On tabu, että adhd ym lapsia on koettu piiskata terveiksi vielä parikymmentä vuotta sitten ja menoon osalllistuivat myös opettajat

Ei kyl enää 1999 ollut kidutus käytössä opetuksessa. Jos joku ope tällaista teki, teki rikoksen.

No ei kai nyt sentään parikymmentä vuotta sitten? Itse olen 45 eikä minun lapsuudessani ainakaan noin ankaraa ollut.

Vanhempani taas sanovat päinvastoin että heidän lapsuudessaan ja nuoruudessaan erilaisia ymmärrettiin paremmin. Oli ihan täysin ok että kaikki ei ole "lukuihmisiä" eikä viihdy koulussa. Siitä ei huolestuttu, koska sellaisillekin löytyi aina ruumiillista työtä. Mun äiti jopa epäilee että tämä koko ADHD diagnosoinnin ja hoidon tarve tulee siitä että nykyaikana ei hyväksytä ihmisten luontaista erilaisuutta ja sitä, että kaikki ei ole koulussaistujia, eikä tarvikaan olla.

Vielä nykyäänkin kehitysvammaisia lapsia pahoinpidellään enemmän kuin muita lapsia. Lievä vamma voidaan todeta vasta koulun alkamisen kynnyksellä ja siihen mennessä on ehditty kasvatuksessa käyttää väkivaltaa sanojen tehosteeksi.

Olen monta kertaa kyllä miettinyt kaikkia entisajan erityislapsia (vuosikymmenien ja jopa -satojen takaisia) ja mitä h*lvettiä heidän koulunkäyntinsä on usein varmasti ollut. Opettajilla oli oikeus (tai ainakin monet sellaisen omaksuivat) käyttää niin henkistä kuin ruumiillista väkivaltaa eikä esim. oppimisvaikeuksia tai tarkkaavaisuushäiriöitä ymmärretty samalla tavalla. Omatkin vanhempani, 40- ja 50-luvuilla syntyneet muistelevat kauhulla opettajiaan, vaikkeivät itse erityistapauksia olleet ja tuskin joutuivat usein kurinpidon kohteiksi.

Vierailija kirjoitti:

No ei kai nyt sentään parikymmentä vuotta sitten? Itse olen 45 eikä minun lapsuudessani ainakaan noin ankaraa ollut.

Vanhempani taas sanovat päinvastoin että heidän lapsuudessaan ja nuoruudessaan erilaisia ymmärrettiin paremmin. Oli ihan täysin ok että kaikki ei ole "lukuihmisiä" eikä viihdy koulussa. Siitä ei huolestuttu, koska sellaisillekin löytyi aina ruumiillista työtä. Mun äiti jopa epäilee että tämä koko ADHD diagnosoinnin ja hoidon tarve tulee siitä että nykyaikana ei hyväksytä ihmisten luontaista erilaisuutta ja sitä, että kaikki ei ole koulussaistujia, eikä tarvikaan olla.

Erinomainen kommentti! Kiitos ! Näin oli minunkin lapsuudessa. Mullakin oli ystävänä tyttö, joka oli jotenkin hitaasti kehittynyt, eikä pystynyt keskittymään tunnilla. Hain hänet kotoaan joka aamu kouluun, autoin läksyissä. Yksi veljistäni olisi nykyään diagnosoitu ADHD:ksi. Hän ei pärjännyt koulussa ,mutta hyvä rakennusmies hänestä tuli

On todella, 20vuotta sitten tää sairaus on jo ollut olemassa ja näitä diagnooseja on silloin annettu jo niille ketkä vielä 80-luvulla ois ollu häirikkö luokassa tai jossain nuorisokodissa odottaa linnaan lähtöä.... Nykyään tää ADHD on niin laaja (ADHD+ADD) että sitä tosiasiaa diagnosoidaan helposti ja ne käytös ongelmat eivät tarvitse olla niin pahoja, että aletaan tutkia mikä lasta vaivaa...

Vierailija kirjoitti:

No ei kai nyt sentään parikymmentä vuotta sitten? Itse olen 45 eikä minun lapsuudessani ainakaan noin ankaraa ollut.

Vanhempani taas sanovat päinvastoin että heidän lapsuudessaan ja nuoruudessaan erilaisia ymmärrettiin paremmin. Oli ihan täysin ok että kaikki ei ole "lukuihmisiä" eikä viihdy koulussa. Siitä ei huolestuttu, koska sellaisillekin löytyi aina ruumiillista työtä. Mun äiti jopa epäilee että tämä koko ADHD diagnosoinnin ja hoidon tarve tulee siitä että nykyaikana ei hyväksytä ihmisten luontaista erilaisuutta ja sitä, että kaikki ei ole koulussaistujia, eikä tarvikaan olla.

Meillä ylivilkkaat jäivät luokalle, joutuivat jonkun opettajan hampaisiin tai ylenkatsotuksi, joku meni yläasteella tarkkikselle kun oli sekoillut 6 vuotta muiden riesana jne.

Tällainen tapaus luokaltani kuin viimeksi mainittu on kyllä käynyt työssä, mutta muun ajan käyttänyt enemmän tai vähemmän kosteasti ja kemiallisesti. Hänenkään äitinsä ei uskonut, että lapsessa voisi olla jotain vialla.

Omassa suvussa ja perheessä on niin rankkoja adhd/autismikohtaloita, diagnoosilla ja ilman, että vähättely jaksaa aina kuohuttaa.

Miten se diagnoosi nykyään näitä lapsia auttaa, ei mitenkään. Kaikki vaan samoihin luokkiin ja sitten ihmetellään tuloksia.

Luulisi, että kun piiskaaminen ei osoittaudu hyödylliseksi lapselle, se lopetettaisiin. Mutta eihän kyse olekkaan lapsesta, vaan aikuisesta, ja hänen tarpeestaan purkaa turhautumista kun lapsi on vaikea.

Vierailija kirjoitti:

MiOo1 ten se diagnoosi nykyään näitä lapsia auttaa, ei mitenkään. Kaikki vaan samoihin luokkiin ja sitten ihmetellään tuloksia.

Se auttaa vanhempia?

Meitä oli 10 lasta pienessä kirkonkylässä.. Vanhin syntynyt 1944 ja nuorin 1959. Ei meidän kenenkään opettajat olleet väkivaltaisia. Nurkassa seisotettiin ja jälki-istuntoa tuli. Muutamia ns.erityislapsia

oli koulussa , mutta he vain menivät jotenkin siinä ohessa.

Kehitysvammaisia aikuisiakin oli, mutta heitä autettiin elämään arkeansa. Viranomaiset eivät puuttuneet asioihi.

Minusta tuntuu, että elämä oli silloin paljon helpompaa. Olen syntynyt 1951.

Jatkan vielä 11/11

Huolimatta pienestä paikkakunnasta ja eritasoisista oppilaista samalla luokalla, niin sieltä on ponnistettu professoriksi, miljardiyritysten omistajiksi ja johtajiksi.

Kuka sanoo ettei adhd-lasta koulu kiinnosta? Meidän yläastepojalla on adhd ja kympin oppilas. Ja käyttäytyy luokassa hyvin. Ei kaikki ole samanlaisia. Stereotypiaa vaan.

Vierailija kirjoitti:

Meitä oli 10 lasta pienessä kirkonkylässä.. Vanhin syntynyt 1944 ja nuorin 1959. Ei meidän kenenkään opettajat olleet väkivaltaisia. Nurkassa seisotettiin ja jälki-istuntoa tuli. Muutamia ns.erityislapsia

oli koulussa , mutta he vain menivät jotenkin siinä ohessa.

Kehitysvammaisia aikuisiakin oli, mutta heitä autettiin elämään arkeansa. Viranomaiset eivät puuttuneet asioihi.

Minusta tuntuu, että elämä oli silloin paljon helpompaa. Olen syntynyt 1951.

Sama kokemus samalta aikakaudelta. Meilläkin oli luokassa pari selvästi erityislasta, siis ihan kehitysvammaisia tms. Heille annettiin jotain näperreltävää eikä heiltä odotettukaan että oppii. Tosiaan "menivät siinä ohessa". Toinen aina piirteli vaan papereihin kuvioitaan eikä puhunut mitään. Toinen välillä piti mölähdyksiä ja sanoi joka aamu sääkommentin tietyllä erikoisella nuotilla: "Päivää. On kaunis ilma. " tai "Päivää. Vettä sataa". Kukaan ei ollut näille ankara eikä vaatinut mitään.

Sitten oli jokunen vilkas vilpertti jotka varmasti saisivat ADHD diagnoosin ja ehkä lääkkeet tänä päivänä. Meitä muita huvitti seurata heidän tempauksiaan. Kyllä nämä jotain nurkassa seisomis-, jälkkäri tms rangaistuksia välillä sai pahimmista tempauksistaan mutta ei mitään hirveän kovaa ankaruutta ollut. Tosiaan: nuo nyt on tuollaisia ja riittää että jotenkin puoliksi kunnialla edes koulun läpi käyvät, turha niiltä kauheasti vaatia. Kunhan eivät ihan kauheasti häiritse muita. 

Vierailija kirjoitti:

Miten se diagnoosi nykyään näitä lapsia auttaa, ei mitenkään. Kaikki vaan samoihin luokkiin ja sitten ihmetellään tuloksia.

Kyllä se auttaa ja merkittävästi auttaakin. Myös tukitoimia on aivan eri tavalla tarjolla nykyään.

Sitä kyllä on paljon, että tiedostetaan kyllä, että lapsella on esim. ADHD, mutta sitten kuvitellaan, että se riittää. Että joo, sulla on se, nyt käyttydy niin kuin muutkin. 

Kun eihän sitä diagnoosia tulisi, jos ihminen pystyisi käyttäytymään kuten muutkin.

Samaten ottaa kyllä korvaan nämä yleistykset, että ADHD-ihmiset ei pärjäisi koulussa. Sillä tavalla eivät pärjääkään, että eivät välttämättä jaksa istua paikallaan pitkäjaksoisesti jne. mutta älyyn ADHD ei vaikuta mitenkään. Monilla toki on ADHD- liitännäisenä esim. oppimisvaikeuksia, mutta suoraan ADHD:hen ne eivät kuulu.

Itselläni ja lapsellani on ADHD, ja on se koulutaival aika erilaista lapsella, jonka tila tiedetään, ja jota opettajat, toiset paremmin, toiset toki huonommin, ymmärtävät. Itse olin vain häirikkö ja vihan kohde opettajilta.

Ja molemmat ollaan lapsen kanssa akateemisesti oikein taitavia ja fiksuja.

Monia sairauksia on opittu ymmärtämään vasta paljon myöhemmin. Esimerkiksi ammoin kavahdettiin syöpäsairaita koska kuviteltiin sen tarttuvan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meitä oli 10 lasta pienessä kirkonkylässä.. Vanhin syntynyt 1944 ja nuorin 1959. Ei meidän kenenkään opettajat olleet väkivaltaisia. Nurkassa seisotettiin ja jälki-istuntoa tuli. Muutamia ns.erityislapsia

oli koulussa , mutta he vain menivät jotenkin siinä ohessa.

Kehitysvammaisia aikuisiakin oli, mutta heitä autettiin elämään arkeansa. Viranomaiset eivät puuttuneet asioihi.

Minusta tuntuu, että elämä oli silloin paljon helpompaa. Olen syntynyt 1951.

Sama kokemus samalta aikakaudelta. Meilläkin oli luokassa pari selvästi erityislasta, siis ihan kehitysvammaisia tms. Heille annettiin jotain näperreltävää eikä heiltä odotettukaan että oppii. Tosiaan "menivät siinä ohessa". Toinen aina piirteli vaan papereihin kuvioitaan eikä puhunut mitään. Toinen välillä piti mölähdyksiä ja sanoi joka aamu sääkommentin tietyllä erikoisella nuotilla: "Päivää. On kaunis ilma. " tai "Päivää. Vettä sataa". Kukaan ei ollut näille ankara eikä vaatinut mitään.

Sitten oli jokunen vilkas vilpertti jotka varmasti saisivat ADHD diagnoosin ja ehkä lääkkeet tänä päivänä. Meitä muita huvitti seurata heidän tempauksiaan. Kyllä nämä jotain nurkassa seisomis-, jälkkäri tms rangaistuksia välillä sai pahimmista tempauksistaan mutta ei mitään hirveän kovaa ankaruutta ollut. Tosiaan: nuo nyt on tuollaisia ja riittää että jotenkin puoliksi kunnialla edes koulun läpi käyvät, turha niiltä kauheasti vaatia. Kunhan eivät ihan kauheasti häiritse muita. 

Tuntuupa mukavalta, että palstalla on joku, joka on ikäiseni ja kokenut samanlaisia asioita.

Meillä oli myös opettaja, joka sanoi romanilasten vanhemmille, että jos saat lapsen tulemaan kouluun, hän tulee saamaan todistuksen, vaikka ei olisi osallistunut kokeisiin.

Vierailija kirjoitti:

Kuka sanoo ettei adhd-lasta koulu kiinnosta? Meidän yläastepojalla on adhd ja kympin oppilas. Ja käyttäytyy luokassa hyvin. Ei kaikki ole samanlaisia. Stereotypiaa vaan.

Ja kun ADHD ei ole käytöshäiriö. Se on keskittymishäiriö. Monille kyllä kehittyy käytöshäiriö siihen oheen, kun jatkuvasti saa huonoa palautetta ja itsetunnon lyttäystä sellaisista asioista, joille ei itse voi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meitä oli 10 lasta pienessä kirkonkylässä.. Vanhin syntynyt 1944 ja nuorin 1959. Ei meidän kenenkään opettajat olleet väkivaltaisia. Nurkassa seisotettiin ja jälki-istuntoa tuli. Muutamia ns.erityislapsia

oli koulussa , mutta he vain menivät jotenkin siinä ohessa.

Kehitysvammaisia aikuisiakin oli, mutta heitä autettiin elämään arkeansa. Viranomaiset eivät puuttuneet asioihi.

Minusta tuntuu, että elämä oli silloin paljon helpompaa. Olen syntynyt 1951.

Sama kokemus samalta aikakaudelta. Meilläkin oli luokassa pari selvästi erityislasta, siis ihan kehitysvammaisia tms. Heille annettiin jotain näperreltävää eikä heiltä odotettukaan että oppii. Tosiaan "menivät siinä ohessa". Toinen aina piirteli vaan papereihin kuvioitaan eikä puhunut mitään. Toinen välillä piti mölähdyksiä ja sanoi joka aamu sääkommentin tietyllä erikoisella nuotilla: "Päivää. On kaunis ilma. " tai "Päivää. Vettä sataa". Kukaan ei ollut näille ankara eikä vaatinut mitään.

Sitten oli jokunen vilkas vilpertti jotka varmasti saisivat ADHD diagnoosin ja ehkä lääkkeet tänä päivänä. Meitä muita huvitti seurata heidän tempauksiaan. Kyllä nämä jotain nurkassa seisomis-, jälkkäri tms rangaistuksia välillä sai pahimmista tempauksistaan mutta ei mitään hirveän kovaa ankaruutta ollut. Tosiaan: nuo nyt on tuollaisia ja riittää että jotenkin puoliksi kunnialla edes koulun läpi käyvät, turha niiltä kauheasti vaatia. Kunhan eivät ihan kauheasti häiritse muita. 

Tuntuupa mukavalta, että palstalla on joku, joka on ikäiseni ja kokenut samanlaisia asioita.

Meillä oli myös opettaja, joka sanoi romanilasten vanhemmille, että jos saat lapsen tulemaan kouluun, hän tulee saamaan todistuksen, vaikka ei olisi osallistunut kokeisiin.

Se oli tosiaan jotenkin inhimillisemmän oloista ja rennompaa elämä tuohon aikaan. Ei lapsiakaan koko ajan katsottu suurennuslasilla että onhan ne nyt varmasti normaaleja ja kasva oikeaan muottiin sopiviksi. Jokainen oli mitä oli, eikä se ollut ongelma, niin oli aina ollut että on erilaisia ihmisiä. Ja kaikille tuppasi paikkansa yhteisössä löytymään vaikkei olisikaan koulunkäynti-ihmisiä tai olisi vähän kylähullu. 

Ymmärrän toisaalta tämän nykyajan jutun että autetaan niillä tukitoimilla ja lääkkeillä ja ties millä, mutta toisaalta surettaakin se, että jos tämä maailma olisi vähän ihmisystävällisempi, ei ehkä tarvisi yrittää saada kaikista sellaisia "normaaleja". Voisi olla paikkansa kaikenlaisille edelleen. Liisa Keltikangas se taisi olla kun jossain kirjoittikin sitä, että ei ADHD ollut menneinä aikoina ongelma, vaan rikkaus, sen tapaisille ihmisille oli arvostettuja rooleja ja tehtäviä. Nyt on toisin, kun kaikkien odotetaan käyvän paljon kouluja ja sitten tekevän turvallista, siistiä istumatyötä joka vaatii paljon keskittymistä ja ajattelua. Jotenkin tämä surettaa vanhaa aikaa vasten peilatessa.

Joka vitsaa säästää se lastaan vihaa.