Tuntuuko joskus, että 50+ vuotiaana on jo aika lailla kaiken nähnyt ja kokenut; voisi vain nukkua pois?

Ei todellakaan. En ole vielä ehtinyt edes seurustella tähän ikään mennessä. Sekin ihanuus on vielä edessä. Myös matkustelu on jäänyt toistaiseksi vähiin. Jne,

Musta on tuntuu 33 jo siltä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset ne jaksaa vuodesta toiseen innostua samoista asioista. Toiset taas kyllästyy helpommin. Kyllähän se niin on, että kun ikä alkaa lähestyä viittäkymppiä, kaikki on nähty eikä mikään enää ainakaan paremmalta tunnu kuin nuorempana.

Samaa olen miettinyt, että ympäristön kannalta olisi parasta poistua kuvioista kun lapsetkin jo pärjäävät omillaan ja oma elämä on lähinnä ajantappamista eri muodoissaan.

Oletko vaeltanut Alpeilla? Ollut mukana lapsenlapsesi synnytyksessä? Tehnyt ihanaa ruokaa oman pihan vihanneksista? Nautiskellut Istanbulin hamamissa? Syönyt loistavan lounaan Espanjan ja Ranskan rajavuoristossa? Ajellut segwaylla Köpiksessä? Asunut Ravellin kotitalossa? Purjehtinut katamaraanilla Kroatiassa? Ollut moottoripyörän kyydissä syksyisillä pikkuteillä? Rakentanut talon?

Mä olen tehnyt nuo kaikki jopa kymmeniä kertoja ja toivottavasti satoja uusia kokemuksia vielä edessä. Listaa tekemättömistä asioista voisi jatkaa loputtomiin!

Mitään ei ole vielä nähty!

Älä nyt viitsi. En ole tuo jolle vastasit, mutta omalta kohdaltani kysyn että mitäs muuta minä alle 800 sairaseläkkeellä tekisin kuin "nauttisin oman pihan" voikukista? Ja sekin on jo paljon enemmän kuin monella muulla, se oma piha.

Liity facen roskalava ja puutarharyhmiin. Todella helposti saat luotua unelmiesi puutarhan ilmaiseksi tai muutamalla eurolla. Taimien kasvattelu on ainakin mulle (tk eläkkeellä myös) ihanaa kevät ja kesähommaa. Ruukuissa kasvaa hyvin niin tomaatit kuin munakoisotkin tällaisena ihanan lämpimänä kesänä.

En tiedä missä asut mutta pk seudulla ruusu- ja rodopuistoihin pääsee matkalipun hinnalla. Lauttasaaressa on ihana "biitsi" missä oikeat aurinkotuolit, ilmaiset ainakin tänäkesänä. Ihan kuin etelän lomilla. Muutaman kerran olen käynyt metsässäkin, mustikoita jaksoin poimia vain litran kerrallaan mutta voitto ja elämys sekin. Ja eikös meillä ole jotain puistotapahtumia jotka ei maksa?

Elämyksiä riittää lähelläkin ja (lähes ) ilmaiseksi. Vaatiihan se vähän suunnittelua ja oma-aloitteisuutta mutta kannattaa.

Vaikuttaisi että ap:lla on pitkään jatkunut alkoholin puutostila. Siihen auttaa jokailtainen viinipullon juominen ja viikonloppuisin ja lomilla lisäksi pullo terävää/päivä.

Tämä joko parantaa elämänlaatua suoraan tai välillisesti, kun ne tavalliset päivät tuntuvat mukavammilta ilman krapulaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ole innostaneet matkailu, sisustaminen, omaisuus eikä miehet n. 35 ikävuoden jälkeen, ja siitä alkaa olla pitkä aika. Monenlaista on tullut kokeiltua ja sellainen tunne on, että ymmärrän elämää ja itseäni oikein hyvin. Olen kunnianhimoton, elämyshakuinen ihminen, jolle ei kovin hyvin sovi velvollisuudentunteen voimalla eläminen. Ihan helkkarin tylsää on ollut jo vuosia, vaikka elämäni on ollut pitkälti juuri sellaista kuin olen itse halunnut. Olen tehnyt kaiken mitä olen halunnut enkä vaan enää oikein halua mitään. Oma isomummoni odotti kuolemaa ainakin 70-vuotiaasta lähtien, ja sai odottaa 26 vuotta. Toivottavasti itselle tulee noutaja aiemmin.

t. N46

Kun on jo nuorena saanut kaiken haluamansa, keski-ikä ei vaan tarjoa mitään uutta tai parempaa. Romantiikka ja seksi oli nuorena kiihottavampaa, rahan törsääminen ylellisyyteen ja hyviinkin kohteisiin tuntui vielä luksukselta, oli kiva suunnitella ja rakentaa unelmien koti, elää perhe-elämää ja nauttia sen antamasta tyydytyksestä. Töissäkin oppi vielä uutta ja pystyi joskus yllättämään itsensä.

Jossain kohtaa ihmiseltä vaan loppuu haluaminen ja kun sen sisäistää, tajuaa myös elämän merkityksettömyyden. Tänään täällä, huomenna poissa. Ja hyvä niin. On lapsellista haalia vaan lisää ja lisää merkityksetöntä mammonaa ja elämyksiä, vaikkei niistä enää saa mitään kicksejä.

Mä olen ehkä liian nuori kommentoimaan tähän ketjuun (36), mutta pakko kommentoida tähän.

Tämä oli todella surullinen vastaus. Se mitä tässä sanot, on, että ihminen on nuorena tyytyväinen, koska ei ole vielä tajunnut, että pinnalliset jutut ovat todellakin vain pintaa.

Onko tässä juuri se syy, miksi jotkut uskovat elämän olevan ohi 50-vuotiaana? Minä olen rehellisesti luullut, ihan itseäni ja omia kavereita seuraamallakun, uskonut, että tällaisen pinnallisuuden ymmärtäminen ja siitä luopuminen tapahtuu joskus 24-30 vuotiaana. Ja elämä todellakin vain paranee sen myötä.

Mummoni rupes puhumaan tuollaisia joskus 70v iässä, kun kulkeminen rupesi olemaan jo vähän huonoa. Eli vielä miltei 20 vuotta tuon jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ole innostaneet matkailu, sisustaminen, omaisuus eikä miehet n. 35 ikävuoden jälkeen, ja siitä alkaa olla pitkä aika. Monenlaista on tullut kokeiltua ja sellainen tunne on, että ymmärrän elämää ja itseäni oikein hyvin. Olen kunnianhimoton, elämyshakuinen ihminen, jolle ei kovin hyvin sovi velvollisuudentunteen voimalla eläminen. Ihan helkkarin tylsää on ollut jo vuosia, vaikka elämäni on ollut pitkälti juuri sellaista kuin olen itse halunnut. Olen tehnyt kaiken mitä olen halunnut enkä vaan enää oikein halua mitään. Oma isomummoni odotti kuolemaa ainakin 70-vuotiaasta lähtien, ja sai odottaa 26 vuotta. Toivottavasti itselle tulee noutaja aiemmin.

t. N46

Kun on jo nuorena saanut kaiken haluamansa, keski-ikä ei vaan tarjoa mitään uutta tai parempaa. Romantiikka ja seksi oli nuorena kiihottavampaa, rahan törsääminen ylellisyyteen ja hyviinkin kohteisiin tuntui vielä luksukselta, oli kiva suunnitella ja rakentaa unelmien koti, elää perhe-elämää ja nauttia sen antamasta tyydytyksestä. Töissäkin oppi vielä uutta ja pystyi joskus yllättämään itsensä.

Jossain kohtaa ihmiseltä vaan loppuu haluaminen ja kun sen sisäistää, tajuaa myös elämän merkityksettömyyden. Tänään täällä, huomenna poissa. Ja hyvä niin. On lapsellista haalia vaan lisää ja lisää merkityksetöntä mammonaa ja elämyksiä, vaikkei niistä enää saa mitään kicksejä.

Mä olen ehkä liian nuori kommentoimaan tähän ketjuun (36), mutta pakko kommentoida tähän.

Tämä oli todella surullinen vastaus. Se mitä tässä sanot, on, että ihminen on nuorena tyytyväinen, koska ei ole vielä tajunnut, että pinnalliset jutut ovat todellakin vain pintaa.

Onko tässä juuri se syy, miksi jotkut uskovat elämän olevan ohi 50-vuotiaana? Minä olen rehellisesti luullut, ihan itseäni ja omia kavereita seuraamallakun, uskonut, että tällaisen pinnallisuuden ymmärtäminen ja siitä luopuminen tapahtuu joskus 24-30 vuotiaana. Ja elämä todellakin vain paranee sen myötä.

Mitä muuta se on kuin pinnallista, että muka tajuaa elämän pinnalliseksi? Ei pinnallisuuden ymmärtäminen johda valaistumiseen, ihminen vaan ymmärtää, että tämä oli tässä ja onneksi loppu häämöttää. Kun biologinen kehitys, parinmuodostus, lisääntyminen ja kypsyminen on tapahtunut, huomaa että tämä oli tässä. Joku jaksaa siinä kohtaa vielä harrastaa jotain muka kiinnostavaa ajanvietettä, mutta kyllähän se monella menee ajantappamiseksi, mistä mitään aitoa nautintoa enää saa. Elämä alkaa ennen pitkää olla saman ladun hiihtelyä vähän eri välinein ja lievästi vaihtelevissa sääoloissa, muttei se latu miksikään muutu.

60 vuotiaana jaksaminen alkaa selvästi laskea.

Eläke häämöttää kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eläke häämöttää kirjoitti:

Ei todellakaan tunnu. Elämystenkeräilyn vauhti vain kiihtyy, kun taloudelliset mahdollisuudet paranevat vuodesta toiseen. Eikä terveyskään rajoita elämää.

Mitä elämyksiä et ole vielä 50-vuotiaaksi mennessä ehtinyt saada?

Monta paikkaa on vielä näkemättä. Lisäksi pidän pienistä elämyksistä. En ole koskan kokeillut vesiskootteria, riippuliitoa tai vaikka kuumailmapalloa. Avomeripurhehdus kiinnostaa sisävesien jälkeen ja laulutunnille ajattelin mennä.

Nostan hattua ihmiselle, jota tällaiset asiat jaksavat innostaa. Itsestäni tuntuu, että uudet paikat ovat vain variaatioita vanhoista, vesiskootterit ja muut härpäkkeet eivät kiinnosta yhtään, ja purjehduskin on tylsää. Miksi ylipäätään mennä paikasta a paikkaan b millä hyvänsä ajoneuvolla, kun sinne ei oikeastaan ole mitään asiaa?

Vierailija kirjoitti:

Eläke häämöttää kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eläke häämöttää kirjoitti:

Ei todellakaan tunnu. Elämystenkeräilyn vauhti vain kiihtyy, kun taloudelliset mahdollisuudet paranevat vuodesta toiseen. Eikä terveyskään rajoita elämää.

Mitä elämyksiä et ole vielä 50-vuotiaaksi mennessä ehtinyt saada?

Monta paikkaa on vielä näkemättä. Lisäksi pidän pienistä elämyksistä. En ole koskan kokeillut vesiskootteria, riippuliitoa tai vaikka kuumailmapalloa. Avomeripurhehdus kiinnostaa sisävesien jälkeen ja laulutunnille ajattelin mennä.

Nostan hattua ihmiselle, jota tällaiset asiat jaksavat innostaa. Itsestäni tuntuu, että uudet paikat ovat vain variaatioita vanhoista, vesiskootterit ja muut härpäkkeet eivät kiinnosta yhtään, ja purjehduskin on tylsää. Miksi ylipäätään mennä paikasta a paikkaan b millä hyvänsä ajoneuvolla, kun sinne ei oikeastaan ole mitään asiaa?

Uteliaisuudesta? Elämän nälästä? Intohimosta? Huvikseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ole innostaneet matkailu, sisustaminen, omaisuus eikä miehet n. 35 ikävuoden jälkeen, ja siitä alkaa olla pitkä aika. Monenlaista on tullut kokeiltua ja sellainen tunne on, että ymmärrän elämää ja itseäni oikein hyvin. Olen kunnianhimoton, elämyshakuinen ihminen, jolle ei kovin hyvin sovi velvollisuudentunteen voimalla eläminen. Ihan helkkarin tylsää on ollut jo vuosia, vaikka elämäni on ollut pitkälti juuri sellaista kuin olen itse halunnut. Olen tehnyt kaiken mitä olen halunnut enkä vaan enää oikein halua mitään. Oma isomummoni odotti kuolemaa ainakin 70-vuotiaasta lähtien, ja sai odottaa 26 vuotta. Toivottavasti itselle tulee noutaja aiemmin.

t. N46

Kun on jo nuorena saanut kaiken haluamansa, keski-ikä ei vaan tarjoa mitään uutta tai parempaa. Romantiikka ja seksi oli nuorena kiihottavampaa, rahan törsääminen ylellisyyteen ja hyviinkin kohteisiin tuntui vielä luksukselta, oli kiva suunnitella ja rakentaa unelmien koti, elää perhe-elämää ja nauttia sen antamasta tyydytyksestä. Töissäkin oppi vielä uutta ja pystyi joskus yllättämään itsensä.

Jossain kohtaa ihmiseltä vaan loppuu haluaminen ja kun sen sisäistää, tajuaa myös elämän merkityksettömyyden. Tänään täällä, huomenna poissa. Ja hyvä niin. On lapsellista haalia vaan lisää ja lisää merkityksetöntä mammonaa ja elämyksiä, vaikkei niistä enää saa mitään kicksejä.

Mä olen ehkä liian nuori kommentoimaan tähän ketjuun (36), mutta pakko kommentoida tähän.

Tämä oli todella surullinen vastaus. Se mitä tässä sanot, on, että ihminen on nuorena tyytyväinen, koska ei ole vielä tajunnut, että pinnalliset jutut ovat todellakin vain pintaa.

Onko tässä juuri se syy, miksi jotkut uskovat elämän olevan ohi 50-vuotiaana? Minä olen rehellisesti luullut, ihan itseäni ja omia kavereita seuraamallakun, uskonut, että tällaisen pinnallisuuden ymmärtäminen ja siitä luopuminen tapahtuu joskus 24-30 vuotiaana. Ja elämä todellakin vain paranee sen myötä.

Mitä muuta se on kuin pinnallista, että muka tajuaa elämän pinnalliseksi? Ei pinnallisuuden ymmärtäminen johda valaistumiseen, ihminen vaan ymmärtää, että tämä oli tässä ja onneksi loppu häämöttää. Kun biologinen kehitys, parinmuodostus, lisääntyminen ja kypsyminen on tapahtunut, huomaa että tämä oli tässä. Joku jaksaa siinä kohtaa vielä harrastaa jotain muka kiinnostavaa ajanvietettä, mutta kyllähän se monella menee ajantappamiseksi, mistä mitään aitoa nautintoa enää saa. Elämä alkaa ennen pitkää olla saman ladun hiihtelyä vähän eri välinein ja lievästi vaihtelevissa sääoloissa, muttei se latu miksikään muutu.

Pinnallisuutta on se, että pitää tärkeänä asioita, joita voi ostaa, haalia, omistaa jne.

Aikamoinen elämänfilosofia uskoa, että ihmisen elämän huippu on parinmuodostus ja lisääntyminen ja muuta ei ole. On varmasti ihmisiä, joiden elämän suurin nautinto on perhe ja jälkeläiset, ja se on hienoa. Mielestäni on kuitenkin ihan elämäntaitoa kasvaa ja oppia tuntemaan itsensä niin, että löytää sen oman tapansa olla onnellinen. Se, että uskoo jälkeläisten olevan se, mutta ei itse koe sitä niin, on oman pään ongelma.

Ehkä tosiaan kannattaisi käydä lääkärissä masennuksen taksi, jos ja kun elämä on noin näköalatonta.

Sama 36-vuotias.

50 on parin vuoden päässä.

Ei ollenkaan.

Kärsin tosin ajoittain masennuksesta(sisältää itsetuhoisia ajatuksia) mutta ei liity ikään.

Miten kaikki voisi olla koettu, jos ei vielä viodepotilas ole?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eläke häämöttää kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eläke häämöttää kirjoitti:

Ei todellakaan tunnu. Elämystenkeräilyn vauhti vain kiihtyy, kun taloudelliset mahdollisuudet paranevat vuodesta toiseen. Eikä terveyskään rajoita elämää.

Mitä elämyksiä et ole vielä 50-vuotiaaksi mennessä ehtinyt saada?

Monta paikkaa on vielä näkemättä. Lisäksi pidän pienistä elämyksistä. En ole koskan kokeillut vesiskootteria, riippuliitoa tai vaikka kuumailmapalloa. Avomeripurhehdus kiinnostaa sisävesien jälkeen ja laulutunnille ajattelin mennä.

Nostan hattua ihmiselle, jota tällaiset asiat jaksavat innostaa. Itsestäni tuntuu, että uudet paikat ovat vain variaatioita vanhoista, vesiskootterit ja muut härpäkkeet eivät kiinnosta yhtään, ja purjehduskin on tylsää. Miksi ylipäätään mennä paikasta a paikkaan b millä hyvänsä ajoneuvolla, kun sinne ei oikeastaan ole mitään asiaa?

Uteliaisuudesta? Elämän nälästä? Intohimosta? Huvikseen?

Nämä huvikseen vesiskoottereilla ja muilla härpäkkeillä päristelevät ihmiset tuhoavat paitsi ilmaston myös luonnonrauhan. Kasvaisivat jo aikuisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ole innostaneet matkailu, sisustaminen, omaisuus eikä miehet n. 35 ikävuoden jälkeen, ja siitä alkaa olla pitkä aika. Monenlaista on tullut kokeiltua ja sellainen tunne on, että ymmärrän elämää ja itseäni oikein hyvin. Olen kunnianhimoton, elämyshakuinen ihminen, jolle ei kovin hyvin sovi velvollisuudentunteen voimalla eläminen. Ihan helkkarin tylsää on ollut jo vuosia, vaikka elämäni on ollut pitkälti juuri sellaista kuin olen itse halunnut. Olen tehnyt kaiken mitä olen halunnut enkä vaan enää oikein halua mitään. Oma isomummoni odotti kuolemaa ainakin 70-vuotiaasta lähtien, ja sai odottaa 26 vuotta. Toivottavasti itselle tulee noutaja aiemmin.

t. N46

Kun on jo nuorena saanut kaiken haluamansa, keski-ikä ei vaan tarjoa mitään uutta tai parempaa. Romantiikka ja seksi oli nuorena kiihottavampaa, rahan törsääminen ylellisyyteen ja hyviinkin kohteisiin tuntui vielä luksukselta, oli kiva suunnitella ja rakentaa unelmien koti, elää perhe-elämää ja nauttia sen antamasta tyydytyksestä. Töissäkin oppi vielä uutta ja pystyi joskus yllättämään itsensä.

Jossain kohtaa ihmiseltä vaan loppuu haluaminen ja kun sen sisäistää, tajuaa myös elämän merkityksettömyyden. Tänään täällä, huomenna poissa. Ja hyvä niin. On lapsellista haalia vaan lisää ja lisää merkityksetöntä mammonaa ja elämyksiä, vaikkei niistä enää saa mitään kicksejä.

Mä olen ehkä liian nuori kommentoimaan tähän ketjuun (36), mutta pakko kommentoida tähän.

Tämä oli todella surullinen vastaus. Se mitä tässä sanot, on, että ihminen on nuorena tyytyväinen, koska ei ole vielä tajunnut, että pinnalliset jutut ovat todellakin vain pintaa.

Onko tässä juuri se syy, miksi jotkut uskovat elämän olevan ohi 50-vuotiaana? Minä olen rehellisesti luullut, ihan itseäni ja omia kavereita seuraamallakun, uskonut, että tällaisen pinnallisuuden ymmärtäminen ja siitä luopuminen tapahtuu joskus 24-30 vuotiaana. Ja elämä todellakin vain paranee sen myötä.

Mitä muuta se on kuin pinnallista, että muka tajuaa elämän pinnalliseksi? Ei pinnallisuuden ymmärtäminen johda valaistumiseen, ihminen vaan ymmärtää, että tämä oli tässä ja onneksi loppu häämöttää. Kun biologinen kehitys, parinmuodostus, lisääntyminen ja kypsyminen on tapahtunut, huomaa että tämä oli tässä. Joku jaksaa siinä kohtaa vielä harrastaa jotain muka kiinnostavaa ajanvietettä, mutta kyllähän se monella menee ajantappamiseksi, mistä mitään aitoa nautintoa enää saa. Elämä alkaa ennen pitkää olla saman ladun hiihtelyä vähän eri välinein ja lievästi vaihtelevissa sääoloissa, muttei se latu miksikään muutu.

Pinnallisuutta on se, että pitää tärkeänä asioita, joita voi ostaa, haalia, omistaa jne.

Aikamoinen elämänfilosofia uskoa, että ihmisen elämän huippu on parinmuodostus ja lisääntyminen ja muuta ei ole. On varmasti ihmisiä, joiden elämän suurin nautinto on perhe ja jälkeläiset, ja se on hienoa. Mielestäni on kuitenkin ihan elämäntaitoa kasvaa ja oppia tuntemaan itsensä niin, että löytää sen oman tapansa olla onnellinen. Se, että uskoo jälkeläisten olevan se, mutta ei itse koe sitä niin, on oman pään ongelma.

Ehkä tosiaan kannattaisi käydä lääkärissä masennuksen taksi, jos ja kun elämä on noin näköalatonta.

Sama 36-vuotias.

Et nyt ymmärtänyt yhtään mitä yritin sanoa. En todellakaan sanonut, että jälkeläiset ovat minun tapani olla onnellinen. Puhuin ihan vain siitä, mistä ihminen saa nautintoa ja tyydytystä. Itse olen ihan tavallinen ihminen, joka on nauttinut elämässään eniten läheisyydestä, yhteydestä muihin ihmisiin, biologisesti tyydyttävistä asioista kuten fyysinen ja henkinenkin rakkaus, raskaudet, lastenhoito, kyky elättää itsensä ja lapsensa. Ajan kanssa vaan huomaa, että kun fyysisesti ei enää pysty parhaisiin nautintoihin ja on tajunnut ihmissuhteiden pinnallisuuden ja loppumattomat kompromissit vähän kaikessa, ei sitä vaan enää jaksa innostua mistään konkreettisesta, ja vielä vähemmän abstrakteista asioista. Mutta kuten sanottu, on tavallaan ihailtavaa, jos joku pystyy nauttimaan hyvin pienistä asioista päivästä ja vuodesta toiseen siinä missä toinen odottaa jotain, mitä hyvänsä mielenkiintoista tapahtuvaksi.

Juu. Multa meni pitkäaikainen työpaikka juuri 50vna. Olen sitten tehnyt jotain pätkiä, enimmäkseen toiselta alalta. Opiskelen kyllä myös. En tosin tiedä miksi opiskelen, kun ei siitä mitään hyötyä tule enkä enää saa oman alan töitä, joista pitäisin.

Lapset kasvoi ja lähti. Yksi lapsenlapsi on, mutten jaksaisi häntä hoitaa joka päivä tms.

Itse kasvoin ja elin ekat aikuisvuodet muorin likasankona. Olisi kiva poistua ennenkuin itse muuttuu kiviriipaksi.

Puutarha on, mutt sekin on välttämätön paha. Teininä luin paljon, miksen vieläkin, mutta nekin kirjat ovat saman toistamista. Toimistotöissä tuli paljon istuttua; nyt ajat jonnekin istuen, istut perillä jonkin ajan ja taas takaisin istut autossa. Joku käskee lääkäriin; mitä se auttais?

Ihminenkin on vain luontokappale, joka elää tietyn ajan. Kun ikää tulee, ihminen rapistuu ja pikku hiljaa kuolema lähestyy. Mieli seuraa ruumiin tilaa ja pikkuhiljaa elämänhalu vähenee. Siksihän sitä sanotaan, että vanhan ihmisen kuolema ei ole mikään tragedia, vaan luonnollinen päätepiste. Jotkut tajuavat asiat nopeammin kuin toiset.

Itse olen 59, enkä tunne tilannettani mitenkään toivottommaksi. Työelämääkin on jäljellä vielä vuosia, jos vaan terveyttä riittää.

Myöskään kukaan tuntemani yli kuusikymppinen ei ole millään lailla ilmaissut aloittajan kuvaamaa toivotonta tilannetta elämässään, päinvastoin, jotkut jopa alkaneet seurustella 65 korvilla. Matkailevat,  tapaavat lapsiaan ja lapsenlapsiaan, harrastavat, käyvät töissä jne. Kaikilla tuntuu löytyvän elämänintoa ja mieleistä tekemistä. Eläkeläiset jopa kiireellisiäkin.

Tuota aloittajan ilmaisemaa  valitusta olen kuullut n. yhdeksänkymmpisiltä, joita hoidan työssäni. Osa heistäkin on toki posiivisesti elämäänsä suhtautuvia. 

En tiedä mitä aloittajan elämässä oikein pitäisi tapahtua että mieliala kohenisi.  Ehkei hän  omaa ikääntymistään pysty hyväksymään ja haikailee menetetyn nuoruuden perään, näkemättä hyviä ja kiinnostavia asioita elämässään.  Ehkäpä paljonkin tilanteestaan jäi kertomatta!! 

AP,

olen pahoillani tilanteestasi.

Toivottavasti löydät apua, jotta pystyisit parantamaan elämääsi.

Ulkoile, lue ja yritä ajatella enemmän positiivisesti, kyllä se siitä.

Aina on jotain uutta, vaikka ei niin kiihkomielisesti haikailisi että tahdon sitä ja tätä.

Sen ikäisenä alkaa ajatella asioita ja esittää rukouksia että pääsee kohtuuajassa pois.

Nuorena ajatteli kaiken kuuluukin olla tylsää, eihän muutoin mitään saisi kohtuullista toimeentuloa edes.

MInulla ei nuorempana ollut ikinä tylsää. Nyt on. Ja hyvä niin, koska alan olla niin vanha, että fyysisestä rasituksesta toipuminen kestää suunnilleen sata kertaa pitempään kuin kolmikymppisenä, aivot eivät jaksa tai halua prosessoida mitään, eli jos tässä viiskymppisenä vielä tekisi samoja hommia kuin parikymmentä vuotta sitten, olisi ihan poikki ja varmaan kuolisi johonkin onnettomuuteen hyvin nopeasti. Paree vaan laitella ruokaa, siivota ja käydä töissä.