Mies painostaa sellaiseen seksiin josta en pidä.
Tarvin vertaistukea, mielipiteitä, jotain? Onko kellään muulla ollut tilannetta, jossa mies haluaisi harrastaa selkeästi "rajumpaa" seksiä kuin mikä itselle tuntuu mielekkäältä? Meillä tämä tilanne on jatkunut jo vuosia, joskus se aina väistyy taka-alalle (esimerkiksi raskaus- ja pikkuvauva aikana) mutta aina se sieltä nousee uudestaan esiin. Mies siis tykkäisi kaikesta bdsm tyylisestä seksistä, sidonnasta, roolileikeistä, alistamisesta (erityisesti hän itse haluaisi alistua) jne. Minä taas en koe tätä aihealuetta millään lailla luontevana tai mielekkäänä. Olen miehen mieliksi yrittänyt, kokeillut, suostunut kaikenlaiseen näiden vuosien aikana. Usein tilanteet on päättyneet joko A) miehen pettymykseen, koska "en osaa" olla niinkuin hän ilmeisesti on etukäteen kuvitellut (pahimmillaan hän on tiuskinut että 'katsoisit vaikka googlesta' -tyylisiä lausahduksia) tai B) siihen että mies on tyytyväinen ja itsellä itku kurkussa.
Tämä kaikki on aiheuttanut sen että nykyään voin pahoin kaikesta aiheeseen liittyvästä, en haluaisi kuulla sanaakaan aiheesta. Itsetuntoni koko seksin suhteen on täysin poljettu maahan, tuntuu että olen viallinen kun en halua tämmöistä vaan tykkäisin ihan "tavallisesta" seksistä. Miehen mielestä se on tylsintä paskaa mitä kuvitella saattaa ja alkaa aina piikitellä ivallisesti tyyliin "niin kun et sä halua kuin peiton alla pimeässä samassa asennossa aina" jnejne. Sitten mies ihmettelee miksen halua häntä.
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"itsellä itku kurkussa", kertoo juuri sinusta. Sinulle seksi on varmaan vain lapsien tekoa varten ja mitään uutta ei voi ihan vapaaehtoisesti tai jopa oma-aloitteisesti kokeilla? Nää vaniljaseksi tätit alkaa onneksi olemaan jo vähemmistössä.
Eli sina antaisit vaikka miehen p*skoa sun suuhun, koska se hanta kiihottaa? Kun kerta pitaa kokeilla jotain uutta?
AP: sun mies pakottaa sut vastentahtoiseen seksiin, eika selvastikaan kertomasi perusteella edes halua vastavuoroisesti tyydyttaa sinua sellaisella seksilla, josta sina pidat. Mieti jos sun lapsi tulisi joskus aikuisena kertomaan sulle, etta on tammoisessa tilanteessa. Mika olisi sinun neuvosi hanelle?
Ei kaikkeen tarvitse suostua, mutta kun ap:n käsitys seksistä on yksi asento piemässä peiton alla, niin onhan se ihan hirveän köyhää. Seksistä saa niin helkutin paljon enemmän irti kun käyttää mielikuvitusta joa kokeilee uusia juttuja. Ymmärrätkö että ääripäiden välillä on vaikka kuinka paljon erilaisia sävyjä?
Kylla ymmarran, parinsadan parterin kokemuksella. Voin sanoa etta akkiseltaan ei tule mieleen juttua, jota en ole kokeillut joskus (no tuo suuhun p*skominen poislukien). Mutta ero mun ja AP:n valilla on se, etta olen ihan mielellani ja omasta aloitteestani/suostumuksestani tehnyt naita juttuja, en siis vastentahtoisesti tai "itku kurkussa".
Ymmarratko sina, etta seksin suhteen mieltymyksissa on henkilokohtaisia eroja, ja etta naita eroja tulisi aina, mutta varsinkin rakastavassa parisuhteessa, kunnioittaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakkaa kokonaan antamasta, niin ehkä se tavallinenkin seksi alkaa sitten hiljalleen miestä kiinnostaa. Jos mies taas lähtee, niin pääsetpä siitäkin riesasta eroon.
Ja näin saadaan taas yksi eroperhe.
Entä sitten? Tässä tapauksessa ero voi olla paras ratkaisu.
Jos ottaa eron joka miehestä, joka joskus haluaa vaan kokeilla jotakin uutta, tulee aika monta eroa.
Toimikoon tämä varoituksena kaikille miehille. Ei kannata ehdotella pervouksia jos meinaa suhteessa pysyä.
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siihen pelkkään lähetyssaarnaajan kyllästyy. Vähä kokeilunhalua, lahna.
Ehka hankala sinun kasittaa tata, mutta on oikeasti ihmisia jotka tykkaa lahetyssaarnaajasta. Se on esim. mun mieheni lempiasento. Kun kysyin miksi, han sanoi etta siina asennossa on ihanan lahella toista, pystyy suutelemaan, katsomaan silmiin ja rinnatkin on hyvin hollilla, ja etta se vaan tuntuu hyvalta tulla sisalle siina asennossa, kun on niin intiimi asento.
Toki meilla on valilla niita rajuja panosessioitakin vaikka suihkussa takaapain seisten, missa suihkusaippuat lentelee ja koko suihkuhuone kaikuu, mutta jos kvalitatiivisesti hyvasta seksista puhutaan meidan parisuhteen spekseilla, niin kylla molemmat valitsee tuon lahetyssaarnaajan ja siina tapahtuvan pitkan, raukean, kiireettoman rakastelun.
Ei aina tarvitse olla kaiken maailman serpentiinit p*llussa ja vappuviuhkat anaalissa ja torvisoittokunta taustalla etta on hyvaa seksia. :)
Teillä sentään kokeillaan muutakin. Ap:n makuukammarissa ei tai sitten on "itku kurkussa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"itsellä itku kurkussa", kertoo juuri sinusta. Sinulle seksi on varmaan vain lapsien tekoa varten ja mitään uutta ei voi ihan vapaaehtoisesti tai jopa oma-aloitteisesti kokeilla? Nää vaniljaseksi tätit alkaa onneksi olemaan jo vähemmistössä.
Tuu poju tänne, niin paskon sun suuhun. Ai ei vaniljapojulle maistu? Kyllä sun pitäis siitä tykätä, kun mun mielestä se on mukavaa.
Niin et ymmärrä että yhden asennon pimeässä jyystön ja kusipaska-leikkien välissä on vaikka kuinka paljon eri vaihtoehtoa. Ap:lla on vaan sellainen ongelma ettei halua kuin sitä yhden asennon jyystöä. Sinä ilmeisesti vaan sitä paskomista. Kumpikin tylsiä tyyppejä.
Ei ole sellaista ongelmaa, vaan sulla on sellainen ongelma, että keksit itse asioita ja kerrot sitten, että tämä on nyt se totuus. Vai pystytkö nyt lainaamaan viestiä, jossa aloittaja on kertonut haluavansa tuota asiaa, josta sinä puhut? Mä vähän veikkaan, että sä oot harrastanut seksiä vai8n mielikuvituksessasi.
Mun mielestä kyseessä tuossa vaiheessa on jo suostumuksellinen raiskaus. Eli toinen on painettu sellaiseen asemaan missä hän ei kykene sanomaan ei, vaan homma toimii ikään kuin molemmat sitä haluaisivat.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siihen pelkkään lähetyssaarnaajan kyllästyy. Vähä kokeilunhalua, lahna.
Ja sinä et tiedä mitään muuta seksiä kuin lähetyssaarnaajan tai alistusleikit? En minäkään haluaisi pervoilla miehen kanssa, joka ei osaa kuin yhden asennon. Vähä mielikuvitusta, tonttu.
Hmm, anaalitappi auttaa usein tällaisissa tapauksissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"itsellä itku kurkussa", kertoo juuri sinusta. Sinulle seksi on varmaan vain lapsien tekoa varten ja mitään uutta ei voi ihan vapaaehtoisesti tai jopa oma-aloitteisesti kokeilla? Nää vaniljaseksi tätit alkaa onneksi olemaan jo vähemmistössä.
Tuu poju tänne, niin paskon sun suuhun. Ai ei vaniljapojulle maistu? Kyllä sun pitäis siitä tykätä, kun mun mielestä se on mukavaa.
Niin et ymmärrä että yhden asennon pimeässä jyystön ja kusipaska-leikkien välissä on vaikka kuinka paljon eri vaihtoehtoa. Ap:lla on vaan sellainen ongelma ettei halua kuin sitä yhden asennon jyystöä. Sinä ilmeisesti vaan sitä paskomista. Kumpikin tylsiä tyyppejä.
Jokainen saa määrätä omasta seksuaalisuudestaan ja asettaa rajansa juuri siihen ,mihin haluaa. Jos ei sairaat pervoilut kiinnosta tai vaikka ei seksi kiinnosta ollenkaan niin siihen ei muilla ole nokankoputtamista .
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"itsellä itku kurkussa", kertoo juuri sinusta. Sinulle seksi on varmaan vain lapsien tekoa varten ja mitään uutta ei voi ihan vapaaehtoisesti tai jopa oma-aloitteisesti kokeilla? Nää vaniljaseksi tätit alkaa onneksi olemaan jo vähemmistössä.
Eli sina antaisit vaikka miehen p*skoa sun suuhun, koska se hanta kiihottaa? Kun kerta pitaa kokeilla jotain uutta?
AP: sun mies pakottaa sut vastentahtoiseen seksiin, eika selvastikaan kertomasi perusteella edes halua vastavuoroisesti tyydyttaa sinua sellaisella seksilla, josta sina pidat. Mieti jos sun lapsi tulisi joskus aikuisena kertomaan sulle, etta on tammoisessa tilanteessa. Mika olisi sinun neuvosi hanelle?
Ei kaikkeen tarvitse suostua, mutta kun ap:n käsitys seksistä on yksi asento piemässä peiton alla, niin onhan se ihan hirveän köyhää. Seksistä saa niin helkutin paljon enemmän irti kun käyttää mielikuvitusta joa kokeilee uusia juttuja. Ymmärrätkö että ääripäiden välillä on vaikka kuinka paljon erilaisia sävyjä?
Kylla ymmarran, parinsadan parterin kokemuksella. Voin sanoa etta akkiseltaan ei tule mieleen juttua, jota en ole kokeillut joskus (no tuo suuhun p*skominen poislukien). Mutta ero mun ja AP:n valilla on se, etta olen ihan mielellani ja omasta aloitteestani/suostumuksestani tehnyt naita juttuja, en siis vastentahtoisesti tai "itku kurkussa".
Ymmarratko sina, etta seksin suhteen mieltymyksissa on henkilokohtaisia eroja, ja etta naita eroja tulisi aina, mutta varsinkin rakastavassa parisuhteessa, kunnioittaa?
Näin juuri, on henkilökohtaisia eroja. Siksi pitääkin tehdä kompromisseja. Ei tehdä niitä kaikkein pahimpia juttuja mistä toinen ei tykkää, mutta tehdään muitakin kuin missä vain itse ollaan mukavuusalueella.

Juuri niin ja ison kesäkurpitsan kokoinen iskettyä kuiviltaan miehen prsläpeen.
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siihen pelkkään lähetyssaarnaajan kyllästyy. Vähä kokeilunhalua, lahna.
Ehka hankala sinun kasittaa tata, mutta on oikeasti ihmisia jotka tykkaa lahetyssaarnaajasta. Se on esim. mun mieheni lempiasento. Kun kysyin miksi, han sanoi etta siina asennossa on ihanan lahella toista, pystyy suutelemaan, katsomaan silmiin ja rinnatkin on hyvin hollilla, ja etta se vaan tuntuu hyvalta tulla sisalle siina asennossa, kun on niin intiimi asento.
Toki meilla on valilla niita rajuja panosessioitakin vaikka suihkussa takaapain seisten, missa suihkusaippuat lentelee ja koko suihkuhuone kaikuu, mutta jos kvalitatiivisesti hyvasta seksista puhutaan meidan parisuhteen spekseilla, niin kylla molemmat valitsee tuon lahetyssaarnaajan ja siina tapahtuvan pitkan, raukean, kiireettoman rakastelun.
Ei aina tarvitse olla kaiken maailman serpentiinit p*llussa ja vappuviuhkat anaalissa ja torvisoittokunta taustalla etta on hyvaa seksia. :)
Teillä sentään kokeillaan muutakin. Ap:n makuukammarissa ei tai sitten on "itku kurkussa".
Kerropa nyt, mistä sä oot saanut nämä kattavat tiedot aloittajan seksielämästä. Kun aloituksesta ei ainakaan löydy. Aloittaja kertoi, että mies haluaisi BDSM-tyylistä seksiä, josta aloittaja taas ei pidä. Loput sä oot keksinyt ihan itse. Miksihän? Aika kummallinen harrastus tuo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"itsellä itku kurkussa", kertoo juuri sinusta. Sinulle seksi on varmaan vain lapsien tekoa varten ja mitään uutta ei voi ihan vapaaehtoisesti tai jopa oma-aloitteisesti kokeilla? Nää vaniljaseksi tätit alkaa onneksi olemaan jo vähemmistössä.
Tuu poju tänne, niin paskon sun suuhun. Ai ei vaniljapojulle maistu? Kyllä sun pitäis siitä tykätä, kun mun mielestä se on mukavaa.
Niin et ymmärrä että yhden asennon pimeässä jyystön ja kusipaska-leikkien välissä on vaikka kuinka paljon eri vaihtoehtoa. Ap:lla on vaan sellainen ongelma ettei halua kuin sitä yhden asennon jyystöä. Sinä ilmeisesti vaan sitä paskomista. Kumpikin tylsiä tyyppejä.
Jokainen saa määrätä omasta seksuaalisuudestaan ja asettaa rajansa juuri siihen ,mihin haluaa. Jos ei sairaat pervoilut kiinnosta tai vaikka ei seksi kiinnosta ollenkaan niin siihen ei muilla ole nokankoputtamista .
Jos ei ole valmis tulemaan vastaan toista seksissä, niin kannattaa pysyä vanhanapiikana/vanhanapoikana.
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"itsellä itku kurkussa", kertoo juuri sinusta. Sinulle seksi on varmaan vain lapsien tekoa varten ja mitään uutta ei voi ihan vapaaehtoisesti tai jopa oma-aloitteisesti kokeilla? Nää vaniljaseksi tätit alkaa onneksi olemaan jo vähemmistössä.
Eli sina antaisit vaikka miehen p*skoa sun suuhun, koska se hanta kiihottaa? Kun kerta pitaa kokeilla jotain uutta?
AP: sun mies pakottaa sut vastentahtoiseen seksiin, eika selvastikaan kertomasi perusteella edes halua vastavuoroisesti tyydyttaa sinua sellaisella seksilla, josta sina pidat. Mieti jos sun lapsi tulisi joskus aikuisena kertomaan sulle, etta on tammoisessa tilanteessa. Mika olisi sinun neuvosi hanelle?
Ei kaikkeen tarvitse suostua, mutta kun ap:n käsitys seksistä on yksi asento piemässä peiton alla, niin onhan se ihan hirveän köyhää. Seksistä saa niin helkutin paljon enemmän irti kun käyttää mielikuvitusta joa kokeilee uusia juttuja. Ymmärrätkö että ääripäiden välillä on vaikka kuinka paljon erilaisia sävyjä?
Kylla ymmarran, parinsadan parterin kokemuksella. Voin sanoa etta akkiseltaan ei tule mieleen juttua, jota en ole kokeillut joskus (no tuo suuhun p*skominen poislukien). Mutta ero mun ja AP:n valilla on se, etta olen ihan mielellani ja omasta aloitteestani/suostumuksestani tehnyt naita juttuja, en siis vastentahtoisesti tai "itku kurkussa".
Ymmarratko sina, etta seksin suhteen mieltymyksissa on henkilokohtaisia eroja, ja etta naita eroja tulisi aina, mutta varsinkin rakastavassa parisuhteessa, kunnioittaa?
Näin juuri, on henkilökohtaisia eroja. Siksi pitääkin tehdä kompromisseja. Ei tehdä niitä kaikkein pahimpia juttuja mistä toinen ei tykkää, mutta tehdään muitakin kuin missä vain itse ollaan mukavuusalueella.
Sairasta yrittää venyttää toisen rajoja. Eroa ja etsi yhtä sairas kumppani. Tämänkin ketjun perusteella niitä löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"itsellä itku kurkussa", kertoo juuri sinusta. Sinulle seksi on varmaan vain lapsien tekoa varten ja mitään uutta ei voi ihan vapaaehtoisesti tai jopa oma-aloitteisesti kokeilla? Nää vaniljaseksi tätit alkaa onneksi olemaan jo vähemmistössä.
Tuu poju tänne, niin paskon sun suuhun. Ai ei vaniljapojulle maistu? Kyllä sun pitäis siitä tykätä, kun mun mielestä se on mukavaa.
Niin et ymmärrä että yhden asennon pimeässä jyystön ja kusipaska-leikkien välissä on vaikka kuinka paljon eri vaihtoehtoa. Ap:lla on vaan sellainen ongelma ettei halua kuin sitä yhden asennon jyystöä. Sinä ilmeisesti vaan sitä paskomista. Kumpikin tylsiä tyyppejä.
Jokainen saa määrätä omasta seksuaalisuudestaan ja asettaa rajansa juuri siihen ,mihin haluaa. Jos ei sairaat pervoilut kiinnosta tai vaikka ei seksi kiinnosta ollenkaan niin siihen ei muilla ole nokankoputtamista .
Jos ei ole valmis tulemaan vastaan toista seksissä, niin kannattaa pysyä vanhanapiikana/vanhanapoikana.
Ainakin kannattaa välttää kumppanina tällaisia sairaita oervoja.
Ap tässä, siis todellisuus on se että mä rakastan seksiä. Tai ainakin joskus rakastin. Sellaista kahden toisiaan rakastavan ihmisen välistä seksiä. En halua aina "pimeässä peiton alla lähetyssaarnaajassa", tuo heitto aloituksessa oli se mitä mieheni vittuilee mulle. Tykkään erilaisista asennoista, suuseksistä jne. Tämä mistä en tykkää on se, että mun pitäis yhtäkkiä kun olen ensin saanut lapset nukkumaan, heittäytyä jonkun dominan rooliin ja alkaa sitomaan ukkoa johonkin keittiönpöytään kiinni suukapula suussa.
Mä en mielellään lähde myöskään mukaan miehen peervoiluihin, koska olen melko varma että niitä aletaan sitten vaatimaan joka kerta, ja "tavallinen" seksi ei sitten ole enää mitään, vaan aina pitää joku piiska tai patterivehje kaivaa mukaan. En mä jaksa semmosta enää, jatkuvaa "kokeilua".
Onneksi mies on nyt kiinnostununt enemmän tantrahommista ja henkisestä yhteydestä, joka sopii mulle. Kunhan ei siihenkään hurahda niin että pitää joka kerta tantrailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakkaa kokonaan antamasta, niin ehkä se tavallinenkin seksi alkaa sitten hiljalleen miestä kiinnostaa. Jos mies taas lähtee, niin pääsetpä siitäkin riesasta eroon.
Ja näin saadaan taas yksi eroperhe.
Entä sitten? Tässä tapauksessa ero voi olla paras ratkaisu.
Jos ottaa eron joka miehestä, joka joskus haluaa vaan kokeilla jotakin uutta, tulee aika monta eroa.
Olen eri, mutta luitko nyt edes saman aloituksen? Ei ole kyse mistään uuden kokeilemisesta, tätä miehen toivomaa seksiä on jo harrastettu eikä mies enää muuta haluakaan. Eikä ap ole sanonut, ettei halua kokeilla mitään uutta. Hän ei vaan tykkää tuon tyyppisestä seksistä jota mies haluaa. On aika helkkarin paljon asioita joita sängyssä voi kokeilla ilman kenenkään alistamista, sitomista tai satuttamista.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siihen pelkkään lähetyssaarnaajan kyllästyy. Vähä kokeilunhalua, lahna.
Juu. Voidaan olla kokonaan ilman. Ei ole mikään menetys mikromuna.
Miehesi seksuaalisuus on aivan ok, mutta painostaminen ei. Tottakai se pilaa sinun seksihalusi. Meilläkin mies haluaa erästä asiaa josta en pidä. Olen miettinyt rajojani paljon ja päättänyt, että jos tulee painostusta tai jos traumatisoidun, niin eroan. Tällä hetkellä mies ymmärtää että ei pidä painostaa ja on vain toiveikas ja olen itse tehnyt asiaa välillä, eikä se traumatisoi vaan tuntuu samalta kuin esim stressaava työpäivä. Minusta on todella tärkeää että mies tiedostaa tämän ja korvaa asian esimerkiksi tekemällä jonkin ikävän homman minun puolestani. Teemme puolin ja toisin palveluksia sängyssä ja muualla. Tämä toimii koska keskusteluyhteys on hyvä ja kumpikin yrittää ottaa toisen huomioon.
Toimitusaika koon tämä varoituksena kaikille miehille. Ei kannata ehdotella pervouksia jos meinaa suhteessa pysyä.