Lue keskustelun säännöt.
Heitin kebabit miehen naamalle
02.08.2019 |
Harkitusti heitin. Hävettää. Fyysisen koskemattomuuden raja ylittyi eka kertaa. Älkää pliis mollatko - vertaistukea/järkeviä kommentteja etsin ja siksi kirjoitan tänne.
Vauva täytti juuri vuoden. Alotin vähän aikaa sitten töissä ja mies on ollut pari kuukautta kotona vauvan kanssa. Mies oli illalla ulkona, makasi sohvalla pienessä humalassa kebabin kanssa ja katsoi leffaa. Ei katsonut mua kun puhuin/valitin hänelle, kippasin lautasen. Se nousi seisomaan ja kysyi pitäiskö hänen lyödä mua, uhkasi. Sanoi, että nöyryyttävää, kun heitetään ruokaa naamalle. Miehellä on väkivaltainen tausta mutta ei ikinä läheisiä kohtaan. Hän on puhunut taustastaan mutta nyt eka kertaa tajusin pelätä, mieskin sanoi että se näkyi mun silmistä. Hän oli tosi järkyttynyt, et eka kertaa tuli tällanen et hän uhkasi läheistä. Lapsi nukkui yöunilla, normaalilla puheäänellä käytiin tää keskustelu- hänestä tuntui etten rakasta häntä enää jne. En yhtään aatellu itä tehdessäni miltä toisesta tuntuis saada ruuat naamalle. Ei ollut kuumaa, jonka takia mies sanoi mun tarkoitus ei ollut satuttaa vaan nöyryyttää.
Mies hoitaa meidän ostokset ja kokkaa ruuan, siivoaa myös paljon - myös nyt kun on kotona vauvan kanssa. Mulla isommat "taustaprojektit" (vaatehuolto, päiväkoti jne).
Miehellä on alkoholiongelma, vähintään joka kuudes päivä pitää juoda ja yleensä pari ei riitä. On kuitenkin koko yhdessäloaikamme, useamman vuoden aikana, vähentänyt. Jos omaa rahaa ei ole ottaa yhteiseltä taloustililtä. Vauvaa hoitaessaa ei ole humalassa, joskus on ottanut pari. Nyt meinasi äitinsä vierailun jälkeen alottaa (taas kerran) elämäntaparemontin. Olin pettynyt siitä, että se menikin juomaan.
Oli ollut vähän rankka päivä, miehellä varsinkin, mutta ei riitaisa. Anoppi oli siis meillä pari päivää - ihana tyyppi, mutta siihen liittyen oli ollut jännitteitä. Loukkaannuin, kun mies baarista tullessa alkoi että kelle tekstaan, tekstaan nykyään niin paljon iltaisin, petänkö häntä. Seksiä ei oo pitkään aikaan ollu. Lopettelen imetystä, ehkä hormonit mulla senkin takia sekaisin. Toivon että imetyksen lopettamisen myötä seksihalut palais.
Olen aiemmassa suhteessa paiskannut lautasen lattiaan, harkitusti. Silloin oli turhautuminen tilanteeseen kun suhteen ongelmat jatkuivat, vaikka yritettiin niitä ratkaista.
Mieti soittoa väkivallan tekijän linjalle. Jos mies ois heittänyt ruuat mun naamalle oisin ollu tosi shokissa, kokenut et mun kimppuun on hyökätty. Mitä mä oikein aattelin, et voi toiselle tehdä noin? Tän sanoinkin miehelle heti eilen.
Kommentit (45)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suu suppuun, itse olet tiesi valinnut. Nauran sulle.
Vierailija kirjoitti:
On oma vikasi kun olet valinnut roskaväkeen kuuluvan väkivaltarikollisen kumppaniksesi. Osallistumalla typeriin kilpailuihin voittaa typeriä palkintoja.
On kyllä ap:n oma vika, mutta ei puolison valinta vaan se että itse on väkivaltainen puolisoaan kohtaan. Ihmeen pitkäpinnainen mies jos on väkivalta taustaakin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä ap:n kannattaa ihan itse mennä peilin eteen hetkeksi istumaan ja miettimään, mitä tuli tehtyä ja kuinka aikoo jatkaa. Sitten rauhassa keskustelua puolison kanssa. Ihan turha tulla revittelemään puolison 'väkivaltaisesta taustasta', kun olet juuri äsken itse ollut se väkivaltainen puolisko.
Kiitos hyvästä ja asiallisesta kommentista! Näin on tarkoitus tosiaan tehdä, kiitos neuvosta.
Ei ollut tarkoitus revitellä hänen taustallaan (joka on rankka) vaan kertoa vaan mitä oli mielessä/mikä oli tilanne. Ja juuri tuo mahdollinen uhka, että jos itse aloitan, niin mitä siitä seuraa, eskaloituu. En ole aiemmin tajunnut, koska en ole sitä puolta hänestä aiemmin nähnyt. Hän on oppinut hillitsemään itsensä, syystä. Ja kuten hän huomautti, mun pitäis oppia tekemään sama, ottaa oppia hänestä.
Molempia huolettaa myös lapsen tuleva kyky hillitä temperanenttinsa. Miehen suvussa ollut paljon ongelmia vihanhallinnan kanssa, tiedä sitten mikä biologista temperamenttia ja mikä opittua. Pitää siis mun ottaa vaarin tästä tapauksesta ja huolehtia ettei lapsi opi kotoa mallia. Että nyt kun oon huomannu, että mulla on tällanen taipumus, niin katsoa ettei tapahdu enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla itsellä väkivaltainen tausta. Siis kärsijänä. Ekan kerran kun nainen tuon rajan ylitti, sen jälkeen en ole koskaan rakastanut häntä. Onneksi tajusi lähteä, maailmassa on niin paljin parempia ja väkivallattomampia naisia.
Vierailija kirjoitti:
Itse heitin jugurttikastikkeen vaimon naamalle.
Minä heitän soosit aina omaan suuhun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ite koin kyllä että se mun "jatkuva tekstailu" on ollut esim. 1v-synttäreiden järjestelyä, hänen äidin synttäreiden järjestelyä. Mutta kiitti suorasta ja "ei-mollaavasta" kommentista - kyllähän sitä pitää pohtia ja toimintaa muuttaa, jos toisella on parisuhteessa sellainen olo et jatkuvasti tekstaan enkä huomioi. Ja tuota nimenomaan mietin, että en voi tuollasta enää tehdä. Ettei tilanne eskaloidu. Ei sitä kukaan halua.
Joskus voi tulla tilanteita että pitää vaikka tekstata intensiivisesti. Mutta näitä ei tule usein ja sitten kun tulee, niin kerro se miehellesi, että olet juuri keskustelemassa henkilön X kanssa asiasta Y ja menee noin puoli tuntia yms... Nimittäin vaikka se sinusta katsottuna on ihan tärkeä asia mitä hoidat, niin ei se toisesta siltä välttämättä näytä.
Ja tee ihan oikeasti jotain tuolle vihan hallinnallesi, on vain ajan kysymys kun joko mies lyö takaisin tai lähtee kävelemään.
En ymmärrä intensiivistä "keskustelua" tekstareilla.
Keskustelu on puhumista, tekstailu on kirjoittamista.
Miksi ihmeessä ette ota sitä puhelinta käteen, näppäile numeroa ja PUHU asiaanne kerralla selväksi?
Jonkun unohtuneen asian voi sitten testata kun se pääasia on sovittu puhumalla keskenään.
Kuka jaksaa näpytellä kymmeniä viestejä ja kuluttaa omaa ja toisen aikaa kun asian saa kuntoon ehkä kerralla?
Hullua tämä nykyaika, ihmiset näpyttelee mieluummin kuin puhuvat, jos on esimerkiksi synttäreiden suunnittelu.
Ja se ON ärsyttävää kun joku on naama kiinni puhelimessa eikä näe eikä kuule kun tekstailee koko ajan.
Tämä nyt ohi aiheen, mutta kunhan kirjoitin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette ap?
73 ja 81v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä ap:n kannattaa ihan itse mennä peilin eteen hetkeksi istumaan ja miettimään, mitä tuli tehtyä ja kuinka aikoo jatkaa. Sitten rauhassa keskustelua puolison kanssa. Ihan turha tulla revittelemään puolison 'väkivaltaisesta taustasta', kun olet juuri äsken itse ollut se väkivaltainen puolisko.
Kiitos hyvästä ja asiallisesta kommentista! Näin on tarkoitus tosiaan tehdä, kiitos neuvosta.
Ei ollut tarkoitus revitellä hänen taustallaan (joka on rankka) vaan kertoa vaan mitä oli mielessä/mikä oli tilanne. Ja juuri tuo mahdollinen uhka, että jos itse aloitan, niin mitä siitä seuraa, eskaloituu. En ole aiemmin tajunnut, koska en ole sitä puolta hänestä aiemmin nähnyt. Hän on oppinut hillitsemään itsensä, syystä. Ja kuten hän huomautti, mun pitäis oppia tekemään sama, ottaa oppia hänestä.
Molempia huolettaa myös lapsen tuleva kyky hillitä temperanenttinsa. Miehen suvussa ollut paljon ongelmia vihanhallinnan kanssa, tiedä sitten mikä biologista temperamenttia ja mikä opittua. Pitää siis mun ottaa vaarin tästä tapauksesta ja huolehtia ettei lapsi opi kotoa mallia. Että nyt kun oon huomannu, että mulla on tällanen taipumus, niin katsoa ettei tapahdu enää.
Tuosta tilanteesta toipumiseen menee kotvan aikaa, ja joudut olemaan nyt altavastaajana vähän varuillaan jokatapauksessa, mutta mieti valmiiksi vaihtoehtoinen tapa toimia, se auttaa, ja tuskin tulee jäämään viimeiseksi hallitsemattomaksi konfliktiksi, vaikka tulisi ero, sillä tuonkaltaisilla jutuilla on sitkeä taipumus levitä ja niitä parempia riidanhaastajia kyllä löytyy, jos vain on pienintäkin aihetta. Lapsen osaltakin voi tulla vastaan, että joku keksii epäillä pahoinpitelyä, kun kerran on taipumusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asia on juuri niin iso kuin itse siitä teette. Kuuntele avoimesti miestäsi ja pyydä aidosti anteeksi. Puhukaa siitä mikä tässä on taustalla, eli kaikki mistä kirjoitit, väsymys, mustasukkaisuus, huomioimattomuus...
Mutta älä demonisoi tekoa ja leimaa itseäsi "olen väkivaltainen, olen arvaamaton, olen..". Sinä teit väärin, tekoa on pyydettävä anteeksi. Ihminen on erehtyväinen ja joskus se oma sietokyky ylittyy ja ihminen tekee ei sallittuja asioita. Mä joskus kiljun, huudan vaan sanatonta kimeää huutoa, koska olen siinä pisteessä. Se on hedelmätöntä ja säikäyttää toisen, mutta puhumalla asiasta se on nyt käsitelty.
Ja ihmiset on niin erilaisia.. kukaan ei ole koskaan kajonnut muhun, en tiedä miltä se tuntuisi.. mutta jos kumppanini olisi niim älyttömäm turhautunut, että kerran kippaisi kebabit mun päälle niin itse pääsisin siitä alkuriidan jälkeen varmasti yli. Se on vielä kaukana siitä, että haluaa satuttaa toista.
AP tässä. Tajusin myös (tai yks sairaanhoitajatuttu sanoi) että hormonit voi olla kyseessä: olen lopetellut imetystä ja tuntuu että mielialat on heitelleet ja on ollut masennusta. En aatellut et tää vois olla vielä sitä. Mutta hormonit tai ei, kyllä pitäisi oma käytös paremmin hallita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette ap?
Ollaan molemmat 35... ei todellakaan iänmukaista käytöstä, että moni nuorempi käyttäytyy kyllä paremmin. kuten pyytäessäni anteeksi mieheltä sanoin, että lapsellista. Toisaalta mies on sanonut että 10v sitten ei häneltä olisi isänä oleminen onnistunut. Onneksi onnistutaan puhumaan asioista ja ongelmista. Nyt ei olla vielä puhuttu (lähdin lapsen kanssa ulos) mutta pyysin aamulla mieheltä vielä anteeksi ja hän antoi päälaelle suukot mulle ja lapselle. Vihainen kyllä vielä, sietää ollakin, Ja kuten alemmassa kommentissa sanoin, että hormonit tai ei, niin sietää mun miettiä käytöstäni.
Vierailija kirjoitti:
Asia on juuri niin iso kuin itse siitä teette. Kuuntele avoimesti miestäsi ja pyydä aidosti anteeksi. Puhukaa siitä mikä tässä on taustalla, eli kaikki mistä kirjoitit, väsymys, mustasukkaisuus, huomioimattomuus...
Mutta älä demonisoi tekoa ja leimaa itseäsi "olen väkivaltainen, olen arvaamaton, olen..". Sinä teit väärin, tekoa on pyydettävä anteeksi. Ihminen on erehtyväinen ja joskus se oma sietokyky ylittyy ja ihminen tekee ei sallittuja asioita. Mä joskus kiljun, huudan vaan sanatonta kimeää huutoa, koska olen siinä pisteessä. Se on hedelmätöntä ja säikäyttää toisen, mutta puhumalla asiasta se on nyt käsitelty.Ja ihmiset on niin erilaisia.. kukaan ei ole koskaan kajonnut muhun, en tiedä miltä se tuntuisi.. mutta jos kumppanini olisi niim älyttömäm turhautunut, että kerran kippaisi kebabit mun päälle niin itse pääsisin siitä alkuriidan jälkeen varmasti yli. Se on vielä kaukana siitä, että haluaa satuttaa toista.
Kiitos. Säikähdin tota omaa tekoani. Mutta mietin kyllä, että tässä tuli selkeästi esiin monta uutta tunnetta, josta me ei olla puhuttu (esim. tuo tekstailu ja mustasukkaisuus)
Minä jätin naisen tuon takia, valitti ja valitti, kun en hermostunut alkoi riehuminen. Toisella naisella oli myös pakko saada riita aikaiaseksi, mutta tämä tyytyi haukkumaan minua. Jätin tämänkin. Sinkkuna on vain helpompaa. Mikä siinä on että se riitely on muka parisuhteeseen kuuluva juttu? Olen kysellyt tästä myös ystäviltäni, ja saman suuntaista kommenttia tulee sieltäkin. En ihmettele noita perheväkivaltatapauksia, koska joidenkin ihmisten on vain ajettava se (rakas?) kumppani äärirajoille. Tuollainen käytös kuuluu hiekkalaatikolle. Joku tulee tähän sanomaan että kunnon riitely puhdistaa ilmaa. Keskustelukin puhdistaa ja vielä tehokkaammin. Jos toinen ei tahdo riidellä huutamalla, vaan tahtoo ensin rauhoittua ja vielä ilmoittaa tästä sanallisesti, niin on aika sairasta jos toinen ei tätä kunnioita.
Tämmöisen helmen kanssa piti sitten lapsi väkertää?
Mä olisin voinut tehdä tuon ennen kuin mulla diagnosoitiin lievä kaksisuuntainen mielialahäiriö. Ai tätä onnea, kun on lääkitys ja pinna kestää. :)
Nyt työnnät jalapenon siitä kebabista takamukseesi ja kärsit siinä sitten. Mietit samalla mitä tuli tehtyä väärin.
On oma vikasi kun olet valinnut roskaväkeen kuuluvan väkivaltarikollisen kumppaniksesi. Osallistumalla typeriin kilpailuihin voittaa typeriä palkintoja.