Ärsyttääkö teitä ylitunnolliset työntekijät?
Ja tosiaan korostan että nimenomaan YLItunnolliset. Tunnollisuus on erittäin hyvä juttu, mutta minua on henkilökohtaisesti alkanut ärsyttää työpaikallani tietyt henkilöt, jotka tekevät täysin turhaakin työtä ihan vain koska ovat töissä ja pitää näyttää koko ajan olevansa niin touhukas. Mielestäni sillä ajalla, kun työtä ei ole pitäisi levätä ja kerätä voimia siihen, kun työtä taas on. Mitä ideaa siis huhkia täysin turhaan ja väsyttää itsensä niin, ettei enää myöhemmin jaksakaan ahertaa, kun tulisi oikeasti jotain työtä, missä on tärkeää olla mahdollisimman tehokas?
Nämä työntekijät siis usein vielä valittavat työnsä raskautta, mutta eivät tajua itse aiheuttavansa itselleen ihan tarpeetonta väsymistä.
Miksi joidenkin on niin vaikea sisäistää mikä työssään on oleellista ja mitä kannattaa tehdä ja milloin? Priorisointi tuntuu olevan monille haastavaa. Ilmeisesti joillekin on tärkeää näyttää muille, että on niin ahkera työntekijä tai sitten eivät vaan oikeasti edes ole ajatelleet, onko toiminnassaan mitään järkeä.
Kommentit (50)
Olin hotellin respassa töissä kauan sitten ja hiljaisina hetkinä olisi pitänyt siivota hyllyjä ja laatikoita ja se oli musta ok, mutta sitten alettiin ehdotella tikkaille kiipeämistä ja lamppujen vaihtamista katonrajasta ym lampunkupujen putsaamista, en tehnyt. Mutta yksi työkaverini työllisti itseään jatkuvalla tällaisella oheistyöllä, pesi respan lasiovea ja pyyhki kahviautomaattia sisältä ja ulkoa ja lakaisi ulkokivetystä ja imuroi respan mattoa ja mitä kaikkea. Mä annoin touhuta, en osallistunut. Mutta täytyy myöntää, että pikkasen ärsytti ja vieressä heiluva rätti.
Ei mutta eniten vituttaa AP:n kaltaiset tyhjäpäät, jotka tekevät täysin turhia puutteellisin tiedoin varustettuja avauksia tänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli tuollainen työntekijä. Kun hän lähti, oli koko pulju kaaoksessa alle viikossa. Nuo turhanaikaiset hommat kun oli juuri niitä pieniä tärkeitä töitä, jotka jonkun piti tehdä, että homma toimi. Kun kukaan ei niitä tehnyt, oli tavarat hukassa, valmistelut tekemättä, työvälineet likaisina jne.
En näe tuota mitenkään turhana työnä (välineiden pesut ym joista kerroit). Kyse oli nyt oikeasti täysin tarpeettomasta huseeraamisesta, jolla ei ole työn sujumisen kannalta mitään merkitystä.
Ap
Välineiden pesu kesken työvuoron oli tarpeetonta huseerausta, ne olisi voinut pestä myös työajan jälkeen. Sitä joko priorisoi leppostelun tai sitten tekee töitä.
Eikö töistä pitäisi lähteä kotiin kun työaika päättyy?
Ei työajan jälkeen enää mitään työhommia jäädä tekemään jos ei ole ylityölupaa.
^ *ärsytti se vieressä heiluva rätti
No kyllä ärsyttää. Pahimpia työyhteisössä. Taustalla usein huono itsetunto jota pönkitetään ylisuorittamisella ja tunnollisuudella. Joustamattomia.
Onko ap käynyt mielessä, että meitä on sellaisiakin tyyppejä, joita ärsyttää olla työpaikalla, jos ei ole mitään järkevää tekemistä? Esimerkiksi minä teen mieluummin ihan mitä tahansa edes hyvällä mielikuvituksella työksi kutsuttavaa kuin selaan FB:a työaikana. Tylsistyn viidessä minuutissa työpaikalla, jos mitään järkevää tekemistä ei ole, vaikka kotona saatan maata päivän sohvalla täysin laiskana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa kaikista ärsyttävämmältä. Laiskalta.
En, vaan yksi parhaista juuri siitä syystä että osaan priorisoida.
Ap
Sinä lähdet ekana sitten kun YT. Ja olet ärsyttävä.
Selvästi työnjako ja työnjohto pielessä tuolla. Ap kehtaa sössöttää somessa työaikana samalla kun muut tekevät hänenkin työnsä.
Ap priorisoi vauva.fin ja vielä ylpeilee sillä.
Kyllä. Ja esimiehenäkin olen kokenut heidät hankalaksi. Tunnolliset sen lisäksi että tekevät työn raskaaksi itselleen tekevät sen raskaaksi muille. Esimiehelle he laittavat toimistoympäristössä jatkuvasti sähköpostia ja tarkistavat joka helvetin yksityiskohdan ja detaljin. Ja siihen menee aikaa kun heille vastailee. Suurpiirteisille ei tule edes mieleen jokaisen pienen yksityiskohdan miettiminen.