Viikonlopun kunniaksi KÄNNIMOKAT-ketjua tulille. Oksensitko anopin kenkään, suutelitko väärää ihmistä?
Aloitan , heti alkuun korostan sitä että alkoholi ei sovi minulle missään muodossa enkä nykyään enää juo.
-Menin laivan yökerhossa kysymään tummalta mieheltä voimmeko suudella kun "mä en oo enne koskaan suudellut n"""iä", tyyppi ei tajunnut suomea ja lopulta sönkötin vain " kan ai kiss juu?" . Vedettiin sitten kielareita siinä ja mies olisi halunnut minut hyttiinsä.
- Oksensin pussikaljoilla kaverin sipsipussiin. Jossa oli vielä sipsejä.
- Riitelin mieheni kanssa, vedin purkin melatoniinia ja huusin itkien tekeväni itsarin. Tuo olikin sitten viimeinen humalani, 2 vuotta sitten.
Kommentit (1118)
Eilen lähdin baarista tultuani kännissä tunnollisesti ulkoiluttamaan koiran. Hoipertelin koirapuistoon joka klo 4 aamuyöstä oli tyhjä, istahdin penkille ja nukahdin tai sammuin. Heräsin klo 13 tänään ja mikä pahinta minulla oli päällä vain biletoppi, alushousut ja hameen olin ilmeisesti kotona riisunut ennen lähtöä koirapuistoon. Hienoa oli kävellä keskellä päivää koiran kanssa kerrostalojen välistä omalle kämpälle perse ja karvakolmio loistaen. Nyt hävettää niin paljon että mietin muulle alueelle muuttamista. Olen vielä 44v vakavan tosikon oloinen virkanainen, ei mene edes nuoruuden pölhöilystä.
Tulin synttäribileisiin ilman alkoholia. Puolitoista tuntia myöhemmin lukittautuneena vessaan laatoittamaan paikkoja kun kaikki äijät oli vuorollaan tarjoilleet juotaviaan ja kaverit tulivat autolla noutamaan kotiini lepäämään
Kotibileissä kaverin kanssa vilautettiin vieraille tissejä ja he vuorostaan vetivät housut kinttuihin vilauttaen alapäästään ulkosalla. Ei pantu mutta pussailtiin
Hypin kännissä pelkissä alusvaatteissa x-hyppyjä puistossa ja päädyin tietämättäni YouTubeen
- Tapasin baarissa noin 60 v naisen joka teki nopeasti selväksi olevansa lesbo, olin itse 20v hetero. Nanen tarjosi juomat ja osti vielä pitsatkin, joten suostuin lähtemään tämän luokse 20 km:n päähän. Yöllä nainen nuoli minua ja juoksin oksentamaan, aamulla mietin millä pääsen kotiin ja nainen vaan jankkasi että kulta älä mee.
- Kiemurtelin rintsikat baarissa pois topin alta ja "lassosin" ihmisiä niillä.
- Hoipertelin juuri ennen sulkemisaikaa pitsalle, muita asiakkaita ei ollut. Sain ilmaisen siiderin ja äkkiä olin toisen tyypin sormetettavana toisen katsellessa. Mutta sainpahan ilmaisen pitsan....
Asuin nuorena Mikkelissä, kerran istuskelin kaverit kadottaneena nyt jo lopetussa yökerhossa ja kohta minulle tuli juttelemaan vanhempi nainen jonka päättelin lyhyestä tukasta ja vaatteista tietyn vähemmistön edustajaksi, itse en ole samaa sorttia. Suostuin kuitenkin jostain syystä lähtemään naisen luo jatkoille Puumalaan, jonne on Mikkelistä melkoinen ajomatka. Nainen, sanotaan häntä vaikka Tuijaksi maksoi taksin. Koko yön koetin torjua "Tuijan" lähentelyjä kun tahdoin vain nukkua , aamulla koetin juoda kahvia niin tuli ilman housuja siihen muruttelemaan, hyi helkkari..
Kävi väkivaltaiseksi kun koetin lähteä, lopulta juoksin kengät käsissä ulos ja liftasin takaisin Mikkeliin.
Minulla on paha tapa alkaa humalassa uhoamaan esimiehelle että vaihdan työpaikkaa. Taas eilen. Olen oikeasti hyvin tyytyväinen työhöni.
Vierailija kirjoitti:
Olin huonossa avioliitossa ja avauduin pitkässä ja sekavassa tekstiviestissä ystävälleni, kuinka olen rakastunut toiseen ja se toinen on niin ihana ja kultainen ja kaikkea. Paitsi että tekstari lähtikin ystäväni sijaan tälle ihastukselleni. Jolle sitten perään laitoin vieläkin sekavamman vuestin, jossa pyysin, ettei lukisi edellistä viestiä. Lopulta soitin hänelle ja lässytin sekavia. Seuraavana päivänä hävetti. Mutta ihastukseni on tahdikas ihminen. Edelleen ollaan tekemisissä ja ihan normaalisti pystyn olemaan hänen seurassa. Niin ja mitä omaan avioliittoon tulee, niin sen miehen kanssa en ole enää yhdessä.
Apua, olisin varmaan kuollut häpeästä jos tämä olisi sattunut mulle! :D
Mulla on aika kesyjä muihin verrattuna :)
- Tuhkimokännit, heräsin aamulla ilman kenkiä. Jalat olivat ihan ruohossa ja mudassa ja kenkiä en löytänyt koskaan
- Unohdin puhelimeni baariin. Aamulla menin sitä hakemaan ja baarimikko pyysi minua kuvailemaan puhelimen tastakuvaa, jotta tietäisi sen olevan minun. No minullahan oli taustakuvana alaston mies jolla oli jorma pystyssä. Nolotti.
Lähes jokainen on joskus häseltänyt tai mokannut kännissä jotain, ei näitä niin vakavasti kannata ottaa. Ja niille jotka vetää ananaksen anukseen, pieni vinkki, älä lue keskustelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi hel*etti mitä kännihu*ria suomalaiset naiset on!
Jos tässä ketjussa olisi miesten kännimokia, niin ihan varmasti tuo sama kommentti olisi siinäkin. Sehän on naisen vika, jos mies panee sammumispisteessä olevaa naista. Suomalaisessa miehessä ei miesten mielestä ole koskaan mitään vikaa.
Naisella ei sitten ole mitään vastuuta riisuessaan itsensä alasti ja levittäessään jalkansa miehelle.
Olen oksennellut noloihin paikkoihin, mm kaverin vessassa en ehtinyt pönttöön asti vaan päästin ihanat punaviinin väriset yrjöt suoraan valkoiselle kaakelilattialle. En kehdannut tulla vessasta pois ennen kuin olin siivonnut paikat. Myöhemmin olen ajatellut, ettei siellä vessassa varmaan ollut lähtöni jälkeen läheskään yhtä puhdasta kuin mitä kuvittelin... Viimeistään haju taisi paljastaa.
Mieheni on tehnyt sen klassisen tempun, eli eron jälkeen joi kännit ja lähti hortoilemaan exänsä takapihalle ja yritti huudella exää ikkunan alta. Lopulta sammui siihen pihalle ja hiippaili aamulla herättyään vähin äänin pois :)
Vierailija kirjoitti:
-Serkkuni miehen synttäreillä päädyin serkun miehen kanssa panemaan. Kaikenlisäksi serkku yllätti meidät täydessä aktissa. Pamautti oven takaisin kiinni ja minä lähdin niin aikaisin aamulla kuin sain kyydin, näkemättä enää serkkua.
Ei välimme siitä rikkoutuneet, ollaan edelleen läheisiä, taisi tulla vain pieni tauko näkemiseen tuolloin.
Olin vienyt sille miehelle lahjaksi pornolehden (humalassa tuntui menomatkalla hyvältä idealta, joten poikkesin ärrälle).
Kun kaikki muut olivat jo sammuilleet unten maille, jostain syystä päädyin selailemaan sitä lehteä serkun miehen kanssa ja yksi asia johti toiseen..
Ne ei siis olleet mitkään jäykät juhlat, vaan ihan ryyppäjäisbileet, joita niillä oli useinkin ja olin ihan hyvä kaveri serkun miehen kanssa. Vielä tämän episodin jälkeenkin.- Parikymppisenä päädyin sänkyyn paritalossa asuvan poikaystäväni 6kymppisen naapurin ukon kanssa. Oli paha riitä poikaystävän kanssa päällä, joten kännissä' eksyin naapuriin. No jossain vaiheessa löysin itseni tämän ukon alta. Päätin voihkia ja huutaa oikein kuuluvasti, koska tiesin poikaystäväni olevan seinän takana ja kuulevan.
Seuraavana päivänä kuulin kaverilta, että poikaystäväni oli heittänyt huonekalujaan pihalleen ja rikkonut niitä. lol.-Molemmat jalkani on olleet kipsissä kännikaatumisen takia, toinen jalka leikattu, toista ei. Nämä tapaukset sattu vielä aivan peräkkäin, joten yksi vuosi oli pelkkää kepeillä kävelyä.
jne.
Taisin olla aikamoinen sikahoro aikoinaan kännissä kun näitä selvänä lukee.
Mutta laitetaan nuoruuden piikkiin, noista on aikaa, ja enää en nautiskele humalasta kuin kotona nojatuolissa kun samalla katselen netlixiä tai tubea.n47
(Laitan mokia lisää jahka tulee mieleen, ei ne tähän jää)
Yök.
Kännikatupaskalla keskellä vilkasta keskustaa
Vierailija kirjoitti:
Eilen lähdin baarista tultuani kännissä tunnollisesti ulkoiluttamaan koiran. Hoipertelin koirapuistoon joka klo 4 aamuyöstä oli tyhjä, istahdin penkille ja nukahdin tai sammuin. Heräsin klo 13 tänään ja mikä pahinta minulla oli päällä vain biletoppi, alushousut ja hameen olin ilmeisesti kotona riisunut ennen lähtöä koirapuistoon. Hienoa oli kävellä keskellä päivää koiran kanssa kerrostalojen välistä omalle kämpälle perse ja karvakolmio loistaen. Nyt hävettää niin paljon että mietin muulle alueelle muuttamista. Olen vielä 44v vakavan tosikon oloinen virkanainen, ei mene edes nuoruuden pölhöilystä.
Tää oli hauska! 😄
Tätäkin palstaa lukevat varmaan Suomessa asuvat muslimi naiset. Voi kuvitella monen heistä pohtivan onko tämä joku suomalainen sisäpiirin vitsi keksiä näitä tarinoita vai onko suomalainennainen todella näin sika. Vastaus että valitettavasti näistäkin tarinoista varmaan valtaosa on totta. Joku aika sitten näin kenkänsäkin hukanneen eloveenatytön lintustavan kaverinsa auttamana baarista kotia kohti.
Ei nämä nyt varsinaisesti mokia ole, vaan harkittuja tekoja, mutta joskus aina pokasin kännissä miehiä, joiden kanssa sitten toteutin sellaisia vähän villimpiä seksifantasioita. Oli jotenkin vapauttavaa, että niitä panoja ei tarvinnut sen jälkeen enää nähdä, ja sängyssä pysty olemaan itsekkäämpi.
Vierailija kirjoitti:
Tätäkin palstaa lukevat varmaan Suomessa asuvat muslimi naiset. Voi kuvitella monen heistä pohtivan onko tämä joku suomalainen sisäpiirin vitsi keksiä näitä tarinoita vai onko suomalainennainen todella näin sika. Vastaus että valitettavasti näistäkin tarinoista varmaan valtaosa on totta. Joku aika sitten näin kenkänsäkin hukanneen eloveenatytön lintustavan kaverinsa auttamana baarista kotia kohti.
Suomalaisilla p.....llu ehjä
Vierailija kirjoitti:
Tätäkin palstaa lukevat varmaan Suomessa asuvat muslimi naiset. Voi kuvitella monen heistä pohtivan onko tämä joku suomalainen sisäpiirin vitsi keksiä näitä tarinoita vai onko suomalainennainen todella näin sika. Vastaus että valitettavasti näistäkin tarinoista varmaan valtaosa on totta. Joku aika sitten näin kenkänsäkin hukanneen eloveenatytön lintustavan kaverinsa auttamana baarista kotia kohti.
Ketjussa on ollut hyvin vähän sikailutarinoita. Suurin osa kertomuksista on ollut vapaiden aikuisten naisten hauskoja seksiseikkailuja.
Pari pettäjää mahtuu mukaan, mutta suurimmaksi osaksi se sikailu esiintyy näissä tapauksissa niissä joissain surullisissa tarinoissa, kun miehet ovat pettäneet näiden naisten kanssa tai hyväksikäyttäneet näiden naisten humalatilaa tai mielenterveyden heikkoa tilaa.
Kaverin yllyttämänä terassilta jatkoille kielletylle alueelle paloportaita kiipeilemään naamiasiverneissä. Vartijat yritti napata mutta onnistuttiin kiipeämään portin yli pakoon heittäytymällä pää edellä asvalttia kohti pari metrisestä aitauksesta. Olisi varmaan sattunut pahastikin ellei vartijat olisi ehtinyt hidastaa pudotusta tarraamalla nilkoista. Kaveri kiskoi vartijoiden otteesta irti ja pakomatka jatkui kännihihitellen vartijoiden tuijottaessa hölmistyneenä perään