Saanko opintotukea jos hoitovapaalla opiskelen?? Mistä voimavaroja?
Olen hakenut kouluun,en tiedä vielä pääsenkö,mutta haluaisin selvittää raha-asioitani etukäteen..Olen siis hakenut kouluun,joka järjestetään monimuoto-opiskeluna eli osa varmaan omaa opiskelua,työharjoittelua mutta myös jaksoja jolloin ollaan koulussa .Opintojen laajuus on 60 opintopistettä ja ne suoritetaan 1.5 vuoden aikana ja koko tuon ajan olen vielä hoitovapaalla. Kysessä on sairaanhoitajan uudelleen erikoistuminen.
Menetänkö kh-tuen jos vien lapsia vähänkin hoitoon kunnalliselle? Toisaalta eräs tuttu yksit. pph saattaisi myös hoitaa lapsia. Suurin ongelma tässä on se,että paikkakunta jossa opetus tapahtuu on 120km päässä eli kuluja tulee sitten ihan kulkemisesta,mahd. yöpymisistä ja tosiaan lasten hoidosta. Sitten on vielä kuinka ite jaksan ja kuinka hyvin mies jaksaa työpäivien jälkeen hoitaa muksuja,että saan kouluhommia tehtyä. Itellä on jotenki kova motivaatio ja toiveena päästä kolmivuorotön sijaan päivätyöhön sitten kun palaan työelämään. Olisi kiva kuulla jonkun kommentteja jos joku olisi ollut joskus vastaavassa tilanteessa ja vaikka ihan niksejä siihen,että miten kaikki on onnistunut?? Oma pää kaipais välillä vähän haastetta näin 3 vuoden kotonaolon jälkeen..
Itse opiskelin kosmetologiksi hoitovapaalla. Koulu oli aikuiskoulutuksena iltaopiskelua 4 iltaa vkossa ja se laskettiin kokoaikaiseksi opiskeluksi. Eli kelan ehdot opintotuen saamiseen täyttyivät. Sain myös kotihoidontukea, koska lapsi oli kotona hoidossa. Muutama hoitaja ehti olla tämän parin vuoden jakson aikana, jonka koulu kesti.
Ensin kannattaa selvittää se, kuuluuko suunnittelemasi koulu opintotuen piiriin. Eli saako siitä jokatapauksessa opintotukea. En tiedä valitettavasti tarkemmin noista monimuotosysteemeistä, miten toimivat. Sitten kannattaa miettiä noita hoitosysteemejä. Mun käsityksen mukaan lapsi ei olisi oikeutettu kunnalliseen hoitoon, jos on virallisesti kotihoidontuella. Ne ovat toisensa poissulkevia vaihtoehtoja.
Mutta kotihoidontukea ja opintotukea kyllä saa samaan aikaan. Jos kelasta jotain kysyt, niin kannattaa soittaa vaikka monta kertaa. Itse kysyin sieltä tätä asiaa kolme kertaa ja joka kerta oli eri vastaus. Kerran, että ei saa ja sitten että saa ja yksi kerta, että selvittää ja palaa. Ei palannut.
Omien unelmien toteuttaminen antaa voimaa. Itse olen yksinhuoltaja ja jouduin ottamaan ulkopuolisen illoiksi tyttöä hoitamaan. Tyttö oli 1v2kk, kun aloitin koulun. Alkuun kävi hyvä tuuri hoitajien kanssa. Olivat ammattilaisia ja opiskelijoita. Viimeinen hoitaja oli täysi fiasko. Kiroili meillä (tyttö kertoi, kun ihmettelin mistä oli oppinut tuollaisia sanoja) ja varasti mm. mun kengät. Ja lopuksi arvosteli mun elämää kun annoin potkut. Aivan järkyttävä olo tuli siitä, että olin luottanut tälle naiselle tyttäreni hoidon. Onneksi hän ei ollut meillä kuin 4 kk, mutta niistäkin 4 kk liikaa.
Kyllä lastenhoidon ja opiskelun saa sovitettua yhteen. Mieletöntä stressinsietokykyä se vaatii ja joustamista jokaikisestä asiasta. Itse en meinannut tottua siihen, että kaikkeen ei yksinkertaisesti voinut keskittyä täysillä. Lukemiset jäi siihen, kun tyttö oli nukkumassa. Itsekin oli väsynyt ja olisi halunnut vain katsoa telkkua. Koiraa olisi pitänyt trimmata (työläs turkki), kotia siivota ja ennenkaikkea tyttöä kasvattaa. Kaiken päälle vielä rahaongelmat, oma jaksaminen ja vielä seurustelun aloittaminen. Tuntui, että kaikki on ollut rempallaan nämä pari vuotta. Tyttö täyttää kk:den päästä kolme ja on edelleen vaipoissa. Ei yksinkertaisesti ollut sellaista punaista lankaa potalle opettelussa, kun päivä katkesi kouluun lähtöön. En valmistu ehkä täydellä vitosen rivistöllä, mitä suunnittelin (5 on siis paras), mutta erittäin hyvillä papereilla kuitenkin. Onneksi koulu oli helppo ja mulle opiskelu on helpohkoa. Asiat jäävät itsestään päähän. Työharjoittelun sain tehtyä ja kaiken sumplittua.
Onneksi mulla ei ollut tässä miestä valittamassa, jos ei ollut koti vimpan päälle tiptop. Opiskelu vaatii koko perheeltä paljon, joten miehen kanssa kannattaa puhua kaikki selväksi ja kuitenkin yllätyksiä tulee.
En tiedä lähtisinkö uudelleen samaan rumbaan kun se nyt on tiedossa. Toisaalta tämä oli mun ainut mahdollisuus opiskella haaveiden ammattiin. Seuraava vaihtoehto olisi ollut, kun tyttö muuttaa kotoa. Sain kuitenkin olla hänen kanssaan enemmän päivittäin, kuin jos olisin ollut päivätöissä. Aamut saimme olla rennosti, ulkoillen. Ja perjantaita odotettiin kovasti, kun oli vapaata, samoin toki vkonloput. Nyt mulla on paperit ja kuitenkin palaan vanhaan vakkaripaikkaan. Etsin rauhassa uuden alan töitä. Mutta itse tunnen oloni voittajaksi. Selvisin siitä rääkistä suht kunnialla, ellen mainiosti! Siitä saa eniten voimaa, kun taistelee mahdottomuuksia vastaan ja oppii itsestään mielettömästi. Kasvaa ihmisenä ja ennenkaikkea toteuttaa niitä unelmiaan. Mun mielestä mikään ei ole mahdotonta, joillakin asiat vaan vaatii enemmän sumplimista ja kärsivällisyyttä. Päämäärätietoisena ihmisenä otti päähän monet kerrat, kun lapsettomat ja nuoremmat tytöt pääsevät tavoitteeseensa nopeammin ja voivat jatkaa vielä opiskelua. Tai saivat hyvän työharjoittelupaikan ja sitä kautta suhteita. Itsellä joissakin asioissa piti mennä siitä mistä aita on matalin, kun ei vain yksinkertaisesti ollut rahkeita enempään. Esim. bussikuluissa piti säästää ja valitsin työharjoittelupaikaksi lähihoitolan, enkä keskustan stockmannia, missä olisi päässyt hyvälle näköalapaikalle... Mutta hyvä näinkin :) Lauantaina poksauttelen valmistumisen kunniaksi :) Sanoisin neuvoksi, että suunnittele hyvin, varaudu yllätyksiin, mutta go for it!