BIG Brother 2019 Official
No niin, aloitellaas odottaminen, tällä viikolla jysähtää! Mitä odotatte uudelta BB:ltä?
Kommentit (90773)
Milla on tylsä ja hukassa itsessään.
Miksi Isoveli antoi Vain Krisulle viinaa. Ei nähty ihan tasaista menoa, hyvä se on Jeeustella Jukankin nyt.
😂 Voi Jukka Jukka. Koominen äijä.
Vierailija kirjoitti:
Erikoinen tämä saunakeskustelu. Toisaalta Kristian ei ehkä ole siinä optimaalisessa kunnossa ja mielentilassa palautteen vastaanottamiseen, mutta toisaalta Jukka puhuu ihan asiaa ja on omasta mielestäni loistavaa, että ryhmä uskaltaa kritisoida Krisun käytöstä. Sen sijaan en pidä yhtään tuosta Krisun "yksitellen henkilökohtaisesti kahden kesken"-asenteesta, koska hän tietää olevansa hyvä puhuja ja monet ovat kahdenkeskeisessä keskustelussa jääneet hänelle alakynteen. Tämä on syy sille, ettei Milla ole jutellut Krisun kanssa pahasta mielestään - kahdenkeskeisessä keskustelussa Krisu osaa hyvin mennä ns. asiamoodiin, heittäytyä passiivisaggressiiviseksi ja laukoa vakuuttavankuuloisia argumentteja, hänellä on oiva kyky saada vastapuoli tuntemaan itsensä syylliseksi (ja mielensäpahoittajaksi). Sen sijaan koko ryhmää Krisu ei voi soimata ja sen takia toivoo kahdenkeskeistä juttelua.
Mielenkiintoinen tilanne kaiken kaikkiaan.
Mikäs Jukka on tuomitsemaan krisua joko unohtui oma käytös?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on Kristianus tyytyväinen kunkkuna.
Kristianissa kiteytyy hyvin koulukiusaamiskulttuuri
Ehkä sun kannattaisi mennä psykologille jutteleen noista sun nuoruuden ajan
kiusaamis traumoistasi. Ei sun olo parane tänne kommenttien spämmäyksellä kokoajan.
Niin, sehän ei ole niin yksiselitteistä. Onko tämä sitä mitä me katsojat haluamme. Hyväksymmekö tämän vai emme. Itse en hyväksy kiusaamista, vaikka kiusaaja olis kuinka viihdyttävä tahansa.
Katsojat voi osaltaan vaikuttaa tähän, tukemalla kiusaajaa tai tukemalla kiusattuja. Tämä näyttää siltä, että on edullista kiusata tai hännystellä kiusaajaa, niin kauan kun Krisu on talossa päättämässä, kenen on aika joutua äänestykseen ja aika lähteä kotiin.
PS.olen eri kuin äskeinen.
Anu oli kyllä hauska ja nokkela noudattaessan kännikeisarin käskyä pukeutua bikineihin spaahan, kun kiskaisi biksut toogan päälle.
Vierailija kirjoitti:
Kansa on Krisun puolella antaa niitten suolailla vaan Krisua. Tosiasia on että heti kun Krisu nukkuin talossa ei tapahtunut yhtään mitään jännää. Tylsyyden huippu.
Hanki Netflix tms, jos sä BB talosta jännää odotat. Seitsemään viikkoon tapahtunut mitään jännää. :D
Olipa vapautuneempia kun eräs nukkui humalaansa.
Mitä heevettiä??? Kun annetaan Muinaisen Rooman keisarin rooli niin ei siinä Tarja Halosta esitetä kuten Milla. Silloin eläydytään sen aikaiseen diktaattoriin. Jukka on typerä nyt.
Vierailija kirjoitti:
Krisu selittelee tuolla nyt sitten, että semmoinenhan se keisari oli!
Keisareita on ollut monta, hän valitsi tuon keisari linjauksen. Kyykytti ja nöyryytti.
Kuule Krisua on aivan varmasti ohjeistettu päiväkirjahuoneessa, miten pitää keisarina käyttäytyä.
Skinhead krisu äänestykseen!
Kimmo, Krisu ja Jukka juttelee röökipaikalla tapahtuneesta, etenkin Helmeriin ja Jukkaan kohdistuneesta käskyä tulla toogan alle koskettelemaan palleja. Jukka sanoo, ettei itsellä käynyt mielessäkään toteuttaa käskyä, mutta vilkaistessaan Hemmiin alkoi pelätä, että tämäpä saattaisi sen toteuttaa. Jukan mielestä kyseessä oli lähinnä auktoriteettiaseman väärinkäyttöä, mutta Kimmo mainitsee myös toisten ihmisten koskemattomuuden. Kimmo katsoo Kristiania tiukasti ja kertoo tätä olemaan varovainen, ei muuta.
Jukka alkoi nyt pelaa Krisua ulos. Ampuu itseään polveen, jos sattuu olee häätöäänestyksessä Krisun ja Jukka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika jännä oikeastaan, että toivon ettei Jukka olisi seuraavaksi häädössä. Veikkaukseni, että siellä on: Ville, Krisu ja Milla tai Anu.
On kyllä nykyään ihan ok, hyvä kun alkoi puolustamaan ihmisiä, melkein ainoana sanoi Krisulle.
Kyllähän Jukka puhu tosi suoraan Eevikselle ja Tarinallekkin. Ei rumasti mutta pysyi omassa kannassaan eikä myötäillyt heitä kun oli eri mieltä. Villen kanssa vähiten joojoo mies tossa talossa mikä on virkistävää.
Ville voisi pokata Maisa Torpan kun Maisa on nyt vapaana. Villekin saisi huumaa elämäänsä niin, että parta olisi huurussa.
Olihan noi Krisun jutut anteeksi läpät seksuaalista häirintää. Tottahan Jukka ja Kimmo puhui tupakkipaikalla.
Miksi sille krisulle pitää sitä alkoholia aina antaa, todella rasittava juotuaa selvänä jopa hauska.
Haluaakohan CIA Villestä leipoa voittajan ja viritettiin ansa Krisulle? Haiskahtaa vähän miksi yhdelle vaan viinaakin.
Vierailija kirjoitti:
Jukasta uskoo helposti, että on riidanhaastaja humalassa. Ei enää yhtään yllätä nakkikioskitappelu.
Krisu on pahempi vänkä. Parhaillaan...
Ei Keisarin pidä olla mikään nössö suwakki.