Missä menee huumorin ja ilkeilyn raja?

Vierailija kirjoitti:

Ilkeily ei koskaan ole huumoria. Joka ei tätä tajua on huumorintajuton.

Se joka sanoo, älä leikistä suutu on yleensä ylittänyt rajan.

Ne ketä noin joutuvat sanomaan, heillä ei ole tilannetajua. Sama huumori voi olla toisen suusta hauska ja toisen suusta loukkaus. Pitää olla herkkä sille mitä toiselle voi sanoa. Itse varovasti haen tuota rajaa ja kun se löytyy, niin vähän pakkia. Tutuille voi puhua pahempaa huumoria kuin ventovieraille. Tuttua en ehkä pystyisi edes millään heitolla loukkaamaan, koska he tietävät että en sano kenellekkäön pahasti jos ei ole aihetta.

Yleensä suoraan henkilökohtaisuuksiin menevillä,  jossain seurassa  esitetyillä ns. paskavitseillä ja sikailupuheilla &-repliikeillä, joilla on vain tarkoitus ivata, nolata, solvata tai häväistä jotakuta (usein ehkä jopa siihen seurueeseen kuuluvaa )ihmistä  ei ole mitään oikean, kaikkia tasapuolisesti viihdyttävän huumorin arvoa.

Mielestäni ehkä alinta tasoa siinä edustaa se, kun naurun aiheena on ainoastaan ja vain jonkun tietyn  ( sen  seurueen jäsenten ja kuulijoiden  tunteman) ihmisen  fyysinen ulkomuoto, ja -näkö. 

Seurallinen ilmiö kirjoitti:

Yleensä suoraan henkilökohtaisuuksiin menevillä,  jossain seurassa  esitetyillä ns. paskavitseillä ja sikailupuheilla &-repliikeillä, joilla on vain tarkoitus ivata, nolata, solvata tai häväistä jotakuta (usein ehkä jopa siihen seurueeseen kuuluvaa )ihmistä  ei ole mitään oikean, kaikkia tasapuolisesti viihdyttävän huumorin arvoa.

Mielestäni ehkä alinta tasoa siinä edustaa se, kun naurun aiheena on ainoastaan ja vain jonkun tietyn  ( sen  seurueen jäsenten ja kuulijoiden  tunteman) ihmisen  fyysinen ulkomuoto, ja -näkö. 

Takaa päin puhuminen on ilkeilyä. Mutta entä kun jokin ominaisuus on, jolle vitsaillaan päin näköä, koska henkilö itsekkin tekee asiasta huumoria? Silti voi joskus mennä yli. Itse sanon suoraan jos kettuilu menee liiallisuuksiin.

Seurallinen ilmiö kirjoitti:

Yleensä suoraan henkilökohtaisuuksiin menevillä,  jossain seurassa  esitetyillä ns. paskavitseillä ja sikailupuheilla &-repliikeillä, joilla on vain tarkoitus ivata, nolata, solvata tai häväistä jotakuta (usein ehkä jopa siihen seurueeseen kuuluvaa )ihmistä  ei ole mitään oikean, kaikkia tasapuolisesti viihdyttävän huumorin arvoa.

Mielestäni ehkä alinta tasoa siinä edustaa se, kun naurun aiheena on ainoastaan ja vain jonkun tietyn  ( sen  seurueen jäsenten ja kuulijoiden  tunteman) ihmisen  fyysinen ulkomuoto, ja -näkö. 

Ei välttämättä, esimerkiksi minua saa solvata, kestän ja ymmärrän mikä on huumoria ja mikä ei. Nauran itselleni kyllä todella usein.

Vierailija kirjoitti:

Seurallinen ilmiö kirjoitti:

Yleensä suoraan henkilökohtaisuuksiin menevillä,  jossain seurassa  esitetyillä ns. paskavitseillä ja sikailupuheilla &-repliikeillä, joilla on vain tarkoitus ivata, nolata, solvata tai häväistä jotakuta (usein ehkä jopa siihen seurueeseen kuuluvaa )ihmistä  ei ole mitään oikean, kaikkia tasapuolisesti viihdyttävän huumorin arvoa.

Mielestäni ehkä alinta tasoa siinä edustaa se, kun naurun aiheena on ainoastaan ja vain jonkun tietyn  ( sen  seurueen jäsenten ja kuulijoiden  tunteman) ihmisen  fyysinen ulkomuoto, ja -näkö. 

Ei välttämättä, esimerkiksi minua saa solvata, kestän ja ymmärrän mikä on huumoria ja mikä ei. Nauran itselleni kyllä todella usein.

Itselle nauraminen onkin, ihan tunnustetusti, sitä suurta elämänviisauden huumoria, mutta vain siinä tapauksessa että se tosiaan on siitä ihmisestä itsestään lähtöisin ja toimii hänen omasta tahdostaan ja täysin hänen omilla ehdoillaan..

Sen sijaan törkeyksien laukominen päin muiden naamaa ja kehottaminen sitten  'itsehuumoriin'

( yleensä kuitenkaan panematta siinä silloin samalla mitalla  itseään mitenkään 'likoon', eli naurattamatta sitä toista niillä omilla 'naurettavilla piirteillään')

jsa tällä kehotuksella ikäänkuin oikeutetusti mitaten  toisen 'itsehuumorin' määrää (...tai siis yleensä) sen edellytetyn näkemyksen puutetta siinä tilanteessa, on kylläkin vain aika epäreilua ja toispuoleista.  

Selvien ja suorien henkilökohtaisten v..tuilujen kestämisellä ja sillä miten tämä henkilö esim. itsekseen tai jossain muussa (paremmassa) seurassa kykenee myös itsehuumoriin, ei mielestäni nimittäin asioina ole juurikaan mitään tekemistä, tai edes jaettavaa keskenään.

Muistakaapas nyt se, että kaikilla on omanlaisensa huumori. Meidän entisessä kaveriporukassamme naurettiin vuoronperään milloin kenenkin kustannuksella, ja ulkopuolisista se meidän huumorimme kuulosti varmaan aika kamalalta. Meillä oli kuitenkin hauskaa.