Miksi otat kaupassa pitkälle päivätyn tuotteen vaikka tiedät käyttäväsi sen pian?
Tosi moni kurottaa kauimmaisia maitoja tai muita vaikka ruokahävikki pienenisi jos ensin otettaisiin lyhyemmälle päivätyt tuotteet. Jos teet illalla kanaruokaa huomiseksi niin mikset voi ottaa saman päivän kanaa oli alessa tai ei vaan pitää ottaa joku viikon päähän päivätty?
Kommentit (65)
Siksi että todennäköisesti edessä olevia tavaroita on näprätty enemmän ja olen pöpökammoinen. Tiedän kyllä että kaikki kaupan tuotteet ovat olleet monissa käsissä ennen hyllyyn hyppäämistä, mutta se ei niinkään ällötä, vaan asiakkaat, jotka eivät pidä huolta hygieniastaan.
Tunnen itseni ja tiedän suunnitelmieni muuttuvan kuitenkin sen huomisen kanan suhteen. Enkä kurottelee minnekkään. Jos viereinen paketti on samalla päiväyksellä tyydyn kohtalooni tai jätän jopa ostamatta tuotteen. Tarvitsen sen päiväyksen jotta ennätän käyttää tuotteen oikeasti.
Maku usein huomattavasti parempi, etenkin jogurteissa on selvä ero (vanhempi on jo happamampaa).
Vastaavasti ostan myös punalaputettuja tuotteita, ja jos tiedän syöväni tuotteen heti samana/seuraavana päivänä, en katso päiväystä. Ruokaa en heitä roskiin lähestulkoon koskaan, ostan tuoreena kaupasta vain sen mitä lähipäivinä tarvitsen.
Suosin tuoretta ruokaa pitkään hyllyssä seisseen sijaan.
Miten niin ruokahävikki pienenisi? Minusta hävikki suurenisi, koska jos ostan vanhoja tuotteita, joita en sitten ehdi syömään (tulee yllättävä työmatka tms.), niin roskiinhan se valmiiksi vanha ruoka menisi.
Yksinkertaiseen kysymykseen yksinkertainen vastaus: tuote on tuoreempi. Miksi ihmeessä ottaisin pidempään hyllyssä lojuneen tuotteen, kun maksavana asiakkaana voin valita?
Haluan syödä mahdollisimman tuoretta ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Yksinkertaiseen kysymykseen yksinkertainen vastaus: tuote on tuoreempi. Miksi ihmeessä ottaisin pidempään hyllyssä lojuneen tuotteen, kun maksavana asiakkaana voin valita?
Näin kun kaikki asiakkaat toimii, jää ne vanhemmat (vielä täysin syömäkelpoiset) tuotteet myymättä ja menevät hävikkiin. Siitä seuraa hinnannostoja (asiakas maksaa aina hävikit). Ja sama kertautuu vuodesta toiseen, hinnat on taas pilvissä ja ihan omasta syystä.
Siksi, että jos suunnitelmat muuttuvat ehtii varmasti valmistaa ruuan.
Vierailija kirjoitti:
Haluan syödä mahdollisimman tuoretta ruokaa.
Oletat ilmeisesti että se tuoreimmalla päiväyksellä myyntiin laitettu on tuoreempaa? Mistä voit tietää kuinka kauan esim. jauheliha on ollut tehtaalla pakastimessa ja milloin pakattu? Sen päiväyksen nyt voi äkkiä pakkauskoneelle muuttaa. Päiväyksillä pelataan hyvin paljon, menekin mukaan. Tuotteisiin vaihdetaan uusia pakkauksia vaikka sisältö olisikin päiväkausia vanhaa. Lisäksi tuotteissa on usein parasta ennen päiväys joka on ihan eri asia kuin viimeinen käyttöpäivä.
En osta heti vanhenevaa ruokaa... kaupan tädit/sedät voivat mieluusti lätkiä alennukset seuraavana päivänä vanhenevaan tuotteeseen... mutta ei. Se laitetaan tyrkylle siihen eteen normihinnalla, muutam kerran vanhingossa ottanut, jonka jälkeen todellakin kaivan takarivistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinkertaiseen kysymykseen yksinkertainen vastaus: tuote on tuoreempi. Miksi ihmeessä ottaisin pidempään hyllyssä lojuneen tuotteen, kun maksavana asiakkaana voin valita?
Näin kun kaikki asiakkaat toimii, jää ne vanhemmat (vielä täysin syömäkelpoiset) tuotteet myymättä ja menevät hävikkiin. Siitä seuraa hinnannostoja (asiakas maksaa aina hävikit). Ja sama kertautuu vuodesta toiseen, hinnat on taas pilvissä ja ihan omasta syystä.
Mikä estää tarjoushinnoittelemasta ko. tuotetta?
Koska siihen on liuennut vähemmän pakkausmateriaalia, ja maku on parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinkertaiseen kysymykseen yksinkertainen vastaus: tuote on tuoreempi. Miksi ihmeessä ottaisin pidempään hyllyssä lojuneen tuotteen, kun maksavana asiakkaana voin valita?
Näin kun kaikki asiakkaat toimii, jää ne vanhemmat (vielä täysin syömäkelpoiset) tuotteet myymättä ja menevät hävikkiin. Siitä seuraa hinnannostoja (asiakas maksaa aina hävikit). Ja sama kertautuu vuodesta toiseen, hinnat on taas pilvissä ja ihan omasta syystä.
Ja unohdat täysin sen tosiasian, että asiakkaat myös mielellään ostavat laputettuja päiväystuotteita. Täyden hinnan maksaessani katson tietenkin päiväykset. Idioottimaista syyttää asiakasta, kun lähtökohtana pidettäköön kauppiaan vastuuta kysynnän ja tarjonnan kohtaamisesta ettei hävikkiä synny.
En ajattele olevani vastuussa siitä hävikistä, joka on seurausta kaupan liiallisista tilauksista, vaan kauppias/myymäläpäällikkö on. Omasta hävikistä olen vastuussa.
Vierailija kirjoitti:
Maku usein huomattavasti parempi, etenkin jogurteissa on selvä ero (vanhempi on jo happamampaa).
Vastaavasti ostan myös punalaputettuja tuotteita, ja jos tiedän syöväni tuotteen heti samana/seuraavana päivänä, en katso päiväystä. Ruokaa en heitä roskiin lähestulkoon koskaan, ostan tuoreena kaupasta vain sen mitä lähipäivinä tarvitsen.
Lol mikä kuviteltu jogurttiero :D
Siksi etten koskaan osta samaksi päiväksi ruoka-aineita vaan käyn kaupassa vasta päivällisen syötyäni. Kerään kyllä punalappuja pakkaseen, en niiden vuoksi muuta suunnittelemaani ruokalistaa. Turha ostaa esim 4 litraa huomista piimää, kun viiminen piinäpurkki käytetään vasta puolen viikon kuluttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinkertaiseen kysymykseen yksinkertainen vastaus: tuote on tuoreempi. Miksi ihmeessä ottaisin pidempään hyllyssä lojuneen tuotteen, kun maksavana asiakkaana voin valita?
Näin kun kaikki asiakkaat toimii, jää ne vanhemmat (vielä täysin syömäkelpoiset) tuotteet myymättä ja menevät hävikkiin. Siitä seuraa hinnannostoja (asiakas maksaa aina hävikit). Ja sama kertautuu vuodesta toiseen, hinnat on taas pilvissä ja ihan omasta syystä.
Fiksu kauppias tietää, että ei sinne hyllyyn viedä uutta tuote-erää ennen kuin edellinen on lähes kokonaan ostettu. Maitohylly voi olla melkein tyhjä ennen kuin uudet tölkit tuodaan paikalleen, joten ne 3-4 tölkkiä vanhempaa maitoaerää päätyvät kyllä jonkun "ei se nyt niin tarkkaa ole" -enkilön ostoskoriin eikä hävikkiä synny.
En jaksa katsoa päiväyksiä ja olen saanut joskus vanhan tuotteen kaupasta.