Te joilla omasta valinnasta vain yksi lapsi.

Oletteko katuneet päätöstä jättää lapsiluku vain yhteen?

Meillä on 3-vuotias lapsi ja tällä hetkellä tuntuu siltä että yhteen lapsilukumme jääkin. Mies on samaa mieltä, ehkä jopa vieläkin vahvemmin kuin minä.
Ajatus siitä että joutuisi taas olla raskaana ja aloittaa vauva-arjen uusiksi aiheuttaa minussa lähinnä pakokauhua. Silti usein tunnen syyllisyyttä ja sydän tuntuu raskaalta ajatellessani että lapsemme ei saa siskoa tai veljeä. :( Miten muut olette pärjänneet näiden ajatusten kanssa jos teillä on sellaisia ollut? Ajattelin nuorempana että en välttämättä halua lasta ollenkaan, tai jos haluan niin vain tasan yhden. Vaikka olen varma päätöksestämme niin silti tuntuu välillä ristiriitaiselta ja kurjalta. Jos olisi tapa saada biologinen lapsi ilman raskaanaoloa ja niin että hän olisi valmiiksi tyyliin 2-vuotias niin silloin voisin harkita asiaa.

Välillä ottaa päähän myös tuttujen/tuntemattomien kauhistelut, "Kyllähän nyt sisarus pitää olla". Eipä sekään aina meinaa että sitten on tukea ja turvaa, minun miehelläni on 3 siskoa ja kukaan ei tule toimeen keskenään eivätkä ole millään tavalla läheisiä, valitettavasti. Itse olen kyllä kasvanut kahden sisaruksen kanssa ja olen onnellinen siitä, mutta toisaalta osaisinko sisarusta kipeästi kaivatakkaan jos olisin ollut ainut lapsi?

Kokemuksia, keskustelua?