Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kysymys teille jotka olette päässeet elämässänne pahimman ahdistuneisuus- ja/tai paniikkihäiriön yli
Kauanko kesti?
26.08.2019 |
Kauanko teillä kesti toipuminen tai "melkein" toipuminen? Kokonaan kai tällaisesta ei välttämättä ihan eroon pääse?
Olen 43-vuotias työssäkäyvä nainen, minulla melko vaativa ura.
Itselläni ahdistuksen ja paniikkikohtaukset laukaisi aikoinaan stressi, helposti kaikkea jännittävä perusluonne, lähisukulaisen terveystilanne, sekä oma terveystilanne joka oli sillä hetkellä huono ja siihen tarvittiin leikkausta. Olin poissa töistä 3 kk.
Vasta nyt, vajaan 4:n vuoden jälkeen tuon alkamisesta tunnen olevani melkein normaali, ja ennallani. Pahin tuntuisi olevan takana päin.
Toki jännittelen edelleen silloin tällöin ja niistä palautuminen vie aikaa. Painajaiset ovat suurimmaksi osaksi poissa.
Sain paniikkikohtauksiin rauhoittavat ja jännitykseen Propral-beetasalpaajat. Niitä ei ole tarvinnut ottaa pitkään aikaan ja reseptitkin saattavat olla vanhentuneet.
Mitään muuta lääkitystä en voinut ottaa (ssri), koska sain siitä pahat reaktiot, lähes myrkytyksenomaiset oireet.
Joka tapauksessa, toivoa siis on vaikka kestäisikin näin kauan.
Kommentit (41)
Samanlaista taustaa minullakin, ja 25 vuoden jälkeen sain rauhoittavat, tosin en niitä syö kuin harvoin. Elämä mennyt aika lailla persiilleen tämän pirullisen sairauden vuoksi.
Hienoa että joku saanut yliopistonkin käytyä vaikka paniikki. Itselläni kaikista vaikein muoto, ja mistään terapioista tai ssriistä ei ole ollut mitään hyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voiko ahdistuneisuushäiriöstä päästä eroon? Koko elämäni olen ollut ahdistunut.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni beetasalpaajista ei ollut mitään apua, ne vain pahensi henkistä paniikkia tukahduttamalla fysiologista oireilua. SSRI:tä kokeilin pari eri lajia, kamalia sivuvaikutuksia, ei apua. Lopulta sain ihan rauhoittavat lääkkeet joita ottaa tarvittaessa ja niiden voimin pääsin läpi noiden vuosien ja sain mm. yliopisto-opinnot suoritettua.
Noin 3 vuotta kesti pahin. Nyt parempi. Työuupumus taustalla.
Minä otan betasalpaajan vain ennen kokouksia, jos tiedän että joudun puhumaan useamman kuin viiden ihmisen edessä.
SSRIt olivat kamalat ja puistattaa kun ajattelenkin! Oksentelin, maha sekaisin, kutiseva ihottuma joka puolella, ja samalla turposin viitisen kiloa kun keho ja etenkin alaruumis keräsi nestettä, kun en saanut ruokaa pysymään sisällä ja join aika paljon nesteitä ja smootheja alle viikon verran. Lääkärini käski minun lopettaa nuo lääkkeet saman tien.
Minulle jäi Opamoxit käyttöön, on silti vain markkinoiden miedoin rauhoittava eikä varastoidu maksaan vaan tulee pissin mukana pois. Puolikas päivässä 3 kk ajan, sittemmin 1-2 nappia viikossa ja nykyään ehkä 1 nappi kuukaudessa. Onneksi lääkäri ymmärsi antaa noista reseptin, vaikka ensin vastusteli hieman. Olisi pitänyt saada ne ennen SSRItä niin olisi minulta sekin huono kokemus jäänyt pois.
Vierailija kirjoitti:
Voiko ahdistuneisuushäiriöstä päästä eroon? Koko elämäni olen ollut ahdistunut.
Ahdistuneisuustaipumuksesta tuskin ainakaan. Itse koen päässeeni häiriöstä, eli sellaisesta että ahdistaa ihan ilman mitään syytäkin. Mutta kyllä olen vieläkin erittäin "stressipallo", ja ahdistun ulkoisista syistä kyllä erittäin vahvasti ja nopeasti, sellaisista siis jotka useimpia ei juuri ahdistaisi. Eli olen ahdistusherkkä, mutta en pidä tätä häiriönä koska se sentään liittyy aina johonkin oikeaan asiaan, toisin kuin nuorena kun ahdisti pelkkä olemassa oleminen.
Opamox oli käytössä pari kk haastavan elämänvaiheen aikana, yhden tabletin säästin ja se kulkee mukana, rauhoittaa pelkkä tieto sen olemassaolosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voiko ahdistuneisuushäiriöstä päästä eroon? Koko elämäni olen ollut ahdistunut.
Eroon pääsemisestä en osaa sanoa, mutta terapia voi auttaa paljonkin, jos kohdallesi osuu sulle "oikeanlainen" terapeutti. Harmi kun senkin alan ammattilaiset voivat olla sitäsuntätä...
Vierailija kirjoitti:
Opamox oli käytössä pari kk haastavan elämänvaiheen aikana, yhden tabletin säästin ja se kulkee mukana, rauhoittaa pelkkä tieto sen olemassaolosta.
En ymmärrä miksi suomalaislääkärit tunkee nykyään noita ssri-lääkkeitä kaikille, koska nehän vasta koukuttaa ihmisen, ja niistä tulee paljon enemmän sivuoireita kuin rauhoittavista!
Opiskelin Jenkeissä 2 vuotta sitten, ja siellä tiedettiin jo ajat sitten ettei ssri-lääkkeet ole oikea lääke ahdistuneisuudesta ja paniikkikohtauksista kärsivälle. Niistä oli positiivista näyttöä vain pitkäaikaisesta masennuksesta kärsiville. Itseasiassa nuo saattavat vaan pahentaa ahdistusta ja paniikkituntemuksia, kertoi jenkkilääkäri.
Minulla pari opamoxia laukussa varalle (Jenkeissä minulla oli Xanaxit), jos alkaa sydän tykyttää ja tuntuu että tulee pelkotilanne josta en pääse yli. Pitkään aikaan ei ole tarvinnut napata sellaista, mutta helppottaa ajatus siitä että sellainen on apuna ja mukana mikäli tarvitsee.
Eräässä vaiheessa jännitykset ja paniikit sekoittivat pahasti vatsaani ja sai sydämen tykyttämään, siihen sain ulkomailla Librax-nimisen lääkkeen joka on rauhoittava vatsarelaksantti. Sitäkään en ole moneen vuoteen enää tarvinnut, mutta tuo oli todella hyvä, vanha luotettava lääke siihen ja sitä myydään Suomessakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
8 korjaa; että en ymmärrä miksi suomalaislääkärit eivät anna opamoxeja jos selvä ahdistus- ja paniikkipotilas, tunkevat aina ne ssri-lääkkeet sama mihin vaivaan. Vai onko Suomessa se oletus että jokainen joka pyytää rauhoittavia, on väärinkäyttäjä tai myy ne kadulla?!?!
Vierailija kirjoitti:
8 korjaa; että en ymmärrä miksi suomalaislääkärit eivät anna opamoxeja jos selvä ahdistus- ja paniikkipotilas, tunkevat aina ne ssri-lääkkeet sama mihin vaivaan. Vai onko Suomessa se oletus että jokainen joka pyytää rauhoittavia, on väärinkäyttäjä tai myy ne kadulla?!?!
Se on se oletus. Lääkäri syynäsi minun taustani aika tarkkaan ennen kuin resepti heltisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
8 korjaa; että en ymmärrä miksi suomalaislääkärit eivät anna opamoxeja jos selvä ahdistus- ja paniikkipotilas, tunkevat aina ne ssri-lääkkeet sama mihin vaivaan. Vai onko Suomessa se oletus että jokainen joka pyytää rauhoittavia, on väärinkäyttäjä tai myy ne kadulla?!?!
Se on se oletus. Lääkäri syynäsi minun taustani aika tarkkaan ennen kuin resepti heltisi.
Ei tarvitse edes olla tehnyt mitään väärää, ettei saa.
Mulla kesti vuosia kunnes lopetin käyttämästä alkoholia. Olen 43 v mies. Kukaan ei ehdottanut että pitäisi lopettaa enkä juonut paljon. Muutaman kerran kuussa viikonloppuna tuli otettua vähän enempi, mutta arkena aina ilman. Lopulta ei enää huvittanut ja sitten alkoi fiiliskin muuttua. Ihmettelin sitä ensin, mutta tajusin että kun on useita kuukausia juomatta alkaa pää toipua pikkuhiljaa. Alkaa mennä aivokemia taas paikoilleen. Nyt olen ollut muutamia vuosia juomatta, ei painajaisia ei ahdistusta tai masennusta. Kaikki paljon paremmin. Kokoajan vaan paranee. Kysyin kerran sairaanhoitajalta että voiko se vaikuttaa ja kuulemma voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolme vuotta terapiaa, viinan juomisen lopettaminen, urheilun aloittaminen ja yli vuoden sairasloma. Nyt tuntuu hyvältä.
Vaikea arvioida, koska en noiden oireiden perusteella hakeutunut terapiaan, vaan traumojen ja dissosiaation. Ahdistus ja paniikkioireilu helpottuivat ajan myötä siinä ohessa. Nyt intuitiivisesti sanoisin, että kolme vuotta aktiivista työtä se vaati, yksityistä traumaterapiaa yleensä kerran viikossa ja runsaasti itsenäistä työtä. Kaiken vaivan arvoista kyllä, kuin uuden elämän olisin onnistunut itselleni luomaan. Edelleenkin kyllä välillä ahdistaa ja koen paniikkia, mutta normaalilla, arkisella tavalla, jonka kanssa pärjään. Enää nuo tuntemukset eivät estä elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entinenahdistuja kirjoitti:
Mulla kesti vuosia kunnes lopetin käyttämästä alkoholia. Olen 43 v mies. Kukaan ei ehdottanut että pitäisi lopettaa enkä juonut paljon. Muutaman kerran kuussa viikonloppuna tuli otettua vähän enempi, mutta arkena aina ilman. Lopulta ei enää huvittanut ja sitten alkoi fiiliskin muuttua. Ihmettelin sitä ensin, mutta tajusin että kun on useita kuukausia juomatta alkaa pää toipua pikkuhiljaa. Alkaa mennä aivokemia taas paikoilleen. Nyt olen ollut muutamia vuosia juomatta, ei painajaisia ei ahdistusta tai masennusta. Kaikki paljon paremmin. Kokoajan vaan paranee. Kysyin kerran sairaanhoitajalta että voiko se vaikuttaa ja kuulemma voi.
Niinpä niin. Tuopa tuo!
Kokeilenpa minäkin. Vaikka en joka päivä juo ja otan vain kerran viikossa, niin tietystihän se vaikuttaa jo sekin. Sitä on vaan itselleen niin epärehellinen.
Ja se viikonlopun rentoutus juominen on vain sellainen aikuisen ihmisen säälittävä tutti, jonka varmasti voi korvata jollain vähemmän myrkyllisellä asialla.
Entinenahdistuja kirjoitti:
Mulla kesti vuosia kunnes lopetin käyttämästä alkoholia. Olen 43 v mies. Kukaan ei ehdottanut että pitäisi lopettaa enkä juonut paljon. Muutaman kerran kuussa viikonloppuna tuli otettua vähän enempi, mutta arkena aina ilman. Lopulta ei enää huvittanut ja sitten alkoi fiiliskin muuttua. Ihmettelin sitä ensin, mutta tajusin että kun on useita kuukausia juomatta alkaa pää toipua pikkuhiljaa. Alkaa mennä aivokemia taas paikoilleen. Nyt olen ollut muutamia vuosia juomatta, ei painajaisia ei ahdistusta tai masennusta. Kaikki paljon paremmin. Kokoajan vaan paranee. Kysyin kerran sairaanhoitajalta että voiko se vaikuttaa ja kuulemma voi.
Mulla alkoi kohtaukset 12-vuotiaana, en ollut maistanut edes alkoholia vielä. Alkoholi toki voi toimia laukaisevana tekijänä.
Mulla järjetön paniikkiahdistusoireilu päättyi vasta, kun pääsin stressaavasta elämäntilanteesta ulos. Olin siis yh vuosikausia ja se pisti henkisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti aivan liian ahtaalle. Annettuani lapsen isänsä huollettavaksi kaikenlainen oireilu jäi pois. Olin siis todella todella hikisen ahdistunut ja melkein dissosiaatiohäiriön partaalla sen tilanteeni kanssa. Toipuminen kesti pari vuotta, mutta nyt tilanne on kaikin puolin hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea arvioida, koska en noiden oireiden perusteella hakeutunut terapiaan, vaan traumojen ja dissosiaation.
Saako kysyä, esiintyikö sinun dissosiaatio depersonalisaationa ja derealisaationa?
Minulla oli tuota aika usein että tunsin itseni epätodelliseksi tai ympäristön epätodelliseksi, esimerkiksi työpaikalle saavuttaessa, tai kaupassa ollessa.
Nykyään vähemmin. Minun kohdalla todettiin tuolloin oireiden aikaan, ettei lääkityksestä tai terapiasta ole oikein hyötyä, sain siis terveen paperit arvioinnissa. Että kyse ´vain´ burnoutista.
Minä juon pari lasia viiniä ruuan kanssa, viikonloppuisin.
Muulloin ei tee mieli alkoholia. Olen aina ollut "huono juhlimaan".
Minulla ongelma ei siis ole alkoholi.
Vierailija kirjoitti:
Entinenahdistuja kirjoitti:
Mulla kesti vuosia kunnes lopetin käyttämästä alkoholia. Olen 43 v mies. Kukaan ei ehdottanut että pitäisi lopettaa enkä juonut paljon. Muutaman kerran kuussa viikonloppuna tuli otettua vähän enempi, mutta arkena aina ilman. Lopulta ei enää huvittanut ja sitten alkoi fiiliskin muuttua. Ihmettelin sitä ensin, mutta tajusin että kun on useita kuukausia juomatta alkaa pää toipua pikkuhiljaa. Alkaa mennä aivokemia taas paikoilleen. Nyt olen ollut muutamia vuosia juomatta, ei painajaisia ei ahdistusta tai masennusta. Kaikki paljon paremmin. Kokoajan vaan paranee. Kysyin kerran sairaanhoitajalta että voiko se vaikuttaa ja kuulemma voi.
Niinpä niin. Tuopa tuo!
Kokeilenpa minäkin. Vaikka en joka päivä juo ja otan vain kerran viikossa, niin tietystihän se vaikuttaa jo sekin. Sitä on vaan itselleen niin epärehellinen.
Ja se viikonlopun rentoutus juominen on vain sellainen aikuisen ihmisen säälittävä tutti, jonka varmasti voi korvata jollain vähemmän myrkyllisellä asialla.
Suomalaista hyysäyskulttuuria.
Muualla Euroopassa viini on ruokajuoma, samoin Jenkeissä.
Täällä Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa sekä Arabimaissa alkoholi on tai on lähes rikollista.
Alue: Aihe vapaa
Minulla kesti noin 10 vuotta, 15-25 vuotiaana kärsin pahasta yleisestä ahdistuneisuudesta ja paniikkihäiriöstä.
Itselläni beetasalpaajista ei ollut mitään apua, ne vain pahensi henkistä paniikkia tukahduttamalla fysiologista oireilua. SSRI:tä kokeilin pari eri lajia, kamalia sivuvaikutuksia, ei apua. Lopulta sain ihan rauhoittavat lääkkeet joita ottaa tarvittaessa ja niiden voimin pääsin läpi noiden vuosien ja sain mm. yliopisto-opinnot suoritettua.
Lääkkeiden ottotiheys väheni ajan kanssa mulla luonnostaan, tuli vaan aina lykättyä ottamista kun ajatteli, että kyllä tämän olon nyt vielä kestää, kun nopea apu on käsilaukussa jos menee liian pahaksi olo. Lopulta totesin että kestin ihan hyvin täysimittaisen paniikkikohtauksenkin ottamatta sitä lääkettä. Olen vieläkin, yli nelikymppisenä, stressaaja- ja hermoilijaluonne ja arka uusien asioiden edessä, mutta varsinaisia paniikkikohtauksia en ole pariin kymmeneen vuoteen saanut.