Miksi jotkut esittelevät instassa kaiken aikaa ihanaa elämäänsä

Lähipiirissäni on eräs tällainen perhe, siis sellainen joka hehkuttaa onnea ja ihanuutta somessa. Tiedän kuitenkin että heillä on elämä ihan sekaisin, eroprosessi käynnistetty, pettämisepäilyjä, mies juopottelee ja raivoaa kotona, lapset kesän aikana olleet "evakossa" isovanhemmilla yms. jottei tarvitsisi olla kotona kurjassa ilmapiirissä. Silti somessa vaan hehkutetaan jatkuvasti...

Mäkin oon miettinyt samaa. Joo on niitä kiva katsella eli olisiko se sitten syynä?

Varmaan tällaisten kuvien laittajat ovat esteetikkoja ja perfektionisteja? Ja toki halutaan näyttää elämästä siloteltu puoli ja pitää kulissit yllä.

Itsekin saisin tuollaisia kuvia ja päivityksiä ja olisi juurikin sitä ihanaa jos olisi kaunis insta. Mutten päivitä mitään mihinkään koska en halua niitä "ihana" "kaunis" jne kommentteja.

Niin ja me eletään ihan perusarkea ja rahatkin usein tiukilla. Asutaan vuokralla kun ei ole varaa omaan jne.

Mutta silti pystyisin feikkaamaan rikkaamman ja upeamman elämän ihan helposti.

Meillä on kiva auto (bmv) joka vaihdettiin vuosi sitten mersusta tuohon. Niistä saisi edustavia kuvia. Lomamatkoista joista osa on saatu isovanhempien lomaosakkeiden takia ilmaiseksi ja nytkin on tulossa kylpyläloma syyslomalla mutta oikeasti se on yhden lapsen kuntoutusreissu eli siksi ilmainen eikä todellakaan pelkkää lomaa. Luksushotelli Turkissa oli hyvä ja kaikista matkoista edullisin mutta eihän se puitteissa näkynyt. Noista kuvat räps ja instaan mitä ylistävimpien tekstien kanssa.

Lapsista kuvia aina kun on kivat vaatteet ja kodista kuvia parhaimmista kohdista silloin kun on juuri siivottu jne.

En kuitenkaan halua esitellä tuollaista ns vääristynyttä elämää totena.

Jos kuvat aiheuttaa ärsytystä ja pahaa mieltä, en seuraisi sellaisia tilejä. Suosittelen valikoimaan somessa asiat sen mukaan mikä itseä miellyttää. Henk. kohtaisesti minusta ''luksuksen'' esittely on mautonta enkä ikinä seuraisi näitä oman elämänsä tosi tv-tähtiä jotka jatkuvasti laittavat kuvia kalliista autosta, merkkilaukuista ja kaikesta niin että logot loistaa. Seuraan kissatilejä ja paria muotibrändiä ja muutamaa muuta, joiden tiedän laittavan instaan kiinnostavia kuvia. Muutamaa kaveria seuraan kohteliaisuudesta, mutta toisella on jatkuvasti omasta mielestäni tylsiä kuvia treenauksesta, lapsistaan ja lomamatkoistaan, joten olen mykistänyt hänet ja käyn muistaessani kurkkaamassa uusimman kuvan ja kommentoimassa jotain, koska henkilönä hän on ihan mukava.

Ennen ihmettelin, mutta nykyään enemmän ihmettelen, miksi muut ihmettelevät. Voisihan sitä jakaa kuvia itkupotkuraivareista ja kaatuneista maitomukeista ja leikkaamattomasta nurmikosta ja sotkuisesta vaatekaapista, mutta mitä ideaa siinä olisi? Itse kaiken arjen keskellä saan voimaa ja iloa siitä, että meidän elämässä on paljon hyvää ja kaunista sen arkisen kaaoksen lisäksi. Otan näistä hetkistä paljon kuvia ja kerran-pari viikossa jaan yleensä jotain somessa. Välillä katselen omaa instaani, kun olen oikein murheellinen ja tajuan taas, kuinka paljon hyvääkin on ja saatan tavoittaa sen hyvän fiiliksen, mikä oli kuvan ottohetkellä.

Vierailija kirjoitti:

Jos kuvat aiheuttaa ärsytystä ja pahaa mieltä, en seuraisi sellaisia tilejä. Suosittelen valikoimaan somessa asiat sen mukaan mikä itseä miellyttää. Henk. kohtaisesti minusta ''luksuksen'' esittely on mautonta enkä ikinä seuraisi näitä oman elämänsä tosi tv-tähtiä jotka jatkuvasti laittavat kuvia kalliista autosta, merkkilaukuista ja kaikesta niin että logot loistaa. Seuraan kissatilejä ja paria muotibrändiä ja muutamaa muuta, joiden tiedän laittavan instaan kiinnostavia kuvia. Muutamaa kaveria seuraan kohteliaisuudesta, mutta toisella on jatkuvasti omasta mielestäni tylsiä kuvia treenauksesta, lapsistaan ja lomamatkoistaan, joten olen mykistänyt hänet ja käyn muistaessani kurkkaamassa uusimman kuvan ja kommentoimassa jotain, koska henkilönä hän on ihan mukava.

Minusta taas kissat ja eläimet muutenkin on ehkä tylsintä someantia ikinä. Satunnaisesti joo, mutta jos joka päivä postailee koirastaan tai kissastaan.. Booring.

Tjaa. Mun arki on kyllä ihan onnellista useimmiten, vaikka totta kai siihen mahtuu muutakin kuin sitä onnea. Negatiivisia asioita ei kyllä tule jaettua mihinkään, ellei sitten huumorin keinoin.

Vierailija kirjoitti:

Ennen ihmettelin, mutta nykyään enemmän ihmettelen, miksi muut ihmettelevät. Voisihan sitä jakaa kuvia itkupotkuraivareista ja kaatuneista maitomukeista ja leikkaamattomasta nurmikosta ja sotkuisesta vaatekaapista, mutta mitä ideaa siinä olisi? Itse kaiken arjen keskellä saan voimaa ja iloa siitä, että meidän elämässä on paljon hyvää ja kaunista sen arkisen kaaoksen lisäksi. Otan näistä hetkistä paljon kuvia ja kerran-pari viikossa jaan yleensä jotain somessa. Välillä katselen omaa instaani, kun olen oikein murheellinen ja tajuan taas, kuinka paljon hyvääkin on ja saatan tavoittaa sen hyvän fiiliksen, mikä oli kuvan ottohetkellä.

Minullekin insta on sellaista oman hyvän mielen buustaamista. Seuraajia ei ole kuin tutut, joten millekään isolle yleisölle en postaile. Olen myös esteetikko ja minusta on ihanaa ottaa kauniita kuvia.

Eksyin tylsyyttäni katsomaan noita ihanaa hashtageja ja sitten huomasin monella olevan finnishmom-aihetunnisteen.

Miksi, miksi ihmeessä? Toivovatko nämä finnishmomit, että joku ulkomailla löytää heidän kuvansa ja ihastelee, että siinäpä ihana suomalainen äiti.

Mä tiedän yhden instan superäidin, joka esittelee kaunista kotiaan ja lapsiaan päivittäin mitä i-ha-nem-mis-sa kuvissa ♥️ ja kuvatekstissä ja kommenteissa tosiaan vaan vilisee ihanuudet ja kauneudet.

Todellisuudessa tämä äiti viettää mieluiten kaiken aikansa vahvassa humalassa kylän räkälässä.

Tai itseäni hämää miten paljon todellisuus ja insta-ihanuus eroavat. Mutta mitäpä minä enää mistään ymmärrän :D ihmettelen vaan.

Mä en ylipäätänsä ymmärtä ihmisten tarvetta jakaa elämäänsä muille. Sisällöstä viis. Enkä ymmärrä ihmisten tarvetta seurata toisten elämää. En ymmärrä nykyistä selfie-kulttuuria, se on jotain todella vastenmielistä. Elän omaa elämää ilman somea, en koe tarvetta vertailla itseäni taikka elämääni muihin/muiden elämään. Enkä koe tarvetta saada ihastelua/kauhistelua omalle elämälle, enkä koe tarvetta tehdä niin muille. Uskon että some luo paineita ja epävarmuutta elämään. Näkeehän sen jo täällä keskusteluissa.

Olisihan se kiva ajatella etteivät muut oikeasti ole onnellisia jos itsekään ei ole. 

Onneksi ei tarvitse jakaa omaa elämäänsä julkisesti muille. Elämäni on omani ja haluan pitää sen itselläni. Eri asia on, jos on jotain tärkeää sanottavaa.

Elämästä vie nautinnon, kun pitäisi koko ajan olla kuvaamassa kaikkea ympärillä. Syöminenkin pitää kuvata sen sijaan, että keskittyisi itse syömiseen. Sairasta.

Tässä maailmassa, jossa itsetarkkailu on viritetty huippuunsa, olen onnellinen, kun osaan vain olla.

Vierailija kirjoitti:

Mä tiedän yhden instan superäidin, joka esittelee kaunista kotiaan ja lapsiaan päivittäin mitä i-ha-nem-mis-sa kuvissa ♥️ ja kuvatekstissä ja kommenteissa tosiaan vaan vilisee ihanuudet ja kauneudet.

Todellisuudessa tämä äiti viettää mieluiten kaiken aikansa vahvassa humalassa kylän räkälässä.

Tai itseäni hämää miten paljon todellisuus ja insta-ihanuus eroavat. Mutta mitäpä minä enää mistään ymmärrän :D ihmettelen vaan.

Kuvienkin ottamiseen menee aikaa.

Muutenkin olisi kamalaa, jos kaikki tietäisivät omasta elämästä.

Minusta on hienoa, että suruni ja iloni ovat omiani.

Joskus kaksikymppisenä olin samanlainen, elin muiden mielipiteiden mukaan. Kehut ja ihailut olivat tärkeitä, tunsin itseni paremmaksi näin. Onneksi kasvoin siitä aika nopeasti yli.

Silloin tällöin jonkun kivan jutun laittamisen ymmärrän mutta en sellaista maanista joka päivä postaamista. Siinä ihan oikeasti se postaaminen ohjaa elämää eikä toisin päin.

Jos ei mitään voi tehdä, kokea ja nähdä ilman että siitä postaa maailmalle ja että miettii siinä samalla koko ajan että mitä tilanteesta julkaisisi. Vie pois läsnäolon ja rauhoittumisen taidon.

Vierailija kirjoitti:

Silloin tällöin jonkun kivan jutun laittamisen ymmärrän mutta en sellaista maanista joka päivä postaamista. Siinä ihan oikeasti se postaaminen ohjaa elämää eikä toisin päin.

Jos ei mitään voi tehdä, kokea ja nähdä ilman että siitä postaa maailmalle ja että miettii siinä samalla koko ajan että mitä tilanteesta julkaisisi. Vie pois läsnäolon ja rauhoittumisen taidon.

Totta. Sen sijaan, että keskittyisi katsomaan auringonnousun heijastuksia järven pinnassa (ja keräilisi kokemukset omaan muistipankkiin), pitää se heti kuvata ja jakaa jollekin somessa. Itse kokemus jää vailinaiseksi.

Joo, sitten on näitä jotka kuvaa kaikki illanistujaiset instaan. Miksei voida vaan olla?

Vituttaa kun joillakin on tarve laittaa ihan kaikki someen. Säälittävää.

Ja nyt on kyse 40-50v naisista.

Suomi on siitä ihmeellinen maa että täällä ihan tosissaan päätee sanonta kell onni on se onnen kätkeköön.

Melankolia myy eikä olla totuttu siihen että jotkut toisivat esiin onneaan.

Jo kameran alkuajoista lähtien on haluttu ikuistaa kauniita kuvia kauniista paikoista hienoine muistoineen. Otettu kuvia matkakohteista, hymyilty perheenä hienoine vaatteineen, kuvattu omia saavutuksiaan jne.

Miksi kukaan kuvaisi sotkuista kotiaan ja jakaisi sitä?

Kauniita kuvia ja onnellisuuden hetkiä on mielestäni normaalia jakaa, mutta onko pakko jakaa kuvia omista lapsistaan? Mieluummin vaikka ne huonekalut ja sisustus. Mun mielestä on niin väärin hakea huomiota ja tykkäyksiä omien lasten kustannuksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin tällöin jonkun kivan jutun laittamisen ymmärrän mutta en sellaista maanista joka päivä postaamista. Siinä ihan oikeasti se postaaminen ohjaa elämää eikä toisin päin.

Jos ei mitään voi tehdä, kokea ja nähdä ilman että siitä postaa maailmalle ja että miettii siinä samalla koko ajan että mitä tilanteesta julkaisisi. Vie pois läsnäolon ja rauhoittumisen taidon.

Totta. Sen sijaan, että keskittyisi katsomaan auringonnousun heijastuksia järven pinnassa (ja keräilisi kokemukset omaan muistipankkiin), pitää se heti kuvata ja jakaa jollekin somessa. Itse kokemus jää vailinaiseksi.

Tämä keskittymiskyvyn puute näkyy monessa asiassa. Esimerkkinä tästä piirsin lapsena paljon yhdessä mummoni kanssa. Jos vaikka tein jotain talvimaisemaa ja mietin miten varjot menevät kuvassa ja millä värillä laitan ne yms. Mummoni sanoi heti, että olisko varjot hangella sellaisia vähän sinertäviä ja matalalla kulkevia.

Tämä oli hänelle itsestään selvää, kun oli liikkunut lapsena ja nuorena paljon luonnossa. Näin kokemukset ja havainnot olivat omia, eivät muiden keksimiä ja syöttämiä.

Some saa aikaan sen, että ollaan kokoajan vuorovaikutuksessa muiden kanssa, ja omat ajatukset jäävät minimiin.

Jotta tulisi omia havaintoja ja ajatuksia, on tärkeää olla vain.

Vierailija kirjoitti:

Suomi on siitä ihmeellinen maa että täällä ihan tosissaan päätee sanonta kell onni on se onnen kätkeköön.

Melankolia myy eikä olla totuttu siihen että jotkut toisivat esiin onneaan.

Jo kameran alkuajoista lähtien on haluttu ikuistaa kauniita kuvia kauniista paikoista hienoine muistoineen. Otettu kuvia matkakohteista, hymyilty perheenä hienoine vaatteineen, kuvattu omia saavutuksiaan jne.

Miksi kukaan kuvaisi sotkuista kotiaan ja jakaisi sitä?

Jep, sotkukuvilla ja muilla ei niin esteettisillä arkikuvilla on paikkansa arjen taltioimisessa tutkijoita ja tulevia sukupolvia varten, mutta miksi haluaisin katsella somessa jonkun tiskivuorta tai likaisia pyykkejä tai rähjäävää lasta resuisissa vaatteissa? Tulenko siitä paremmalle mielelle? Jos muiden omasta mielestä feikki someunelmaelämä ahdistaa ja aiheuttaa kateutta tai ilkeitä ajatuksia, kannattaa vaihtaa kanavaa.