Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi tunnen enemmän vihaa kuin rakkautta ja kaipuuta kuollutta miestäni kohtaan?
nuorileski
05.08.2019 |
Rakastuimme nuorena ja tunsin heti, että hän on minulle se ainoa oikea. Mies oli aivan yhtä rakastunut minuun. Alkuun suhteemme oli 'teinityylistä' ja hyvin ailahtelevaa. Vasta vuosien kuluttua menimme naimisiin ja saimme lapsia. Liittoomme on mahtunut paljon hyviä hetkiä, suurta rakkautta, tavallista arkea, väsymystä ruuhkavuosien keskellä, riitelyä, omien unelmien toteutumista, pettymyksiä ja ihan kaikkia tunteita. Kuvittelin, että saisimme elää yhdessä vielä harmaahapsisina vanhuksina ja jakaa myös isovanhemmuuden ilot. Valitettavasti toisin kävi.
Mies kuoli vuosi sitten. Mielestäni olen päässyt pahimman surun yli suhteellisen hyvin ja kyennyt jatkamaan elämääni eteenpäin. Olen kuitenkin yhä vihainen miehelle monista asioista. Mieleeni on viime aikoina alkanut nousemaan paljon sellaisia asioita, jotka olivat liitossamme huonosti. En haluaisi jäädä kiinni tällaiseen ajatusmalliin, vaan haluaisin muistaa pelkästään hyvät asiat ja tuntea kaipuuta niitä kohtaan. Toivottavasti tämä on ohimenevää. Onko muilla leskillä kokemusta vastaavasta?
Kommentit (23)
Luopumiseen kuuluu aina myös vähän vihaa. Surua, kaipuuta, vihaa ja neutraalia oloa vuorotellen. Lopulta neutraali voittaa.
Jos ei se viha hallitse sinua ja vaihtuu suruksi ja kaipuuksi välillä, niin kuulostaa ihan normaalilta. Viha liittynee siihen että hän jätti sinut yksin vaikket olisi halunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikenlaiset tunteet kuuluvat menetykseen. Osa sinusta voi kokea että miehesi hylkäsi sinut vaikka rationaalisella tasolla tiedät ettei näin ole. Ehkä vertaistuesta tai keskusteluista voisit saada apua? Elämänkumppanin kuolemaan sopeutuminen vie pitkän aikaa, joten tunteesi tulevat kyllä muuttumaan vielä paljonkin. Yritä hyväksyä tunteesi, ne eivät vahingoita ketään.
En tunne vihaa ainoastaan siksi, että hän 'jätti' minut yksin pärjäämään lasten kanssa, vaan muistelen myös huonoja aikoja suhteessamme ja olen katkera siitä, että hän pilasi käytöksellään monia asioita elämässämme. Tietenkin muistan välillä myös hyvät ajat ja kaihoan niiden perään. ap
Viha auttaa päästämään irti surusta.
Vierailija kirjoitti:
Viha auttaa päästämään irti surusta.
Toivottavasti on näin. Tuntuu nyt siltä kuin häpäisisin mieheni muiston, mutta en voi tuntemuksilleni mitään. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en ole vielä menettänyt ketään hyvin läheistä ihmistä, mutta ystäväni, joka menetti nuorena isänsä kertoi, että koko tunnekirjo tuli käytyä läpi. Omituisin vaihe oli kuulemma silloin kun ei voinut olla nauramatta, kun muisteli isäänsä.
Koska viha on henkisesti alkeellisen ihmisen defenssi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikuttaako vihaasi myös se , mihin mies kuoli? Mihin ja miten kuoli? Oliko elämäntavoilla merkitystä, vai tapahtuiko onnettomuus?
Viha on normaali surun tunne. Surutyössä käydään läpi ihan kaikki tunteet. t: toinen leski
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En millään keksi, mitä huonoa on siinä, kun vihastuttavat asiat aiheuttavat vihastusta...vaikka henkilö on edesmennyt..
Kaikki tunteet kuuluvat asiaan. Joskus niihin on ns. syytä ja aihetta aidosti, kaikilta kanteilta katsottuna. Joskus oma kokemusperä on sellainen, että vihan tunteisiin ei oleniinkään järkevää SYYTÄ, mutta oma tunnemaailma kokee sen niin: subjektiivinen kokemus.
Kuulostaa luonnottomalta, jos tuudittautuisi uskomukseen vain hyvästä, ihanasta ja herttaisesta menneestä.
N57
Voi ehkä olla ns. tilintekoa yhteisestä elämästänne. Olussien ja miinusten laskentaa. Ehkä myös kiukkua itseäsi kohtaan että valitsit miehen, joka ei toiminut kaikissa tilanteissa toivottavalla tavalla? Ihminen pyrkii aina oppimaan kokemuksistaan vaikka olisi minkä ikäinen, joten ehkä alitajuntasi suorittaa nyt sellaista kokonaisvaltaista suhteenne arviota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla suunnilleen sama tilanne, miehen kuolemasta 10 kk. Kovin tutulta kuulostaa. Viime aikoina ovat kaikki ikävät asiat nousseet pintaan, sekä mieheen että omaan käytökseeni liittyvät. Surussa on monia vaiheita, uskon että hyvät muistot kuitenkin ovat jossain kohtaa taas päällimmäisenä.
En ole leski, mutta jos ajattelen yleisellä tasolla läheisen kuolemaa, niin kai se on ihan normaalia, että muistaa myös ne kielteiset asiat ihmissuhteesta edesmenneen kanssa. Nekin kuuluvat muistoihin ja niitä käsitellään ajan mittaan. Ehkä surutyössä on tosiaan vaihe, jossa niitä erityisesti käsittelee?
Jos kuolema on ollut yllättävä, kaikkea ei välttämättä ehtinyt sopia ja käsitellä keskustelemalla, ja niitä joutuu käsittelemään yksin jälkeenpäin. Ja toisaalta jos kuolemaa edelsi pitkä sairastaminen, sen aikana ei välttämättä halunnut ottaa vaivaamaan jääneitä, kielteisiä kokemuksia ja toisen tekemiä vääriä valintoja puheeksi, vaan halusi keskittyä hyviin asioihin.
Se, että haluaisi muistaa edesmennyttä läheistä pelkästään rakkaudella, on minusta rakkautta häntä kohtaan.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan terveeltä nuo tuntemuksesi. Edesmennyt miehesi oli tavallinen ihminen hyvine ja huonoine puolineen. Ihan niinkuin me kaikki. Läheisen kuolemasta on itse asiassa tosi vaikea päästä eteenpäin jos hänestä rakentaa mielessään pyhimyksen. Näin kuitenkin monet tekevät ja ikäänkuin pelkäävät ajatella kuolleesta jotain huonoa puolta.
En ole menettänyt puolisoa, mutta äidin kuoltua tuli sekin vaihe, että olin pettynyt hänen toimintaansa äitinä ja muistin mutä kaikkea olin jäänyt vaille. Sitten se tasaantui.
Lue surun vaiheista, viha on yksi niistä. Ymmärrät, ettet ole ainut joka käy vastaavien kokemusten läpi. Lämmin halaus.
Koska se m_ulkku meni kuolemaan ja jätti sinut yksin. Tuon takia en miestä ota, kaikki jättävät yksin :(
Olet päässyt surussa käsittelyvaiheeseen. Siihen kuuluu viha,katkeruus, pelot jne. Ristiriitainen vaihe,mutta menee ohi.
Täysin normaalia. Kaikki käyvät tuon vaiheen läpi. Itse olin vihainen siitä, ettei riitoja ehditty rastkaista, vaan ne ratkaisut oli yhteisymmärryksessä ruuhkavuosien keskellä tarkoitus löytää "sitten myöhemmin" kun lapset ovat vanhempia (ja suurin osa asioista olisivat silloin ratkenneet itsestään). Se "sitten myöhemmin" ei vaan ehtinyt toteutua ja paljon jäi keskeneräisiä asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaako vihaasi myös se , mihin mies kuoli? Mihin ja miten kuoli? Oliko elämäntavoilla merkitystä, vai tapahtuiko onnettomuus?
Olet oikeassa. Olen vihainen, kun mies ei parantanut elämäntapojaan, vaikka pyysin sitä useaan kertaan. Hän sairastui ja riskiä sairastumiseen nostavat huonot elämäntavat. Todellisuudessa asia ei ole näin yksioikoinen, sillä monet samalla tavalla ja vielä huonommin elävät saavat elää suhteellisen terveinä vanhuuteen asti. Samaan aikaan superterveellisesti eläviä kuolee samaan tautiin jopa vielä nuorempana. ap
Alue: Aihe vapaa
Mietin, pitäisikö mennä keskustelemaan asiasta ammattilaisen kanssa vai onko tämä normaalia suruun kuuluvaa? ap