Minulle ei ole paikkaa maailmassa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanki lapsia. Kelpaisit heille.

Toivottavasti kukaan ei hanki jälkikasvua kelvatakseen. Ikinä.

Taitaisi ihmisiä olla vähän jos vaimo ei suostuisi tekemään lapsia kun mies vaikka pyytää. Moni tekee lapsia kelvatakseen siipalleenkin.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelet liikaa. Suurin osa ihmisistä taitaa vain elää elämäänsä miettimättä, mikä heidän paikkansa maailmassa on. 

Tämä. Monet meistä myös ollaan sellaisia, ettei oikein muille ihmisille kelvata, mutta ei siitä tarvitse tehdä isoa numeroa. Opetellaan sitten vaan elämään itsekseen, ilman niitä muita. Itse olin koulussa kiusattu 1. luokalta asti ja joka paikassa minua vieroksutaan aikuisenakin, mutta ei se minua häiritse, olen oppinut elämään ihan tyytyväisenä yksin ja ilman muiden seuraa tai hyväksyntää.

Netistä löytyy paikkoja. Mol.fi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikset kelpaa? Mitä sinussa on sellaista joka tekee sinusta niin luotaantyöntävän ettet kelpaa kenellekään?

En todellakaan tiedä, tuskin ihmettelisin sitä täällä jos tietäisin. Ulkomuoto ei tietenkään vastaa lähimainkaan ideaalia, mutta harvemmalla se vastaa - tuskin syy on yksistään siinä. En myöskään hakeudu pinnallisiin ihmissuhteisiin jossa habituksella on voimakas merkitys. Mutta jokin minussa on kuin kirottua. Se aivan kuin vapauttaa toisessa demonin - putakutuakseen ja kohdistuakseen minuun. Ja jos ei näin brutaalisti, niin ainakin hienovaraisemmin kontekstiin sopimattomasti.

Hyväksytkö itse itsesi? Kaikkine puolineen?

Tietysti - onko edes muita mahdollisuuksia? Tämä on minusta manifestoitunut totuus maailmaan. Se on vain muille sietämätön. Kivuliasta, satuttavaa ja kuolettavaa.

Hyvä. Joskus ihminen vihaa tai häpeää itseään ja se vaikuttaa ympäristöönkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikset kelpaa? Mitä sinussa on sellaista joka tekee sinusta niin luotaantyöntävän ettet kelpaa kenellekään?

En todellakaan tiedä, tuskin ihmettelisin sitä täällä jos tietäisin. Ulkomuoto ei tietenkään vastaa lähimainkaan ideaalia, mutta harvemmalla se vastaa - tuskin syy on yksistään siinä. En myöskään hakeudu pinnallisiin ihmissuhteisiin jossa habituksella on voimakas merkitys. Mutta jokin minussa on kuin kirottua. Se aivan kuin vapauttaa toisessa demonin - putakutuakseen ja kohdistuakseen minuun. Ja jos ei näin brutaalisti, niin ainakin hienovaraisemmin kontekstiin sopimattomasti.

Hyväksytkö itse itsesi? Kaikkine puolineen?

Tietysti - onko edes muita mahdollisuuksia? Tämä on minusta manifestoitunut totuus maailmaan. Se on vain muille sietämätön. Kivuliasta, satuttavaa ja kuolettavaa.

Hyvä. Joskus ihminen vihaa tai häpeää itseään ja se vaikuttaa ympäristöönkin.

Sivusta: selventäisitkö vähän? Tarkoitatko kommentillasi, että itseviha ja -häpeä jotenkin heijasteena oikeuttaa/aiheuttaa ympäristön ikävän käytöksen?

Ihme vtun lässytystä taas, ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikset kelpaa? Mitä sinussa on sellaista joka tekee sinusta niin luotaantyöntävän ettet kelpaa kenellekään?

En todellakaan tiedä, tuskin ihmettelisin sitä täällä jos tietäisin. Ulkomuoto ei tietenkään vastaa lähimainkaan ideaalia, mutta harvemmalla se vastaa - tuskin syy on yksistään siinä. En myöskään hakeudu pinnallisiin ihmissuhteisiin jossa habituksella on voimakas merkitys. Mutta jokin minussa on kuin kirottua. Se aivan kuin vapauttaa toisessa demonin - putakutuakseen ja kohdistuakseen minuun. Ja jos ei näin brutaalisti, niin ainakin hienovaraisemmin kontekstiin sopimattomasti.

Hyväksytkö itse itsesi? Kaikkine puolineen?

Tietysti - onko edes muita mahdollisuuksia? Tämä on minusta manifestoitunut totuus maailmaan. Se on vain muille sietämätön. Kivuliasta, satuttavaa ja kuolettavaa.

Hyvä. Joskus ihminen vihaa tai häpeää itseään ja se vaikuttaa ympäristöönkin.

Sivusta: selventäisitkö vähän? Tarkoitatko kommentillasi, että itseviha ja -häpeä jotenkin heijasteena oikeuttaa/aiheuttaa ympäristön ikävän käytöksen?

Ei se toki oikeuta mutta voi aiheuttaa. Ihmiset arjessaan reagoi aika lailla vaistomaisesti eivätkä koko ajan mieti mikä olisi oikein. Ja monen vaistomainen reaktio "omituiseen" ihmiseen on välttely ja vieroksunta. Omituisena voidaan pitää esim. häpeän aiheuttamia eleitä ja ilmeitä.

Vierailija kirjoitti:

Ihme vtun lässytystä taas, ap.

Vaasan kiusaajat isikivät?

Jos kohtelet itseäsi huonosti, mitä näköjään teet, niin se antaa ulkopuolisille singaalin kohdella sinua samoin.

Vierailija kirjoitti:

Jos kohtelet itseäsi huonosti, mitä näköjään teet, niin se antaa ulkopuolisille singaalin kohdella sinua samoin.

En kohtele itseäni millään muotoa huonosti. Olen jopa hankkiutunut terapiaan ihan vaan selvittääkseni ongelmiani. Mutta en myöskään syyllistä ympäristöäni, vaan haluan selvittää totuuden. Tällä hetkellä se on tällainen.

Mistä ihmeestä saa fiiliksen että kohtelisin itseäni huonosti?

Erikoista. Tässä yhdistyy kovastikin analyyttinen itsereflektio jonkinlaiseen henkisyyteen. Oletko ap hengellinen, jonkin polun seuraaja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kohtelet itseäsi huonosti, mitä näköjään teet, niin se antaa ulkopuolisille singaalin kohdella sinua samoin.

En kohtele itseäni millään muotoa huonosti. Olen jopa hankkiutunut terapiaan ihan vaan selvittääkseni ongelmiani. Mutta en myöskään syyllistä ympäristöäni, vaan haluan selvittää totuuden. Tällä hetkellä se on tällainen.

Mistä ihmeestä saa fiiliksen että kohtelisin itseäni huonosti?

Hyvä ette syylistä ympäristöä. Oletko huomannut että teet kaikkiin sellaisen vastakysymyksen mikä vesittää kaikki yritykset auttaa sinua? Jos käyttäydyt näin myös muiden kanssa, niin en ihmettele noita demoneja.

Vierailija kirjoitti:

Mikset kelpaa? Mitä sinussa on sellaista joka tekee sinusta niin luotaantyöntävän ettet kelpaa kenellekään?

Todennäköisesti liian hyvä ihminen joka on kohdannut paljon absurdia pahaa jota edes terapeutit evät käsitä. Liian hyvä ei saa olla. Pitää olla jotakin korjattavaa. Jos ei ole aletaan hylkiä, jotta tuo ihminen tuntee itsensä vääränlaiseksi...

Samoin kuin lapsilla, aikuisillekin riittää se yksi ainoa ihminen jonka ymmärrys, tuki ja turva voi pelastaa. Kannattaa etsiä apua muualta kuin terapeutilta joka ei ole aidosti sinua varten.

Vierailija kirjoitti:

Tuttu tunne. Henkilökohtaisesti olen kohdannut ”tuhoutumisen”, kun itseään valaistuneeksi väittänyt henkilö ignoorasi minut täysin. Ihan ihmisyyteni.

Olen vuosia miettinyt, onko tämä todella merkki siitä, että minä _ihmisenä_ olen täysin epäkelpo - myös jumalalle.

Ap, olet arvokas ja rakastettava ihminen. Tuosta kokemuksestasi: jos väittää itseään valaistuneeksi, ei varmasti sitä ole!! Oikeasti valaistunut henkilö on todella nöyrä eikä tuo itseään esiin. Eikä aseta muita ihmisiä eri kategorioihin, jopa mitätöiden jonkun.

Mieti tätä!! Jumalalle kaikki ovat yhtä rakkaita, ja erityistä lempeyttä Hän tuntee syrjittyjä, hylättyjä ja kiusattuja kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme vtun lässytystä taas, ap.

Vaasan kiusaajat isikivät?

Mitkä nämä Vaasan kiusaajat oikein ovat muutama on yrittänyt tännekin ottaa heistä yhteyttä. Outoa. Joku noitapiiri?

Vierailija kirjoitti:

Mikä on inkarnaation tarkoitus, jos oma persoonallisuus ja habitus on muille täysin vieras ja vastenmielinen? Muutos ei enää näillä vuosilla ole mahdollinen, eikä edes järkevä, mutta onko ainoa vaihtoehto täydellinen erakoituminen ettei menettäisi itsekunnioituksensa rippeitäkin?

Luulen että moni henkisen tien kulkija voisi pitää tuollaista kehityskulkua toivottavanakin siinä mielessä, että heistä kärsimyksen juuri on väärä samaistuminen egoon, eli siihen persoonallisuuteen ja kehoon. Sinä tavallaan olet siitä jo askeleen irti, kiun voit ikään kuin ulkopuolelta katsella sitä ja sanoa että et tunne sitä omaksesi. Toisaalta olet siinä vielä sen verran kiinni että et pysty antamaan sen vaan olla mitä on, koska SINÄ ET OLE SE joten sillä ei ole niin väliä. 

Muutos sinänsä on mahdollinen niin kauan kuin on elämää. Erakoituminenkin on mahdollista eikä aina edes huono ratkaisu, ainakaan tilapäisenä. Siinä ainakin katkeaa pakosti riippuvuudet siihen, mitä muut ihmiset sinusta ajattelee.

Täällä yksi erakoitunut, jolla samoja kokemuksia. Oma minuus ja henkisyys voivat lujittua, kun pääsee eroon negatiivisista ihmiskontakteista. Tosin valaistumista edesauttaa haastavat, hankalat tilanteet ja elämän ns. vastoinkäymiset, eli onnellisuuden tunteen rikkovat kokemukset. Siksi erakoksi on hyvä alkaa vasta kun tuntuu, että mitta on täysi. Jos asiat sitten etenevät suotuisasti, erakkomajasta voi ilmestyä seesteinen, kehittynyt sielu, joka ei enää etsi ja kaipaa kenenkään hyväksyntää itselleen ja olemassaololleen. Rakkaus ylittää kaiken olevan.

Itse terapiassa käyvänä kuulostaa, että terapiassa on löytynyt kipukohtia. Toki tunnut ne muutenkin tuntevan. Niiden perinpohjainen läpikäynti voi vapauttaa. Hitaasti ja kivuliaasti. Voimia, jaksamista, itsesi rakastamista!

Samalta se on minustakin tuntunut. Tulee aina kysymys mieleen, että onko minulla mitään tarkoitustakaan. Ehkä on, ehkä ei, paha mennä varmuudella sanomaan kun on kuitenkin suht nuori vielä. Niin kauan kuin minulla ei ole paikkaa tai tarkoitusta tässä maailmassa, niin itsekkäästi menen oma nokka edellä ja teen niitä juttuja joista nautin. Miksi helvetissä enää antaisin jonkun "oman paikan" puutteen masentaa? Teen niitä juttuja joista itse nautin, olkoon se nyt se minun paikkani sitten vaikka väliaikaisesti josko sitten joskus jollain mystisellä tapaa minullekin joku hyväksyttävä paikka löytyy. Epäilen kyllä vahvasti. Jostain syystä olen vain sellainen ihminen jota ei oikein koskaan ole hyväksytty tähän maailmaan, enkä muutenkaan ole ollut monienkaan mielestä edes tutustumisen arvoinen ihminen. Ehkä silloin on tosiaan hyvä vain keskittyä itseensä.

Terveisin Naispelko26

Olet eri kuin kukaan muu.

Mitä väliä jonkun muun sanoilla?

Jos kykenet tuntemaan myötätuntoa, et ole tuhoutunut.

Tunteiden käsittelyssä on keskeistä että osaat sanoittaa tunteitasi. Esim lukemalla löydät sanoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu tunne. Henkilökohtaisesti olen kohdannut ”tuhoutumisen”, kun itseään valaistuneeksi väittänyt henkilö ignoorasi minut täysin. Ihan ihmisyyteni.

Olen vuosia miettinyt, onko tämä todella merkki siitä, että minä _ihmisenä_ olen täysin epäkelpo - myös jumalalle.

Ap, olet arvokas ja rakastettava ihminen. Tuosta kokemuksestasi: jos väittää itseään valaistuneeksi, ei varmasti sitä ole!! Oikeasti valaistunut henkilö on todella nöyrä eikä tuo itseään esiin. Eikä aseta muita ihmisiä eri kategorioihin, jopa mitätöiden jonkun.

Mieti tätä!! Jumalalle kaikki ovat yhtä rakkaita, ja erityistä lempeyttä Hän tuntee syrjittyjä, hylättyjä ja kiusattuja kohtaan. <3

Minä en ole mikään määrittämään toisen valaistumiskokemusta tai pyyteetöntä rakkautta; jos joku kertoo minulle tällaiset omaavansa, niin lähtökohtaisesti olen iloinen hänen puolestaan ja uskon. Tapahtuma, joka horjutti minua vahvasti, oli juurikin tämän ihmisen _tieto_traumastani - ja täten sen uusiminen _tiedostaen_ julmaakin julmemmalla tavalla, toistamalla. En pelkästään tuntenut tuhoutumisen tunnetta, vaan myös syvää inhoa ihmisyyttä kohtaa. Samoin jo alussa mainitsemaani kauhua siitä, että jopa ”jumala” haluaa minun tuntevan mitättömyyteni ja paikattomuuteni valittujensa kautta.

Ja joku tuolla kyseli vakaumustani: ei ole ”polkua”, on vain etsintä.