Milleniaaleista (eli tämän päivän 23–38-vuotiaista) 22% sanoo, että "heillä ei ole ystäviä" ollenkaan

Mullakaan ei ole yhtään ystävää. Tai no yksi on, mutta asuu toisella paikkakunnalla ja näen ehkä kerran vuodessa :D Ei haittaa mua yhtään. Kirjoittelen ihmisille pelatessa videopelejä tai jossain skypessä :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyydelle asetetaan nykyisin todella kovat vaatimukset. Aivan kuten parisuhteellekin. Yhden ihmisen pitäisi täyttää kaikki ystävyydeltä edellytettävät asiat, vaikka näin täydellistä ihmistä harvoin löytää ja jos löytääkin, todennäköisesti tällä on jo ihan riittävästi ystäviä. Jos pystyy hyväksymään, että ystävät voivat olla hyvinkin erilaisia ja heitä voi olla useampia kavereiden lisäksi, ei ole niin suurta riskiä jäädä kokonaan yksin.

Mun mielestä on ok olla vaativa jos itsekin panostaa kaveruuteen.

Kerran seurassa huomasin yhden hangaroundin ilmoittavan mitä haluaa ja odottavan että muut toteuttavat sen. Muutaman kerran kun tämä tapahtui niin huomautin napakasti että ei me muut tehdä kaikkea sun puolesta. Vaikutti yksinkertaisesti vaan passiiviselta lahnalta jolle toimeenpanemisen käsitys oli aivan hukassa. Nämä ihmiset ovat pitkän päälle raskaita ja heitä on paljon.

Tietenkin saa olla vaativa, mutta jos ei löydä yhtäkään omat vaatimuksensa täyttävää ystävää, voi katsoa vain peiliin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin 38-vuotias on milleniaali? Eikö milleniaali tarkoita suunnilleen vuonna 2000 tai vähän sen jälkeen syntynyttä??

Baby Boomers: Born 1946-1964 (54-72 years old) Generation X: Born 1965-1980 (38-53 years old) Millennials: Born 1981-1996 (22-37 years old) Post-Millennials:Born 1997-Present (0-21 years old)

Kenen mukaan? Suuret ikäluokatkin näköjään syntyneet vielä 60-luvulla...

Vierailija kirjoitti:

Joo, valitettavasti se on suomessa mennyt siihen ettei voi lainkaan pitää kavereita. Tuntuu vaan että kaikki on jotain oman navan tuijottelijoita, vetää raivareita ihan oudoista jutuista, käytöstapoja ei ole, haluu vaan hyötyä jollain tavalla jne. Jotain perusystävällisyyttä pidetään small talk paskanjauhantana. Tuntemattomiin ei haluta tutustua.

Naisystäviäkin voi pitää vaan ulkomailla. Ylimielisyys ja miesviha on ne jutut jolla suomalaiset naiset menee.

Tuntemattomiin nyt vaan ei tarvi alkaa tutustumaan. Miksi, jos ympärillä on jo ihmisiä? Yhteisöllisyyden korostaminen on muutenkin ihan syvältä... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin 38-vuotias on milleniaali? Eikö milleniaali tarkoita suunnilleen vuonna 2000 tai vähän sen jälkeen syntynyttä??

Baby Boomers: Born 1946-1964 (54-72 years old) Generation X: Born 1965-1980 (38-53 years old) Millennials: Born 1981-1996 (22-37 years old) Post-Millennials:Born 1997-Present (0-21 years old)

Kenen mukaan? Suuret ikäluokatkin näköjään syntyneet vielä 60-luvulla...

Kyllähän esim USAssa oli 60-luvulla ihan tavallista, että perheissä oli enemmän kuin kaksi lasta. Neljä lasta taisi olla varsin normaali lukumäärä, ei vielä mikään suurperheeksi luokiteltava. 

Olen 36, eikä minullakaan ole yhtään ystävää. Nuoruuden ja lapsuuden ystävyys- tai kaverisuhteet eivät ole säilyneet tähän päivään. Muuten ihmisiä vaan on tullut ja mennyt työ-ja opiskelupaikkojen myötä.

No ehkä sitten 55-vuotiaana rupean jonkun seijan kanssa sauvakävelemään ja käymään teatterissa.

Julmaa, mutta kovinkaan moni ihminen ei ole kiinnostava. Halutaan kahviseuraa, mutta jos keskustelu kahvin äärellä on turhan länkytystä niin miksi vaivautua?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen yksi, kolmekymppinen. Ei ole somet syynä, vaan se että jäin jo koulussa porukasta ulos.

Minä luulen, että juuri tämä on monilla syynä. Jos mietin omia hyviä ystäviäni, olen solminut läheiset ystävyyssuhteet ala-ja yläasteiässä ja opuskeluvuosina yliopistossa. Tuon jälkeen uusia hyviä ystäviä ei ole tullut. Olen luonteeltani enemmän introvertti kuin ekstrovertti. Aikuisena on vaikea tutustua keneenkään, kun työ on hektistä ja vie kaiken ajan eikä ole mitään harrastuksia tai kiinnostuksenkohteita, joissa tehtäisiin jotain ryhmässä.

Luulen että todellinen lukema on suurempi, koska kaikista yksinäisimmät eivät vastaile mihinkään kyselyihin.

Minä olen tuollainen täysin yksinäinen milleniaali. Ei minulla ole koskaan ketään ollut. Some ja digitalisaatio eivät mun yksinäisyyden taustalla ole, koska synnyin 80-luvulla jolloin mitään somea tms ei vielä ollut olemassakaan. Mutta jos kukaan ei sinusta edes vauvana tai pikkulapsena välitä niin sitten kukaan ei vain välitä sinusta. Se yksinäisyys sitten jää päälle, eikä mikään sitä enää sammuta, aivot jäävät yksinäiseen tilaan, aivan sama minkälaisia ihmisiä myöhemmin saa ympärilleen - ei se siihen yksinäisyyteen enää mitenkään vaikuta.

Eli vanhempani tuomitsivat mut elinikäiseen yksinäisyyteen, tai siis mun "läheiset" jotka ei välittänyt musta yhtään. Mun vanhemmat on tosi huolettomia ja "onnellisia", ne kutsuu ystäviksi melkein kaikkia ihmisiä jotka ne tuntee, niillä on yli 100 "ystävää". Hurjan hilpeä elämä niillä. Kun ruokaa on pöydässä ja rahaa lompakossa niin ne on "onnellisia". En ymmärrä tuollaista. Kyllä mun mielestä ihminen tarvitsee muutakin kuin vain ruokaa ja rahaa, kyllä tarvitsee myös rakkautta tai jotain, kyllä meillä tunteetkin on, tunnetarpeet. En osaa selittää vanhempieni "onnellisuutta" millään muulla kuin että ehkä niillä ei ole tunteita. Sitä varten ne sitten ei mustakaan välittäneet eivätkä voi mitenkään ymmärtää että mä en ole onnellinen vaikka mulla on ruokaa ja rahaa.

Mun vanhemmat on sodan jälkeistä suurta sukupolvea ja siitä usein sanotaan että se on "kaikkien aikojen sosioopaattisin sukupolvi" ja tuo on mun kokemuksen mukaan vissiin totta. En ymmärrä miten muutoin joku voi olla niin tunteeton, elää huolettomana ja hilpeänä täysin ilman rakkautta tai aitoa välittämistä.

Jos et ole missään somessa niin vaikeampi saada mitään uusia kontakteja ja pitää yhteyksiä vanhoihin. Mun oli pakko liittyä yhteen somesivustoon että voisin pitää mitään yhteyttää uuteen kaveriin. :D Emme ole kuitenkaan mitään sydänystäviä, ainakaan vielä. Kuhan tykätään samoista asioista nii haluttiin pitää yhteyttä jatkossakin.

Joka päivä oppii näköjään uutta. Olen luullut, että millenaalit ovat syntyneet 2000-luvun alussa.

Vierailija kirjoitti:

Joka päivä oppii näköjään uutta. Olen luullut, että millenaalit ovat syntyneet 2000-luvun alussa.

Monessa yhteydessä nuorempia sanotaan virheellisesti milleniaaleiksi, mutta vastaava nimitys olisi varmaan diginatiivi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen yksi, kolmekymppinen. Ei ole somet syynä, vaan se että jäin jo koulussa porukasta ulos.

Minä luulen, että juuri tämä on monilla syynä. Jos mietin omia hyviä ystäviäni, olen solminut läheiset ystävyyssuhteet ala-ja yläasteiässä ja opuskeluvuosina yliopistossa. Tuon jälkeen uusia hyviä ystäviä ei ole tullut. Olen luonteeltani enemmän introvertti kuin ekstrovertti. Aikuisena on vaikea tutustua keneenkään, kun työ on hektistä ja vie kaiken ajan eikä ole mitään harrastuksia tai kiinnostuksenkohteita, joissa tehtäisiin jotain ryhmässä.

Omat lapseni ovat milleniaaleja ja tunnistan tuon. Omassa lapsuudessani ja nuoruudessani oli aika selvää, että ihmiset muuttivat opiskeluiden, työn ja parisuhteen perässä. Ei edes oletettu, että koulu- ja opiskeluaikaiset ystävyyssuhteet kestäisivät koko elämän. Puhelut lankapuhelimille maksoivat ja kirjeiden kulkeminen perille kesti aikansa. Oli ihan normaalia, että ystävyyssuhteet hiipuivat, ja sen vuoksi oli ehkä helpompaa saada uusia ystäviä, kun lähes kaikilla koulu- ja opiskeluaikaiset ystävyyssuhteet olivat hiipuneet. 

Omien lasteni kohdalla tilanne on toinen. Some ja erilaiset viestipalvelut ovat mahdollistaneet tiiviinkin yhteydenpidon, vaikka vanha ystävä asuisi toisella puolella maapalloa. Uusille ystäville ei ole samanlaista tarvetta kuin oli ennen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joka päivä oppii näköjään uutta. Olen luullut, että millenaalit ovat syntyneet 2000-luvun alussa.

Monessa yhteydessä nuorempia sanotaan virheellisesti milleniaaleiksi, mutta vastaava nimitys olisi varmaan diginatiivi.

Diginatiivi voi olla vaikka nelikymppinen nykypäivänä.

Oikea nimitys on Z-sukupolvi.

Ehkä voisi karkeasti jaotella näin:

1. Jos on lievästi/terveesti yksinäinen niin se yksinäisyyden tunne ajaa ihmisen menemään ihmisten seuraan ja silloin yksinäisyys poistuu. Yksinäisyydentunne on siis terveiden aivojen terve reaktio sosiaaliseen eristäytyneisyyteen. Näin siis yleisesti ottaen hyvinvoivilla ihmisillä.

2. Jos sosiaalinen eristäytyneisyys jatkuu ihan liian pitkään niin yksinäisyydestä tulee kroonista, aivot eivät ole enää terveet, ihmisten seura ei enää auta, yksinäisyydentunne pysyy aina. Aivot ovat sairaat. Ja eihän sairas ihminen hakeudu muiden ihmisten seuraan vaan ihmistenhän aina tarvitsee saada sairastaa rauhassa, siis yksin tai todella läheisen ihmisen seurassa. Joten yksinäisyys ei tuolloin ole mikään tunne vaan aivojen pysyvä sairas olotila. Yksinäisyys ei tule sosiaalisesta eristäytyneisyydestä vaan aivojen tilasta. Näin siis pahoinvoivilla ihmisillä, joilla on todennäköisesti monella muullakin tavoin todella onneton olo. Niin kauan kuin aivoja ei pystytä muuttamaan niin yksinäisyys ja kaikinpuolinen pahoinvointi jatkuu.

Ei ole ystäviä minullakaan. Ei ole oikeastaan ollut sitten lukioaikojen. Jotenkin kai sosiaalisesti vammauduin tuossa, kun parikymppisenä vietin vuosia aivan yksin ja totuin siihen. Tai ehkä luottamuspulan ja yksinäisyyden pohja rakennettiin jo lapsuudessa. Joitain kavereita on sen jälkeen tullut ja mennyt, mutta olen heihin alusta saakka suhtautunut kevyinä hetken tuttuina, jotka jäävät pian unohduksiin elämäntilanteiden muuttuessa ja yhdistävän tekijän (työ, opiskelut, harrastukset, seurustelukuviot ym) poistuessa.

On mulla tällä hetkellä joku, joka haluaisi olla ystäväni, mutta en tiedä kehittyykö siitä koskaan mitään. Monta tällaista tilaisuutta olen hukannut. Taustalla on vielä häpeä siitä, että mulla ei valmiiksi ole ketään. Tavallaan olen itseni kanssa sinut asian suhteen, mutta tiedostan kuinka pahalta se ulospäin näyttää enkä siksi haluaisi sitä kenellekään paljastaa. Olen tottunut pitämään ihmiset etäällä ja kulisseja yllä. Olemassa olevien suhteiden, edes sen yhden, päälle olisi paljon helpompi hankkia lisää.

Vierailija kirjoitti:

Jos et ole missään somessa niin vaikeampi saada mitään uusia kontakteja ja pitää yhteyksiä vanhoihin. Mun oli pakko liittyä yhteen somesivustoon että voisin pitää mitään yhteyttää uuteen kaveriin. :D Emme ole kuitenkaan mitään sydänystäviä, ainakaan vielä. Kuhan tykätään samoista asioista nii haluttiin pitää yhteyttä jatkossakin.

Tuollainen kaveruus joka perustuu siihen että tykkäätte samoista asioista. Jos saat siitä hyvinvointia niin et ole todella yksinäinen. Todella yksinäinen ihminen ei edes tykkää mistään, koska aivot eivät enää tuota minkäänlaista mielihyvähormonia. Kun ei mistään tykkää niin kaveruus ei voi perustua siihen että tykkäisi samoista asioista. Joten nuo tuollaiset kaveruudet ovat todella yksinäiselle arvottomia.

Yksinäisyys tuottaa stressiä, täyttää aivot stressihormoneilla. Mitä pidempään aivot ovat stressitilassa sitä enemmän vahinkoa aivoihin tulee. Ja kun aivot ovat stressitilassa ihan liian pitkään niin lopulta kaikki mielihyvä loppuu eikä enää tule takaisin. Sitä se stressi aivoille tekee.

Jätä vauva pitkäksi aikaa yksin - vauvan aivot täyttyvät stressihormoneilla - vauvan aivot eivät ikinä tule kehittymään terveesti. Lopputulos: kroonisesti yksinäinen ja onneton loppuelämä.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä voisi karkeasti jaotella näin:

1. Jos on lievästi/terveesti yksinäinen niin se yksinäisyyden tunne ajaa ihmisen menemään ihmisten seuraan ja silloin yksinäisyys poistuu. Yksinäisyydentunne on siis terveiden aivojen terve reaktio sosiaaliseen eristäytyneisyyteen. Näin siis yleisesti ottaen hyvinvoivilla ihmisillä.

2. Jos sosiaalinen eristäytyneisyys jatkuu ihan liian pitkään niin yksinäisyydestä tulee kroonista, aivot eivät ole enää terveet, ihmisten seura ei enää auta, yksinäisyydentunne pysyy aina. Aivot ovat sairaat. Ja eihän sairas ihminen hakeudu muiden ihmisten seuraan vaan ihmistenhän aina tarvitsee saada sairastaa rauhassa, siis yksin tai todella läheisen ihmisen seurassa. Joten yksinäisyys ei tuolloin ole mikään tunne vaan aivojen pysyvä sairas olotila. Yksinäisyys ei tule sosiaalisesta eristäytyneisyydestä vaan aivojen tilasta. Näin siis pahoinvoivilla ihmisillä, joilla on todennäköisesti monella muullakin tavoin todella onneton olo. Niin kauan kuin aivoja ei pystytä muuttamaan niin yksinäisyys ja kaikinpuolinen pahoinvointi jatkuu.

Toi kakkoskohta ainakin selittäisi miksi yksinäiset niin usein erakoituvat, hakeutuvat pois ihmisten seurasta. Eihän kukaan sairaana voi pysyä missään ihmisvilinässä. Hitot jos mun pitäisi olla jossain väenpaljoudessa kun mulla on kamala kankkunen tai kuume tai vatsatauti, olisi aika tosi rasittavaa. Kun olen sairas tahdon olla rauhassa!

Vierailija kirjoitti:

Jos et ole missään somessa niin vaikeampi saada mitään uusia kontakteja ja pitää yhteyksiä vanhoihin. Mun oli pakko liittyä yhteen somesivustoon että voisin pitää mitään yhteyttää uuteen kaveriin. :D Emme ole kuitenkaan mitään sydänystäviä, ainakaan vielä. Kuhan tykätään samoista asioista nii haluttiin pitää yhteyttä jatkossakin.

Lisäisin vielä; kyseinen yhteisö on semmoinen mihin munkaltaisella ihmisellä ei oo oikeen mitään laitettavaa, joten toden totta samalla hiipuu se kaveruus. Yritän välillä jotain sinne lässyttää ettei ihan hukkaan mene tuo yhteystietojen vaihtaminen. :D

Onneksi mulla on yksi todella hyvä ja läheinen ystävä ollut jo kymmenisen vuotta. Tää henkilö ei oo missään somessa joten hänellä vielä vähemmän kontakteja kuin minulla. Joskus mietin olisinko vieläkin masentuneempi jos häntä ei olisi.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtääkseni milleniaalit ovat niitä tämän päivän 12-19 vuotiaita teinejä eli 2000-luvun jälkeen, näin ainakin on mediassa asiasta puhuttu. Yli parikymppiset eivötsiis ole enää milleniaaleja, he ovat jo kasvaneet sen vaiheen ohi ja aikuistuneet.

Mene sinä vttuun trolli.