Lue keskustelun säännöt.
Te joilla omasta valinnasta vain yksi lapsi.
08.08.2019 |
Oletteko katuneet päätöstä jättää lapsiluku vain yhteen?
Meillä on 3-vuotias lapsi ja tällä hetkellä tuntuu siltä että yhteen lapsilukumme jääkin. Mies on samaa mieltä, ehkä jopa vieläkin vahvemmin kuin minä.
Ajatus siitä että joutuisi taas olla raskaana ja aloittaa vauva-arjen uusiksi aiheuttaa minussa lähinnä pakokauhua. Silti usein tunnen syyllisyyttä ja sydän tuntuu raskaalta ajatellessani että lapsemme ei saa siskoa tai veljeä. :( Miten muut olette pärjänneet näiden ajatusten kanssa jos teillä on sellaisia ollut? Ajattelin nuorempana että en välttämättä halua lasta ollenkaan, tai jos haluan niin vain tasan yhden. Vaikka olen varma päätöksestämme niin silti tuntuu välillä ristiriitaiselta ja kurjalta. Jos olisi tapa saada biologinen lapsi ilman raskaanaoloa ja niin että hän olisi valmiiksi tyyliin 2-vuotias niin silloin voisin harkita asiaa.
Välillä ottaa päähän myös tuttujen/tuntemattomien kauhistelut, "Kyllähän nyt sisarus pitää olla". Eipä sekään aina meinaa että sitten on tukea ja turvaa, minun miehelläni on 3 siskoa ja kukaan ei tule toimeen keskenään eivätkä ole millään tavalla läheisiä, valitettavasti. Itse olen kyllä kasvanut kahden sisaruksen kanssa ja olen onnellinen siitä, mutta toisaalta osaisinko sisarusta kipeästi kaivatakkaan jos olisin ollut ainut lapsi?
Kokemuksia, keskustelua?
Kommentit (20)
No joo kaduttaa,koska olen itsekin ainut lapsi,mutta resurssit ei oikein riitä enempään (no pari vuotta ehkä aikaa olisi vielä..).Olen totaali yh ja jo nyt välillä hankalaa tarha yms haussa kun tulee töissä ylläri ongelma (onneksi mummo ja pappa jeesaa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole kaduttu. Meillä vitosluokkalainen lapsi. Hänellä kavereita ja harrastuksia, joten ei kärsi yksinäisyydestäkään, joskus myös tykkää olla ihan yksin. On sanonut olevansa onnellinen ettei ole sisaria eikä veljiä.
Miks lapsella pitäis olla sisaruksia? Ihan hyvin voi jättää lapsiluvun yhteen jos siltä tuntuu.
Saanko vastata, kun itse olen ainoa lapsi? Kaipasin sisarusta kipeästi lapsena ja kaipaan edelleen näin aikuisena läheistä sukulaista, jonka kanssa jakaa mm. vanhempien vanhenemiseen liittyviä asioita, istua iltaa yhdessä jne. Vaikka eihän sitä tiedä olisiko siskon/veljen kanssa elämä tämän parempaa, välit saattaisivat olla huonot tai etäiset tms. Silti siaruksen kaipuu on varjostanut koko elämääni. Tiedän ainoita lapsia, jotka taasen ovat tyytyävisiä ainokaisen rooliinsa. Riippunee lapsen temperamentistakin vähän, kaipaako sisaruksia vai ei.
Itse silti hyvin ymmärrän yksilapsisia perheitä, lapsissa on paljon työtä ja huolta ym. Jos itse joskus päätyisin hankkimaan lapsia, jättäisin lapsiluvun varmaankin yhteen, koska en yksinkertaisesti jaksaisi useamman lapsen kanssa, en vaikka toisaalta haluaisin oman lapseni voivan kokea sisaruuden ilon. Mutta vanhemman on kuunneltava myös omaa jaksamistaan ja mietittävä omia resurssejaan.
Vierailija kirjoitti:
Miks lapsella pitäis olla sisaruksia? Ihan hyvin voi jättää lapsiluvun yhteen jos siltä tuntuu.
Niin minäkin ajattelen. Lähinnä mietin noitakin asioita mitä tuossa alempana joku avasi, esim. että miten kun minä ja isänsä aletaan vanhenemaan, ehkä sairastelemaan, olisi ihanaa että lapsella olisi joku läheinen tuki ja turva joka ymmärtää hänen tunteensa. Mutta tosiaan enhän minä voi edes tietää että olisivatko lapset sillätavalla läheisiä että voisivat turvautua toisiinsa. Mietin myös sitä että mitä jos meidän lapsemme ei löydäkkään ystäviä tai kavereita, ja sitten hän onkin aivan yksin. Tai mitä jos sitten aikuisena jää yksin silläkin tavalla että ei ole puolisoa tai lapsia. Ei ketään, sitten kun meistä aika jättää.
Näitä asioita miettiessä sydämeen sattuu hiukan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoja mietteitä.
Erityisesti se, että olisiko siitä sisaruksesta tukea/turvaa sitten aikuisena? Voi olla tai sitten käy niin että sisarukset jäävät etäisiksi, riitaisiksi ja taakaksi.
Vierailija kirjoitti:
Saanko vastata, kun itse olen ainoa lapsi? Kaipasin sisarusta kipeästi lapsena ja kaipaan edelleen näin aikuisena läheistä sukulaista, jonka kanssa jakaa mm. vanhempien vanhenemiseen liittyviä asioita, istua iltaa yhdessä jne. Vaikka eihän sitä tiedä olisiko siskon/veljen kanssa elämä tämän parempaa, välit saattaisivat olla huonot tai etäiset tms. Silti siaruksen kaipuu on varjostanut koko elämääni. Tiedän ainoita lapsia, jotka taasen ovat tyytyävisiä ainokaisen rooliinsa. Riippunee lapsen temperamentistakin vähän, kaipaako sisaruksia vai ei.
Itse silti hyvin ymmärrän yksilapsisia perheitä, lapsissa on paljon työtä ja huolta ym. Jos itse joskus päätyisin hankkimaan lapsia, jättäisin lapsiluvun varmaankin yhteen, koska en yksinkertaisesti jaksaisi useamman lapsen kanssa, en vaikka toisaalta haluaisin oman lapseni voivan kokea sisaruuden ilon. Mutta vanhemman on kuunneltava myös omaa jaksamistaan ja mietittävä omia resurssejaan.
Kiitos pitkästä vastauksesta. Juuri noita asioita olen pohtinut. Minua pelottaa tuo skenaario että lapsi kaipaisikin kipeästi vielä aikuisena sisarusta, enkä pysty enää siinä vaiheessa asialle tehdä mitään. Tiedän kyllä tietysti että lapsia ei tehdä ketään muuta kuin itseä varten, ja minusta yksinkertaisesti tuntuu että en jaksa aloittaa alusta nyt kun vauvavaiheesta on selvitty. En ole mikään superäiti vaikka teenkin parhaani, haluan elää myös itselleni siitäkin huolimatta että lapseni on minulle ykkönen. Minulle helvetti meinaisi sitä että olisi useampi lapsi pyörimässä jaloissa ja huutamassa ja omaa aikaa ei juuri olisi enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä hän sen sisaruksen saa, kun tulee se ero.
Vierailija kirjoitti:
Saanko vastata, kun itse olen ainoa lapsi? Kaipasin sisarusta kipeästi lapsena ja kaipaan edelleen näin aikuisena läheistä sukulaista, jonka kanssa jakaa mm. vanhempien vanhenemiseen liittyviä asioita, istua iltaa yhdessä jne. Vaikka eihän sitä tiedä olisiko siskon/veljen kanssa elämä tämän parempaa, välit saattaisivat olla huonot tai etäiset tms. Silti siaruksen kaipuu on varjostanut koko elämääni. Tiedän ainoita lapsia, jotka taasen ovat tyytyävisiä ainokaisen rooliinsa. Riippunee lapsen temperamentistakin vähän, kaipaako sisaruksia vai ei.
Itse silti hyvin ymmärrän yksilapsisia perheitä, lapsissa on paljon työtä ja huolta ym. Jos itse joskus päätyisin hankkimaan lapsia, jättäisin lapsiluvun varmaankin yhteen, koska en yksinkertaisesti jaksaisi useamman lapsen kanssa, en vaikka toisaalta haluaisin oman lapseni voivan kokea sisaruuden ilon. Mutta vanhemman on kuunneltava myös omaa jaksamistaan ja mietittävä omia resurssejaan.
En ole varmaan mikään poikkeus Suomessa koska en tullut lapsena enkä tule nyt aikuisenakaan toimeen sisarukseni kanssa. Emme ole missään tekemisissä keskenämme. Lapsena tappelimme koko ajan koska meidän temperamenttimme ovat erilaiset.
Minulla on tietoisesti yksi lapsi. Hänellä on valtavasti kavereita koulusta ja harrastusten parista. Hänen kaverinsa saavat käydä meillä niin paljon kuin haluavat.
Lapsi on vain kerran valittanut sisaruksen puutetta. Selitimme, ettemme olisi päässeet Legolandiin tai Disneylandiin ihan rahapulan vuoksi jos meillä olisi ollut kaksi lasta. Olemme kiertäneet jo pienestä pitäen lapsen kanssa hitaasti matkaillen.
Toki neuvolassa ja koulussa on annettu palautetta siitä, että lapsi vaikuttaa pikkuvanhalta. Toisaalta häntä on ehditty kasvattaa ja hänen hyvää käytöstä on kehuttu joka puolella.
Nykyään hän on koko ajan yhteydessä kaverihinsa vähintään teknologian avulla. Hänellä on ystävyyssuhteita molempien sukupuolien kanssa ja hänelle se on täysin normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on kaksi lasta pienellä ikäerolla, ja tosiaan ehkä ikävintä on se, että joutuu päivittäin toimimaan erotuomarina. Lapset periaatteessa viihtyvät yhdessä ja on mukava nähdä kuinka he huomioivat toisensa kaikessa tekemisessään, mutta aivan liian usein tulee jompikumpi parkuen hakemaan lohtua ja vaatimaan rangaistusta siskolleen jostain pikkuasiasta. Jos nyt saisin päättää, niin meillä olisi lapsia vain yksi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä hän sen sisaruksen saa, kun tulee se ero.
No, onhan tämäkin tietysti vaihtoehto. Uskon kyllä että mies ei lisää lapsia tekisi kuten en minäkään, mutta jospa jommankumman uudella kumppanilla olisi lapsia, sehän olisi kätevää sitten. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saanko vastata, kun itse olen ainoa lapsi? Kaipasin sisarusta kipeästi lapsena ja kaipaan edelleen näin aikuisena läheistä sukulaista, jonka kanssa jakaa mm. vanhempien vanhenemiseen liittyviä asioita, istua iltaa yhdessä jne. Vaikka eihän sitä tiedä olisiko siskon/veljen kanssa elämä tämän parempaa, välit saattaisivat olla huonot tai etäiset tms. Silti siaruksen kaipuu on varjostanut koko elämääni. Tiedän ainoita lapsia, jotka taasen ovat tyytyävisiä ainokaisen rooliinsa. Riippunee lapsen temperamentistakin vähän, kaipaako sisaruksia vai ei.
Itse silti hyvin ymmärrän yksilapsisia perheitä, lapsissa on paljon työtä ja huolta ym. Jos itse joskus päätyisin hankkimaan lapsia, jättäisin lapsiluvun varmaankin yhteen, koska en yksinkertaisesti jaksaisi useamman lapsen kanssa, en vaikka toisaalta haluaisin oman lapseni voivan kokea sisaruuden ilon. Mutta vanhemman on kuunneltava myös omaa jaksamistaan ja mietittävä omia resurssejaan.
Kiitos pitkästä vastauksesta. Juuri noita asioita olen pohtinut. Minua pelottaa tuo skenaario että lapsi kaipaisikin kipeästi vielä aikuisena sisarusta, enkä pysty enää siinä vaiheessa asialle tehdä mitään. Tiedän kyllä tietysti että lapsia ei tehdä ketään muuta kuin itseä varten, ja minusta yksinkertaisesti tuntuu että en jaksa aloittaa alusta nyt kun vauvavaiheesta on selvitty. En ole mikään superäiti vaikka teenkin parhaani, haluan elää myös itselleni siitäkin huolimatta että lapseni on minulle ykkönen. Minulle helvetti meinaisi sitä että olisi useampi lapsi pyörimässä jaloissa ja huutamassa ja omaa aikaa ei juuri olisi enää.
Täällä ainoa lapsi, joka on tyytyväinen rooliinsa. En missään vaiheessa kaivannut sisarusta ja minusta oli kiva että sain vanhempieni huomion "kokonaan itselleni". En usko että heille olisi resurssit riittänyt useampaan lapseen, joten kaikki olisi varmasti tästä kärsineet. Kannattaa siis tosiaa miettiä, jaksaisitteko oikeasti useamman kanssa, onko rahaa, riittääkö aika jnejne. Koska jos joku lapsista jää vähemmälle, se varmaankin aiheuttaa jonkinlaisia ongelmia/traumoja ainakin myöhemmin.
Onpas kyllä ilkeämielisiä tuollaiset kommentit, että kyllä sisarus pitää olla. Ei niin voi ajatella, että on pakko lisääntyä vaan tuon takia, jos itsellä tuntuu, ettei paukut riitä. Olen myös yhden 3-vuotiaan lapsen yh-äiti ja en mitenkään jaksaisi hoitaa toista lasta yksin. En ehkä silloinkaan, jos parisuhteen löytäisi, niin toista lasta haluaisi juurikin raskauden ja synnytyksen takia. Sen sijaan olen eri mieltä siitä, että vauva-aika olisi raskasta. Vauvathan vain syövät ja nukkuvat suurimman osan ajasta. Ensimmäinen vuosi on se helpompi verrattuna taaperoikään ja uhmaan. Se oli paljon raskaampaa aikaa ja on yhä edelleen, ainakin näin meillä. Lapsella voi olla muitakin kavereita kuin sisarukset. Se on plussaa, jos on vaikkapa serkut ovat läheisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä hän sen sisaruksen saa, kun tulee se ero.
Meillä ei saisi. Mies steriloitu ja minä en enää lisäänny.
Saattelin eskarilaisen tänään päiväkotiin. Olo on iloinen ja haikea. Nopeasti lapsi kasvoi.
Toinen lapsi voisi olla, mutta olen onnellinen näinkin.
Minulla on yksi lapsi, joskus olen miettinyt että pärjääkö aikuisena ilman turvaverkkoa ts. sisaruksia - tulin siihen johtopäätökseen että varmasti pärjää, muita sukulaisia on (serkkuja, eno, täti ym) ja hänellä ystäviä. Sisaruussuhde voi olla antoisa ja elämässä hieno asia, toisaalta tiedän sisaruksia jotka inhoavat syvästi toisiaan eivätkä halua olla missään tekemisissä keskenään. Mietin myös että kun aika jättää meistä vanhemmista niin käykö liian raskaaksi hoitaa asiat yksin, toisaalta yksi henkilö siinä kuitenkin joutuu ottamaan päävastuun "jälkitöistä" - toivon että hänellä olisi siinä vaiheessa elämänkumppani (joka kuitenkin on aikuisen tärkein tuki, vrt. mahdollinen sisarus). Oma synnytys meni aikoinaan pieleen ja siitä jäi sellaiset traumat että lapsiluku jäi yhteen. Vastauksena kysymykseen: ei kaduta mutta tunnen huolta lapseni tulevaisuudesta luultavasti enemmän kuin useamman lapsen äiti.
Ei sitä toista lasta nyt voi tehdä miksikään seuraneidiksi tai (pakko)ystäväksi esikoiselle.
Ei ole mitään takeita että saman perheen lapset olisi läheisiä ja tulisivat toimeen keskenään.
Ja vaikka olisi 10 lasta niin ei heidän varaansa voi omaa vanhuuttaan laskea. Ties missä kaukana asuvat tai paskat nakkaa muuten vaan.
Itse olen ainut lapsi ja onnellinen sellainen. Miehellä on kaksi siskoa ja välit eivät ole läheiset mutta asialliset. Meillä on kaksi lasta koska halusimme kaksi lasta. Lapset tulevat hyvin toimeen keskenään mutta eivät ole erityisen läheisiä. Tyttö ja poika. Ikäero 5 vuotta.
Serkkuni on ainoa lapsi ja kaikilla hänen serkuillaan sekä isän että äidin puolelta on sisaruksia (itselläni on veli). Hän on sen verran meitä muita nuorempi, että me olemme tavallaan toimineet hänelle sisarusten korvikkeina. Varsinaisesti hän ei ole myöntänyt olevansa yksinäinen enkä sitä uskokaan, koska on saanut pienestä pitäen leikkiä meidän kanssamme ja hänellä on myös laaja kaveripiiri. Olosuhteiden pakosta hän jäi tätini ainoaksi lapseksi, eikä enempää tietääkseni edes haluttu. Mielestäni siinä ei ole mitään väärää jos haluaa vain yhden lapsen, itsekin varmaan tekisin niin mikäli luoja suo, koska en ole koskaan edes haaveillut suuresta perheestä. Uskon, että jokainen itse tietää tilanteensa parhaiten ja sitä kannattaa kuunnella.
Lapseni on 4v ja joka päivä rakastan häntä enemmän, ja joka päivä meillä on hauskempaa yhdessä. Lapsen kasvaessa kaikki helpottuu koko ajan, ja voin olla hänelle täysin läsnä sekä hauskoissa hetkissä että vaikeammissakin asioissa. Olen itsekin ainoa lapsi, ja minulla oli onnellinen lapsuus.
Minulta puuttuu ehkä joku äitivietti, ja ajatuskin toisesta raskaudesta ja pikkulapsesta tuo jopa painajaisia. Ottasin toisen lapsen vain jos sen saisi valmiiksi 4-5-vuotiaana, tai ehkä en sittenkään - pidämme paljon matkustelusta, ja kolme lentolippua maksaa aina vähemmän kuin neljä tai viisi.. En vaihtaisi yhden lapsen äitiyttä pois mistään hinnasta.
No vielä ei sellaista päivää ole vastaan tullut että kaduttaisi. T. Yhden eskarin äiti