Miten suhtaudutte as-lapsen järjestelyintoon? Meillä keskeyttämisestä syntyy kamala poru
Meillä on 3,5-vuotias poika, jolla on as-piirteitä. Yksi selkeä piirre on kova into järjestellä leluja ryhmiin ja jonoihin.
Olen huomannut, että pojan on tosi vaikea jättää järjestelyhommia kesken. Eli jos puolet " ukkeleista" on korissa ja puolet pöydällä, homman keskeyttäminen on hankalaa ja aiheuttaa ison porun.
Yleensä pyrin sanomaan, että teet tuon loppuun ja sitten tulet syömään, mutta siitä on seurauksena se, että me muut istumme jo pöydässä ja poika tulee kun on valmis. Ei kovin kivaa. Mutta ei ole kivaa sekään, etä toinen parkuu koko aterian ajan.
Miten te muut as-lasten vanhemmat suhtaudutte vastaavaan toimintaan? Annatteko tehdä hommat loppuun vai opetatteko lapsen siihen, että aina ei voi tehdä kaikkea loppuun (meillä esimerkiksi noita ukkeleita on niin paljon, että niiden järjestämiseen todella kuluu aikaa...)
Kommentit (4)
Meillä pyrin ennakoimaan tuollaiset tilanteet ja sanon hyvissä ajoin 4,5-vuotiaalle as-piirteiselle pojalleni, että kohta syödään. Sitten annan tehdä kyseisen lyhytkestoisen jutun (nykyään ei niinkään järjestele, vaan piirtää. Piirtää valehtelematta 50-100 piirrosta päivässä) loppuun saakka. Pitkäkestoista hommelia ei yleensä aloitakaan, kun tietää kohta joutuvansa syömään (mutta jos olisi joku iso projekti kesken, sitten pakottaisin keskeyttämään ja jatkamaan vasta syönnin jälkeen).
Nyt tietysti joku asiaa tuntematon aihevapaalainen mäkättäisi, että " miksei teillä ole rajoja ja se on aikuisen vastuulla päättää jnejne blaa-blaa" .
Mutta aivan tosi: onko järkeä katsoa pienen ihmisen hämmentynyttä - ja ennenkaikkea kovaäänistä - raivoa ja edestakaisin kohkaamista vai odottaa sen puoli minuuttia, mikä viimeisten viivojen vetämiseen menee... Kyse ei nimittäin ole pelkästään kiukusta vaan juuri pienen ihmisen hämmennyksestä.
Eri juttu sitten tietysti on, jos joku tekeminen kestää tuntitolkulla.
Joten: ennakkovaroita. Jos teillä ei jo ole kuvakortit käytössä, niin niillä hahmoteltu päiväohjelma auttaa todella aika lailla päivän ohjelman mieltämisessä ja tekemisiin jumittumisen ehkäisemisessä. Kun lapsi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, hänen on helpompi siirtyä siihen tekemiseen.
käytettiin pojan ollessa kaikkein vaikeimmassa vaiheessa 3-5 vuotiaana paljon joustoa ja ennakointia. En myöskään kokenut jatkuvaa tappelua mitenkään hyödylliseksi joten jos asioista selviydyttiin ilman raivari joustamalla niin hyvä. Nyt kun poika on yli 7v. meillä toimii aika-raja, eli ilmoitan että nyt on 15 minuuttia aikaa sitten täytyy lopettaa. Ilman tälläistä valmistautumis aikaa monet siirtymät tilanteet ajautusivat edelleen paini-otteluiksi. Munakelloa käytetään aamu-palan syömiseen johon muuten kuluisi tunti kausia.
Aina pitää hokea, että kohta syödään....kohta lähtään...kohta pitää pukea...huomenna sitä ja tätä...
meillä oli yhteen aikaan käytössä munakello. Sanoin selkeästi, että kun kello pirisee, syödään, ja sitten voit jatkaa. Poika totteli kellon pirinää paremmin kuin sanomista.