Yksipuolinen ystävyys. Miten toimisitte?

Olen jäänyt odottamaan ja yhteydenottoa saan odottaa vaikka maailman tappiin saakka. Olen siis yksin.

No ylipäätään ihmiset ovat erilaisia ja myös yhteydenpitotavat ja välit ovat erilaisia. Joissain suhteissa minä olen se aktiivisempi, joissain taas toinen osapuoli ottaa useammin yhteyttä. Minusta on tylsä ajatus laskea tekeekö molemmat varmasti yhtä usein aloitteen näkemiseen, ettei vain olisi "yksipuolista". 

Minultakin on lähtenyt näitä ystäviä, jotka ovat kokeneet etten ota yhteyttä tarpeeksi usein. Itse he ovat halunneet esim. tavata viikoittain, minun elämäntilanteeni ei ole sallinut välttämättä tapaamista edes kuukausittain. Jos ystävyys siihen katkeaa niin harmittaahan se, mutta en voi sille mitään. Todelliset ystäväni, joiden kanssa ystävyys on kestänyt vuosikymmeniä, kuitenkin tuntevat minut eivätkä tee laskelmia ja vaatimuksia. Joskus tavataan useammin, joskus harvemmin. 

Yhteen ystävääni otan lähes aina yhteyttä, hän ei juuri koskaan. Mutta se, miten hän ilahtuu yhteydenotosta ja innostuu tapaamisesta, riittää kertomaan minulle ettei kyse ole mistään sellaisesta, etteikö häntä ystävyys kiinnostaisi. Hän on vain kiireinen, hajamielinen, vähän erakkokin. Ei välttämättä huomaa ajan kulua. Haluan hänen kanssaan olla tekemisissä, joten minulle on aivan ok että yhteydenotot ovat minun harteillani.

Yksipuolinen ystävyys kuihtuu kasaan aina jossain vaiheessa. Se on ihan hyvä. Jos toista ei kiinnosta ottaa yhteyttä, niin mitä sitä tekohengittämään.

Vierailija kirjoitti:

Olen jäänyt odottamaan ja yhteydenottoa saan odottaa vaikka maailman tappiin saakka. Olen siis yksin.

Kaikkia ystävyyssuhteita ei ole tarkoitettu kestämään. Jos yksi ei kestä, niin pitää hakeutua uusiin tilanteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen alkanut " katkomaan" näitä yksipuoliseksi kokemiani ystävyyssuhteita. Aina se olin minä, joka otin yhteyttä ja järkkäili tapaamisia, mutta kun ei sitä vastakaikua tullut, niin olen lopettanut niitä suhteita. Hiljaisempaa on ollut, mutta onneksi on vielä niitäkin, jotka vastavuoroon ottavat yhteyttä jne. Tasapuolisesti kummaltakin puolelta. Muutama on tuossa tavattaessa luvannut soittaa tai tulla käymään, mutta hiljaista on ollut..

Ei ole tarkoitus loukata mutta oletko ajatellut, että ehkä nämä eivät lopulta olleetkaan niin kiinnostuneita ylläpitämään ystävyyssuhdetta ja kokivat ahdistavana, kun pidit yksipuolisesti yhteyttä? 

No miksi niin pitäisi ajatella? Mikä siinä on niin hemmetin vaikeaa aikuiselle ihmiselle sanoa suoraan missä mennään. En voi sietää mitään rivien välistä luettavia ihmisiä.

Ohis

Vierailija kirjoitti:

No ylipäätään ihmiset ovat erilaisia ja myös yhteydenpitotavat ja välit ovat erilaisia. Joissain suhteissa minä olen se aktiivisempi, joissain taas toinen osapuoli ottaa useammin yhteyttä. Minusta on tylsä ajatus laskea tekeekö molemmat varmasti yhtä usein aloitteen näkemiseen, ettei vain olisi "yksipuolista". 

Minultakin on lähtenyt näitä ystäviä, jotka ovat kokeneet etten ota yhteyttä tarpeeksi usein. Itse he ovat halunneet esim. tavata viikoittain, minun elämäntilanteeni ei ole sallinut välttämättä tapaamista edes kuukausittain. Jos ystävyys siihen katkeaa niin harmittaahan se, mutta en voi sille mitään. Todelliset ystäväni, joiden kanssa ystävyys on kestänyt vuosikymmeniä, kuitenkin tuntevat minut eivätkä tee laskelmia ja vaatimuksia. Joskus tavataan useammin, joskus harvemmin. 

Yhteen ystävääni otan lähes aina yhteyttä, hän ei juuri koskaan. Mutta se, miten hän ilahtuu yhteydenotosta ja innostuu tapaamisesta, riittää kertomaan minulle ettei kyse ole mistään sellaisesta, etteikö häntä ystävyys kiinnostaisi. Hän on vain kiireinen, hajamielinen, vähän erakkokin. Ei välttämättä huomaa ajan kulua. Haluan hänen kanssaan olla tekemisissä, joten minulle on aivan ok että yhteydenotot ovat minun harteillani.

Juuri näin. Mutta kun nykyajan ihmissuhteet perustuu kylmään laskelmointiin: saanhan varmasti saman tien kaiken takaisin korkojen kera.. jos joku ei miellytä, lähdetään kävelemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen alkanut " katkomaan" näitä yksipuoliseksi kokemiani ystävyyssuhteita. Aina se olin minä, joka otin yhteyttä ja järkkäili tapaamisia, mutta kun ei sitä vastakaikua tullut, niin olen lopettanut niitä suhteita. Hiljaisempaa on ollut, mutta onneksi on vielä niitäkin, jotka vastavuoroon ottavat yhteyttä jne. Tasapuolisesti kummaltakin puolelta. Muutama on tuossa tavattaessa luvannut soittaa tai tulla käymään, mutta hiljaista on ollut..

Ei ole tarkoitus loukata mutta oletko ajatellut, että ehkä nämä eivät lopulta olleetkaan niin kiinnostuneita ylläpitämään ystävyyssuhdetta ja kokivat ahdistavana, kun pidit yksipuolisesti yhteyttä? 

No miksi niin pitäisi ajatella? Mikä siinä on niin hemmetin vaikeaa aikuiselle ihmiselle sanoa suoraan missä mennään. En voi sietää mitään rivien välistä luettavia ihmisiä.

Ohis

Siis mitä mielestäsi pitäisi sanoa? Mielestäni ei ole mitään rivien välistä luettavaa, vaan aika suoraa, jos toinen ei pidä yhteyttä. Itse en ainakaan roikkuisi kenessäkään, joka ei itse pidä yhteyttä. 

No minulla on yksi kokemus jaettavana tästä aiheesta. Tutustuin erääseen nuoreen naiseen nykyisen miesystäväni kautta ja alkuun tulimme hyvin juttuun ja hän kyseli minua ulos porukan mukaan. Sitten hänelle tuli ongelmia parisuhteessa ja kyseli minulta neuvoa, tietysti halusin parhaani mukaan tukea ja auttaa. Luulin alkuun että tuo kaikki olisi molemminpuolista mutta pian huomasin, että hän otti yhteyttä vain silloin kun itse tarvitsi kuuntelijaa eikä koskaan kysellyt minun kuulumisiani. Kaiken kruunasi se, kun hän kysyi minua ulos "koska kukaan muukaan ei nyt ehdi". Silloin päätin, että annan olla enkä enää vastaa kyseisen ihmisen viesteihin. En ole mikään terapeutti tai varakaveri ja odotan kaveruudelta panosta kummankin osapuolen suunnalta. 

Minä olen lopettanut yksipuolisen yhteydenpidon. Edelleen tulee ihmisiltä viestejä, että "olisipa ihana nähdä!", mutta kun minä en ala tapaamisia organisoida ja järjestää, niin mitään ei tapahdu (en tiedä miksi, ehkä he eivät oikeasti halua nähdä tai nähdä ainakaan vaivaa?). Olen asian hyväksynyt ja se on täysin ok.

Monet vuodet tein yksin "töitä" ystävyyssuhteiden eteen ja varmaan opetin läheiseni siihen, että kyllä minä otan yhteyttä, kysyn, ehdotan, jaksan, hoidan ja järjestän. Eli peiliin pitää katsoa myös tässä asiassa. Nyt jäljellä muutama ystävä, jotka pitävät myös yhteyttä :) He ovat kultaakin kalliimpia! <3

Vierailija kirjoitti:

Minä olen lopettanut yksipuolisen yhteydenpidon. Edelleen tulee ihmisiltä viestejä, että "olisipa ihana nähdä!", mutta kun minä en ala tapaamisia organisoida ja järjestää, niin mitään ei tapahdu (en tiedä miksi, ehkä he eivät oikeasti halua nähdä tai nähdä ainakaan vaivaa?). Olen asian hyväksynyt ja se on täysin ok.

Monet vuodet tein yksin "töitä" ystävyyssuhteiden eteen ja varmaan opetin läheiseni siihen, että kyllä minä otan yhteyttä, kysyn, ehdotan, jaksan, hoidan ja järjestän. Eli peiliin pitää katsoa myös tässä asiassa. Nyt jäljellä muutama ystävä, jotka pitävät myös yhteyttä :) He ovat kultaakin kalliimpia! <3

Tai siis korjataanpa: olen lopettanut yksipuoliset ystävyydet. Yhteyttähän voi aina ottaa (usein kesälomalla ja jouluna ihmiset yllättäen muistavat minut), vaikkei olisi valmis näkemään vaivaa ystävyyden vuoksi.

up

Jos on kyse ystävyydestä, voi ystävälle sanoa, jos toivoo enemmän vastavuoroisuutta ystävyydessä.

Vierailija kirjoitti:

No ylipäätään ihmiset ovat erilaisia ja myös yhteydenpitotavat ja välit ovat erilaisia. Joissain suhteissa minä olen se aktiivisempi, joissain taas toinen osapuoli ottaa useammin yhteyttä. Minusta on tylsä ajatus laskea tekeekö molemmat varmasti yhtä usein aloitteen näkemiseen, ettei vain olisi "yksipuolista". 

Minultakin on lähtenyt näitä ystäviä, jotka ovat kokeneet etten ota yhteyttä tarpeeksi usein. Itse he ovat halunneet esim. tavata viikoittain, minun elämäntilanteeni ei ole sallinut välttämättä tapaamista edes kuukausittain. Jos ystävyys siihen katkeaa niin harmittaahan se, mutta en voi sille mitään. Todelliset ystäväni, joiden kanssa ystävyys on kestänyt vuosikymmeniä, kuitenkin tuntevat minut eivätkä tee laskelmia ja vaatimuksia. Joskus tavataan useammin, joskus harvemmin. 

Yhteen ystävääni otan lähes aina yhteyttä, hän ei juuri koskaan. Mutta se, miten hän ilahtuu yhteydenotosta ja innostuu tapaamisesta, riittää kertomaan minulle ettei kyse ole mistään sellaisesta, etteikö häntä ystävyys kiinnostaisi. Hän on vain kiireinen, hajamielinen, vähän erakkokin. Ei välttämättä huomaa ajan kulua. Haluan hänen kanssaan olla tekemisissä, joten minulle on aivan ok että yhteydenotot ovat minun harteillani.

100%:sti samaa mieltä. Yhden ystäväni kanssa minä olen se, joka ottaa yhteyttä je ehdottaa kaikenlaista. Aloittajan ja monen muun mielestä minun pitäisi varmaan lopettaa koko ystävyys, mutta enpä lopeta. Olemme ystäväni kanssa luonteiltamme ihan erilaisia. Minä olen se Duracell-pupu, joka keksii kaikenlaista ja touhuaa. Ystäväni taas ei ole erityisen vilkas eikä kekseliäs. Mutta aina ilahtuu, kun otan yhteyttä ja ehdotan jotakin, ja on valmis lähtemään mukaani. Rehellisesti sanottuna ystävistäni kaikista paras ja läheisin. Minusta "vastavuoroisuusihmiset" pelaavat aina jotain omaa peliään ja jos et pelaa heidän säännöillään, he skippaavat sinut elämästään. 

Minä en pidä kenestäkään. Siedän henkilöitä, jotka kutsuvat minua ystävikseen. Ja joskus jaksan heitä tavata, mutta koskaan -en koskaan- ehdota tapaamisia itse. 

He syövät energiaani, eivät anna henkisesti yhtään mitään, olen onnellisempi yksin. 

Vierailija kirjoitti:

No minulla on yksi kokemus jaettavana tästä aiheesta. Tutustuin erääseen nuoreen naiseen nykyisen miesystäväni kautta ja alkuun tulimme hyvin juttuun ja hän kyseli minua ulos porukan mukaan. Sitten hänelle tuli ongelmia parisuhteessa ja kyseli minulta neuvoa, tietysti halusin parhaani mukaan tukea ja auttaa. Luulin alkuun että tuo kaikki olisi molemminpuolista mutta pian huomasin, että hän otti yhteyttä vain silloin kun itse tarvitsi kuuntelijaa eikä koskaan kysellyt minun kuulumisiani. Kaiken kruunasi se, kun hän kysyi minua ulos "koska kukaan muukaan ei nyt ehdi". Silloin päätin, että annan olla enkä enää vastaa kyseisen ihmisen viesteihin. En ole mikään terapeutti tai varakaveri ja odotan kaveruudelta panosta kummankin osapuolen suunnalta. 

Joskus joku sairastuu menosta ja sitten tarvitaan kivaan menoon joku muu mukaan. Tällöin voi ihan aiheesta sanoa kaverille, että lähdetkö sinä kun toinen ei pääsekään. Nämä kysytään yleensä extempore. 

Miksi siitä loukkaantua?

Yksi kaverini on vähän ujo, eikä siksi ole samalla lailla mukana ehdottelemassa tapaamisia. Hän on muuten hyvä ja välittävä ystävä, vaikka pitääkin välillä aloittaa puheenaihe itse.

Ystävyydessä tietenkin on tärkeää molemminpuolinen sitoutuminen, mutta se riippuu ystävästä. Eikä aina jaksa tai pysty ja on tärkeää ymmärtää toista. Kysyy sitten, että milloinka sopisi sulle ja haluaako hän edes sinne. Jos hän vastaa "en tiedä vielä" niin antaa rauhassa miettiä itsekseen ja kysyy taas vähän myöhemmin.

Toisesta näkee, että milloin häntä ei voisi kiinnostaa pätkääkään.

Silloin ei kannata edes yrittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen alkanut " katkomaan" näitä yksipuoliseksi kokemiani ystävyyssuhteita. Aina se olin minä, joka otin yhteyttä ja järkkäili tapaamisia, mutta kun ei sitä vastakaikua tullut, niin olen lopettanut niitä suhteita. Hiljaisempaa on ollut, mutta onneksi on vielä niitäkin, jotka vastavuoroon ottavat yhteyttä jne. Tasapuolisesti kummaltakin puolelta. Muutama on tuossa tavattaessa luvannut soittaa tai tulla käymään, mutta hiljaista on ollut..

Ei ole tarkoitus loukata mutta oletko ajatellut, että ehkä nämä eivät lopulta olleetkaan niin kiinnostuneita ylläpitämään ystävyyssuhdetta ja kokivat ahdistavana, kun pidit yksipuolisesti yhteyttä? 

Juuri näin. Jotenkin ikävää sanoa suoraan, ettei hirveesti kiinnosta. Tämän ystävän käytös on ollut ailahtelevaista, joten ajattelin että helpoin tapa päästä irti on vähentää yhteydenpitoa.

En laskeskele, kuka ottaa yhteyttä, soittaa tai ehdottaa tapaamista. Joissakin ystävyyssuhteissa se olen useimmiten minä, joissakin taas toinen ja minä olen vähemmn aloitteellinen. Ihmisillä on erilaisia vahvuuksia ja hyvissä ystävissä tutuiksi tulevat myös huonommat puolet. Jos joku ei ole yhteydenpidossa aloitteellinen, mutta muuten tuo panoksia ihmissuhteeseen ja ilmaisee sen olevan tärkeä, en minä sellaista ystävyyttä katkaise vaan hyväksyn sen, että minä olen yhteydenpidossa aktiivisempi.

Eri asia on ihmissuhteet, joista alkaa tulla fiilis, että toista ei enää kiinnosta yhteydenpito eikä yhdessäolo. Sellaiset saavat pikkuhiljaa viiletä ja haaleta. Joskus ne nousevat uuteen kukoistukseen vuosien kuluttua, kun elämäntilanteet muuttuvat, joskus taas hiipuvat lopulta olemattomiin. Niin menee elämä ja ihmissuhteet sen kulussa muuttuvat. Dramaattisia välien katkaisuja ei mielestäni tarvita mihinkään.