti Jukkaa panoista ja laiskuudesta mm., Jukka loukkaantui. Anu ja Helmeri pussasivat yhden kiusaantuneen pusun. Viimeisinä hereillä Kimmo, Tupu ja Jukka. Jukka niin perseet että häiritsi muita makkarissa. Yllättäen Krisu väsähti aiemmin kuin nämä.
Se Anun ja Hemmun eka oli kiusaantunut. Pussasivat vielä sen jälkeen, ja siinä oli latausta.
En katellut 2 jlk, silloin hereille jäi vielä Anu, Hemmi, Jukka, Kimmo ja Tupu kun vielä katsoin. Mira oli juuri mennyt nukkumaan.
Mielestäni känässä noloimmat olivat Jukka ja Tupu, jälkimmäinen lähinnä vaivaannuttava.Pussasivat myös vielä olohuoneessa sohvan edessä jonku verran ennen ku menivät nukkumaan. Joskus kolmen aikaan ehkä.
Uuu... Mitö jos tuosta tuleekin jotain vielä. Minkälainen parisuhdetausta Helmerillä on? Miksi ei ole suhteessa?
Tänään jotain kidutusta varmaan luvassa
Vierailija kirjoitti:
Jukan juna meni jo😵
Mikä juna?
Hyvä, että kännäystä ei ole tällä kaudella ollut enempää! En tykkää katsella livenä enkä telkkarissa. Pieni humala vielä menettelee, mutta känniörvellys ei!
Ylivoimaisesti kiusaannuttavinta katsottavaa oli kyllä Tupun iskuyritykset, oli ihan hilkulla pariin otteeseen ettei suudellut Helmeriä porealtaassa. Helmeri oli siinä kännivaiheessa että halaili kaikkia ja lausui kohteliaisuuksia kaikille. Kietoi kätensä Tupun ympärille ja Tupu sujahti saman tien syliin ja katseli Helmeriä todella intensiivisesti silmiin aivan millin päästä. Samaan aikaan altaassa oli enää vain alaston Krisu.
Anu ja Kimmo tulivat hetlen päästä täysissä pukeissa tupakalle eli eivät tuota episodia todistaneet. Tupu pukeutui Helmerin kylpytakkiin ja meni kikattelemaan Anun viereen ja Helmeri läksi sisälle pukemaan jääden juttelemaan ulos tulleen Millan kanssa. Tällöin Anu nousi seisomaan tupakkipaikalla ja alkoi huutaa "miestään" ja kysellä pitäisikö heidän jutella. Helmeri huusi ovelta, että on kuullut Anun jo etsineen toista vieruspaikkaa yöksi, johon Anu vastasi että keskustellaan vielä. Selkeä mustasukkaisuus oli Anulla koko ajan ja pyrki estämään Helmmin lähentymisen muiden kanssa. Olisi ollut hauska nähdä kuinka olisi suhtautunut Tupun lähentely-yrityksiin jos olisi sen nähnyt. Ihan saatanan rasittavasti nauraa käkättivät loppuillan Tupun kanssa, aivan päättömästi.
Kun Helmeri alkoi poikaporukassa jälleen itkeä äitiään, Kimmo kertoi myös nähneensä isänsä ja veljensä kuolevan/kuolleina. Olivat saunassa joten puheesta ei saanut kovin hyvin selvää, mutta aivan kuin olisi puhunut jotain väkivaltaisesta kuolemasta tms. Sai käsityksen että olisi vain Miralle tuosta kertonut aiemmin. Jukka totesi että voi kuvitella vahvasti Kimmon tuntemukset, koska veljet ovat hänelle tärkeimpiä ihmisiä elämässä, mutta ei pysty käsittämään noin suurta menetystä, ,miltä sen on täytynyt tuntua, mitä Kimmo on kokenut ja piti hienona Kimmon selviytymistä noin hienosti vaikeuksista huolimatta.. Krisu piti Kimmoa kovana jätkänä ja halasi Kimmoa ja Helmeriä useaan otteeseen. Puhuivat tuota vielä talossa käytävällä jossa on pudonneiden asukkaiden kuvat ja Jukka seisoi kauan hiljaa taustalla katsellen Eeviksen kuvaa. Rapistui kovan pelimiehn ja tunteettoman uhoajan kuva kyllä aika lailla. Aivan taatusti on Jukalla tunteita enemmän kuin esiin tuo ja haluaisi myös jäädä taloon vaikka pyrkiikin salaamaan todellisen luontonsa ja tunteensa, Jukasta pilkahteli muutenkin esiin empaattista keskustelijaa ja myötäelävää ja huomaavaista aitoa Jukkaa, kunnes naisten tullessa paikalle, nousi esiin taas vitsaileva flirttaileva hahmo. Myöhemmin Jukka huolehti humalaisesta Helmeristä ja syötti tälle lihapiirakkaa, Helmerillä oli ruokailut jääneet vähille, jonka Jukkakin oli pannut merkille....
....Mira siivosi koko illan muiden jälkiä, tölkkejä, roskia, astioita ja huolehti ettei kukaan mennyt makuuhuoneeseen häiritsemään nukkuvaa Villeä, auttoi ihmisiä löytämään vaatteensa, mikrofoninsa, lähettimensä ja huolehti, että kaikilla oli ne mukanaan saunasta ja paljusta lähdettyään. Ei vaikuttanut kovin humalaiselta missään vaiheessa. Halasi itkevää Kimmoa ja Helmeriä vaikkei ollut kuullut mistä puhuivat, koetti piristää Jukkaakin ja hillitä Krisua. Kyseli onko ihmiset syöneet mitään ja muistaneet juoda vettä ja onko paha olo.
Yhden kahdenvälisen keskustelun kuulin Tarinalta ja Keviniltä, jossa Kevin koetti selittää Tarinalle kautta rantain, kärsivällisesti, pehmein sanakääntein ja lopuksi jo melko suoraan ja tiukasti, kuinka turhaa on koko ajan vatvoa samoja asioita, yritti kertoa että olet jo analysoinut nämä tapahtumat ja tapahtuneen niin moneen kertaan ettet saa siitä enää mitään uutta ja sitä on hyödytön jatkaa. Pitäisi vaan antaa olla ja mennä eteenpäin. Samoin kun Tarina puhui huonosta ryhmädynamiikasta, Kevin toi esille että Tarinan pitäisi lakata olemasta itsekseen ja hakeutua enemmän eri asukkaiden seuraan ja ryhtyä tekemään heidän kanssaan asioita joihin ei vielä ole oikein paljon osallistunut. Tarina vaikuttu tyytymättömältä ja erimieliseltä mutta, ihme kyllä, kuunteli Keviniä ihan hiljaa pitkät ajat. Saa nähdä onko tuolla keskustelulla merkitystä jatkossa, muuttuuko Tarinan tyyli, jota kuitenkin pitää itse oikeana ja ylivertaisena tapana olla talossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jukan juna meni jo😵
Mikä juna?
Se on sellainen erkoisjuna jos siihen ei kerkii kannattaa unohtaa koko juttu😂
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, että kännäystä ei ole tällä kaudella ollut enempää! En tykkää katsella livenä enkä telkkarissa. Pieni humala vielä menettelee, mutta känniörvellys ei!
Joo nyt annettiin sitten vetää niin ettei pystyssä pysytty🤕
Ihme ettei Ville ole herännyt vielä aamumätöille sais vetää kunnolla rauhassa!
Siis onko Anu sinkku vai ei? Jostain luin että on yh-äiti, ja joku taas kirjotti täs ketjussa että sillä on mies ulkomaailmassa.
Ei pitäs liian usein tuollaisia kännejä tarjota, riittäis korkeintaan kerran viikossa. Itse en käytä alkoholia niin en voi oikein analysoida miltä tuntuu olla kännissä. Mutta sen tiedän miltä tuntuu katsoa ja kuunnella porukan sekoilua ja älämölöä. Kyllä Jukka vois vonkailuineen jo lähteä talosta.
Mua toi kännäys ahdistaa, hyvä ettei ole ollut bileitä, ja toivottavasti tän jälkeenkään ei oo. Keskustelut paljon kiinnostavampaa.
Kevin on niin huippu tyyppi.
Vähän oon pettynyt kun viideltä olisin katsellut mitä yöllä oli tapahtunut mutta näkyi vain nukkuvia asukkaita. Noh mutta ehkä hyvä niin. Ja kiitos kun joku laittanut tänne selostuksen tapahtumista.
Krisu kävi melkein kaikki miehet läpi, kun suuteli Kimmoa, Jukkaa ja Helmeriä :-D Huvitti Kimmon tuumailu, ettei olisi halunnut pussata Jukkaa ja Krisua.
Kuuluu varmaan perästä, koska isoveli oli käskenyt Krisun nukkumaan,helposti kyllä totteli😬
Tupullehan tuli joku ihme kuulutus ja sen jälkeen joutu pk huoneeseen ,ripitettin varmaan jostain mistä oli pitänyt pitää huolta,oli kyllä niin tillin tallin sekin että tuskin kaikkea muisti😜