Lapsuudentraumat jotka tajusin vasta vastikään aikuisena
Nyt vasta lähemmäs nelikymppisenä olen alkanut tajuamaan, miten lapsuuteni ja nuoruuteni ei todellakaan ole ollut "normaali" tai terve. Toki olen tämän jollain tasolla aina tiennyt, mutta vasta käytyäni terapiassa (jossa asiat tulleet kuin vahingossa esiin) olen miettinyt mitä jälkiä se on jättänyt :'(
Vanhempani kuuluvat suuriin ikäluokkiin. Taloudellisesti elämä oli aina turvattua, vaikkemme olleet rikkaita, ehkä korkeaa keskiluokkaa. Isäni oli/on alkoholisti.. koskaan ei käynyt baareissa ja tällä usein perustelikin juomistaan (pienellä kylällä sehän olisi ollut kauheaa) joten kotijuopoksi voinee kutsua. Parhaimmat hetket olivat kun isä sammui illalla; ei tarvinnut pelätä hänen outoa käytöstään tai riitelyä juomisesta äidin kanssa. Odotin myös kauhulla kotiviinien valmistumista (pulppusi saunatilassa), koska silloin homma lähti aina pahemmaksi. Luulisin, että läpi elämän jatkuneet krooniset unihäiriöt johtuvat siitä, kun lapsesta asti olen jokaikinen ilta joutunut hiiviskelemään ja pelkämään, ja voinut aidosti hengähtää vasta kun isä sammui. Äitini ei juonut kun olin pieni mikä onneksi pelasti paljon. Itsellä alkoholiin viha-rakkaussuhde, nyt olen ollut absolutistina yli vuoden.
Tunteista kotona ei puhuttu eikä koskaan halattu tms. ja nämä on pitänyt opetella vasta aikuisiällä. Ikäluokkansa mukaisesti ovat siis molemmat käyttäytyneet (heidänkään lapsuudenkodeissaan ei näitä malleja annettu).
Myös karmivana muistona on jäänyt mieleen muutamat kerrat, kun olen löytänyt vanhempani ovi kiinni, äidillä yläosa täysin paljaana ja äiti itkee... Nämä aikoina, kun r a i*s_k us:ta Suomessa avioliitossa ei ollut kielletty vielä laissa.
Tässä siis vain esimerkkejä. Nyt kun olen käynyt terapiassa ja ensimmäistä kertaa teinimyrskyvuosien jälkeen olen uudestaan nostanut asioita esille (esim.alkon käyttö ja riitely) aikuisiällä, olen riitaantunut äitini kanssa. Hän ei_halua tai suostu puhumaan ko.asioista edes pintapuolisesti, ja viimeisimmän vierailuni jälkeen en ole saanut kutsua lapsuudenkotiin. Ennen kyseli useinkin koska pääsisin käymään. Välimme muuttuivat kuin veitsellä leikaten yhtäkkiä kylmiksi viime käynnin jälkeen. Kai tätä on vain pakko purkaa jonnekin, tai kysyä onko kohtalotovereita ja/tai vinkkejä mitä tekisitte?
Olen aivan neuvoton koko tilanteen kanssa ja julkisen puolen resurssit eivät riitä (eikä välttämättä omakaan jaksaminen) :(
Kommentit (43)
Terapiassa olen käynytkin, mutta avautuminen siellä on ollu toooodella hidasta, ehkäpä juuri pienestä asti päähän iskostetusta opista "kodin asioista ei sitten puhuta muille". On ollut ja on hirveän vaikeaa muuttaa tätä n.neljänkymmennen vuoden jälkeen. Yksityiseen psykiatriin ei nyt palkkatuella ole varaa (vaikka kuinka leikkaisin muita menoja), enkä tosiaan ole varma, olenko valmis käsittelemään tätä keikka kertarysäyksellä ilman että olen luokkaa "osastokamaa".
Mietin myös, onko väärin/inhimillistä yrittää pakottaa jo lähempänä 80 v. kuin 70-vuotiaita käymään historiaa läpi. Ainakin äidilleni näytti olevan jotenkin tosi kova paikka kun avasin viimeksi suuni. Jopa siinä määrin, että aina kiltistä ja mukavasta ihmisestä kuoriutui esiin lähestulkoon ilkeä persoona.. :( Tätä ilkeyttä ei esiinny jos puhumme niitä näitä tai muista asioista.
-Ap
Se on sinun terapia ei äitisi. Sinä käyt pääsi sisällä ne keskustelut mitä pitää, otat vastaan anteeksipyynnöt mitä ikinä et tule kuulemaan ja saat selitykset jotka rauhoittaa mielesi. Niin se homma toimii. Tuska on sinun ja työ on sinun, sinun mielenterveys ei ole muiden ihmisten intressi.
Tämä voi olla aika vähäpätöinen huomio ja joku saattaa ehkä tahallaan ymmärtää tämän väärin, mutta avioliiton sisäinen seksuaalinen väkivalta ei ollut sallittua ennen tuota lakimuutosta, johon viittaat. Silloin vain jouduttiin käyttämään eri nimikkeitä ja ehkä puuttuminen oli vaikeampaa, mutta aviopuolisot eivät siihenkään aikaan olleet lainsuojattomia, vaikka joidenkin poliittisten eturyhmien intresseissä on ehkä antaa sellainen kuva jättämällä asioita kertomatta (ei suoraa valehtelua).
Ei ole oikein eikä hyväksi niitä vanhusten kanssa käsitellä.
Hakeidu päihdehoitoon. Läheisten hoito esim minnesota mallilla, A-klinikka on ilmainen, Al-anon ym.
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Tämä voi olla aika vähäpätöinen huomio ja joku saattaa ehkä tahallaan ymmärtää tämän väärin, mutta avioliiton sisäinen seksuaalinen väkivalta ei ollut sallittua ennen tuota lakimuutosta, johon viittaat. Silloin vain jouduttiin käyttämään eri nimikkeitä ja ehkä puuttuminen oli vaikeampaa, mutta aviopuolisot eivät siihenkään aikaan olleet lainsuojattomia, vaikka joidenkin poliittisten eturyhmien intresseissä on ehkä antaa sellainen kuva jättämällä asioita kertomatta (ei suoraa valehtelua).
Ääliö
Diakonille voit mennä juttelemaan ilmaiseksi. Itse sain arvokasta keskusteluapua tältä taholta.
Tiedän, että haluaisit äitisi kertovan sinulle, miksi hän on tehnyt/jättänyt tekemättä asioita menneisyydessä. Siinä on silloin äitiä syyttävä sävy. Anna äidin olla ja keskity omien ongelmiesi ratkaisuun. Äidillä on myös omat ( käsittelemättämät) asiat ja ongelmat.
Eiköhän se ole valitettavasti aika yleistä, ettei perheenjäsenet ole halukkaita käsittelemään tuollaisia vaikeita asioita.
Tunnen ihmisiä, joiden välit lapsuudenperheen jäseniin ovat menneet poikki juuri sen vuoksi, kun ovat aikuisina halunneet puhua kokemuksistaan, mutta toiset eivät ole kestäneet sitä.
Jep, anna vanhempiesi olla ja koeta iloita siitä, että sulla on kuitenkin "asialliset" välit vanhempiisi. Siinäkin on surutyö käytävänä, kun joutuu tajuamaan että et voi prosessoida näitä asioita vanhempiesi kanssa. Monesti vaan on niin...
Ei voi sanoa yksi yhteen, mistä unihäiriösi tai muu huono olo johtuu. Mutta joka tapauksessa vanhemman alkoholismi on isosti koko perheeseen ja erityisesti lapsiin vaikuttava asia. On hienoa, että voit nyt käsitellä asiaa terapiassa. Ikävä kyllä alkoholismi on tässä maassa niin yleistä, että varmasti pystyt löytämään vertaistukea, jos haluat asiaa terapian ulkopuolellakin käsitellä.
Tunteista puhuminen tuntuu olevan tässä maassa sellainen juttu, joka aika pitkälti keksittiin vasta vuosituhannen vaihtuessa... Useimpien meistä on pitänyt se taito opetella kypsemmällä iällä. Ilmeisesti vanhempasi eivät vieläkään puhu tunnepuolen asioista, etkä sinä voi heitä siihenkään ikävä kyllä opettaa.
Iloista syksyä, ja muista että eheytyminen on aina pitkä prosessi!
Keskustelun jälkeen äidissäkin voi herätä ahdistusta ja tarve terapialle, johon sen ikäisenä tuskin enää ryhtyy. Muodostuu vain turha taakka viimeisille elinvuosille. En tekisi tuollaista äidilleni vaan käsittelisin omat tunteeni toisin.
Jotkut terapiassa käyvät unohtavat sen tosiasian, että kyse on henkilökohtaisesta, omasta terapiasuhteesta - ja alkavat terapoimaan ja kaivelemaan muita läheisiään tai henkilöitä jotka ovat liittyneet omiin mieltä painaviin asioihin.
He unohtavatsiis, että vaikka itse on valmis prosessoimaan asioita ja sitä kautta toipumisen tiellä, muut ovat tästä prosessista ulkopuolisia eikä heitä voi velvoittaa yhtäkkiä olemaan valmiita paljastamaa ja tuomaan sisimpiä haavojaan julki. Kokemus voi olla pahimmillaan henkistä ki-dutusta toiselle, joka haluaa unohtaa pahat ajat ja vain olla onnellinen nykyhetkestä.
Ei kannata pilata ihmissuhteitaan kiusaamalla läheisiään terapian aikana mikäli toiset eivät ole mitenkään sellaiseen valmiita tai valmistautuneita ja kokevat sellaisen ahdistavaksi tai ahdisteluksi.
On muitakin terapeuttisia keinoja käytettävissä kuin suora konfrontaatio pahasti vuorostaan ahdistuvien asianosaisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Keskustelun jälkeen äidissäkin voi herätä ahdistusta ja tarve terapialle, johon sen ikäisenä tuskin enää ryhtyy. Muodostuu vain turha taakka viimeisille elinvuosille. En tekisi tuollaista äidilleni vaan käsittelisin omat tunteeni toisin.
Täsmälleen näin.
Ikääntyvien muisti on usein armahtava ja valikoiva, siksikin heidän tulee antaa olla traumatisoivilta muistoilta rauhassa. Se on tavallaan rakkauden viisas teko, vaikka itse kävisi läpi kipeitä asioita, säästää toista.
Ei uhraa siis toisen mielenrauhaa saavuttaakseen omansa.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut terapiassa käyvät unohtavat sen tosiasian, että kyse on henkilökohtaisesta, omasta terapiasuhteesta - ja alkavat terapoimaan ja kaivelemaan muita läheisiään tai henkilöitä jotka ovat liittyneet omiin mieltä painaviin asioihin.
He unohtavatsiis, että vaikka itse on valmis prosessoimaan asioita ja sitä kautta toipumisen tiellä, muut ovat tästä prosessista ulkopuolisia eikä heitä voi velvoittaa yhtäkkiä olemaan valmiita paljastamaa ja tuomaan sisimpiä haavojaan julki. Kokemus voi olla pahimmillaan henkistä ki-dutusta toiselle, joka haluaa unohtaa pahat ajat ja vain olla onnellinen nykyhetkestä.
Ei kannata pilata ihmissuhteitaan kiusaamalla läheisiään terapian aikana mikäli toiset eivät ole mitenkään sellaiseen valmiita tai valmistautuneita ja kokevat sellaisen ahdistavaksi tai ahdisteluksi.
On muitakin terapeuttisia keinoja käytettävissä kuin suora konfrontaatio pahasti vuorostaan ahdistuvien asianosaisten kanssa.
Aivan ja tässä jää ulkopuoliset kokonaan vaille apua ja tukea jos haavat revitään auki. Heillä ei ole hoitokontaktia jossa turvallisesti käydä asioita läpi tai välttämättä edes henkistä kapasiteettia kohdata asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut terapiassa käyvät unohtavat sen tosiasian, että kyse on henkilökohtaisesta, omasta terapiasuhteesta - ja alkavat terapoimaan ja kaivelemaan muita läheisiään tai henkilöitä jotka ovat liittyneet omiin mieltä painaviin asioihin.
He unohtavatsiis, että vaikka itse on valmis prosessoimaan asioita ja sitä kautta toipumisen tiellä, muut ovat tästä prosessista ulkopuolisia eikä heitä voi velvoittaa yhtäkkiä olemaan valmiita paljastamaa ja tuomaan sisimpiä haavojaan julki. Kokemus voi olla pahimmillaan henkistä ki-dutusta toiselle, joka haluaa unohtaa pahat ajat ja vain olla onnellinen nykyhetkestä.
Ei kannata pilata ihmissuhteitaan kiusaamalla läheisiään terapian aikana mikäli toiset eivät ole mitenkään sellaiseen valmiita tai valmistautuneita ja kokevat sellaisen ahdistavaksi tai ahdisteluksi.
On muitakin terapeuttisia keinoja käytettävissä kuin suora konfrontaatio pahasti vuorostaan ahdistuvien asianosaisten kanssa.
Aivan ja tässä jää ulkopuoliset kokonaan vaille apua ja tukea jos haavat revitään auki. Heillä ei ole hoitokontaktia jossa turvallisesti käydä asioita läpi tai välttämättä edes henkistä kapasiteettia kohdata asioita.
Jos kyse on ihmisen lapsuuden traumoista, niin ei sen ihmisen äiti nyt ihan ulkopuolinen asian suhteen ole!
Ja ihan oikeasti traumaattisen lapsuuden elänyt voi tarvita vastauksia. Ei kysymykseen miksi vaan mitä. Koska oma muisti ei välttämättä muista kaikkea, niin haluaa saman perheen toiselta jäseneltä kuulla mitä tapahtui. Se voi olla ihmisen toipumisen kannalta välttämättömän tuntuista, oli terapiassa tai ei.
Minä olen yrittänyt puhua asioista äitini kanssa, mutta vastaus on aina ollut "minkä minä sille voin" (että isä oli väkivaltainen alkoholisti ja että minut jätettiin heitteille jne). En yritä enää. Jotkut vanhemmat taas kuulemma pyytää jopa anteeksi.
Ne ovat myös sun äitisi traumoja, ja ilmeisen käsittelemättömiä hänelläkin. Jos omat tarinasi sanotettaisiin yllättäen ja pyytämättä kasvotusten, voisi reaktio olla just tuollainen kiukustuminen, harva toimii tuollaisessa rationaalisesti. Traumat tulivat esille äitisi kannalta arvaamattomasti, eikä hänen mielensä osannut reagoida muulla kuin hyökkäys-puolustuksella. Äitisi on voinut kokea jotain vieläkin kamalampaa, kuin mitä sinä olet nähnyt/muistat.
Tuollaisten koko perheen traumaattisten kokemusten käsittely saattaisi vaatia sen, että menisit äitisi tai isäsi kanssa pariterapiaan, jossa rakennettaisiin turvallinen tilanne asioiden käsitteöylle.
Paljon voimaa ja jaksamista tilanteeseen sinulle! Myös empatiaa kauhun hetkiä kokeneelle vanhukselle. Toivottavasti saatte käsiteltyä menneet, jos ette yhdessä niin edes erikseen.
Facessa on lasisen lapsuuden läpikäyneille vertaistukiryhmiä, käy lueskelemassa.
Kirjoitin pitkähkön tekstin joka hävisi kun yritin lähettää kommenttia :/ (enkä ollut tajnnut copypastettaa tekstiäni). Yritän kirjoittaa uusiksi, jahka olen ottanut toisen kupin aamukahvia.
Mutta..tosi hyviä vastauksia täällä, kiitos niistä! Pakko myöntää että tippui pari kyyneltäkin ensimmäisen kupin aikana näitä lueskellessa, kun niin moni tuntematon on jaksanut vastata/antaa niin asiallisia ja hyviä vinkkejä :')
-Ap
Hakeudu terapiaan!