Lapsettomat naiset ja miehet ja vauvan rääkymisen aiheuttama ärsytys?

Minulla lapsuuden traumatausta vaikuttaa niin, että ahdistun voimakkaasti pienen lapsen itkusta. Minut on erotettu hoidossa (”hoidossa”, kaltoinkohtelun piirteitä siinä toiminnassa oli) nuoremmasta sisaruksestani, niin etten päässyt häntä lohduttamaan, mutta kuulin itkun.

Jos lapsi itkee sylissäni, ahdistuksen tunnetta ei tule. Itse asiassa pidän siitä, että saan itkevän vauvan rauhoittumaan ja nukahtamaan syliini.

Olen vela, nainen, ja nuorempana hoitanut paljon ystävien lapsia.

Jos siis peitän korvani vaikka junassa, kun lapsi huutaa, älkää ottako pahalla. Suojaan vain itseäni, en halua osoittaa paheksuntaa :)

Vauva itkee. Se on tosiasia, josta ei pääse yli eikä ympäri. Mutta miksi nämä isommat herrantertut meluavat kuin apinalauma, sitä en ymmärrä enkä kestä. Pahimpia ovat teini-ikäiset tytöt ja pojat, joiden paikalletulon kuulee jo kaukas.

Lapsen huutaminen julkisella paikalla ärsyttää sitä enemmän, mitä isompi lapsi on kyseessä.

Pienen vauvan itku ei ärsytä yhtään mutta yli vuotiaan huuto ärsyttää aina vaan enemmän mitä vanhempi lapsi kyseessä.

-lapseton nainen

Vauvan itkua ei voi kuvata sanalla rääkyminen. Taaperot rääkyvät. Ja kyllä, se taaperon rääkyminen ärsyttää minuakin, jolla on kaksi lasta. Mutta vauvan itku ei ärsytä. Osaan jotenkin sulkea siltä korvat nykyään.

Elämäni kauhein kokemus oli, kun vauvani 7kk alkoi itkeä lentokoneen nousun aikana. Itkua kesti noin 5 minuuttia, mutta oli kamalaa, kun en saanut sitä loppumaan. Omat lapseni eivät ole itkeneet koskaan turhasta niin en oikein osannut suhtautua tuohon viiden minuutin tuskaan.

En pidä mistään kovista äänistä, olipa äänilähde vauva, aikuinen, eläin tai vaikka imuri. Sydän alkaa hakkaamaan.

Ei häiritse. En ole lastenvihaaja, vaikka kärsin lapsettomuudesta, ja muut kuvittelevat tällaisen inhoavan lapsia. Osaan sulkea korvani aika hyvin taustaääniltä. Vauvan itku ei häiritse.

Olen kolmikymppinen lapseton mies. Lasten rääkyminen on kammottavimpia ääniä, joita tiedän. Aina julkisilla matkustaessani pidän mukana niin kuulokkeita kuin korvatulppiakin. Pahimmat tapaukset vaatisivat kyllä Peltoreita.

Oletukseni on, että myös lisääntyjät pitävät tätä meteliä ihan yhtä ikävänä.

Samoilla linjoilla täälläkin, eli vauvan itkun pystyy vielä kestämään mutta paljon enemmän ärsyttää uhmaikäisen neliväriraivarit ruuhka-aikaan ruokakaupassa. Tämä ehkä sen takia, että nelivuotias yleensä osaa kommunikoida muutenkin ja käytöstavoista olisi hyvä alkaa pikkuhiljaa olemaan joku vainu. 

Vierailija kirjoitti:

Olen kolmikymppinen lapseton mies. Lasten rääkyminen on kammottavimpia ääniä, joita tiedän. Aina julkisilla matkustaessani pidän mukana niin kuulokkeita kuin korvatulppiakin. Pahimmat tapaukset vaatisivat kyllä Peltoreita.

Oletukseni on, että myös lisääntyjät pitävät tätä meteliä ihan yhtä ikävänä.

Sama juttu ja pidän kuulokkeita aina ja tarpeen mukaan. Korkea ja kimeä kiljunta saa tärykalvoni puhkeamaan. Elämä muuttuu entistäkin melu saasteisemmaksi ja herran jumala mikä meteli on koulun ruokalassa ala-asteella kun kaikki huutavat yhteen ääneen. Mitenkä ne saavatkin sinne huuto läpeensä ruokaa tuupattua. 

Vanhemmat tottuvat siihen meteliin mutta tottumattomalle se on järkyttävää. Äitini oli päiväkodissa töissä eikä saanut olla radioo tai telkkaria päällä kun se tuli kotiin. Vitutti kun piti olla ihan hiljaisessa. 

Minua ärsyttää pikkulasten huuto ja itku, mutta ymmärrän että ne ovat normaaleja elämään kuuluvia ääniä joita aikuisen ihmisen kuuluu sietää. Vaikka siis kuinka ärsyttäisi, niin en todellakaan ala mulkoilla vanhempia tai vaatia että lapsi pitäisi viedä pois.

Samaa mieltä kuin muutama aiempikin kommentoija, vauvan itku ei ärsytä, mutta isompien lasten meluaminen, kirkuminen ja huomionhakuisuus ärsyttää. Olen ainakin toistaiseksi lapseton 31-vuotias nainen.

Vierailija kirjoitti:

Vauvan itkua ei voi kuvata sanalla rääkyminen. Taaperot rääkyvät. Ja kyllä, se taaperon rääkyminen ärsyttää minuakin, jolla on kaksi lasta. Mutta vauvan itku ei ärsytä. Osaan jotenkin sulkea siltä korvat nykyään.

Elämäni kauhein kokemus oli, kun vauvani 7kk alkoi itkeä lentokoneen nousun aikana. Itkua kesti noin 5 minuuttia, mutta oli kamalaa, kun en saanut sitä loppumaan. Omat lapseni eivät ole itkeneet koskaan turhasta niin en oikein osannut suhtautua tuohon viiden minuutin tuskaan.

Sen korviin sattui.

Ystäväni tärykalvo "räjähti" lentokoneessa.

Minua ei ärsytä itku eikä huuto, mutta se ärsyttää jos lapsen kanssa oleva aikuinen ei edes yritä auttaa lastaan vaan alkaa jopa itsekin huutaa.

(Usein auttaa, kun keskittyy antamaan huomiota lapselleen silloin, kun hänellä on se ison itkun aiheuttanut iso huoli - 4 lapsen, 5 lapsenlapsen kokemuksella).

Nyt täytyy nipottaa. Vauvan rääkyminen ei ärsytä (paitsi suurina annoksina) mutta se "minä haluan yhyy" kitinä ja päätön riekkuminen kyllä alkaa ärsyttämään ihan heti vähän vanhemmilla lapsilla, taapero ja ylöspäin.