Lue keskustelun säännöt.
4-vuotiaan vaikea elämä
01.08.2019 |
Pakko vuodattaa johonkin ja kiinnostaisi muiden 4-vuotiaiden arki. Oma siis ei kuuntele yhtään mitään. Kaikesta saa monta kertaa sanoa, lopulta jo ääntä korottaen ja sitten fyysisesti estäen. Tilanteet on kaikkea veljen satuttamisesta, potkulaudalla sisällä ajamiseen, tavaroiden heittelyyn ja ulkona karkuun juoksemiseen.
On aiemmin jonkinlaisia uhmia ollut, mutta aina olen saanut kuitenkin yhteyden ja ollaan pystytty keskustelemaan asiat läpi. Lapsi on myös pystynyt kertomaan syitä, miksi on mitenkin toiminut ja ollaan yhdessä mietitty, miten seuraavan kerran voisi toimia. Eihän ne ratkaisut tietenkään koskaan ole heti lähteneet toimimaan, mutta kuitenkin ollaan kumpikin saatu itsemme kuulluuksi. Nyt hän ei kuuntele yhtään mitään, keskustelut on mun yksinpuhelua ja on ihan hiljaa jos yritän kysyä syitä hölmöön toimintaan. Tai saattaa vastata "koska mä halusin".
Oma reagointinikin on mennyt sellaiseksi, mistä en yhtään pidä. Uhkailen (ja toteutankin ne uhkaukset) sekä korotan ääntäni ja ihan huudankin liian usein. Rajoja meillä on, ei kuitenkaan mitään tarpeettomia eikä ihan tiukkiksia olla. Noista meidän rajoista ei kuitenkaan luisteta koskaan. Päivisin kehun paljon hyvistä asioista, sanon kuinka rakastan ja hellitellään paljon. Tuntuu kuitenkin että päivät on enemmän kaikkea negatiivista kuin positiivista. Tämä tilanne on mennyt tällaiseksi oikeastaan nyt meidän pitkän (8 viikon) kesäloman aikana. Ollaan ulkoiltu paljon, ja muutenkin oltu paljon menossa eli ei pitäisi tylsistymisestä olla kiinni. Ollaan myös yritetty rauhoittua kotiin välillä, mutta aina se vain pahentaa tuota käytöstä. Onneksi päiväkoti alkaa maanantaina, toivottavasti se auttaa. Luultavasti kyllä vain pahentaa.
En oikein tiedä mitä tällä aloituksella hain. Ehkä haluan kuulla, että on normaalia. Tai jotain konkreettisia vinkkejä, mitä voisin tehdä toisin.
Kommentit (2)
Vierailija kirjoitti:
4-vuotiaan kanssa voisi jo kokeilla sellaista, että yhdessä neuvotellaan perheen sääntöjä ja kirjoitetaan ne seinälle. Siis tietysti väkivalta yms. ovat sellaisia asioita, jotka aikuinen sanelee, mutta lasta voi osallistaa sääntöjen tekemiseen ja myös opettaa neuvottelemaan asioista. On nimittäin sen ikäinen, että ymmärtää jo syy-seuraussuhteen paremmin ja myös janoaa itsenäisyyttä.
Miten hoidatte väkivaltatilanteet? Aika usein se menee siihen, että sisarukset erotetaan toisistaan ja toista lohdutetaan ja toista torutaan. Tällöin tilanne jää ns. kesken sen lyöjän osalta. Mahdollisuuksien mukaan sisarukset pidetään siinä tilanteessa yhdessä, tietysti lohdutetaan satutettua, mutta tilanteessa pitäisi käydä läpi millainen kosketus on sallittua ja hyvää kosketusta, esim. silitys, olan taputus jne. Toki on tärkeää kertoa miten ei saa tehdä, mutta olisi hyvä jos tilanteesta jäisi se positiivinen kosketus päällimmäisenä mieleen. Lasta voi pyytää kättelemään, silittämään, mikä ikinä toimii heille molemmille ja kehutaan kovasti, että katsopa kun osaat noin kauniisti koskea, eikö tulekin teille molemmille hyvä olo kun kosketatkin ihanasti. Joidenkin mielestä hölmöä, mutta tosiasiassa lapsi todella oppii "behavioristisesti" toisen koskemiseen liittyviä asioita kehumalla ja kädestä pitäen opettamalla. Yleensäkin normaalin lapsen kohdalla tehokkain tapa oppia on kehun kautta oppiminen, ja tämähän on meille Suomessa ollut pitkään kauhistus. Kehuminen ei tarkoita sitä ettei rajoja ole tai ei kielletä ja jopa rangaista tarvittaessa. Kehut kun lapsi toimii oikein, ja väärin tehdessä päätät tilanteen hoitamisen pääsääntöisesti niin että lopuksi harjoitellaan se oikein toimiminen ja kehutaan kun onnistuu.
Jos lohduttaa, niin useinhan se 4v uhma on voimakas, jos 2-3v uhma on ollut hieman helpompi. Jossain vaiheessa jokainen lapsi testaa ne rajat kunnolla ja harjoittelee itsenäistä päätöksen tekoa ja tahtomista. Kuka uhmaa voimakkaammin ja kuka vähän näkymättömämmin, mutta kyllä se kaikilla on edessä.
Jos on mitään merkitystä, niin 15v lto:na olen ollut. En todellakaan tiedä taikatemppuja lapsille ja osaa hoitaa lapsia heidän vanhempia paremmin. Sanoisinkin että itse lapsesi tunnet parhaiten, mutta tässä oli nyt muutamia juttuja, jotka ovat toimineet useimmille lapsille päiväkotiympäristössä. Tsemppiä! Kyllä se helpottaa!
Kiitos viestistä!
Väkivaltatilanteet yleensä hoidetaankin juuri noin, ollaan yhdessä ja pikkuveljeä pidän sylissä. Yritän kertoa, että pikkuveljeä sattui, on surullinen ja harmittaa. Torun kyllä myös isoveljeä sanomalla, että oli hölmösti tehty ja ei saa satuttaa. Ehkä voisi lakata korostamasta sitä. On aika fyysinen lapsi ja halailee, pusuttelee ja silitteleekin koko ajan meitä. Yleensä sitten noissa väkivaltatilanteissa lopulta ihan spontaanisti halaa ja pyytää anteeksi. Tietää kyllä mitkä on sallittuja kosketuskeinoja, mutta noihin satuttamistilanteisiin en ole tajunnut ottaa niitä mukaan. Voisihan sitä yrittää ihan johdonmukaisesti itsekin ehdottaa.
Sääntöjen pohtiminen ja kirjoittaminen voisi myös olla hyvä idea. Taidan heti tänään alkaa sitä toteuttamaan.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
4-vuotiaan kanssa voisi jo kokeilla sellaista, että yhdessä neuvotellaan perheen sääntöjä ja kirjoitetaan ne seinälle. Siis tietysti väkivalta yms. ovat sellaisia asioita, jotka aikuinen sanelee, mutta lasta voi osallistaa sääntöjen tekemiseen ja myös opettaa neuvottelemaan asioista. On nimittäin sen ikäinen, että ymmärtää jo syy-seuraussuhteen paremmin ja myös janoaa itsenäisyyttä.
Miten hoidatte väkivaltatilanteet? Aika usein se menee siihen, että sisarukset erotetaan toisistaan ja toista lohdutetaan ja toista torutaan. Tällöin tilanne jää ns. kesken sen lyöjän osalta. Mahdollisuuksien mukaan sisarukset pidetään siinä tilanteessa yhdessä, tietysti lohdutetaan satutettua, mutta tilanteessa pitäisi käydä läpi millainen kosketus on sallittua ja hyvää kosketusta, esim. silitys, olan taputus jne. Toki on tärkeää kertoa miten ei saa tehdä, mutta olisi hyvä jos tilanteesta jäisi se positiivinen kosketus päällimmäisenä mieleen. Lasta voi pyytää kättelemään, silittämään, mikä ikinä toimii heille molemmille ja kehutaan kovasti, että katsopa kun osaat noin kauniisti koskea, eikö tulekin teille molemmille hyvä olo kun kosketatkin ihanasti. Joidenkin mielestä hölmöä, mutta tosiasiassa lapsi todella oppii "behavioristisesti" toisen koskemiseen liittyviä asioita kehumalla ja kädestä pitäen opettamalla. Yleensäkin normaalin lapsen kohdalla tehokkain tapa oppia on kehun kautta oppiminen, ja tämähän on meille Suomessa ollut pitkään kauhistus. Kehuminen ei tarkoita sitä ettei rajoja ole tai ei kielletä ja jopa rangaista tarvittaessa. Kehut kun lapsi toimii oikein, ja väärin tehdessä päätät tilanteen hoitamisen pääsääntöisesti niin että lopuksi harjoitellaan se oikein toimiminen ja kehutaan kun onnistuu.
Jos lohduttaa, niin useinhan se 4v uhma on voimakas, jos 2-3v uhma on ollut hieman helpompi. Jossain vaiheessa jokainen lapsi testaa ne rajat kunnolla ja harjoittelee itsenäistä päätöksen tekoa ja tahtomista. Kuka uhmaa voimakkaammin ja kuka vähän näkymättömämmin, mutta kyllä se kaikilla on edessä.
Jos on mitään merkitystä, niin 15v lto:na olen ollut. En todellakaan tiedä taikatemppuja lapsille ja osaa hoitaa lapsia heidän vanhempia paremmin. Sanoisinkin että itse lapsesi tunnet parhaiten, mutta tässä oli nyt muutamia juttuja, jotka ovat toimineet useimmille lapsille päiväkotiympäristössä. Tsemppiä! Kyllä se helpottaa!