Asuuko kukaan enää nykyään appivanhempien kanssa samassa talossa

Tai eihän tuo maatila tuohon asumiseen vaikuta mitään, vaan se, että appivanhemmat halusivat kauppakirjaan elinikäisen asumisoikeuden.

T.ap

Mun ystava pyysi vanhempansa heille asumaan, kun myivat maalaistalonsa ja eivat ole viela loytaneet mieleista taloa. 

Siella nyt asuvat sitten kaksikerroksisen (pienen) rivitalon ylakerrassa, ystava ihan intopiukeena kun ei tarvitse 3-vuotiaasta lapsesta huolehtia kun isovanhemmat hoitaa, hehkutti tata pennun synttareilla ja miehensa ilmeesta naki ettei ehka ollut miehen mielesta ihan yhta ideaali ratkaisu :D

En IKINA ottaisi appivanhempia saman katon alle, en edes omia vanhempia. Pelkka ajatuskin puistattaa. Ja siis mullakin olisi tilaa, kakkoskerros tyhjillaan (3 huonetta). 

Asutaan ihan sovussa samassa talossa. Molemmilla perheillä on omat taloudet ja asunnot, meidän eteisestä pääsee appivanhempien puolelle ns. parempaan eteiseen. Tätä ovea ei käytä muut kuin mieheni, kaikki muut kulkevat ulkokautta. En keksi tässä järjestelyssä mitään pahaa. Kun lapset oli pieniä, oli "varahoitopaikka" aina vieressä ja koulun jälkeen joku katsomassa perään. Anoppi on puutarhaihmisiä, minä en, joten eipä saada siitäkään riitaa aikaiseksi.

Ehkä tämä on luonnekysymys. Jotkut tulevat muiden kanssa toimeen, jotkut eivät.

Asutaan... :( Meillä on näennäisesti omat tilat, mutta anoppi varsinkaan ei kunnioita rajoja ollenkaan. Aluksi hankittiin välioveen haka, niin saadaan olla edes kotona ollessa omissa oloissamme, jossain vaiheessa oli pakko laittaa lukko. Appivanhemmat ovat muuttamassa "jossain vaiheessa" pois, mutta ei sitä päivää ole vielä näkynyt.

Otan osaa ap. Olen jonkun vuoden asunut ja nyt oli sitten minun vuoroni jäädä anopiksi, niin otin jalat alleni. Hommasin asunnon kaupungista  ja jätin nuoren parin kaksistaan. Ei minusta vain olisi tuohon enää ja olen sen verran sanova, että välit siinä menisi kuitenkin. Nyt voidaan käydä puolin ja toisin edes kylässä, ja talonvahtina voin piipahtaa, jos töiltäni ehdin, ei muuta.

Ei kukaan täysipäinen asu. Hankkiudu mielenterveytesi puolesta pois kyseisestä tilanteesta niin nopeasti kuin mahdollista. Vaikka tulisit appivanhempien kanssa toimeen niin silti. Sillä ei ole merkitystä. Toki heistä varmasti saa paljon apua (esim. lasten hoidossa) mutta kun ilmaisia lounaita ei ole. Parempi pitää etäisyyttä aina.

Joo, ihan hulluahan tämä on, varsinkin nyt, kun nuorikin ja samalla ainoa lapsemme lähtee opiskelemaan, joten jäämme mieheni ja appivanhempien kanssa kahden tähän.

Tykkäisin niin kovasti olla ulkona ja laittaa puutarhaa ja siivota ulkorakennuksia (mm. aitta ja ulkosauna ja kylpyhuone), mutta ei voi, koska varsinkin appi tulee AINA pällistelemään ja neuvomaan ja vittuilemaan. Jos olen lähdössä pyöräilemään tai talvella hiihtämään, niin siitäkin on apella sanomista, samoin kun olen tulossa kaupasta, niin ihan varmasti on appi kuistillaan kyyläämässä.

Btw, mulla oli akateeminen ammatti, mutta päätin jäädä kotiin tilalle töihin, kun lapsikin oli silloin vielä pieni, ja miehen työsarka olisi ollut yksin tehden kohtuuttoman suuri.

T.ap

Up

Olen lapsena asunut tuollaisessa taloudessa. Nyt aikuisena tajuan että varsinkin talouteen muuttaneelle isälleni se on ollut sopeutumista vaatinut juttu ( jonka hanskasi sen hienosti).

Kun vertaan lapsuuttani ydinperheessä kasvaneiden kavereideni lapsuuteen, niin olen kyllä kiitollinen ... niin paljon enemmän se toi ihmisiä ja sosiaalisuutta mun elämään. Silti tajuan jos suurin osa aikuisista ei halua elää noin. Vaatii niin paljon sopeutuvuutta kaikilta ja hankalien ihmisten kanssa sitä ei edes kannata yrittää.

Olen asunut noin vuoden verran ja jälkeenpäin olen ajatellut, että kuinka olin noin tyhmä ja suostuin tuohon. Ei olisi pitänyt.

Appiparille rakennettiin oma talo niin sen aikaa asuttiin yhdessä.

Jos mieheni ei olisi ollut puolellani anoppia vastaan niin ero olisi tullut.

Anoppi ei ymmärtänyt väistyä sivuun vaan oli ylinnä joka asiassa.

Paritalo omilla sisäänkäynneillä on joissakin tapauksissa todella toimiva juttu.

Mitäpä kirjautitte sen elinikäisen asumisoikeuden siihen kauppakirjaan.. siinähän se, eivät lähde kuin terkkarin vuodeosastolle tai hautausmaalle. Nyt miehesi kanssa arvokeskustelu, onko naimisissa sinun vai vanhempiesi kanssa, tällä tarkoitan sitä, että onko sinun puolella asioissa vai meneekö vanhempiesi siipien suojaan vielä? Onnea sulle.

Ei kai kukaan nykyisin osta asuntoa johon jollekin jää asumisoikeus. Mikä sinut sai aikanaan muuttamaan asuntoon jossa edellisellä sukupolvella on asumisoikeus.

Ei samassa talossa, mutta ihan liian lähellä on anoppi. Jompi kumpi olisi taatusti vainaa, jos samassa talossa olisi joutunut asumaan.

Minua pokaili mies joka asuu vanhempiensa kanssa samassa ok-talossa niin, että siinä on erillinen siipi, mutta suihku ja auna vain tämän miehen puolella, eli yhteiset. Olin kerran hänen luonaan yötä, ja olipas niin mukavaa kuulla että miehen äiti hääräili miehen keittiössä jotain, ja meni sitten suihkuun. Itsehän nukuin alasti, ja vain hiippailu makkarin ovelle, ja minut oltaisiin voitu nähdä alasti! Tuolloin en tiennyt siis että nämä vanhemmat, tai siis lähinnä äiti kulki talossam miten tykkäsi, ja että heillä ei omalla puolellaan ollut suihkua tai saunaa, joten heitä ei voinut edes kieltää tulemasta miehen puolelle taloa.

Jos nyt ihan rehellisesti sanon, niin kyllä suurin kompastuskivi oli tämä asumisratkaisu. Että pitäisi sopia saunavuorot, ja ilmoitella vanhemmille jos vaikkapa piti juhlat. Ei kiitos enää yli 30-vuotiaana semmoista.

Miehen vanhemmat sinänsä olivat aivan ihania, ja heidän kanssaan tulee varmasti kaikki toimeen. Toimeen tulemisestahan vain ei olekaan kysymys, vaan rooleista, tottumuksista, luvista, tavoista, ja odotuksista.

Tuttu asuu paritalossa appivanhempiensa kanssa, käynti asunnosta toiseen vain ulkokautta. Aluksi hieman vierasti koko ajatusta, mutta ensimmäisen hankalan vauvan jälkeen oli iloissaan, että vauvan pystyi jättämään appivanhemmille hoitoon (toinen sairaseläkkeellä ja siksi melkein aina saatavilla) ja saada itse kunnon unet. Muutenkin lapsien välit isovanhempiin ovat hyvät, koska menevät sinne aina koulun jälkeen välipalalle yms ja sitten kotiin kun vanhemmat tulevat töistä.

Asuimme ennen samassa talossa niin, että kummallakin oli oma asunto, mutta kylpyhuone yhteinen. Nykyisin appivanhemmat asuvat omassa talossaan mutta aivan naapurissa niin, että osa pihapiiriä on käytännössä yhteinen.  En ikinä, ikinä muuttaisi samaan talouteen kenenkään ulkopuolisen kanssa, mutta nämä järjestelyt ovat meillä toimineet loistavasti, koska ollaan kaikki joustavia. Mutta siis joku yhteinen keittiö jne., ei ikinä...

Mulla oli joskus nuorena poikaystäväehdokas jonka kanssa olisi päätynyt tohon. Hän siis maatilan poika ja näin. Oli kuitenkin niin suuria näkemyseroja tulevaisuudesta (lapset ja kasvatusaatteet) ettei siitä sitte kovin kummosta tullu.

Up

Asuu osa. Eräs nainen asuu poikaystävänsä kanssa vanhempiansa luona, koska eivät jaksa hoitaa naisen lapsia. Hyvä, että apu on lähellä ja isovanhemmat hoitavat koko lapsikatraan.