Lue keskustelun säännöt.
Tekeekö mies tahallaan näin?
01.08.2019 |
Ollaan siis tapailtu miehen kanssa nyt jonkun aikaa ja alussa häneltä tuli koko ajan viestiä ja puheluita, ja siitä tykkäsin. En koskaan sanonut että se olisi häirinnyt, päinvastoin. Aloin sitten ihastua häneen koko ajan enemmän koska mulla ei kiinnostus toiseen vähene vaikka toinen olisikin innokas. Nyt sitten aloin itsekin viestitellä enemmän hänelle koska hän toivoi myös minun ottavan yhteyttä. Huomaan että aina kun hellin häntä ja annan huomiota hän vetäytyy ja sitten kun itse vetäydyn hän kysyy heti että mikäs nyt tuli, tykkäänkö minä vielä hänestä, tekikö hän jotain väärin jms. Nyt sitten osamme on kääntyneet eli hän ei ota niin hanakasti yhteyttä ja minä taas otan ja toivon että hän ottaisi niin kuin alussa. Hän tokaisi mulle yksi päivä, ettei naiselle saa aina olla kiltti tai se ylpistyy. Eli tämä on nyt kai sitä, kun hän koittaa laittaa kapuloita rattaisiin etten ylpistyisi? Äh. On niin kova ikävä toista ja joudumme olemaan erossa nyt toisistamme. Mies kyllä soittaa joka aamu, mutta sen jälkeen on hiljaista, mikä on tietty ymmärrettävää kun on paljon tekemistä.
Onko teillä ollut vastaavaa, ja jos niin miten juttui päättyi tai onko se edes päättynyt? ☺
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Ap, kokemuksesta voin kertoa, että ymmärrän sua ja että ei kuulosta hyvältä.
Mun ex teki vähän samanlaista, aluksi oli todella kiinni minussa, joka tuntui vähän oudolta mutta tietenkin ihastuneena hyvältä. Kuitenkin, mies käyttäytyi vähän oudosti ajoittain, saattoi perua tapaamisiamme ja olikin kännissä. Silloin jo ymmärsin, että ei tästä tule mitään. Mulla oli jatkuva epävarmuuden tunne ja sellainen olo, että en voi luottaa häneen. Sanoi kaikkea ihanaa ja varmasti tarkoittikin sanojaan, mutta teot olivat silti ristiriidassa kaiken kanssa.
Myöhemmin ymmärsin, kuinka paljon miehellä oli ongelmia. Alkoholiriippuvuus, häpeä siitä, käsittelemättömät traumat, itsetunto-ongelmat ja häpe omasta itsestään. Rakastimme toisiamme aidosti, mutta onnelliseen ja hyvään parisuhteeseen vaaditaan muutakin, kuin pelkkä rakkaus.
Puolitoista vuotta jaksoin, sitten oli vaan pakko irtaantua. Erosta on puoli vuotta aikaa, ja mies ikävöi mua ja mä häntä kaikesta huolimatta. Mutta joskus tunteita on pakko toppuutella ja ajateltava järjellä, vaikka kuinka sattuu.
Musta tuntuu, että sulla on nyt vähän sama tilanne. Sulla on voimakkaita tunteita ja vaikka epäröit ja ehkä hälytyskellosi soivat, et silti haluaisi luopua miehestä.
Neuvoisin sua nyt miettimään tilannetta, ota oikeasti askel taakse ja kerro miehelle tunteistasi. Hän ymmärtää ja kuuntelee sua, jos hän on tasapainoinen ja valmis kestävään parisuhteeseen. Älä hätiköi äläkä etene liian nopeasti.
Kuulostat myös vähän siltä, että takerrut helposti ja olet epävarma, kärsitkö läheisriippuvuudesta? En kysy tätä pahalla.
Mä en oikein ole perillä tuosta läheisriippuvuudesta. Jos se tarkoittaa sitä, että takerrun ja tukeudun toiseen ihmiseen, niin kyllä, uskon olevani. En koe oloani oikein miksikään ilman kumppania. Tarkoittaako tämä sitä että pitäisi hakea ammattiapua vai onko tällainen ihminen "normaali" mutta vain oma persoonansa?
P.s. en tietenkään loukkaantunut kysymyksestäsi, on hyvä että asioita yritetään selvittää vaikka ne ikäviltä tuntuisikin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua ottaa päähän ihmiset, jotka ei uskalla nauttia mistään, vaan stressaavat jo sitä koska tämä loppuu. J.u.m.a.l.a.u.t.a. monet ystäväni ovat tälläisia. Milloin pelkäävät että lapsi tulee kipeäksi kun ei hetkeen ole ollut ja milloin he valittavat että jos työt loppuu tai mies jättää. En jaksa näitä ihmisiä. N39
Tiedän ja arvaa vain kärsinkö itsekin tästä, että stressaan mahdollisia ikäviä asioita etukäteen.
Ap
Miehen sanomisiin ei pidä ikinä luottaa, missään asiassa. Teot ovat ne jotka puhuvat.
Sanoi tosissaan että nainen ylpistyy?? Kuulostaa oudolta ja alkaisin miettiä, onko muutakin vialla kun noin kummia ajattelee.
Itseäni häiritsisi jos usein viestittelyä, mutta nuo on makuaisoita. Mutta tuo ylpistymisestä puhuminen kuulostaa joltain kiusanteolta...
Vierailija kirjoitti:
Miehen sanomisiin ei pidä ikinä luottaa, missään asiassa. Teot ovat ne jotka puhuvat.
Sama naisten kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä juttu ap että olet valmis miettimään asioita ja myös omaa käytöstäsi (mahd. läheisriippuvuus). Itsekin kärsin tuosta läheisriippuvuudesta aikoinani, ja voin kertoa että oli helpotus kun tajusi mistä on kyse. Siitä parantuminen on parasta, mitä voit itsellesi tehdä. Läheisriippuvaisena kun todella helposti ajautuu sellaisiin parisuhteisiin, jotka vain rikkovat sinua lisää. Suosittelen googlaamaan ja lukemaan aiheesta, niin saat kyllä selvyyden onko se sun ongelma vai ei.
AP, tuollainen on kontrollointia. Kerroit että mies on kovin epäileväinen myös. Lue huviksesi aiheesta: Epäilevä persoonallisuus.
Epäileväisyys käy ajan kanssa kyllä raskaaksi. Ja kontrollointi. Ja sinä saat olla todistelemassa ja muovautumassa mutkalle, että olisit miehelle mieleen. Tuon sijaan pitäisi olla rakkautta, välittämistä ja ymmäystä. Avoimuutta ja luottamusta. Alun ihastumisen ja rakastumisen innostusta.
On kyllä erityisen huono merkki, että mies laskelmoi yhteydenpitoa ja haluaa pitää sinut siten varpaillaan. "Ettet ylpistyisi" (eli ettei normaalia rakastavaa vastavuooita luottamussuhdetta pääsisi syntymään?) Tämä ensin sinut hurmattuaan.
Vapaisillaan pito saa sinut helposti mukautumaan miehen toiveisiin, etkä mieti mitä itse haluat ja mitä asioita arvostat. Millaiselle ruuvinkierroksille olet valmis vääntymään? Ei uskoisi kuinka varkain tuo voi tapahtuakaan. Rakastuneena haluaa mukautua ja miellyttää. Mutta se ei toimi niin, että vain toinen haluaa miellyttää ja toinen taas käyttää tätä hyväkseen vallan välineenä.
Kiinnitä huomiota myös siihen, ettet ala toimia omia arvojasi ja periaatteitasi vastaan. Jos huomaat tällaisia merkkejä, niin viimeistään silloin tiedät, että suhteen perusta ei ole tasapainoisella terveellä pohjalla, vaan mies itse asiassa jo käytöksellään manipuloi sinua. Se, että pelkäät menettäväsi rakkauden, on vahva ase, jos joku sitä haluaa väärin käyttää.
Muista arvostaa itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorempana kuvittelin että tuollainen on normaalia, että pitäisi vaan kestää ja ymmärtää. Että myöhemmin suhteessa olisi enemmän varmuutta ja luottamusta puolin ja toisin ja saisin olla turvassa, tietää että hän rakastaa minua ja tahtoo aidosti olla minun kanssani, ei muiden.
Miten typerä ja naiivi sitä voikaan ihminen olla kun on rakastunut?
Parisuhteessa ei mikään muutu itsestään parempaan suuntaan, jos jokin muuttuu niin huonommaksi. Alkuvaiheen ongelmat ovat suhteessa mukana aina, kunnes ne ratkaistaan jollain tavalla. Joissain tapauksissa niihin ei ole muuta ratkaisua kuin ero. Jotta mies pääsisi epävarmuudestaan tai tilanne ainakin helpottuisi sinun kannaltasi, se vaatisi teiltä molemmilta vuosien työn, valtavasti ymmärrystä ja uhrauksia. Lisäksi molempien pitäisi olla prosessissa 100% mukana. Onko tuo mies todellakin tällaisen vaivannäön arvoinen?
Jos minulta kysyt niin kaivat verta nenästäsi. Kun tapailu alkaa noissa merkeissä niin eipä jatkokaan kovin ruusuiselta näytä. Mutta älä usko minua, kokeile käytännössä ja satuta itsesi kunnolla niin opit. Ja toivottavasti olet viisaampi seuraavan kumppanisi suhteen.
No älä sä ota yhteyttä vaan anna miehen ottaa. Anna hänen etsiä sut käsiinsä ja tulla luoksesi. Ota vaikka sinä aloite aina joka 5. kerta. Toiset miehet nyt vaan on sellaisia ilman että olisi mitään epävakaata persoonallisuutta tai iänikuista narsismia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ap se, joka kyseli tässä taannoin onko normaalia kun suhde etenee niin huimaa vauhtia? Mies vannoi rakkauttaan jo ensimmäistä tapaamisesta lähtien jne? Sun kirjoitutapa on samanlainen...
Jos olet se sama, niin juokse jo lujaa.
Jos ei mitään vakavampaa, niin mies on ainakin lapsellinen suhteilla pelaaja. Oma kiinnostus lopahtaisi ainakin samantien. Enkä usko, että tuo tulee muuttumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää kuulostaa ihan samalta tyypiltä jota ystävä tapaili vielä alkukesällä. Ettei vaan olis T Espoosta.......
Olipa hyvä ketju ja hyviä vastauksia. Sain sivusta seuraajana paljon ajateltavaa, olen suurimman osan tiedostanut itsekin, mutta silti oli hyvä lukea ne jonkun toisen kirjoittamana.
Olen todella ihastunut mieheen, joka on samanaikaisesti todella lempeä ja kylmä, huomioon ottava ja itsekäs. Päästää lähelle ja saman tien vetäytyy kauemmaksi. Vaistoni sanoo, että kyse on jostain kiintymyssuhteen häiriöstä ja pelosta, mies ei halua kiintyä kehenkään, koska pelkää menettämistä ja sen myötä romahtamista. Olen yrittänyt järkeistää itselleni, että en oikeasti edes haluaisi mitään vaikeaa ihmissuhdetta, en jaksaisi tämmöistä epävakautta ja toisen epävarmuutta...mutta en vain tajua, miksi en pääse tunteistani eroon? Jotenkin turhauttaa. Järki sanoo, että tästä ei ihan oikeasti voi tulla mitään, mutta silti kaipaan ihmistä ihan älyttömästi ja mietin koko ajan. Ihastun tällä tavalla ihmiseen tyyliin kerran kymmenessä vuodessa, joten tilanne turhauttaa todella paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap se, joka kyseli tässä taannoin onko normaalia kun suhde etenee niin huimaa vauhtia? Mies vannoi rakkauttaan jo ensimmäistä tapaamisesta lähtien jne? Sun kirjoitutapa on samanlainen...
Jos olet se sama, niin juokse jo lujaa.
En ole tuo. Tämä mies jota tapailen haluaa edetä hitaasti. Ei siis ole vannonut rakkauttaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kokemuksesta voin kertoa, että ymmärrän sua ja että ei kuulosta hyvältä.
Mun ex teki vähän samanlaista, aluksi oli todella kiinni minussa, joka tuntui vähän oudolta mutta tietenkin ihastuneena hyvältä. Kuitenkin, mies käyttäytyi vähän oudosti ajoittain, saattoi perua tapaamisiamme ja olikin kännissä. Silloin jo ymmärsin, että ei tästä tule mitään. Mulla oli jatkuva epävarmuuden tunne ja sellainen olo, että en voi luottaa häneen. Sanoi kaikkea ihanaa ja varmasti tarkoittikin sanojaan, mutta teot olivat silti ristiriidassa kaiken kanssa.
Myöhemmin ymmärsin, kuinka paljon miehellä oli ongelmia. Alkoholiriippuvuus, häpeä siitä, käsittelemättömät traumat, itsetunto-ongelmat ja häpe omasta itsestään. Rakastimme toisiamme aidosti, mutta onnelliseen ja hyvään parisuhteeseen vaaditaan muutakin, kuin pelkkä rakkaus.
Puolitoista vuotta jaksoin, sitten oli vaan pakko irtaantua. Erosta on puoli vuotta aikaa, ja mies ikävöi mua ja mä häntä kaikesta huolimatta. Mutta joskus tunteita on pakko toppuutella ja ajateltava järjellä, vaikka kuinka sattuu.
Musta tuntuu, että sulla on nyt vähän sama tilanne. Sulla on voimakkaita tunteita ja vaikka epäröit ja ehkä hälytyskellosi soivat, et silti haluaisi luopua miehestä.
Neuvoisin sua nyt miettimään tilannetta, ota oikeasti askel taakse ja kerro miehelle tunteistasi. Hän ymmärtää ja kuuntelee sua, jos hän on tasapainoinen ja valmis kestävään parisuhteeseen. Älä hätiköi äläkä etene liian nopeasti.
Kuulostat myös vähän siltä, että takerrut helposti ja olet epävarma, kärsitkö läheisriippuvuudesta? En kysy tätä pahalla.
Mä en oikein ole perillä tuosta läheisriippuvuudesta. Jos se tarkoittaa sitä, että takerrun ja tukeudun toiseen ihmiseen, niin kyllä, uskon olevani. En koe oloani oikein miksikään ilman kumppania. Tarkoittaako tämä sitä että pitäisi hakea ammattiapua vai onko tällainen ihminen "normaali" mutta vain oma persoonansa?
P.s. en tietenkään loukkaantunut kysymyksestäsi, on hyvä että asioita yritetään selvittää vaikka ne ikäviltä tuntuisikin.
Ap
"Läheisriippuvuus
Läheisriippuvuus (sanatarkka käännös englannista on kanssariippuvuus) on läheisen ihmisen riippuvuuden (tyypillisesti päihderiippuvuus) aiheuttamaa häiriökäyttäytymistä [1][2]. Läheisriippuvainen vähättelee omia tarpeitaan ja pyrkii huolehtimaan muista ihmisistä. Toimintamalli syntyy tyypillisesti lapsena vanhemman alkoholin väärinkäytön seurauksena: Lapsi joutuu ottamaan vastuuta vanhemmastaan ja joutuu siksi torjumaan omat tarpeensa. [3][4]
Läheisriippuvuus voi altistaa ihmisen hyväksikäytölle niin ihmissuhteissa kuin työelämässäkin. Läheisriippuvaisella saattaa olla esimerkiksi päihderiippuvainen puoliso. Muun muassa Al-Anon-ryhmä pyrkii auttamaan läheisriippuvuudesta kärsiviä.
Läheisriippuvuudesta puhuttiin alun perin alkoholistien lasten ja puolisoiden ongelmana, mutta se on osoittautunut huomattavasti laajemmaksi ilmiöksi.[5][6]
Suomenkielinen käännös englanninkielen sanalle codependency on aiheuttanut huomattavan paljon väärinkäsityksiä. Läheisriippuvaisuus ei varsinaisesti tarkoita riippuvuutta läheisestä ihmisestä, päinvastoin kuin käännöstermi antaa ymmärtää. Sellainen sairaalloinen takertuminen toiseen ihmiseen, jossa takertuva henkilö kokee ettei tule toimeen ilman toista, ei ole läheisriippuvaisuutta. Oireet ovat vastakkaisia: Takertuja asettaa omat tarpeensa etusijalle, päinvastoin kuin läheisriippuvainen. Lapsi tai aikuinen joka kaipaa normaalia enemmän hoivaa ja huolenpitoa ei siis ole läheisriippuvainen. Kuitenkin läheisriippuvaisuuden yksi oireista on kontrollin tarve [7][8] ja siksi läheisriippuvainen usein takertuu sillä tavalla toiseen ihmiseen, että läheisriippuvainen tarjoaa apua ja huolenpitoa toiselle liikaa. Esimerkiksi äidin kyvyttömyys irtautua ainoasta pojastaan ja liiallinen sotkeutuminen pojan parisuhteeseen ja perhe-elämään saattaa johtua läheisriippuvaisuudesta."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ottaa päähän ihmiset, jotka ei uskalla nauttia mistään, vaan stressaavat jo sitä koska tämä loppuu. J.u.m.a.l.a.u.t.a. monet ystäväni ovat tälläisia. Milloin pelkäävät että lapsi tulee kipeäksi kun ei hetkeen ole ollut ja milloin he valittavat että jos työt loppuu tai mies jättää. En jaksa näitä ihmisiä. N39
Tiedän ja arvaa vain kärsinkö itsekin tästä, että stressaan mahdollisia ikäviä asioita etukäteen.
Ap
Varmasti kärsit. Nyt on aika tehdä tuolle asialle jotakin.
Ap, kokemuksesta voin kertoa, että ymmärrän sua ja että ei kuulosta hyvältä.
Mun ex teki vähän samanlaista, aluksi oli todella kiinni minussa, joka tuntui vähän oudolta mutta tietenkin ihastuneena hyvältä. Kuitenkin, mies käyttäytyi vähän oudosti ajoittain, saattoi perua tapaamisiamme ja olikin kännissä. Silloin jo ymmärsin, että ei tästä tule mitään. Mulla oli jatkuva epävarmuuden tunne ja sellainen olo, että en voi luottaa häneen. Sanoi kaikkea ihanaa ja varmasti tarkoittikin sanojaan, mutta teot olivat silti ristiriidassa kaiken kanssa.
Myöhemmin ymmärsin, kuinka paljon miehellä oli ongelmia. Alkoholiriippuvuus, häpeä siitä, käsittelemättömät traumat, itsetunto-ongelmat ja häpe omasta itsestään. Rakastimme toisiamme aidosti, mutta onnelliseen ja hyvään parisuhteeseen vaaditaan muutakin, kuin pelkkä rakkaus.
Puolitoista vuotta jaksoin, sitten oli vaan pakko irtaantua. Erosta on puoli vuotta aikaa, ja mies ikävöi mua ja mä häntä kaikesta huolimatta. Mutta joskus tunteita on pakko toppuutella ja ajateltava järjellä, vaikka kuinka sattuu.
Musta tuntuu, että sulla on nyt vähän sama tilanne. Sulla on voimakkaita tunteita ja vaikka epäröit ja ehkä hälytyskellosi soivat, et silti haluaisi luopua miehestä.
Neuvoisin sua nyt miettimään tilannetta, ota oikeasti askel taakse ja kerro miehelle tunteistasi. Hän ymmärtää ja kuuntelee sua, jos hän on tasapainoinen ja valmis kestävään parisuhteeseen. Älä hätiköi äläkä etene liian nopeasti.
Kuulostat myös vähän siltä, että takerrut helposti ja olet epävarma, kärsitkö läheisriippuvuudesta? En kysy tätä pahalla.