Tabu: kun et rakasta lapsiasi yhtä paljon

Erityisesti arvostaisin vinkkejä siitä, miten suhdetta toisen lapsen kanssa voisi yrittää kehittää

Harmittaa, että en tunne häntä yhtä läheiseksi

Vierailija kirjoitti:

Erityisesti arvostaisin vinkkejä siitä, miten suhdetta toisen lapsen kanssa voisi yrittää kehittää

Harmittaa, että en tunne häntä yhtä läheiseksi

Onko kyse välttämättä siitä rakastatko toista enemmän vai siitä että et ole toisen kanssa yhtä läheinen? Ovatko nämä sama asia vai voidaanko ne jotenkin erotella? Mielenkiintoinen avaus!

Kunnon paskiaisvanhempi pitää suosikkeja ym. Toivottavasti maksaa kovimman mahdollisen hinnan siitä kun siirtyy ajasta iäisyyteen.

Onnea vaan, lapesi huomaa tuon ja kun miuttaa kotoa, ei pidä suhun enää yhteyttä.

Mulla vanhemmat oli samanlaiset, kaikessa suosittiin sisarusta, ei osattu salata että rämä on se tärkein ja rakkain lapsi.

Kun muutin kotoa, yhteydenpito loppui vanhempien puolelta. Aikuisena en ole saanut mitään apua koskaan, sisarusta tietenkin autettiin, sisaruksen lapsi hoidetiin jne.

No en ole enää väleissä enkä aio olla. Vika on vanhempien jos eivät ole tasapuolisia.

Ihan on oma valinta suosia ja lelliä. Voi myös päättää että ei suosi. Valinta - ja päätöksentekokysymys.

Mulla itselläni neljä lasta ja kaikilla eri luonteet, ja VALITSEN että rakastan kaikkia saman verran.

Mustekaloilla on kolme sydäntä, mulla vaan yks, ja sitä ei saa särkeä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityisesti arvostaisin vinkkejä siitä, miten suhdetta toisen lapsen kanssa voisi yrittää kehittää

Harmittaa, että en tunne häntä yhtä läheiseksi

Onko kyse välttämättä siitä rakastatko toista enemmän vai siitä että et ole toisen kanssa yhtä läheinen? Ovatko nämä sama asia vai voidaanko ne jotenkin erotella? Mielenkiintoinen avaus!

Hyvä kysymys, voiko niitä erotella? Vai ovatko sama asia?

Itse ajattelen ja haluan uskoa, että syvällä sisimmässäni rakastan molempia yhtä paljon. Jos jommalle kummalle tapahtuisi jotain pahaa, niin se viiltäisi valtavan syvältä.

Mutta arjen toiminnan tasolla minun on helpompi näyttää ja osoittaa sitä rakkautta sille lapselle, jonka kanssa olen läheisempi

Teini-ikä kun helpottaa, olet nuoremmankin kanssa varmasti yhtä läheinen.

Muista, AP, ettei mikään ihmissuhde ole samanlainen ja silti ne voivat olla yhtä arvokkaita ja tärkeitä.

Yritän kyllä arkisissa asioissa pitää huolta siitä, että en suosi tai lelli esikoista. Ja yritän esim hyvää palautetta antaa molemmille. Ja pidän TOSI tarkkaa huolta, että istun paikalla jokaisessa nuoremman matsissa ja konsertissa, ettei ainakaan kokisi ettei äitiä kiinnosta hänen asiat.

Mutta siinä missä vanhimman kanssa joskus unohdutaan juttelemaan tuntikausiksi, kun puhutaan jostain hänelle tärkeistä asioista, niin nuoremmalta saan aina vastaukseksi "en tiedä" tai jotain vastaavaa. Vaikea siinä on tuntikausia keskustella syvällisiä, jos toisesta ei saa mitään vastakaikua.

Tiesin saavani paskamyrskyn päälleni tästä avauksesta. Mutta oikeasti kärsin tilanteesta. Haluaisin olla yhtä läheinen molempien lasteni kanssa. Mutta totuus on, että en ole

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikä kun helpottaa, olet nuoremmankin kanssa varmasti yhtä läheinen.

Muista, AP, ettei mikään ihmissuhde ole samanlainen ja silti ne voivat olla yhtä arvokkaita ja tärkeitä.

KIITOS! Toivottavasti olet oikeassa. Vanhemman kanssa ei oikeastaan koskaan ollut mitään murrosiän vaikeuksiakaan, ja ehkä siksikin on nyt vaikea osata suhtautua, kun nuoremmalla murrosikä ottaa ihan eri tavalla kovalle. Ehkäpä tämä tästä kohta tasautuu

Vierailija kirjoitti:

Kunnon paskiaisvanhempi pitää suosikkeja ym. Toivottavasti maksaa kovimman mahdollisen hinnan siitä kun siirtyy ajasta iäisyyteen.

Suurin unelma on että väärin kohdeltu lapsi huomaa tämän ja kostaa :--D

Kylläpäs täällä on tulistuttu! Lapsetkin ovat vain ihmisiä, kaikilla ei vain kemiat osu yhteen. Ei sen tarvitse tarkoittaa sitä että toisesta ei välitetä eikä toista rakasteta, uskon kyllä että aloittaja tekee parhaansa molempien lastensa suhteen, vaikkei nuorempi otakaan tätä niin hyvin vastaan.

Lohdutuksen sanaksi voin kertoa että toisilla tilanne helpottaa kunhan murrosiän myllerrykset menevät ohitse. Minä olin itse kolmesta sisaruksesta se etäinen lapsi, joka ei halunnut jakaa omia kuulumisiaan vanhempiensa kanssa ja joutui usein hankaluukskin. Parhaansa minunkin vanhemmat yrittivät, mutta minä harasin vastaan, murjotin ja olin hankala. Omille muutettuani kaikki jotenkin helpottui ja tulin taas vanhempieni kanssa toimeen. Kai siinä oli mukana jonkinlaista itsenäistymiskiukkua. Tunnen nyt aikuisena olevani vanhempieni kanssa paljon läheisempi kuin koskaan teininä olin. Loppujen lopuksi oikuistani huolimatta vanhempani kohtelivat minua aina yhtä tasavertaisesti ja rakastavasti kuin sisaruksianikin, olin itse miten hankala tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Yritän kyllä arkisissa asioissa pitää huolta siitä, että en suosi tai lelli esikoista. Ja yritän esim hyvää palautetta antaa molemmille. Ja pidän TOSI tarkkaa huolta, että istun paikalla jokaisessa nuoremman matsissa ja konsertissa, ettei ainakaan kokisi ettei äitiä kiinnosta hänen asiat.

Mutta siinä missä vanhimman kanssa joskus unohdutaan juttelemaan tuntikausiksi, kun puhutaan jostain hänelle tärkeistä asioista, niin nuoremmalta saan aina vastaukseksi "en tiedä" tai jotain vastaavaa. Vaikea siinä on tuntikausia keskustella syvällisiä, jos toisesta ei saa mitään vastakaikua.

Tiesin saavani paskamyrskyn päälleni tästä avauksesta. Mutta oikeasti kärsin tilanteesta. Haluaisin olla yhtä läheinen molempien lasteni kanssa. Mutta totuus on, että en ole

Turhaan syyllistyt. Ne sinun lapsesi ovat erilaisia. Toinen on tuntikausia hölisevä teini, toinen on murahteleva teini. Ihan turhaan podet syyllisyyttä lastesi erilaisuudesta omista lähtökohdistasi käsin. Että sinä pidät pitkistä keskusteluista on sinun luonteenpiirteesi, ja että toinen lapsesi pitää myös, on hänen luonteenpiirteensä. Ei haittaa mitään että toinen lapsi ei näistä pidä. Nauti toisen kanssa juttelusta, ja toisen kohdalla nautit jostain muusta sitten. Huoli pois, ja anna mennä vain, kyllä se siitä.

Minulla on vain se sinun 15-vuotiaan keltainen nuori.

Jos olisin saanut monta lasta, olisin ollut 100% tasapuolinen. En onnistunut saamaan.

Mulla taas on sellainen fiilis, että tämä yksi pääsisi vähemmällä ja saisi olla oma itsensä ja tukisin häntä enemmän siinä, jos olisi toinen enemmän minun kaltaiseni.

Siis tajuaisin varmaan että vika ei oo mun kasvatuksessa tän yhden kanssa ja antaisin olla oma itsensä, jos samalla kasvatuksella olisi toinen kaltaiseni.

Joku ymmärtää tämänkin viestin väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritän kyllä arkisissa asioissa pitää huolta siitä, että en suosi tai lelli esikoista. Ja yritän esim hyvää palautetta antaa molemmille. Ja pidän TOSI tarkkaa huolta, että istun paikalla jokaisessa nuoremman matsissa ja konsertissa, ettei ainakaan kokisi ettei äitiä kiinnosta hänen asiat.

Mutta siinä missä vanhimman kanssa joskus unohdutaan juttelemaan tuntikausiksi, kun puhutaan jostain hänelle tärkeistä asioista, niin nuoremmalta saan aina vastaukseksi "en tiedä" tai jotain vastaavaa. Vaikea siinä on tuntikausia keskustella syvällisiä, jos toisesta ei saa mitään vastakaikua.

Tiesin saavani paskamyrskyn päälleni tästä avauksesta. Mutta oikeasti kärsin tilanteesta. Haluaisin olla yhtä läheinen molempien lasteni kanssa. Mutta totuus on, että en ole

Turhaan syyllistyt. Ne sinun lapsesi ovat erilaisia. Toinen on tuntikausia hölisevä teini, toinen on murahteleva teini. Ihan turhaan podet syyllisyyttä lastesi erilaisuudesta omista lähtökohdistasi käsin. Että sinä pidät pitkistä keskusteluista on sinun luonteenpiirteesi, ja että toinen lapsesi pitää myös, on hänen luonteenpiirteensä. Ei haittaa mitään että toinen lapsi ei näistä pidä. Nauti toisen kanssa juttelusta, ja toisen kohdalla nautit jostain muusta sitten. Huoli pois, ja anna mennä vain, kyllä se siitä.

*15-vuotiaasi kaltainen

Viiskymppisen tuttuni vanhempi on nyt huonossa kunnossa vahingossa sanonut ääneen sen, mitä tuttuni on aina tiennyt. Eli että tuo vanhempi rakastaa tuttuni veljeä enemmän.

Silti se oli järkyttävää kuulla. Kuuli vahingossa, kun vanhempi ei osannut varoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritän kyllä arkisissa asioissa pitää huolta siitä, että en suosi tai lelli esikoista. Ja yritän esim hyvää palautetta antaa molemmille. Ja pidän TOSI tarkkaa huolta, että istun paikalla jokaisessa nuoremman matsissa ja konsertissa, ettei ainakaan kokisi ettei äitiä kiinnosta hänen asiat.

Mutta siinä missä vanhimman kanssa joskus unohdutaan juttelemaan tuntikausiksi, kun puhutaan jostain hänelle tärkeistä asioista, niin nuoremmalta saan aina vastaukseksi "en tiedä" tai jotain vastaavaa. Vaikea siinä on tuntikausia keskustella syvällisiä, jos toisesta ei saa mitään vastakaikua.

Tiesin saavani paskamyrskyn päälleni tästä avauksesta. Mutta oikeasti kärsin tilanteesta. Haluaisin olla yhtä läheinen molempien lasteni kanssa. Mutta totuus on, että en ole

Turhaan syyllistyt. Ne sinun lapsesi ovat erilaisia. Toinen on tuntikausia hölisevä teini, toinen on murahteleva teini. Ihan turhaan podet syyllisyyttä lastesi erilaisuudesta omista lähtökohdistasi käsin. Että sinä pidät pitkistä keskusteluista on sinun luonteenpiirteesi, ja että toinen lapsesi pitää myös, on hänen luonteenpiirteensä. Ei haittaa mitään että toinen lapsi ei näistä pidä. Nauti toisen kanssa juttelusta, ja toisen kohdalla nautit jostain muusta sitten. Huoli pois, ja anna mennä vain, kyllä se siitä.

Kiitos tästäkin vastauksesta.

Ehkä tämäkin on hyvä pointti. Ehkä voin toisen kanssa olla läheinen, vaikka hän ei minun laillani nauti pitkistä, syvällisistä keskusteluista.

Tai ehkä hän oppii avautumaan minulle kun vaikein murrosikä on ohi.

Molemmista löydän myös itseäni: niin hyvässä kuin pahassa. Mutta tässä avoimuudessa vanhin on kuin minä ja jotenkin se on piirre, jota olen läheisimmissäni aina arvostanut.

Mutta nuoremmassa on kyllä paljon muita piirteitä, joita arvostan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritän kyllä arkisissa asioissa pitää huolta siitä, että en suosi tai lelli esikoista. Ja yritän esim hyvää palautetta antaa molemmille. Ja pidän TOSI tarkkaa huolta, että istun paikalla jokaisessa nuoremman matsissa ja konsertissa, ettei ainakaan kokisi ettei äitiä kiinnosta hänen asiat.

Mutta siinä missä vanhimman kanssa joskus unohdutaan juttelemaan tuntikausiksi, kun puhutaan jostain hänelle tärkeistä asioista, niin nuoremmalta saan aina vastaukseksi "en tiedä" tai jotain vastaavaa. Vaikea siinä on tuntikausia keskustella syvällisiä, jos toisesta ei saa mitään vastakaikua.

Tiesin saavani paskamyrskyn päälleni tästä avauksesta. Mutta oikeasti kärsin tilanteesta. Haluaisin olla yhtä läheinen molempien lasteni kanssa. Mutta totuus on, että en ole

Turhaan syyllistyt. Ne sinun lapsesi ovat erilaisia. Toinen on tuntikausia hölisevä teini, toinen on murahteleva teini. Ihan turhaan podet syyllisyyttä lastesi erilaisuudesta omista lähtökohdistasi käsin. Että sinä pidät pitkistä keskusteluista on sinun luonteenpiirteesi, ja että toinen lapsesi pitää myös, on hänen luonteenpiirteensä. Ei haittaa mitään että toinen lapsi ei näistä pidä. Nauti toisen kanssa juttelusta, ja toisen kohdalla nautit jostain muusta sitten. Huoli pois, ja anna mennä vain, kyllä se siitä.

*15-vuotiaasi kaltainen

Miksi lainasit minua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritän kyllä arkisissa asioissa pitää huolta siitä, että en suosi tai lelli esikoista. Ja yritän esim hyvää palautetta antaa molemmille. Ja pidän TOSI tarkkaa huolta, että istun paikalla jokaisessa nuoremman matsissa ja konsertissa, ettei ainakaan kokisi ettei äitiä kiinnosta hänen asiat.

Mutta siinä missä vanhimman kanssa joskus unohdutaan juttelemaan tuntikausiksi, kun puhutaan jostain hänelle tärkeistä asioista, niin nuoremmalta saan aina vastaukseksi "en tiedä" tai jotain vastaavaa. Vaikea siinä on tuntikausia keskustella syvällisiä, jos toisesta ei saa mitään vastakaikua.

Tiesin saavani paskamyrskyn päälleni tästä avauksesta. Mutta oikeasti kärsin tilanteesta. Haluaisin olla yhtä läheinen molempien lasteni kanssa. Mutta totuus on, että en ole

Turhaan syyllistyt. Ne sinun lapsesi ovat erilaisia. Toinen on tuntikausia hölisevä teini, toinen on murahteleva teini. Ihan turhaan podet syyllisyyttä lastesi erilaisuudesta omista lähtökohdistasi käsin. Että sinä pidät pitkistä keskusteluista on sinun luonteenpiirteesi, ja että toinen lapsesi pitää myös, on hänen luonteenpiirteensä. Ei haittaa mitään että toinen lapsi ei näistä pidä. Nauti toisen kanssa juttelusta, ja toisen kohdalla nautit jostain muusta sitten. Huoli pois, ja anna mennä vain, kyllä se siitä.

Kiitos tästäkin vastauksesta.

Ehkä tämäkin on hyvä pointti. Ehkä voin toisen kanssa olla läheinen, vaikka hän ei minun laillani nauti pitkistä, syvällisistä keskusteluista.

Tai ehkä hän oppii avautumaan minulle kun vaikein murrosikä on ohi.

Molemmista löydän myös itseäni: niin hyvässä kuin pahassa. Mutta tässä avoimuudessa vanhin on kuin minä ja jotenkin se on piirre, jota olen läheisimmissäni aina arvostanut.

Mutta nuoremmassa on kyllä paljon muita piirteitä, joita arvostan.

Niin, ja lapsesi ovat erillisiä ihmisiä, joista toinen ei välttämättä halua olla nyt kanssasi läheinen. Kunnioitahan myös sitä. Lapset kun eivät ole vain meidän lapsiamme, vaan omia itsejään omine luonteenpiirteineen. 

Minusta tuo on ihan luonnollista. Ei kaikkien ihmisten luonteet sovellu yhteen, sehän on itsestäänselvyys. Varmasti rakastat lapsiasi ihan yhtä paljon, mutta olet paremmin yhteensopiva toisen kanssa, eikä siinä ole mitään kummallista. Kunhan rakkautesi tulee selväksi molemmille, se on tärkeintä. Minä itse en ole kovin läheinen äitini kanssa, kun taas pikkusiskoni on, ja minusta se on ihan ok. Olen ihmisenä aivan toisenlainen kuin äitini, ja ymmärrän että hänen on vaikea tajuta minun juttujani välillä. Ei se haittaa, kunhan yrittää ymmärtää ja tukea, eikä tuomitse. Tiedän kyllä että hän rakastaa minua ja minä häntä.

Pidän myös TOSI tarkkaa huolta siitä, että olen tosi tasapuolinen kaiken materiaalisen hyvän suhteen. Olen tästä ihan hirmu tarkka, että esikoinen ei saa uusia farkkuja tms vain sen takia, että osaa ”vetää oikeista naruista”.

Mutta sitten on tosiaan tuo minun antama aika ja huomio. Menen välillä toisen huoneeseen ja yritän avata keskustelua. Mutta en vaan saa häntä keskustelemaan ja avautumaan, joten tulen puolen tunnin kuluttua sieltä ulos (jos en jo aikaisemmin).

Ja kun menen esikoisen huoneeseen, niin yhtäkkiä huomaamme, että kello on 02, eikä nukuta vieläkään, kun on niin mielettömän mielenkiintoisia keskusteluja.