Monet haluavat hankkia lapsia vasta kun on "täydellinen ja oikea aika" lastentekoon. Ettekö ymmärrä, ettei sellaista tule välttämättä koskaan?

Vierailija kirjoitti:

Nyt kyllä meni vastaajilla ohi AP: n pointti!

Kuulostaa,ettei edes tunnisteta omia odotuksia, kun vertauspintana on joku sosiaalitapaus (ellei näillä vastaavilla satu olemaan suuria sosiaalisia vaikeuksia/päihdeongelmaa,mitä epäilen).

Minusta AP kuvasi ylipäänsä tätä nykyihmisen tapaa varmistaa ja turvata kaikki, tässä tapauksessa lasten hankinta. Vaikka ei elämää voi varmistaa. Elämässä voi tapahtua mitä vaan, ja tapahtuu. Parempi olisi ehkä oppia suhtautumaan äkkinäisiin suunnitelma muutoksiin tyynesti ja osana elämää.

Nyt jostain on tullut kuva, että elämää tulisi hallita,suunnitella ja tehdä se oikein.

Itse väitän, että henkinen kypsyminen tapahtuu itse asiassa siellä haasteissa, sopeutumisessa ja elämänkäänteiden kanssa myrskytessä.

Toki aikuinen kantaa vastuunsa, mutta onhan sekin ahdistavaa elämää,jos ei kykene tekemään rohkeita valintoja peläten sitä hallinnan menetystä.

Kiitos taas tästäkin spleinauksesta. Olen tehnyt rohkeita valintoja ja kasvanut henkisesti haasteissa. Valintani ovat osoittautuneet hyviksi.

Yksi niistä on olla lapseton.

Vai että pahimmassa tapauksessa se lapsi ihan jää tekemättä? Kyllä se lapsi on niin iso juttu, että se tehdään, jos siihen on edellytykset. Lapsi pitää voida elättää ja elämää ei todellakaan voi suunnitella tukien varaan. On muutenkin ennemmän kuin todennäköistä, että tuet loppuvat ainakin siinä määrissä, mitä niitä nyt saa. Suomella ei mene taloudellisesti kovin hyvin.

Ja muutenkin, sen lapsen isä se vasta tarkoin pitääkin valita tai käsissä on psykiatrinen katastrofi vielä. Liian moni huonossa suhteessa oleva nainen luulee, ettei Se vaikuta lapseen - oma äitini oli myös sellainen. Kun sen on kokenut, ei tulisi mieleenkään tehdä samaa omalle lapselle. Ja hyvän miehen löytäminen se vasta vaikeaa onkin! Lähes mahdotonta välillä.

Minulle kävi tuuri, löyty upea mies 31 vuotiaana ja olen uralla todella hyvässä vaiheessa. Tein lapsen. Hyvin olisi voinut asiat mennä toisellakin tapaa ja lapsi jäädä saamatta. En ole ikinä potenut vauvakuumetta enkä sitä saanut edes vauvani myötä.

Yhteiskunta auttaa taloudellisen taakan kantamisessa ekat vuodet ja siksi paras aika lapsen tekemiseen on opiskeluaikana. Pieni vauva ei taloudellisesti kuluta juuri mitään, ja opiskeleva äiti saa opintorahan lisäksi 700 €/kk äitiysrahaa + 95 €/kk lapsilisää. Vanhempainrahakauden päätyttyä maksetaan suunnilleen samansuuruista kotihoidontukea eli ekat kolme vuotta vauva moninkertaistaa opiskelijaperheen tulot. Lisäksi asuntotukea saa isompaan asuntoon, kun perheen pääluku on suurempi.

Opiskelijana pystyy järjestelemään omat kulkemisensa vapaasti, kun ei ole työaikataulut painamassa päälle. Opiskelija voi joustavasti säädellä opiskelutahtia sen mukaan, kuinka paljon aikaa perhe-elämä vaatii. Parhaiten tämä onnistuu jos molemmat vanhemmat opiskelevat ja pystyvät näin jakamaan lapsen/lasten-hoitovastuuta. Nuorena myös jaksaa mahdollisia valvomisia paremmin kuin mukavaan elämään totutelleena kolmevitosena.

Sitten kun valmistuu ja on aika siirtyä työelämään, lapset ovat jo hyvässä päiväkoti-iässä ja raskaimmat vauvavuodet takanapäin. Työnantajakin ottaa mieluummin töihin ihmisen, jolla on lapset jo tehtynä ja fokus työssä, kuin sellaisen joka vain kärkkyy tilaisuutta jäädä perhevapaille. 

Aloittaja ei nyt ymmärrä, että lasten teko ei ole monille mikään pakko. Ne voi jättää tekemättä jos olosuhteet eivät ole tarpeeksi hyvät, ja se on ihan ok.

Moni myös voi käyttää "katsotaan myöhemmin" lausahdusta tekosyynä kun oikeasti ei halua lapsia ikinä, mutta ei halua kuunnella typerää "höpöhöpö muutat kyllä mielesi blaa blaa" -mantraa.

Ap, kasva aikuiseksi ja ymmärrä että ihmisillä on erilaiset arvot ja tavoitteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kyllä meni vastaajilla ohi AP: n pointti!

Kuulostaa,ettei edes tunnisteta omia odotuksia, kun vertauspintana on joku sosiaalitapaus (ellei näillä vastaavilla satu olemaan suuria sosiaalisia vaikeuksia/päihdeongelmaa,mitä epäilen).

Minusta AP kuvasi ylipäänsä tätä nykyihmisen tapaa varmistaa ja turvata kaikki, tässä tapauksessa lasten hankinta. Vaikka ei elämää voi varmistaa. Elämässä voi tapahtua mitä vaan, ja tapahtuu. Parempi olisi ehkä oppia suhtautumaan äkkinäisiin suunnitelma muutoksiin tyynesti ja osana elämää.

Nyt jostain on tullut kuva, että elämää tulisi hallita,suunnitella ja tehdä se oikein.

Itse väitän, että henkinen kypsyminen tapahtuu itse asiassa siellä haasteissa, sopeutumisessa ja elämänkäänteiden kanssa myrskytessä.

Toki aikuinen kantaa vastuunsa, mutta onhan sekin ahdistavaa elämää,jos ei kykene tekemään rohkeita valintoja peläten sitä hallinnan menetystä.

Kiitos taas tästäkin spleinauksesta. Olen tehnyt rohkeita valintoja ja kasvanut henkisesti haasteissa. Valintani ovat osoittautuneet hyviksi.

Yksi niistä on olla lapseton.

Etkö osaa lukea vai missä vika? Ilmoitat olevasi velan joten tämä aloitus ei koske sinua.

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta auttaa taloudellisen taakan kantamisessa ekat vuodet ja siksi paras aika lapsen tekemiseen on opiskeluaikana. Pieni vauva ei taloudellisesti kuluta juuri mitään, ja opiskeleva äiti saa opintorahan lisäksi 700 €/kk äitiysrahaa + 95 €/kk lapsilisää. Vanhempainrahakauden päätyttyä maksetaan suunnilleen samansuuruista kotihoidontukea eli ekat kolme vuotta vauva moninkertaistaa opiskelijaperheen tulot. Lisäksi asuntotukea saa isompaan asuntoon, kun perheen pääluku on suurempi.

Opiskelijana pystyy järjestelemään omat kulkemisensa vapaasti, kun ei ole työaikataulut painamassa päälle. Opiskelija voi joustavasti säädellä opiskelutahtia sen mukaan, kuinka paljon aikaa perhe-elämä vaatii. Parhaiten tämä onnistuu jos molemmat vanhemmat opiskelevat ja pystyvät näin jakamaan lapsen/lasten-hoitovastuuta. Nuorena myös jaksaa mahdollisia valvomisia paremmin kuin mukavaan elämään totutelleena kolmevitosena.

Sitten kun valmistuu ja on aika siirtyä työelämään, lapset ovat jo hyvässä päiväkoti-iässä ja raskaimmat vauvavuodet takanapäin. Työnantajakin ottaa mieluummin töihin ihmisen, jolla on lapset jo tehtynä ja fokus työssä, kuin sellaisen joka vain kärkkyy tilaisuutta jäädä perhevapaille. 

Varmaan joo voi opiskella parturi-kampaajaksi tai huuhaahumanistiksi pienten lasten kanssa, mutta eipä sekään näytä monelta onnistuvan. Sopii ihan itse koettaa vähän jotain hyödyllisempää ja vaativampaa koulutusta hankkia kersojen kanssa. Pienet lapset ovat aina työllistymisen este lisääntymisiässä olevalle naiselle, joten se ammatti kannattaa valita niin, että pääsee kunnalle tai valtiolle töihin. Kaupan kassat on täynnä ikiopiskel joita, jotka ikänä ei saa tutkintaan kasaan.

Olosuhteet lapsen tuloon kannattaa pyrkiä laittamaan hyviksi jo siksikin, että 1) hommassa on isot riskit ja b) yhdenkin lapsen kasvatus kestää noin 20 vuotta ja sellaiselle aikajaksolle mahtuu taatusti myös niitä huonoja aikoja. Ei siinä voi tehdä enempää kuin parhaansa, mutta yrittää kannattaa. -aikuisen äiti

Ap aikuisvauvan päivätyö alkanut.

Meillä tuo kuuluisa oikea aika näyttäisi koittavan ensi vuonna. Ollaan silloin oltu miehen kanssa 8 vuotta yhdessä, suoritettu tutkinnot, saatu vakiduunit, reppureissattu ja rakennettu oma talo. Ollaan silloin 27 ja 31 vuotiaita.

Vierailija kirjoitti:

Lastenteko on ilmastorikos.

Tälläisten puhujat ovat ilmastorikos

Ei Suomen ongelma ole elämänhallinnan omaavat ihmiset, vaan ne joilta se elämänhallinta puuttuu.

Tämä on taas niitä keskusteluja. Ensinnäkään lapsia ei vain tehdä - lapsettoman suru on ihan oma asiansa. Toisekseen entäpä kun ei ole sitä kumppania?

Otan esimerkiksi itseni. Alle kolmekymppisenä työpaikat olivat määräaikaisia, jouduin muuttamaan työn perässä. Mies puolestaan teki omat valintansa, ei ollut uskollinen. Tuossa tilanteessa jos olisi ollut lapsi, niin voi lapsiparkaa. Kaikilla kun ei elämä mene sen toivotun käsikirjoituksen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuo kuuluisa oikea aika näyttäisi koittavan ensi vuonna. Ollaan silloin oltu miehen kanssa 8 vuotta yhdessä, suoritettu tutkinnot, saatu vakiduunit, reppureissattu ja rakennettu oma talo. Ollaan silloin 27 ja 31 vuotiaita.

Ja välttämättä et tulekaan raskaaksi tai siihen menee 5 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa meistä hankkii lapsia silloin, kun on se oikea aika. Vain alin sosiaaliluokka väsää tenavia tilanteessa, jossa ei ole asuntoa, ei rahaa ruokaan ja toista odottaa vankilatuomio, toista huumevieroitus. Jostain syystä juuri tätä "yhteiskunta kyllä kantaa vastuun, me pidämme oikeudet" -porukkaa ihannoidaan rohkeudestaan.

Ap tuskin tarkoitti tuollaisia ihmisiä! Tuollaisten ei pidä ikinä hankkia lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta auttaa taloudellisen taakan kantamisessa ekat vuodet ja siksi paras aika lapsen tekemiseen on opiskeluaikana. Pieni vauva ei taloudellisesti kuluta juuri mitään, ja opiskeleva äiti saa opintorahan lisäksi 700 €/kk äitiysrahaa + 95 €/kk lapsilisää. Vanhempainrahakauden päätyttyä maksetaan suunnilleen samansuuruista kotihoidontukea eli ekat kolme vuotta vauva moninkertaistaa opiskelijaperheen tulot. Lisäksi asuntotukea saa isompaan asuntoon, kun perheen pääluku on suurempi.

Opiskelijana pystyy järjestelemään omat kulkemisensa vapaasti, kun ei ole työaikataulut painamassa päälle. Opiskelija voi joustavasti säädellä opiskelutahtia sen mukaan, kuinka paljon aikaa perhe-elämä vaatii. Parhaiten tämä onnistuu jos molemmat vanhemmat opiskelevat ja pystyvät näin jakamaan lapsen/lasten-hoitovastuuta. Nuorena myös jaksaa mahdollisia valvomisia paremmin kuin mukavaan elämään totutelleena kolmevitosena.

Sitten kun valmistuu ja on aika siirtyä työelämään, lapset ovat jo hyvässä päiväkoti-iässä ja raskaimmat vauvavuodet takanapäin. Työnantajakin ottaa mieluummin töihin ihmisen, jolla on lapset jo tehtynä ja fokus työssä, kuin sellaisen joka vain kärkkyy tilaisuutta jäädä perhevapaille. 

Varmaan joo voi opiskella parturi-kampaajaksi tai huuhaahumanistiksi pienten lasten kanssa, mutta eipä sekään näytä monelta onnistuvan. Sopii ihan itse koettaa vähän jotain hyödyllisempää ja vaativampaa koulutusta hankkia kersojen kanssa. Pienet lapset ovat aina työllistymisen este lisääntymisiässä olevalle naiselle, joten se ammatti kannattaa valita niin, että pääsee kunnalle tai valtiolle töihin. Kaupan kassat on täynnä ikiopiskel joita, jotka ikänä ei saa tutkintaan kasaan.

Tämä voi olla totta. Itsellä ei ole kokemusta muusta kuin teekkari- ja kylteri-vanhemmuudesta ja niissä ainakin on niin paljon akateemista vapautta, että ehtii hyvin rakennella hiekkalinnoja hiekkalaatikolla. Jossain lähihoitajaopinnoissa voi olla toisenlaista. Liike-elämässä lasten hankkimista ajoissa on pidetty meriittinä, ja työnantajat ovat mieluummin valinneet pienten lasten vanhempia kuin vasta perheen perustamista suunnittelevia. Ehkä tämäkin kuitenkin pätee vain sellaisiin työnantajiin, jotka suunnittelevat rekryjään pitkäjänteisesti eli haluavat pitää osaajat talossa useampia vuosia.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuo kuuluisa oikea aika näyttäisi koittavan ensi vuonna. Ollaan silloin oltu miehen kanssa 8 vuotta yhdessä, suoritettu tutkinnot, saatu vakiduunit, reppureissattu ja rakennettu oma talo. Ollaan silloin 27 ja 31 vuotiaita.

Hienoa. Näin annatte lapselle mahdollisimman hyvät mahdollisuudet ja vakaat olot.

Itsekkin tapasin mieheni parikymppisenä ja mentiin pian naimisiin. Opiskeltiin ja eleltiin vapaana. Valmistumisen ja töihinmenon jälkeen olimme 27 v, kun esikoinen syntyi. Sen neuvon vaan annan, että mikäli haluatte useampia lapsia kannattaa ne yrittää saada sitten muutamien vuosien välein. Itse vaan eleltiin tyytyväisenä kunnes tajuttiin, että ollaan lähes neljäkymppisiä ja jos halutaan toinen lapsi niin täytyy toimia. Lapsilla on lähes 10 v ikäeroa ja tämä venytti sitä lapsiperhe-elämää.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on taas niitä keskusteluja. Ensinnäkään lapsia ei vain tehdä - lapsettoman suru on ihan oma asiansa. Toisekseen entäpä kun ei ole sitä kumppania?

Otan esimerkiksi itseni. Alle kolmekymppisenä työpaikat olivat määräaikaisia, jouduin muuttamaan työn perässä. Mies puolestaan teki omat valintansa, ei ollut uskollinen. Tuossa tilanteessa jos olisi ollut lapsi, niin voi lapsiparkaa. Kaikilla kun ei elämä mene sen toivotun käsikirjoituksen mukaan.

Siinäkin tapauksessa lapsella olisi ollut paljon rikkaampi elämä kuin 90%:lla maailman lapsista. Mutta se ei tietenkään riitä, vasta omakotitalounelma tekee lapsen elämästä elämisen arvoista.

Ootko ap ajatellut, että osa ihmisistä saattaa ajatella niinkin, että jos tilanne ei ole koskaan lapselle sopiva, lasta ei koskaan ”tehdä”. Osa ei varmasti halua lasta lainkaan, jos ei ole esim pysyvä turvallinen parisuhde tai taloudelliset edellytykset elättää lasta.

Kyllä minä ymmärrän ettei se "oikea aika" ehkä koskaan tule. Olen hyväksynyt myös ettei niitä lapsiakaan sitten välttämättä tule. Ei se ole maailmanloppu. Mielummin jätän lapset tekemättä kuin stressaan siitä saanko niille ruokaa huomenna pöytään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuo kuuluisa oikea aika näyttäisi koittavan ensi vuonna. Ollaan silloin oltu miehen kanssa 8 vuotta yhdessä, suoritettu tutkinnot, saatu vakiduunit, reppureissattu ja rakennettu oma talo. Ollaan silloin 27 ja 31 vuotiaita.

Ja välttämättä et tulekaan raskaaksi tai siihen menee 5 vuotta.

Sitten elämme onnellisina ihan kahdestaan :)