Lue keskustelun säännöt.
Mitä pahoinpidellyistä lapsista tulee aikuisena?
26.07.2019 |
Siis esim. Eerikan tapaan sairaalla tavalla kidutetuista, todella traumaattisia asioita kohdanneista? Voiko sellaisesta selvitä normaaliin elämään?
Itse tunnen yhden, ikäiseni pojan, jota isäpuoli pahoinpiteli todella rajusti ja koulussa kiusattiin todella pahasti. Oli veljeni kaveri kuitenkin. Nykyään on omissa maailmoissaan, työkyvytön ja täysin syrjäytynyt. En tiedä mikä diagnoosi hänellä on. Käykö aina näin?
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ei KAIKKI traumatisoidu toimintakyvyttömäksi vaan osa jaksaa taistella. Mutta sitä en väitä etteikö traumavauriota minullakin olisi.
Tämä juuri. Miksi edes antaa apua vaikean lapsuuden omaaville jos ennuste on toivoton?
Oma tausta on karmea. Mutta tässä olen: omistan pari asuntoa, on tasapainoinen parisuhde, työ vei vahingossa nuorten pariin ja elämä soljuu kuin kellä tahansa muullakin.
Monia varmasti arveluttaa, että traumatisoitunut toimii myöhemmin ihmissuhdetyössä. Minua kysyttiin tähän työhön (ilman, että taustaani tiedettiin, koska en tietenkään sitä huutele ympäriinsä) ja työ on sopinut minulle kuin nenä päähän. Minä tykkään, nuoret tykkäävät. Ehkä ainoastaan joskus työ käy raskaaksi, kun ilmeisesti kai minulle on helppo puhua vaikeistakin asioista. Voi johtua tausta, voi olla johtumatta. Kai siinä on, etten kauhistu tai mene tolaltani, vaan pystyn kuuntelemaan ja auttamaan ratkaisujen löytämisessä.
Ikävää on se suhtautuminen, että ihminen on menetetty jos lapsuus on vaikea.
Aina on toivoa, aina. Yksi elämä meillä jokaisella vain on.
Asiat eivät ole juuri koskaan mustavalkoisia. Aina on muitakin vaihtoehtoja kuin joko selviytyä vaikeuksista voittajana tai tuhoutua niiden takia täysin. Voimavarat vaihtelevat, jolloin suhde menneisyyteen voi eri aikoina olla erilainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole kokenut läheskään niin vakavaa pahoinpitelya kuin esim. Eerika, mutta fyysistä kurittamista ja henkistä väkivaltaa eli vähättelyä, haukkumista jne. Ja minusta tuli ainakin toistaiseksi työkyvytön mt-ongelmainen, huonoitsetuntoinen, arka ja estynyt. Pelkään ihmisiä, etenkin miehiä.
Et todellakaan, et nimittäin olisi siinä tapauksessa täällä kirjoittelemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kokenut läheskään niin vakavaa pahoinpitelya kuin esim. Eerika, mutta fyysistä kurittamista ja henkistä väkivaltaa eli vähättelyä, haukkumista jne. Ja minusta tuli ainakin toistaiseksi työkyvytön mt-ongelmainen, huonoitsetuntoinen, arka ja estynyt. Pelkään ihmisiä, etenkin miehiä.
Et todellakaan, et nimittäin olisi siinä tapauksessa täällä kirjoittelemassa.
Mikä oli tämän kommentin pointtina?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kokenut läheskään niin vakavaa pahoinpitelya kuin esim. Eerika, mutta fyysistä kurittamista ja henkistä väkivaltaa eli vähättelyä, haukkumista jne. Ja minusta tuli ainakin toistaiseksi työkyvytön mt-ongelmainen, huonoitsetuntoinen, arka ja estynyt. Pelkään ihmisiä, etenkin miehiä.
Et todellakaan, et nimittäin olisi siinä tapauksessa täällä kirjoittelemassa.
Oletko kateellinen muiden traumaattisille kokemuksille vai mikä oli motiivi tälle kommentille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ei KAIKKI traumatisoidu toimintakyvyttömäksi vaan osa jaksaa taistella. Mutta sitä en väitä etteikö traumavauriota minullakin olisi.
Tämä juuri. Miksi edes antaa apua vaikean lapsuuden omaaville jos ennuste on toivoton?
Oma tausta on karmea. Mutta tässä olen: omistan pari asuntoa, on tasapainoinen parisuhde, työ vei vahingossa nuorten pariin ja elämä soljuu kuin kellä tahansa muullakin.
Monia varmasti arveluttaa, että traumatisoitunut toimii myöhemmin ihmissuhdetyössä. Minua kysyttiin tähän työhön (ilman, että taustaani tiedettiin, koska en tietenkään sitä huutele ympäriinsä) ja työ on sopinut minulle kuin nenä päähän. Minä tykkään, nuoret tykkäävät. Ehkä ainoastaan joskus työ käy raskaaksi, kun ilmeisesti kai minulle on helppo puhua vaikeistakin asioista. Voi johtua tausta, voi olla johtumatta. Kai siinä on, etten kauhistu tai mene tolaltani, vaan pystyn kuuntelemaan ja auttamaan ratkaisujen löytämisessä.
Ikävää on se suhtautuminen, että ihminen on menetetty jos lapsuus on vaikea.
Aina on toivoa, aina. Yksi elämä meillä jokaisella vain on.
Asiat eivät ole juuri koskaan mustavalkoisia. Aina on muitakin vaihtoehtoja kuin joko selviytyä vaikeuksista voittajana tai tuhoutua niiden takia täysin. Voimavarat vaihtelevat, jolloin suhde menneisyyteen voi eri aikoina olla erilainen.
Juuri tätä meinasin itsekin tulla kirjoittamaan tänne. On ollut vaiheita, jolloin olen jaksanut haistattaa paskat ja olla terveellä tavalla itsekäs. Sitten on ollut ikävämpiä vaiheita, jolloin en ole jaksanut puolustaa itseäni, tai olen alisuoriutunut, tai jopa vetäytynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on dissosiaatiohäiriö ja ahdistuneisuushäiriö ja masentunut olen ollut koko elämäni, enemmän tai vähemmän. Arka olen muita ihmisiä kohtaan ja itsetunto on todella huono. Kyllä mäkin työkuntoinen ja töissä olen, talot ja pelit ja vehkeet löytyy (en tiedä miten se tähän kyllä liittyy) mutta sisältä olen aika hajalla. Tosiaan, rajojen asettaminen toisilla ihmisille on vaikeaa. Ajaudun helposti huonoihin ihmissuhteisiin. Ylipäätään ihmisiin luottaminen on vaikeaa. Ahdistun todella helposti ja mulla on todennäköisesti elinikäinen lääkitys. Käyn terapiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kokenut läheskään niin vakavaa pahoinpitelya kuin esim. Eerika, mutta fyysistä kurittamista ja henkistä väkivaltaa eli vähättelyä, haukkumista jne. Ja minusta tuli ainakin toistaiseksi työkyvytön mt-ongelmainen, huonoitsetuntoinen, arka ja estynyt. Pelkään ihmisiä, etenkin miehiä.
Et todellakaan, et nimittäin olisi siinä tapauksessa täällä kirjoittelemassa.
Oletko kateellinen muiden traumaattisille kokemuksille vai mikä oli motiivi tälle kommentille?
En. On omiakin ikäviä kokemuksia. Mutta pisti vaan silmään tuo tekstin mahdottomuus, paradoksi.
Miksi Sinä olet noin hyökkäävä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arka, itsetunnoton, luovuttaja, ahdistunut, masentunut, pakko-oireista kärsivä, paniikkihäiriöistä kärsivä, ei luota kehenkään. Mahdotonta solmia toimivia ihmissuhteita ja asettaa rajoja ihmissuhteisiin.
Kirjoitit ilmeisesti toisesta henkilöstä? Millä tavoin ko. henkilö on luovuttaja? Ainakin pahempaan masennukseen kuuluu tuo luovuttaminen kaiken suhteen mutta ei se tarkoita että se olisi henkilön pysyvä piirre.
Kyllä se mulla ainakin on. Olen luovuttanut niin monessa asiassa pitkin elämääni. Ja katsonut kun tyhmemmät, lahjattomammat ja röyhkeämmät kiilaavat ohi, jopa ihan kirjaimellisestikin.
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Mulla on dissosiaatiohäiriö ja ahdistuneisuushäiriö ja masentunut olen ollut koko elämäni, enemmän tai vähemmän. Arka olen muita ihmisiä kohtaan ja itsetunto on todella huono. Kyllä mäkin työkuntoinen ja töissä olen, talot ja pelit ja vehkeet löytyy (en tiedä miten se tähän kyllä liittyy) mutta sisältä olen aika hajalla. Tosiaan, rajojen asettaminen toisilla ihmisille on vaikeaa. Ajaudun helposti huonoihin ihmissuhteisiin. Ylipäätään ihmisiin luottaminen on vaikeaa. Ahdistun todella helposti ja mulla on todennäköisesti elinikäinen lääkitys. Käyn terapiassa.
Sen lisään tähän vielä että mulla on aika lailla Eerikan taustat. En tiedä uskaltaisiko sanoa, että jopa pahemmat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitkäkestoinen, toistuva traumatisoituminen jättää aina vaikeat traumat. Etenkin lapsuudenaikainen, toistuva traumatisoituminen, sairastuttaa helposti dissosiaatiohäiriöön, jopa pahimpaan, dissosiatiiviseen identiteettihäiriöön. Tällöin ihminen on kyllä vakavasti sairas aikuisenakin. Tuota pahinta muotoa ei käsittääkseni voi parantaa. Puhumattakaan masennuksesta, ahdistuksesta yms. Vähimmilläänkin korjattu trauma jättää arven. Joku silti aina selviää.
Paraneminen on mahdollista, joskin työlästä. Ja ei ehkä onnistu kaikilta, koska vaatii että hoidon alkaessa oma elämä on kunnossa.
Dissosiatiivinen identiteetttihäiriö ja dissosiaatiohäiriö ovat mielen keinoja selvitä ylivoimaisessa tilanteessa. Ne eivät mielestäni ole tauti vaan selviytymismalli, ei toki normaalissa elämässä aina se tehokkain tai kivuttomin, mutta siltikin ne ovat keinoja joilla voi selvitä hengissä. Niistä paraneminen on vaikeaa, mutta mahdollista se kuitenkin käsittääkseni on.
Itse en ole paranemassa alkuunkaan noin äärimmäisestä väkivallasta, mutta useamman vuosikymmenen traumatisoitumisesta kuitenkin. Diagnoosi ei ole dissosiaatiohäiriö, mutta oireita on siitäkin ihan riittävästi. Tämänhetkinen elämäni on kunnossa, kiitos nimenomaan dissosiaation. Se suojasi minua juuri niin kauan kuin piti.
Hoito on ollut intensiivistä ja raskaampaa kuin mikään muu tähän asti kokemani, mutta se on kuin onkin tehonnut. Loppusuoralla hoidossa ollaan ja taisin selvitä lapsuudestani hengissä ja järjissäni.
Musta tuli silti hyvä äiti. Päätin, että paska ei jatku musta eteenpäin, vaan loppuu minun kohdallani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on dissosiaatiohäiriö ja ahdistuneisuushäiriö ja masentunut olen ollut koko elämäni, enemmän tai vähemmän. Arka olen muita ihmisiä kohtaan ja itsetunto on todella huono. Kyllä mäkin työkuntoinen ja töissä olen, talot ja pelit ja vehkeet löytyy (en tiedä miten se tähän kyllä liittyy) mutta sisältä olen aika hajalla. Tosiaan, rajojen asettaminen toisilla ihmisille on vaikeaa. Ajaudun helposti huonoihin ihmissuhteisiin. Ylipäätään ihmisiin luottaminen on vaikeaa. Ahdistun todella helposti ja mulla on todennäköisesti elinikäinen lääkitys. Käyn terapiassa.
<3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kokenut läheskään niin vakavaa pahoinpitelya kuin esim. Eerika, mutta fyysistä kurittamista ja henkistä väkivaltaa eli vähättelyä, haukkumista jne. Ja minusta tuli ainakin toistaiseksi työkyvytön mt-ongelmainen, huonoitsetuntoinen, arka ja estynyt. Pelkään ihmisiä, etenkin miehiä.
Et todellakaan, et nimittäin olisi siinä tapauksessa täällä kirjoittelemassa.
Oletko kateellinen muiden traumaattisille kokemuksille vai mikä oli motiivi tälle kommentille?
En. On omiakin ikäviä kokemuksia. Mutta pisti vaan silmään tuo tekstin mahdottomuus, paradoksi.
Miksi Sinä olet noin hyökkäävä?
En usko että sulla on ikäviä kokemuksia. Kato kun mehän ilmeisesti tunnetaan kun tiedät minkätasoista pahoinpitelyä olen kokenut. Ja minun mielestä sinä tässä se hyökkäävä olit ja vastasin vaan samalla tyylillä takaisin. Niin se metsä vastaa... jne
Minusta tuli ainakin helvetin vihainen aikuinen. Oman katkeruuden kanssa joutuu tekemään hartiavoimin töitä. Se on tehnyt ihmissuhteistakin raskaita. Maailman näkee ikäänkuin hyvin tummien linssien läpi. Ja taustalla on pitkät terapiat, silti henkistä kipua on paljon jäljellä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuli ainakin helvetin vihainen aikuinen. Oman katkeruuden kanssa joutuu tekemään hartiavoimin töitä. Se on tehnyt ihmissuhteistakin raskaita. Maailman näkee ikäänkuin hyvin tummien linssien läpi. Ja taustalla on pitkät terapiat, silti henkistä kipua on paljon jäljellä.
sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkäkestoinen, toistuva traumatisoituminen jättää aina vaikeat traumat. Etenkin lapsuudenaikainen, toistuva traumatisoituminen, sairastuttaa helposti dissosiaatiohäiriöön, jopa pahimpaan, dissosiatiiviseen identiteettihäiriöön. Tällöin ihminen on kyllä vakavasti sairas aikuisenakin. Tuota pahinta muotoa ei käsittääkseni voi parantaa. Puhumattakaan masennuksesta, ahdistuksesta yms. Vähimmilläänkin korjattu trauma jättää arven. Joku silti aina selviää.
Dissosiaatihiriö ei estä normaalielämää. Mulla on se, muttei mitään muta, siis masennusta tai ahdistiusta. Normaalisti käyn töissä ja pyöritän perhettä.
Mitä haittaa dissosiaatiohäiriö sinulle aiheuttaa? Mitä kautta olet päätynyt hankkimaan diagnoosin?
No olen ”erakko” eli en osaa olla ystävä tai oikein edes ehkä halua ystäviä (perhe on eri asia). En ole läsnä ihmisten kanssa vaan tarkkaileln tilannetta ulkopuolelta, koko elämä on kuin katsoisin elokuvaa ulkopuolella enkä siis ktse elä sitä. Vaikea selittää mutta minua ei ole olemassa ihmisenä vaan ulkopulolisena tarkkailujana. Diagnoosi ei ole virallisen paykiatrin tekemä vaan yksityisen paykoterapeutin jolla olen ajoittaln käynyt itse maksaen. En halua julkiseen hoitoon koska en tahdo potilastietoja talteen tästä asiasta (tämä taas liittyy työhöni julkisella sektorilla).
Mitään vakavaa dissosiaatiota ei ole (ajan ja paikan taju katoaa tms) joten näillä mennään :)
Voisitko mitenkään selkiyttää tuota, mitä tarkoittaa ettei sinua olemassa ihmisenä? Kuvaus ja etenkin tuo kohta pätee IMO toiseen vanhempaani jossakin määrin ja haluaisin ymmärtää. Vanhemmallani ollut kai traumaattinen lapsuus ja joskus tuntuu että häntä on ihmisenä mahdotonta oppia tuntemaan. Tätä on tosi vaikea selittää mutta joskus tuntuu että hän on vähän kuin varjo, joskus hän ottaa ulkopuolisen tarkkailijan rooliin. Sellaisia juttuja kuten vaikka lempi tv sarja tai musiikki tuskin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arka, itsetunnoton, luovuttaja, ahdistunut, masentunut, pakko-oireista kärsivä, paniikkihäiriöistä kärsivä, ei luota kehenkään. Mahdotonta solmia toimivia ihmissuhteita ja asettaa rajoja ihmissuhteisiin.
Kirjoitit ilmeisesti toisesta henkilöstä? Millä tavoin ko. henkilö on luovuttaja? Ainakin pahempaan masennukseen kuuluu tuo luovuttaminen kaiken suhteen mutta ei se tarkoita että se olisi henkilön pysyvä piirre.
Itsestäni kirjoitin. Olen lapsesta asti ollut alisuoriutuja ja luovuttaja, koska minulle on äitini tehnyt selväksi alusta asti että olen outo, vääränlainen ja minä en saa tuntea miten tunnen, enkä olla sitä mitä olen. Sisarukseni oli paljon enemmän äidin mieleen, joka sitten näkyi arjessa ja teki elämästäni vielä vaikeampaa kun tajusin että kaikki väkivalta johtuukin vain minusta.
Kirjoitit ilmeisesti toisesta henkilöstä? Millä tavoin ko. henkilö on luovuttaja? Ainakin pahempaan masennukseen kuuluu tuo luovuttaminen kaiken suhteen mutta ei se tarkoita että se olisi henkilön pysyvä piirre.