Luetellaan "yläluokkaisia" asioita

Luokkaero ei määräydy niinkään rahan, koulutuksen tai suvun mukaan vaan maun perusteella.

Maku näkyy sisustusvalinnoissa, lasten nimissä, ruoassa, lemmikkieläimissä, kielenkäytössä, tavoissa, vaatteissa, kiinnostuksenkohteissa yms.

Esim. Vahvasti meikkaava äiti, jolla on haukkuva iso rottweiler ja monta kirkuvaa likaisissa vaatteissa juoksevaa Nicoa ja Jessicaa. Olalla feikkilaukku ja päällä halvalla saatuja lapsityövoimavaatteita. Kiroilee älypuhelimeen samalla kun ketjupolttaa. Illalliseksi ranskikset uuniin makkaran kanssa ja kurkku-tomaattia sivussa jos heittäydytään terveelliseksi. Viihteenä tempparit ja seiska.

Vrt. Laadukkaisiin ja hillittyihin vaatteisiin pukeutunut äiti, jonka lapset Linnea ja Daniel käyvät kiinantunnilla ja opiskelevat musiikkiopistossa sillä välin kun äiti joogaa. Illalliseksi yläluokkainen mamma valmistaa itämainen imam baiyaldi kasvisversiotartarin kanssa johon tarvitaan hienoja keittiövälineitä. Ruoaksi on myös esim. kalaa ja kasviksia ehkä viinilasillisella. Yhdessä katsotaan luontodokumentti ja mennään museoon ja suunnitellaan matkoja ei-pakettimatkakohteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa ei vissiin ole havaittavissa selkeää aksenttia yläluokalla. (Vai onkohan suomenruotsi sitä ;) Britanniassa jo puhetyylistä voi havaita mistä luokasta on.

Ei omaa erityistä aksenttiaan, mutta väitän, että kyllä Suomessakin hyväosaiset puhuu eri tavalla kuin alemmat kastit. Sanavarasto ja artikulaatio on erilaiset. Ihan takuulla esim. omalla työpaikallani (akateeminen asiantuntijatyö) puhutaan erilailla kuin raksalla tai siivoushommissa.

Luultavasti puhutaan myös eri kieltä.

Nämä palstan ketjut luokkajakoihin liitetyistä mielikuvista tarjoaisivat herkullisen graduaineiston jollekin sosiologianopiskelijalle. Siis olen pari ihan tutkimukseen perustuvaa kirjaakin lukenut, mutta tämä on kiehtovampaa.

Monien mielikuvat tuntuvat perustuvan brittiläisiin tv-sarjoihin (yksityiskoulu, jäykät kulissit, tweed) tai sitten omassa elämässä kohdattuihin esimerkkeihin elämäntyylistä, jota ehkä itse pidetään toivottavana (omakotitalo, merkkivaatteet, englanninkieliset lastennimet). Enimmäkseen yläluokkaan suhtaudutaan yllättävänkin myönteisesti painottamalla hyviä käytöstapoja ja sivistyneisyyttä, ja vain muutama kirjoittaja liittää yläluokkaisuuteen halveksivan asenteen heikommin pärjääviä kohtaan. Suurimmat erot taitavat juontua kuitenkin siitä, mikä ylipäätään ymmärretään yläluokkaisuudeksi: puhutaanko kulttuurisesta eliitistä, valtaapitävistä, suurituloisista vai aatelissukujen jälkeläisistä. Nämä kaikki varmasti jossain määrin leikkaavat, mutta yhteen ryhmään kuulumisesta ei vielä seuraa muita, mikä tuntuu unohtuvan.