Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Veljeni vaikea tyttöystävä

Vierailija
05.08.2019 |

Eli isoveljeni on nyt muutaman kuukauden seurustellut erään naisen kanssa. Itse olen tavannut häntä muutamia kertoja ja hänellä on todella outo tapa käyttäytyä.
Ensimmäinen tapaaminen meni minusta ihan hyvin, mutta sitten toisella tapaamisella tämä vaikutti vihaiselta ja jossain vaiheessa veti minut syrjään ja otti puheeksi sen, etten ole lisännyt häntä perheemme whatsappiin. Olin vähän ihmeissäni mutta koitin sovitella että eihän minulla ole edes numeroansa. Vähän tuli kylmät väreet mutta veljeni on aikuinen ihminen.
No sitten kun vaihdoimme numeroita alkoi tämä outo puhelin terrori. Eli jos veljeni on esim. käymässä vanhemmilla saan tuolta naiselta viestejä että olenko vanhemmillani ja onko X siellä. Tai jos veli piipahtaa meillä ex-tempore, niin minä saan vihaisia viestejä siitä miksi häntä ei ole kutsuttu. Ei kuuntele kun yritin sanoa ettei veljeäkään ollut kutsuttu vaan itkee että tietää kuinka me yritämme erottaa häntä veljestäni.
On myös vihainen siitä että vaikka ennen vietimme paljon aikaa koko perheenä ( veljeni ilmeisesti kertonut ja näyttänyt valokuvia) niin nyt tuo on loppunut. Enkä ole ainoa jota tuo on pommittanut. Lähinnä se suuntautuu minuun ja siskooni, mutta myös vanhempani ovat saaneet näitä outoja viestejä.

No tämä kesä on mennyt ihan hullusti. Minä valehtelin tuolle veljelleni ettei meidän mökille voi tänä kesänä tulla kun meillä on raha-vaikeuksia ja ollaan laitettu se vuokralle. Vanhempani valehtelivat että lähtevät perhetutuille kesäksi, toinen veljeni valehteli että on töissä ja siskoni valehteli että lähtevät anoppilaan kesäksi kun appi ei voi hyvin. Oikeasti olimme mökillämme. Tiedän että tuo kuulostaa hirveältä, mutta kukaan ei halunnut sitä munankuorilla kävelemistä mitä tuon henkilön kanssa oleminen on.

Haluaisin pitää välit veljeeni sekaantumatta hänen parisuhde-asioihinsa, mutta se tuntuu vähän mahdottomalta. Näimme ennen joka viikko ainakin ohimennen, mutta olen alkanut tietoisesti välttelemään häntä siitä seuraavan kakkamyrskyn takia. En viitsi vastailla hänen puheluihinsa koska se voi olla tuo nainen joka soittaa veljeni puhelimesta koska en ole vastannut hänen puheluunsa.
Tuosta minulle tulee huono omatunto koska koen sulkevani veljeni ulos.

Olen oikeastaan aika neuvoton koska koen että mitä tahansa teen niin lopputulos ei tule olemaan hyvä. Tiedän että veljeni parisuhde ei ole minun asiani, mutta minusta tuntuu kuin minua yritettäisiin repiä siihen mukaan. Niinkuin vanhempiani ja muita sisaruksiani.

Toisaalta minusta tuntuu siltä että minun pitäisi sanoa veljelleni että JUOKSE, ja s*atana lujaa!

Kommentit (66)

Vierailija
21/66 |
05.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuinka vanhoja veli ja tyttöystävänsä on?

Veljeni on 37. Tyttöystävä samaa ikäluokkaa.

Vierailija
22/66 |
05.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot veljelle että sinulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin sulkea hänet ulos elämästäsi ja että et halua olla missään tekemisissä hänen tyttöystävänsä kanssa.

Teknisesti noin mutta mitäpä luulet miten helppo tuollaista on sanoa ja katkaista välit perheenjäseneen?

Velihän tuossa katkaisee välinsä perheeseen. Jos hän haluaa olla väleissä perheensä kanssa hän joka vaatii tyttöystävää käyttäytymään asiallisesti tai sitten jättää hänet.

Ja välit vaan poikki ilman mitään tunnontuskia? Noin vaan helposti?

Varmasti aloittajalla on paha olo myös veljen puolesta, mikäli tyttöystävä pahoinpitelee häntäkin henkisesti, mitä perheestä erottaminen on. Mitäpä luulet onko realistista odottaa että veli vaan jättää tyttöystävän kun perhe/sisko käskee?

Elämä on. Välillä se aiheuttaa tunteita myös niitä negatiivisia.

Ei ole realistista odottaa että ihmiset käyttäytyisi sen mukaan kuin mitä minä tai me toivomme. He käyttäytyvät ihan niin kuin itse haluavat. Juuri siksi minunkin on ajateltava että vain minä olen vastuussa elämästäni. Jos joku tekee sen mahdottomaksi ei oikein ole muuta mahdollisuutta kuin ratkaista tilanne siten kun se on ratkaistavissa, en voi jäädä odottamaan että sen joku toinen ratkaisisi puolestani.

”Elämä on”?

Oletko itse katkaissut välit rakkaaseen ihmiseen? Tiedätkö miten pahalta se voi tuntua?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/66 |

Oho. Kyllä sillä naisella taitaa sitten viirata päästä, koska ei voi mitenkään laittaa nuoruuden piikkiin tuota käytöstä. Harmi, että veljesi menee hänen pillinsä mukaan. Itse et voi tehdä oikein muuta kuin ignoorata molemmat, vaikka se varmasti ikävältä tuntuukin.

Vierailija
24/66 |
05.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot veljelle että sinulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin sulkea hänet ulos elämästäsi ja että et halua olla missään tekemisissä hänen tyttöystävänsä kanssa.

Teknisesti noin mutta mitäpä luulet miten helppo tuollaista on sanoa ja katkaista välit perheenjäseneen?

Velihän tuossa katkaisee välinsä perheeseen. Jos hän haluaa olla väleissä perheensä kanssa hän joka vaatii tyttöystävää käyttäytymään asiallisesti tai sitten jättää hänet.

Ja välit vaan poikki ilman mitään tunnontuskia? Noin vaan helposti?

Varmasti aloittajalla on paha olo myös veljen puolesta, mikäli tyttöystävä pahoinpitelee häntäkin henkisesti, mitä perheestä erottaminen on. Mitäpä luulet onko realistista odottaa että veli vaan jättää tyttöystävän kun perhe/sisko käskee?

Elämä on. Välillä se aiheuttaa tunteita myös niitä negatiivisia.

Ei ole realistista odottaa että ihmiset käyttäytyisi sen mukaan kuin mitä minä tai me toivomme. He käyttäytyvät ihan niin kuin itse haluavat. Juuri siksi minunkin on ajateltava että vain minä olen vastuussa elämästäni. Jos joku tekee sen mahdottomaksi ei oikein ole muuta mahdollisuutta kuin ratkaista tilanne siten kun se on ratkaistavissa, en voi jäädä odottamaan että sen joku toinen ratkaisisi puolestani.

Sulla ei ole hajuakaan miltä vastaava tilanne voi tuntua.

Nips naps poikki vaan elämästä ihmiset?

Vierailija
25/66 |

Olen ja tiedän että se ei ole helppoa. Silti muuta vaihtoehtoa ei oikein ole ellei veli sitten tee ihan itse ne ratkaisut joilla välien katkaiseminen vältetään.

Vierailija
26/66 |
05.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joopa joo. Porvoon trollitehtaalla pyyhkii hyvin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/66 |
05.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joku voisi yrittää puhua veljesi kanssa, jos ei joku sisaruksista, sitten vaikka sinun miehesi, ap, joskus on luontevampaa avautua tällaisesta vaikka kaljalla.

Tunnetko veljesi kavereita? Voisitko heiltä kysyä, onko naisen käytös samanlaista?

Vierailija
28/66 |
05.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko tätä tyttöystävää aikaisemmin kohdeltu muiden (siis yleensä ihmisten) taholta huonosti? Henkistä väkivaltaa ja/tai pettämistä aikaisemmissa suhteissa?

On ilmeisesti epävarma ja ei luota veljeesi täysin, ja syy on menneisyydessä.

On totta, että ei ketään nyt heti voi ottaa mukaan mihinkään "sisäpiirin" whatsup-ryhmiin (jos koskaankaan), mutta hän nyt ilmeisesti heti halusi päästä mukaan porukoihin ja loukkaantui, kun ei kokenut olevansa hyväksytty.

Mutta vaikea tilanne kaikenkaikkiaan. Huonon käytöksen takana nyt voi olla kaikenlaista. Nekin on niitä "henkimaailman" asioita, ja niitä voi ympäristökin joko lievittää tai pahentaa. Harmi, että alku nyt ei ole ihan mennyt putkeen, syystä tai toisesta.

Kannattaisi ehkä edes yrittää keskustella asioista ja unohtaa moiset, ettei ihmissuhteista puhuta ollenkaan? Mutta kannattaa muistaa, mihin sävyyn asioista puhuu; tiettyä yksityisyyttä kunnioittaen, onko se rakentavaa vai hajottavaa, tapahtuuko se seläntakana vai porukassa (siis vaikka niin, että tyttöystävä on mukana) ja tälle yhdelle ihmiselle ei ainakaan pidä ehdon tahdoin aiheuttaa sellaista tunnetta, että kaikki olisivat yhtä vastaan eikä niin, että veljelle tulee tunne, että on ns. puun ja kuoren välissä.

Mutta päätös on kaikkien teidän käsissä ja kun en tapausta tunne, voin vain tuoda tällaisenkin puolen asioista esille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/66 |

Tunnen kyllä. Paria olen ohimennen nähnyt ja ovat lähinnä vitsailleet siitä että veljelleni tulee raippaa jos lähtee poikien kanssa kalaan. Ei oikein muuta.

Vierailija
30/66 |
05.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Helppo juttu. Sanot veljellesi että laittaa naisensa ruotuun. Ihme vässykkä, kun katselee tuollaista käytöstä tyttöystävältään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/66 |
05.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos tilanne olisi oikeasti tuollainen niin ottaisit asian puheeksi veljesi kanssa.

Vierailija
32/66 |
05.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko tätä tyttöystävää aikaisemmin kohdeltu muiden (siis yleensä ihmisten) taholta huonosti? Henkistä väkivaltaa ja/tai pettämistä aikaisemmissa suhteissa?

On ilmeisesti epävarma ja ei luota veljeesi täysin, ja syy on menneisyydessä.

On totta, että ei ketään nyt heti voi ottaa mukaan mihinkään "sisäpiirin" whatsup-ryhmiin (jos koskaankaan), mutta hän nyt ilmeisesti heti halusi päästä mukaan porukoihin ja loukkaantui, kun ei kokenut olevansa hyväksytty.

Mutta vaikea tilanne kaikenkaikkiaan. Huonon käytöksen takana nyt voi olla kaikenlaista. Nekin on niitä "henkimaailman" asioita, ja niitä voi ympäristökin joko lievittää tai pahentaa. Harmi, että alku nyt ei ole ihan mennyt putkeen, syystä tai toisesta.

Kannattaisi ehkä edes yrittää keskustella asioista ja unohtaa moiset, ettei ihmissuhteista puhuta ollenkaan? Mutta kannattaa muistaa, mihin sävyyn asioista puhuu; tiettyä yksityisyyttä kunnioittaen, onko se rakentavaa vai hajottavaa, tapahtuuko se seläntakana vai porukassa (siis vaikka niin, että tyttöystävä on mukana) ja tälle yhdelle ihmiselle ei ainakaan pidä ehdon tahdoin aiheuttaa sellaista tunnetta, että kaikki olisivat yhtä vastaan eikä niin, että veljelle tulee tunne, että on ns. puun ja kuoren välissä.

Mutta päätös on kaikkien teidän käsissä ja kun en tapausta tunne, voin vain tuoda tällaisenkin puolen asioista esille.

Voisiko tällaista toimintamallia/vaihtoehtoa edes harkita?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/66 |
05.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi sinä ap edes aloit viestiyhteyksiin veljen tyttöystävän kanssa? Perheen WA:ryhmän hallinointi on yksi asia, henkilökohtaisten viestien vaihtelu kokonaan toinen. Itse olisin ensimmäisestä "onko veljeni siellä?" -viestistä tehnyt daamille selväksi ettei hänellä ole mitään syytä viestitellä minulle henkilökohtaisesti. Jos tahtoo tietää missä veljeni on, kysyy veljeltäni. Ja että en ole tilivelvollinen kenellekään siitä keitä kotiini kutsun tai olen kutsumatta.

Valehtelu on alentavaa, en käsitä miksi lähditte sille linjalle. Mikset vaan näyttänyt tuon naisen viestejä veljellesi ja sanonut että emme tahdo vietää kesää tämän naisen kanssa?

On ihan okei sanoa veljelleen: sä olet mun veljeni ja rakastan sua ja voit tulla meille koska vaan. Mutta tämä nainen ei ole meille tervetullut, koska käyttäytyy kuin raivohullu sekopää ja syyttelee.

Mikä tuossa nyt on niin vaikeaa? Sitten veli tekee omat päätöksensä. Käytännössähän hänellä on kolme vaihtoehtoa:

1. Pysyy naisen kanssa mutta tapaa perhettä ilman naista.

2. Heivaa naisen.

3. Heivaa perheen.

Vierailija
34/66 |
05.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot veljelle että sinulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin sulkea hänet ulos elämästäsi ja että et halua olla missään tekemisissä hänen tyttöystävänsä kanssa.

Teknisesti noin mutta mitäpä luulet miten helppo tuollaista on sanoa ja katkaista välit perheenjäseneen?

No varmasti ei, mutta rehellistä. Voi myös näyttää tämän naisen lähettämät viestit ja kysyä onko tuollainen hyökkäävyys veljesi mielestä asiallista. Veli puhukoon muijalleen. Nythän se ei tiedä koko draamasta mitään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/66 |
05.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot veljelle että sinulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin sulkea hänet ulos elämästäsi ja että et halua olla missään tekemisissä hänen tyttöystävänsä kanssa.

Teknisesti noin mutta mitäpä luulet miten helppo tuollaista on sanoa ja katkaista välit perheenjäseneen?

Velihän tuossa katkaisee välinsä perheeseen. Jos hän haluaa olla väleissä perheensä kanssa hän joka vaatii tyttöystävää käyttäytymään asriallisesti tai sitten jättää hänet.

Ja välit vaan poikki ilman mitään tunnontuskia? Noin vaan helposti?

Varmasti aloittajalla on paha olo myös veljen puolesta, mikäli tyttöystävä pahoinpitelee häntäkin henkisesti, mitä perheestä erottaminen on. Mitäpä luulet onko realistista odottaa että veli vaan jättää tyttöystävän kun perhe/sisko käskee?

Elämä on. Välillä se aiheuttaa tunteita myös niitä negatiivisia.

Ei ole realistista odottaa että ihmiset käyttäytyisi sen mukaan kuin mitä minä tai me toivomme. He käyttäytyvät ihan niin kuin itse haluavat. Juuri siksi minunkin on ajateltava että vain minä olen vastuussa elämästäni. Jos joku tekee sen mahdottomaksi ei oikein ole muuta mahdollisuutta kuin ratkaista tilanne siten kun se on ratkaistavissa, en voi jäädä odottamaan että sen joku toinen ratkaisisi puolestani.

Sulla ei ole hajuakaan miltä vastaava tilanne voi tuntua.

Nips naps poikki vaan elämästä ihmiset?

Raskaat ja kuluttavat ihmiset on ihan hyvä poistaa elämästään. Sääli toki veljeä, mutta osansa on valinnut.

Vierailija
36/66 |
05.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varmaan kannattaisi ihan perheen kanssa keskustella asiasta. Tuo nainen vaikuttaa mielenterveysongelmaiselta.

Vierailija
37/66 |
05.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä mä puhuin vastaavassa tilanteessa veljelleni ihan suoraan. Veljen kaveri sitten saikin veljeni silmät avautumaan. Se nainen kyllä olikin pahin painajainen.

Vierailija
38/66 |
05.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Tiedän että tuo kuulostaa hirveältä, mutta kukaan ei halunnut sitä munankuorilla kävelemistä mitä tuon ihmisen kanssa oleminen on."

Mitäpä jos lopettaisitte munankuorilla kävelyn ja käyttäytyisitte normaalisti. Jos ei tavanomainen käytös ja normaalit sivistyneet käytöstavat tyttikselle kelpaa, pysyköön poissa. 

Vierailija
39/66 |
06.08.2019 |

Tuollaisten ihmisten kanssa se normaalisti käyttäytyminen vain aiheuttaa kohtauksia.

Ja muutenkin jos joku on käytökseltään epävakaa niin sitä ihan tiedostomattakin käyttäytyy varovaisesti.

Vierailija
40/66 |
06.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olette olleet perheenä läheisiä, miten et voi veljellesi puhua asiasta? Kyllä hän varmasti ajan myötä alkaa ihmetellä, että olette kaikki aina jossain muualla silloin, kun haluaisi tyttöystävänsä kanssa tulla käymään. Näyttäkää naisen viestit veljelle ja sanokaa suoraan, ettette halua pilata elämäänne olemalla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa. Jos veli loukkaantuu, niin sitten loukkaantuu, mutta pienempi paha se on kuin loukata toista sulkemalla ulos perheestä kertomatta syytä.