Kaikki tietävät suurimman syyllisen Suomen korkeaan nuorisotyöttömyyteen
Tilastojen mukaan vain murto-osa 15-24 vuotiaista nuorista käy kokoaikaisessa työssä. Syynä siihen ettei nuoret tee töitä on se että nuoret oppivat jo kotona sen mallin ettei töitä tarvitse tehdä. Jos edes toinen vanhemmista kävisi töissä oppisi myös nuori työntekoon sen sijaan että jäätäisiin kotiin ja jumituttaisi tietokoneelle tuntikausiksi. Nykyinen Rinteen hallitus n seitsemäs Jäätteenmäen ja Vanhasen hallituksesta lukien joka on ilmaissut huolensa Suomen korkeasta nuorisotyöttömyydestä ja joka pohtii nuorien saamista entistä nopeammin integroitua osaksi aktiivista ja alati muuttuvaa työelämää. Vääränlainen malli, kannustamaton ilmapiiri ja myrkylliset asenteet altistavat jokaisen nuoren työttömyyteen. Siksi on hyvä jos nuoret saataisiin työelämään mahdollisimman varhain.
Kommentit (21)
Lisäksi työllistämisen sivukulut, jotka pitävät huolen siitä että nuoren pitää olla hyvin särmä seppä tuottaakseen firmalle palkkansa verran.
On sairaan kallista pitää työntekijää, ja parempi valita tyyppi jolla jo on näyttöjä. Tai ainakin tuttu nuori. Tämän takia ne kesäduunitkin jaetaan suhteilla.
Vaikea on nuoren saada jalka oven väliin. Pitäisi olla joku kevennetty systeemi nuorten palkkaamiselle.
Vierailija kirjoitti:

Jalan jättäminen ovenväliin voi olla myös kivuliasta. Minulle kävi niin ja olin puoli vuotta kipsissä. Mutta rampautua voi kuvannollisestikkin.
No mun mielestä jotain on mennyt pieleen jos tuon ikäinen nuori käy kokoaikaisesti töissä. Tuon ikäisen pääsääntöinen tehtävä on opiskella itselleen tutkinto, mielellään korkeakoulussa / yliopistossa, jotta työllistyy tulevaisuudessa kokoaikaisesti.

Oi voi. Tuo oli totta menneisyydessä, mutta nykyään korkeakoulutetaan aivan liikaa nuoria. Iisimpi on saada hyvin palkattua työtä sähkö- tai putkimiehenä kuin geneerisenä korkeakoulutettuna. Lakimiehet ja kauppatieteilijät erikseen.
Nykyään opiskellaan usein kolmekymppiseksi asti.
Tätä vahvistaa myös se kielenkäyttö, että vasta kolmekymppinen on "aikuinen" ja sitä nuorempi on "nuori". Työssäkäyntihän on enempi aikuisten juttu ja nuoret käyvät lähinnä kesätöissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mun mielestä jotain on mennyt pieleen jos tuon ikäinen nuori käy kokoaikaisesti töissä. Tuon ikäisen pääsääntöinen tehtävä on opiskella itselleen tutkinto, mielellään korkeakoulussa / yliopistossa, jotta työllistyy tulevaisuudessa kokoaikaisesti.
Oi voi. Tuo oli totta menneisyydessä, mutta nykyään korkeakoulutetaan aivan liikaa nuoria. Iisimpi on saada hyvin palkattua työtä sähkö- tai putkimiehenä kuin geneerisenä korkeakoulutettuna. Lakimiehet ja kauppatieteilijät erikseen.
Kaikille se putkimiehen työn sisältö ei vaan riitä. Moni haluaa tehdä työtä, jolla on merkitystä tai josta on itse kiinnostunut. 50 vuotta työelämässä tehden työtä pelkän rahan takia ei kuulosta monen nykynuoren korvaan kovin houkuttelevalta.
Tottakai kaikki tietävät syyn mutta ra-ziz-min pelon vuoksi sitä ei saa sanoa ääneen. Syy on täysin sama kuin se miksi Suomen Pisa-tulokset laskevat.
Toivoisin että työllisyys ja oppimismittarit muutettaisiin siten että kantaväestö ja ul-ko-maa-lais-taus-tai-set olisivat eri tilastoissa. Nyt vääristävät kaikki tilastot. Suomalaisten äänestäjien olisi tärkeää nähdä mitä maa-han-muut-to maksaa todellisuudessa.

Väheksytkö putkimiehen työn merkittävyyttä tai kiinnostavuutta? Ota huomioon että kaikki eivät jaksa istua tietokoneen ääressä puuhaamassa jotain abstraktia päivästä toiseen.
Luuserit ei saa töitä. Itse olen saanut töitä joka kesä. Olen nyt 30v ja korkeasti koulutettu asiantuntija.
Nuoret on laiskoja. Pitäisi vain saada olla kotioloissa rauhassa ilman stressiä. Pienikin rasite saa nämä nykyiset lumihiutaleet romahtamaan.
Kotikasvatus on nykyisin sellaista, että nuorilta ei vaadita panosta yhteisen kodin ylläpitoon ja jos vaaditaan niin työnnetään heti rahaa kouraan. Minut on kasvatettu niin, että on itsestään selvää, että osallistun siivoukseen, kaupassakäyntiin, sisarusten huolehtimiseen ym. ilman ylimääräistä korvausta.
Kun asun asunnossa omassa huoneessani ja saan joka päivä ruoan ja ylläpidon niin olen velvoitettu antamaan oman panokseni tämän mahdollistavien ihmisten hyväksi. Tuo pitäisi olla jokaiselle itsestään selvyys, mutta harmittavan moni nuori ajattelee nykyään, että heillä on oikeus vain olla täyspalvelussa. Ajatellaan, että vanhempien velvollisuus on tarjota nuorelle kaikki, mitä tämä haluaa eikä nuoren tarvitse tehdä mitään.
Nykynuoret käyttävät paljon aikaansa sellaiseen, millä ei ole työelämässä mitään arvoa. Silti työttömyys tulee aina uudelleen hirveänä yllärinä monille, mitä en ymmärrä. Shoppailusta, dokaamisesta, pelaamisesta tai hengailusta kun ei voi kukaan maksaa palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai kaikki tietävät syyn mutta ra-ziz-min pelon vuoksi sitä ei saa sanoa ääneen. Syy on täysin sama kuin se miksi Suomen Pisa-tulokset laskevat.
Toivoisin että työllisyys ja oppimismittarit muutettaisiin siten että kantaväestö ja ul-ko-maa-lais-taus-tai-set olisivat eri tilastoissa. Nyt vääristävät kaikki tilastot. Suomalaisten äänestäjien olisi tärkeää nähdä mitä maa-han-muut-to maksaa todellisuudessa.
Ei sinun työttömyytesi ole m.mujen syytä vaan sinun itsesi. Lopeta muiden syyttely ja mene töihin laiskimus!

Oletko selvännäkijä?

Nettomaksajana tässä tilastoinnin erottelua peräänkuulutan.

Nimenomaan. Jos kaikki m.aaha.nmuuton kustannukset selvästi näytettäisiin kansalle niin kaikenmaailman so.malit ja Lähi-Itäläiset ajettaisiin maasta talikko kädessä.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai kaikki tietävät syyn mutta ra-ziz-min pelon vuoksi sitä ei saa sanoa ääneen. Syy on täysin sama kuin se miksi Suomen Pisa-tulokset laskevat.
Toivoisin että työllisyys ja oppimismittarit muutettaisiin siten että kantaväestö ja ul-ko-maa-lais-taus-tai-set olisivat eri tilastoissa. Nyt vääristävät kaikki tilastot. Suomalaisten äänestäjien olisi tärkeää nähdä mitä maa-han-muut-to maksaa todellisuudessa.
Kaikkein huonoimmat PISA-tulokset saadaan maaseudulta, jossa ei juurikaan muita kuin kantasuomalaisia ole.

Böndet ja m.a.mut ovat pässejä, vain me stadilaiset olemme Oikeita Ihmisiä™️
Jos nyt vaikka linkittäisit sen tilaston, mihin viittaat. Olisi helpompi keskustella aiheesta.
(Minulla on kolme lasta tuossa ikähaitarissa, ja vain vanhin käy kokoaikatöissä. Ne kaksi muuta katsos opiskelevat. Ja esitän nyt vähän tyhmää, enkä ole ymmärtävänäni mitä vihjailet.)
Mä en jaksa uskoa että nuorisotyöttömät ovvat ammattikouluista valmistuneita putkimiehiä tai muita haluttuja ammattilaisia. Enemmänkin he ovat koulunsa keskeyttäneitä joita ei kukaan kaipaa työelämään vaan pitäisi saada takaisin kouluun saamaan ammatin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai kaikki tietävät syyn mutta ra-ziz-min pelon vuoksi sitä ei saa sanoa ääneen. Syy on täysin sama kuin se miksi Suomen Pisa-tulokset laskevat.
Toivoisin että työllisyys ja oppimismittarit muutettaisiin siten että kantaväestö ja ul-ko-maa-lais-taus-tai-set olisivat eri tilastoissa. Nyt vääristävät kaikki tilastot. Suomalaisten äänestäjien olisi tärkeää nähdä mitä maa-han-muut-to maksaa todellisuudessa.
Ei sinun työttömyytesi ole m.mujen syytä vaan sinun itsesi. Lopeta muiden syyttely ja mene töihin laiskimus!
Nettomaksajana tässä tilastoinnin erottelua peräänkuulutan.
Et sinä mikään nettomaksaja ole. Siihen tarvitaan niin isot tulot, ettei Suomessa monella sellaisia ole. Lisäksi tulojen täytyy tulla viennistä, jotta toisit yhteiskuntaan rahaa etkä vain kierrätä sitä toisesta taskusta toiseen. Usein persut luulevat olevansa nettomaksajia kun käyttävät kaikki työkkärikorvaukset lähikuppilaan, mutta eivät he ole.
Unohdit listaltasi sen tärkeimmän jarrun; AY-liike joka ei salli nuorten mennä harjoittelupaikkoihin pienemmällä palkalla oppimaan jos niin haluavat.
Koitin aikoinan päästä mutta sanoivat ettei liitot tykkää, olisin mennyt ilmatteeksi.