Tarviiko vieraiden välttämättä syödä lihaa?
Minä ja puolisoni ollaan kasvissyöjiä. Ei vegaaneja koska syödään hunajaa eikä nipoteta väriaineista. Vieraaksi tulee hänen sisarensa kaikkiruokainen perhe. Sisar oli toivonut että he saavat laittaa itselleen jotain lihaa täydennykseksi vaikka syötäisiinkin meidän tekemää kasvisruokaa. Koska lapset ovat tottuneet eivätkä söisi tarpeeksi ilman lihaa. Ärsyttää koska 6v kaksoset varmasti pärjäisi pari päivää kasvisruualla ja me syödään oikeasti hyvin: Aiotaan tehdä lasagnea jossa on nyhtistä lihan tilalla ja Chili Sin Carnea. Ei olla sekasyöjiä vastaan mutta ei haluta lihaa meille ja tuntuu tylyltä että joku on päättänyt ettei meidän ruoka riitä. Voidaanko vaan sanoa että huolehditaan ruokapuolesta? Tai että käyvät vaikka ulkona ollessa syömässä ettei tarvi meillä laittaa lihaa.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Olen lakto-ovovege, ja käytän noita paljonparjattuja "lihankorvikkeitakin" proteiinilähteinä, mutta kyllä mun sekasyöjävieraat lähinnä ylistää mun ruokia eikä kukaan ole koskaan kokenut tarpeelliseksi tuoda omia lihoja mukaan. (Se olisi minulle ihan ok kyllä tehdä niinkin, ei minun keittoastiat pysyvästi saastu jos joku paistaa niissä pihvejä)
Viikonloppuna on tulossa veljen perhe syömään. Seuraavanlaista settiä esim. lauantaille olen niille suunnitellut ja uskoisin että tykkäävät:
Aamupala: Lettuja jotka on voideltu vadelmahillolla ja joiden välissä on paistettuja persikkalohkoja, sekä jäätelöä.
Lounas: Kreikkalaistyyppistä kasvis-uuniruokaa fetalla. Kaveriksi ajattelin kokeilla niitä uusia "Suomalainen menestysresepti" voittajia Boltseja. (Jos ne ei minusta maistu hyvältä, niin vaikka Huhtahyvän vegenugetteja sitten).
Jälkkäriksi toffee-suklaamoussea
Illalla perunaröstejä paistetun kananmunan ja salaatin kanssa.
Joo, olet *lakto-ovovege*, ja hyviltä kuulostavat ruokasi :)
Aloittaja on hunajaa ja väriaineita vaille vegaani, eli luvassa olisi ”lasagnea” pahvirouheella ja muovisen makuisella kermakkeella.
Vieraat ovat pyytäneet saada tuoda itse laitetun lisukkeen alle kouluikäisille lapsilleen, jotta syöminen helpottuisi. Se ei tälle emännälle kelpaa.
Lisätkää kananmunaa ruokiin niin on ravitsevampaa ja täyttää sitten sen lihamääreen. Tai ostatte vähän savupallasta.
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ymmärrä, miksi nykyään halutaan kaikki hyvät kasvisruoat pilata näillä nyhtiksillä ja soijaroouheilla ja tofuilla. Että kun nimenomaan ne porkkanat, herneet j kaalit on hyviä, niin miksi korvata ne noilla rakenteeltaan ällöttävillä kumisilla sahajauhoilla?
Olin kasvissyöjä jo ennen tätä viimeistä muotia. Ennen tehtiin parempaa kasvisruokaa. Tämä nykyinen on vain keinotekoista lihankorvikeruokaa.
Tama. Olen itse planetaarisella ruokavaliolla, eli syon kylla lihaa mutta vain 1-2 paivana viikossa ja pienia maaria. Loppuviikko mennaan kasvisruualla (ovo-lakto), ja proteiini haetaan pavuista, linsseista, kananmunista ja juustoista.
En tajua, miksi pitaa olla "vakisin" kasvissyoja ja sitten hakea sita lihan makua ja tuntua noilla feikkituotteilla, jos joku voisi selittaa niin kiitos.
En syö lihaa tai eläintuotteita eettisistä syistä. En siis hyväksy eläinten tehokasvatusta vankeudessa, enkä niiden tappamista ruoaksi silloin kun muullakin tavalla on mahdollista elää. Tarvitsen kuitenkin proteiinia päivittäin ja nuo sinun feikkituotteiksi kutsumat on erittäin käteviä siihen. Ei sitä aina jaksa papujakaan syödä.
Mitapa tekisit, jos noita feikkituotteita ei olisi saatavilla?
Ilman noita se söisi eettisesti pelkkiä papuja päivästä toiseen.
Kun lapset on kyseessä, sallisin kyllä nakkipaketin tai valmiita lihapullia. Lapset ovat syyttömiä siihen, millaista ruokaa he ovat kotona tottuneet syömään.
Eikö sitä kaikkien ruokavalioita tarvinnutkaan kunnioittaa?
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ymmärrä, miksi nykyään halutaan kaikki hyvät kasvisruoat pilata näillä nyhtiksillä ja soijaroouheilla ja tofuilla. Että kun nimenomaan ne porkkanat, herneet j kaalit on hyviä, niin miksi korvata ne noilla rakenteeltaan ällöttävillä kumisilla sahajauhoilla?
Olin kasvissyöjä jo ennen tätä viimeistä muotia. Ennen tehtiin parempaa kasvisruokaa. Tämä nykyinen on vain keinotekoista lihankorvikeruokaa.
Tama. Olen itse planetaarisella ruokavaliolla, eli syon kylla lihaa mutta vain 1-2 paivana viikossa ja pienia maaria. Loppuviikko mennaan kasvisruualla (ovo-lakto), ja proteiini haetaan pavuista, linsseista, kananmunista ja juustoista.
En tajua, miksi pitaa olla "vakisin" kasvissyoja ja sitten hakea sita lihan makua ja tuntua noilla feikkituotteilla, jos joku voisi selittaa niin kiitos.
En syö lihaa tai eläintuotteita eettisistä syistä. En siis hyväksy eläinten tehokasvatusta vankeudessa, enkä niiden tappamista ruoaksi silloin kun muullakin tavalla on mahdollista elää. Tarvitsen kuitenkin proteiinia päivittäin ja nuo sinun feikkituotteiksi kutsumat on erittäin käteviä siihen. Ei sitä aina jaksa papujakaan syödä.
Mitapa tekisit, jos noita feikkituotteita ei olisi saatavilla?
Ilman noita se söisi eettisesti pelkkiä papuja päivästä toiseen.
On todellakin monipuolinen ruokavalio, kelpaa tarjota vieraillekin :D
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ymmärrä, miksi nykyään halutaan kaikki hyvät kasvisruoat pilata näillä nyhtiksillä ja soijaroouheilla ja tofuilla. Että kun nimenomaan ne porkkanat, herneet j kaalit on hyviä, niin miksi korvata ne noilla rakenteeltaan ällöttävillä kumisilla sahajauhoilla?
Olin kasvissyöjä jo ennen tätä viimeistä muotia. Ennen tehtiin parempaa kasvisruokaa. Tämä nykyinen on vain keinotekoista lihankorvikeruokaa.
Tama. Olen itse planetaarisella ruokavaliolla, eli syon kylla lihaa mutta vain 1-2 paivana viikossa ja pienia maaria. Loppuviikko mennaan kasvisruualla (ovo-lakto), ja proteiini haetaan pavuista, linsseista, kananmunista ja juustoista.
En tajua, miksi pitaa olla "vakisin" kasvissyoja ja sitten hakea sita lihan makua ja tuntua noilla feikkituotteilla, jos joku voisi selittaa niin kiitos.
En syö lihaa tai eläintuotteita eettisistä syistä. En siis hyväksy eläinten tehokasvatusta vankeudessa, enkä niiden tappamista ruoaksi silloin kun muullakin tavalla on mahdollista elää. Tarvitsen kuitenkin proteiinia päivittäin ja nuo sinun feikkituotteiksi kutsumat on erittäin käteviä siihen. Ei sitä aina jaksa papujakaan syödä.
Mitapa tekisit, jos noita feikkituotteita ei olisi saatavilla?
Söisin (syönkin) oikeita kasviksia. Linssejä, kikherneitä, papuja eri muodoissa. Olen kyllä lakto-ovo, mutta käytän maitotuotteita enimmäkseen juustona leivän päällä ja munia sen, mitä leivonnassa välillä tarvitaan.
eri
Sekäsyöjän tarjottavissa on aina myös vaikka vaan salaattia jos ei syö lihaa (ihan junttiperheet erikseen).
Lähes aikuinen lapseni ei syö lihaa eikä tulisi mieleenkään ottaa omia ruokia mukaan. Syö sitä mitä voi eikä tee ruokavaliostaan numeroa.
Tässä ap tapauksessa vierailta tökeröä edes ehdottaa grillitassuja tmv mukaan.

Luuletko, että veget olisivat sekasyöjän luona tyytyväisiä pelkkään lisukesalaattiin? Siitä alkaisi armoton älämölö, että miksei ole tarjolla jotain nopsaa ja näpsää eineskorviketta tai linssisoppaaaaaaaa.
Ei kaikki sekasyöjät voi syödä kaikkia kasvisruokia.
Esim. mulle ei käy mikään missä on rypsiöljyä mukana, eli tämä sulkee pois oatlyn kauravalmisteet. Samoin se juuston korvike on sellaista mikä ei mulle sovi. Allergian takia en voi syödä herneitä, kiiwiä, porkkanoita, perunoita, selleriä, palsternakkaa enkä yleisimpiä mausteita.
Että jos nyt ruokavieraita on varta vasten tulossa niin mielestäni kannattaa kysyä heidän ruokarajoitteistaan ja sitten sallia se, että vieraat tuovat omia eväitä mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sekäsyöjän tarjottavissa on aina myös vaikka vaan salaattia jos ei syö lihaa (ihan junttiperheet erikseen).
Lähes aikuinen lapseni ei syö lihaa eikä tulisi mieleenkään ottaa omia ruokia mukaan. Syö sitä mitä voi eikä tee ruokavaliostaan numeroa.
Tässä ap tapauksessa vierailta tökeröä edes ehdottaa grillitassuja tmv mukaan.Luuletko, että veget olisivat sekasyöjän luona tyytyväisiä pelkkään lisukesalaattiin? Siitä alkaisi armoton älämölö, että miksei ole tarjolla jotain nopsaa ja näpsää eineskorviketta tai linssisoppaaaaaaaa.
Ei fiksu tee älämölöä.
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ymmärrä, miksi nykyään halutaan kaikki hyvät kasvisruoat pilata näillä nyhtiksillä ja soijaroouheilla ja tofuilla. Että kun nimenomaan ne porkkanat, herneet j kaalit on hyviä, niin miksi korvata ne noilla rakenteeltaan ällöttävillä kumisilla sahajauhoilla?
Olin kasvissyöjä jo ennen tätä viimeistä muotia. Ennen tehtiin parempaa kasvisruokaa. Tämä nykyinen on vain keinotekoista lihankorvikeruokaa.
Tama. Olen itse planetaarisella ruokavaliolla, eli syon kylla lihaa mutta vain 1-2 paivana viikossa ja pienia maaria. Loppuviikko mennaan kasvisruualla (ovo-lakto), ja proteiini haetaan pavuista, linsseista, kananmunista ja juustoista.
En tajua, miksi pitaa olla "vakisin" kasvissyoja ja sitten hakea sita lihan makua ja tuntua noilla feikkituotteilla, jos joku voisi selittaa niin kiitos.
En syö lihaa tai eläintuotteita eettisistä syistä. En siis hyväksy eläinten tehokasvatusta vankeudessa, enkä niiden tappamista ruoaksi silloin kun muullakin tavalla on mahdollista elää. Tarvitsen kuitenkin proteiinia päivittäin ja nuo sinun feikkituotteiksi kutsumat on erittäin käteviä siihen. Ei sitä aina jaksa papujakaan syödä.
Mitapa tekisit, jos noita feikkituotteita ei olisi saatavilla?
Silloin kun joskus 1990-luvulla aloitin kasvissyöntiä, ei oikein muuta ollut kuin tofu ja soijarouhe. Pääosin söin sitten papuja eri muodossaan: pihveinä, marinoituna, paistettuna, osana pataruokia, keittoina, ja välillä sitä tofua. Kyllä niin pärjäisin tarvittaessa vieläkin, mutta paljon kivampi kun on vaihtelua.
On se nyt kumma jos ei kaksi aikuista isäntää voi lihaa syödä kahtena päivänä.
Vamasti saisitte kunnon ruokaa, vai pelottaako että miehesi voimaantuu ja alkaa lihansyöjäksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sekäsyöjän tarjottavissa on aina myös vaikka vaan salaattia jos ei syö lihaa (ihan junttiperheet erikseen).
Lähes aikuinen lapseni ei syö lihaa eikä tulisi mieleenkään ottaa omia ruokia mukaan. Syö sitä mitä voi eikä tee ruokavaliostaan numeroa.
Tässä ap tapauksessa vierailta tökeröä edes ehdottaa grillitassuja tmv mukaan.Luuletko, että veget olisivat sekasyöjän luona tyytyväisiä pelkkään lisukesalaattiin? Siitä alkaisi armoton älämölö, että miksei ole tarjolla jotain nopsaa ja näpsää eineskorviketta tai linssisoppaaaaaaaa.
No kyllä pitää olla tökerö ihminen jos tuollaisesta metelin nostaa.
Olen ollut lakto-ovo-vegetaristi vuodesta 1994. Useat, useat häät, illanistujaiset, syntymäpäivät, ravintola-illalliset on menneet salaatilla, perunalla ja leivällä. Pari kertaa on käynyt niinkin, ettei ollut mitään mulle sopivaa syötävää. Mitä tein? Olin syömättä. Kukaan ei kuole nälkään vaikka yksi tai kaksikin ateriaa jäisi välistä.
Toki tänä päivänä minulle(kin) on tarjolla huomattavasti enemmän vaihtoehtoja.
En kylläkään tykkää noista härkiksistä ja nyhtökaurasta ym. Tottumuskysymys varmaankin.
PS. Proteiiniakin olen aina saanut riittävästi.
Minä en esim. allergian vuoksi voi syödä nyhtistä enkä papuja, enkä soijaa. Hankalaa olisi kyllä tollaiseen perheeseen mennä kyläilemään, jos kasvisruoka on täynnä minulle allergiaa aiheuttavia aineksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ymmärrä, miksi nykyään halutaan kaikki hyvät kasvisruoat pilata näillä nyhtiksillä ja soijaroouheilla ja tofuilla. Että kun nimenomaan ne porkkanat, herneet j kaalit on hyviä, niin miksi korvata ne noilla rakenteeltaan ällöttävillä kumisilla sahajauhoilla?
Olin kasvissyöjä jo ennen tätä viimeistä muotia. Ennen tehtiin parempaa kasvisruokaa. Tämä nykyinen on vain keinotekoista lihankorvikeruokaa.
Tama. Olen itse planetaarisella ruokavaliolla, eli syon kylla lihaa mutta vain 1-2 paivana viikossa ja pienia maaria. Loppuviikko mennaan kasvisruualla (ovo-lakto), ja proteiini haetaan pavuista, linsseista, kananmunista ja juustoista.
En tajua, miksi pitaa olla "vakisin" kasvissyoja ja sitten hakea sita lihan makua ja tuntua noilla feikkituotteilla, jos joku voisi selittaa niin kiitos.
Ööö, miten olisi eettiset ja ekologiset syyt? Jos nyt vaikka tykkää lihan mausta ja tuntumasta, saattaa silti olla kiinnostunut ilmastonmuutoksesta ja eläinten oikeuksista, haluta tehdä näitä huomioivia valintoja.
Jos oikeasti nuo kiinnostaa niin lopetat ensimmäisenä soijankorvikkeet ja avokadot. Pääsääntöisesti ostat kotimaista tuotantoa ja jos jotain ei kotimaisena saa niin sitten täydentää ulkolaista.
Siitä on hyvä ilmastoteot aloittaa.
Ps. Suomessa kukaan täyspäiväinen ja -päinen eläintenhoitaja ei kohtele eläimiään huonosti.
Ensinnäkin oletat tuossa, ettei edellinen kommentoija jo tee mainitsemiasi asioita. Katsos kun kasivssyönti ei tarkoita, että on pakko vetää vaikka avokadoja.
Ja post scriptum ei ole fakta vaan omaa mutuasi. Lisäksi siitä mitä pidetään huonona kohteluna voisi saada aika pitkän keskustelun aikaiseksi. Kun premissi on, että eläimet nähdään hyödykkeinä, ei mielestäni loistavasta kohtelusta voi olla kyse.
Vierailija kirjoitti:
Minä en esim. allergian vuoksi voi syödä nyhtistä enkä papuja, enkä soijaa. Hankalaa olisi kyllä tollaiseen perheeseen mennä kyläilemään, jos kasvisruoka on täynnä minulle allergiaa aiheuttavia aineksia.
Olen kasvissyöjä ja syön noista vain papuja ja niitä aniharvoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos menet sekasyöjille kylään niin sähän tottakai söisit heidän ruokailutottumusten mukaan etkä jättäisi syömättä tai vaatisit että saisit itse tehdä ruokaa? Todennäköisesti he ottaisivat teidät huomioon ja tekisivät kasvisvaihtoehdon.
"En ole rasisti mutta..."
Sekasyöjä voi syödä kasvisruokaa, kasvissyöjä ei voi liharuokaa.
Miksi sitten monissa kouluissa 70% oppilaista jättää kokonaan syömättä kasvisruokapäivänä?
Vierailija kirjoitti:
Olen sekasyöjä, mutta ymmärrän hyvin jos ap ei halua keittiövälineillään valmistettavan lihaa. Ratkaisisin asian ostamalla leikkeleitä, joita tarjoaisin leivän kanssa aterian yhteydessä.
Onko ne keittiövälineet jotain lumihiutaleita kun ei kestäisi lihan laittoa? Tavallisesti välineet pestään käytön jälkeen, ei siinä mitää ongelmaa ole. Jos siis on normaalit välineet eikä mitään uniikkeja hörhölaitteita. Paistinpannu ja -lasta, jokin lautanen jolle sen lihan voi laittaa? Normaali tiski sen perään. Mitään ongelmaa ei OIKEASTI ole, ellei kasvishysteerikot siitä tee sellaista.