Kaikki tietävät suurimman syyllisen Suomen korkeaan nuorisotyöttömyyteen
Tilastojen mukaan vain murto-osa 15-24 vuotiaista nuorista käy kokoaikaisessa työssä. Syynä siihen ettei nuoret tee töitä on se että nuoret oppivat jo kotona sen mallin ettei töitä tarvitse tehdä. Jos edes toinen vanhemmista kävisi töissä oppisi myös nuori työntekoon sen sijaan että jäätäisiin kotiin ja jumituttaisi tietokoneelle tuntikausiksi. Nykyinen Rinteen hallitus n seitsemäs Jäätteenmäen ja Vanhasen hallituksesta lukien joka on ilmaissut huolensa Suomen korkeasta nuorisotyöttömyydestä ja joka pohtii nuorien saamista entistä nopeammin integroitua osaksi aktiivista ja alati muuttuvaa työelämää. Vääränlainen malli, kannustamaton ilmapiiri ja myrkylliset asenteet altistavat jokaisen nuoren työttömyyteen. Siksi on hyvä jos nuoret saataisiin työelämään mahdollisimman varhain.
Ja perässä suurin osa kantiksista. Ei täällä nettomaksajia ole kuin kourallinen. Niistäkin suhteellisen suuri prosentti mmuja ja mmu taustaisia. Persu taas luulee olevansa nettomaksaja kun nostaa 2500€/kk valtiolta.