Voiko aineenopettaja olla liian "akateeminen"?

Jotkut opettajaksi valmistuneet ovat myös plagioineet suuren osan Pro gradustaan sanasta sanaan. Laura H. esimerkiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on nuori ja lapseton, ei ehkä kannata korostaa sitä akateemisuutta. Jos taas vanhempi ja äiti/isä, kannattaa varmaan painottaa tuoreita akateemisia tietoja sen kokemuksen lisäksi.

Mitä ihmeen tuoreita akateemisia tietoja??? :D

Hassunhauskaa, toki jos aihealue kiinnostaa niin seuraa oman tieteenalansa uusia tutkimustuloksia, mutta kun ei niitä juurikaan yläkoulussa esitellä niin se että haastattelussa kertoisi jostain julkaisupapereista on vähän niinkuin turn off.

Opettajaksi halutaan ihminen jolla on se koulutus ja kokemus tästä aihealueesta, mutta ennenkaikkea kyky saada nuoret kiinnostumaan asiasta, hakemaan tietoja ja hankkimaan osaamista. Opettaa oppimaan, on ehkä tärkeintä, ei se tieteenalan viimeisin tieto omassa päässä, vaan se miten hyvin nuoret itse omaksuvat opetetun asian.

Mun lukion biologianopettajalla oli hyvin omintakeinen tyyli kertoa miten jääkausi mennessään römpsyttelee moreeniharjuja mennessään. Tätä havainnollistettiin kävelemällä edestakaisin ja heiluttelemalla käsiä. Saattoi näyttää huvittavalta, mutta kun ylioppilaskirjoitusten esseevastauksia laskettiin, niin yllättävän paljon oli biologian vastauksia, syystä että tämä opettaja oli niin innostunut asiastaan ja osasi kertoa ne asiat mieleenpainuvasti.

Esim se että on ymmärrystä erilaisiin luonteisiin tai että miten arvioida selektiivinen mutisti. Kasvatuksellista uutta tuetoa noin 5-10 vuoden ajalta.

Oman aineen hallinta on sitten vielä wrikseen. Sekin pitää olla päivitetty.

Monitahoinen kysymys. Minun näkemykseni mukaan tohtorintutkinto on aineenopettajalle liian korkea. Kouluihin ei haluta silmiinpistävästi eritasoisia aineenopettajia - erilaisia persoonia saa olla, kunhan he vain ovat suurin piirtein samaa ammatillista tasoa. Tavallinen on turvallinen.

Edelliset kommentoijat ottivat esille sen, että teinien kanssa pitää osata toimia. Totta kai pitää, mutta se ei varsinaisesti kuulu tähän asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Lukiossakin on aineenopettajia, ja uusi korkeakouluyhteistyötä korostava lukiolaki astuu voimaan ensi viikolla. Jatkossa lukiossakin pitää olla mahdollista suorittaa ainakin muutaman opintopisteen edestä vaikkapa yliopisto-opintoja. Akateemisuuteen nimenomaan tähdätään entistä vahvemmin. Pidän sitä hyvänä asiana. Vahvasti akateeminen opettaja ymmärtää, miten niveltää lukio-opetusta tässä mielessä kohti akateemisia opintoja. Kuten tietysti tähänkin saakka.

Niitä yliopistokursseja tuskin opettaa se lukion opettaja, vaan ne voidaan suorittaa esimerkiksi verkkokursseina yliopistoon. Pedagogisen sisällön on silloin laatinut yliopistonopettaja, eikä lukion lehtori.

Varsinkin jos hakee yläasteelle töihin niin tämän akateemisuuden hehkuttaminen on melko varma keino siihen ettei tule valituksi.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut opettajaksi valmistuneet ovat myös plagioineet suuren osan Pro gradustaan sanasta sanaan. Laura H. esimerkiksi.

Plagiointi liittyi luokanopettajaksi valmistumiseen Jyväskylän yliopistosta. Tässä ketjussa puhutaan aineenopettajista. Huhtasaari on valmistunut myöhemmin myös aineenopettajaksi ja erityisopettajaksi, mutta niiden tutkintojen osalta ei ole tietoja plagioinnista Joensuun ja Helsingin yliopistoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukiossakin on aineenopettajia, ja uusi korkeakouluyhteistyötä korostava lukiolaki astuu voimaan ensi viikolla. Jatkossa lukiossakin pitää olla mahdollista suorittaa ainakin muutaman opintopisteen edestä vaikkapa yliopisto-opintoja. Akateemisuuteen nimenomaan tähdätään entistä vahvemmin. Pidän sitä hyvänä asiana. Vahvasti akateeminen opettaja ymmärtää, miten niveltää lukio-opetusta tässä mielessä kohti akateemisia opintoja. Kuten tietysti tähänkin saakka.

Niitä yliopistokursseja tuskin opettaa se lukion opettaja, vaan ne voidaan suorittaa esimerkiksi verkkokursseina yliopistoon. Pedagogisen sisällön on silloin laatinut yliopistonopettaja, eikä lukion lehtori.

Varsinkin jos hakee yläasteelle töihin niin tämän akateemisuuden hehkuttaminen on melko varma keino siihen ettei tule valituksi.

Kyllä se sieltä yläkoulusta ylöspäinkin ulottuva tietämys olisi hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Monitahoinen kysymys. Minun näkemykseni mukaan tohtorintutkinto on aineenopettajalle liian korkea. Kouluihin ei haluta silmiinpistävästi eritasoisia aineenopettajia - erilaisia persoonia saa olla, kunhan he vain ovat suurin piirtein samaa ammatillista tasoa. Tavallinen on turvallinen.

Edelliset kommentoijat ottivat esille sen, että teinien kanssa pitää osata toimia. Totta kai pitää, mutta se ei varsinaisesti kuulu tähän asiaan.

Tuo pitää ehkä paikkansa maalaislukioiden kohdalla. Niihinhän tulee opiskelemaan ne, joiden arvosanat ei riitä amikseen pääsyyn. Tosin silloinkaan ei tohtoriudesta ole haittaa. Itse tunnen useita tohtoreita, jotka ovat työssä perusopetuksessa ja haluavatkin olla.

Kaupunkien kovissa lukioissa ainakin minun oppiaineessani suorastaan edellytetään tohtoriutta. Jos korkeatasoiseen kaupunkilukioon avautuu opettajan virka, hakijoissa on useampia väitelleitä, joten tavismaisterilla ei välttämättä ole mahdollisuuksia.

Itse olen tavismaisteri, mutta olen työssäni lukion opettajana huomannut selvän tarpeen opiskella vielä lisää omasta alastani. Jos vain saan mahdollisuuden, aion vielä jatkaa opintoja jossain vaiheessa.

Tässä ketjussa moni näyttää pitävän pitkälle kouluttautuneisuutta poissulkevana opetustaidoille ja nuorten kanssa pärjäämiselle. Sehän ei pidä ollenkaan paikkaansa. Päinvastoin kuntani perusopetuksen oppilaat valitsivat parhaaksi opettajaksi juuri sen tohtorin, ja ikävöivät tätä vielä lukiossakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukiossakin on aineenopettajia, ja uusi korkeakouluyhteistyötä korostava lukiolaki astuu voimaan ensi viikolla. Jatkossa lukiossakin pitää olla mahdollista suorittaa ainakin muutaman opintopisteen edestä vaikkapa yliopisto-opintoja. Akateemisuuteen nimenomaan tähdätään entistä vahvemmin. Pidän sitä hyvänä asiana. Vahvasti akateeminen opettaja ymmärtää, miten niveltää lukio-opetusta tässä mielessä kohti akateemisia opintoja. Kuten tietysti tähänkin saakka.

Niitä yliopistokursseja tuskin opettaa se lukion opettaja, vaan ne voidaan suorittaa esimerkiksi verkkokursseina yliopistoon. Pedagogisen sisällön on silloin laatinut yliopistonopettaja, eikä lukion lehtori.

Varsinkin jos hakee yläasteelle töihin niin tämän akateemisuuden hehkuttaminen on melko varma keino siihen ettei tule valituksi.

Lukioilta edellytettävä korkeakouluyhteistyö ei ole sillä kuitattu, että opiskelijoilla on mahdollisuus opiskella jokin yliopiston verkkokurssi. Kyllä se yhteistyö edellyttää akateemisen maailman tuntemusta ja siihen kontaktoitumista lukion opettajilta, ja paljon muuta.

Ei akateemisuus varmasti haitta ole, jos sen osaa esittää oikein. Mietipä, että et itsekään ymmärrä jos sinulle ihan toisen alan ihminen selittää hankalilla termeillä omaa alaansa. Se rehtori ei ole todennäköisesti saman alan edustaja kuin sinä. Jos osaa esittää hankalia asioita kiinnostavasti ja ymmärrettävästi, niin go for it, puhu uusista tieteellisistä innovaatioista. Myös oppilaat voi niistä innostua - jos osaat ne innostaa. Mieti omia opettajiasi yliopistossa, osan luentoja seurasit tiukemmin kuin toisten. Mikä yhdistävä tekijä noissa joista sinä itse innostuit? Todennäköisesti eivät niitä pedagogisesti vahvimpia vaan innostuneimpia omasta alasta, ja kykeneviä esittämään hankalat asiat selkeästi ja innostavasti. Tuo jääkausi-myllertäjä-biologimantsalainen aiemmin ketjussa oli hyvä esimerkki.

Vastaan tutkijana ja kahden myöhäisteinin vanhempana. Pahimmassa murrosiässä nuo teinit eivät ota hirveästi vastaan, iso osa tunnista menee järjestyksen pitoon jne. Mutta tuossakin niitä opeja jotka saavat jengin paremmin mukaan kuin toiset. Ei tarvitse seisoa käsillään, omasta persoonasta se lähtee. Läsnäoloa ja sosiaalista herkkyyttä kannattaa harjoittaa, kun haistaa luokasta mikä milloinkin menee alas, voi välilllä saada murkutkin innostumaan tieteestä, erityisesti jos sen saa sidottua johonkin heille konkreettiseen/heidän maailmantuskaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monitahoinen kysymys. Minun näkemykseni mukaan tohtorintutkinto on aineenopettajalle liian korkea. Kouluihin ei haluta silmiinpistävästi eritasoisia aineenopettajia - erilaisia persoonia saa olla, kunhan he vain ovat suurin piirtein samaa ammatillista tasoa. Tavallinen on turvallinen.

Edelliset kommentoijat ottivat esille sen, että teinien kanssa pitää osata toimia. Totta kai pitää, mutta se ei varsinaisesti kuulu tähän asiaan.

Tuo pitää ehkä paikkansa maalaislukioiden kohdalla. Niihinhän tulee opiskelemaan ne, joiden arvosanat ei riitä amikseen pääsyyn. Tosin silloinkaan ei tohtoriudesta ole haittaa. Itse tunnen useita tohtoreita, jotka ovat työssä perusopetuksessa ja haluavatkin olla.

Kaupunkien kovissa lukioissa ainakin minun oppiaineessani suorastaan edellytetään tohtoriutta. Jos korkeatasoiseen kaupunkilukioon avautuu opettajan virka, hakijoissa on useampia väitelleitä, joten tavismaisterilla ei välttämättä ole mahdollisuuksia.

Itse olen tavismaisteri, mutta olen työssäni lukion opettajana huomannut selvän tarpeen opiskella vielä lisää omasta alastani. Jos vain saan mahdollisuuden, aion vielä jatkaa opintoja jossain vaiheessa.

Tässä ketjussa moni näyttää pitävän pitkälle kouluttautuneisuutta poissulkevana opetustaidoille ja nuorten kanssa pärjäämiselle. Sehän ei pidä ollenkaan paikkaansa. Päinvastoin kuntani perusopetuksen oppilaat valitsivat parhaaksi opettajaksi juuri sen tohtorin, ja ikävöivät tätä vielä lukiossakin.

Olen samaa mieltä kanssasi, vaikka kirjoituksestani voi ehkä lukea muuta. Tarkastelin nimenomaan perusopetusta. Lukioita en ottanut huomioon, koska siellä kaikki taitavat olla nimenomaan aineenopettajia.

Tohtorien joukossa tohtori on tavis.

Mainitsemasi ajatus siitä, että pitkälle kouluttautuneisuutta pidetään poissulkevana opetustaidoille ja nuorten kanssa pärjäämiselle, on kummallisen yleinen. Joidenkin mielestä maisterit ovat opiskeluaikoinaan vieroittautuneet kaikenlaisista käytännön taidoista ja tohtorit eivät edes osaa käydä vessassa itse, jos siellä tutkijankammiossa sattuisi sellainen olemaan.

Nro 22

Voi facepalm mikä aloitus. Kaikkein mieluiten halutaan palkata ihminen, josta on mukavaa olla tekemisissä oppilaiden kanssa ja auttaa heitä. Daa? Pätevien ihmisten ongelma on se, että heidän mielestään työpaikoissa on kyse ainoastaan heidän tiedoistaan eikä siitä, että ollaan tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Sattuu varmaan kuulla tämä. Sattui minuakin. Sitten muutin tämän näkemykseni, ja töitä alkoi tulla että paukkui.

Itse opetin nuorena. Mielestäni se kontakti tulee olla. Sen jälkeen olen keskittynyt kovempiin tieteisiin.

Sinccis

Yllättävän paljon sekä tieteen että nuorten halveksuntaa tässä ketjussa, toivottavasti ei opettajilta.

Nuoret ovat älykkäitä ja tiedonhaluisia ihmisiä, jo seitsemänneltä luokalta alkaen, jolloin ensimmäisen kerran pääsevät aineenopettajan opetukseen. Siellä jo luetaan Tiede-lehteä ja kysellään opettajalta mitä on pimeä aine ja pimeä energia, tai miksi maailmankaikkeus laajenee kiihtyvällä tahdilla. Olisi kyllä sääli jos nuorekasta esittävä mutta tieteenalastaan pihalla oleva opettaja nitistäisi nuoren kiinnostuksen.

Omista oppilaistani useampi on hakeutunut peruskoulussa tet-harjoitteluunkin yliopistoon tutkimusryhmään, ja olen vienyt oppilaita yliopistolle tekemään projektia oikeilla välineillä oikeiden tutkijoiden kanssa. Eikä ole moitetta kuulunut.

Innostuminen oikeasta tieteestä ei ole millään tavalla ristiriidassa oppilaiden kanssa pärjäämisen kanssa. Omasta mielestäni täysin päin vastoin.

Sanoisin, että jatko-opinnoista (olivat sitten valmiit tohtorin opinnot tai muuta) kannattaa haastattelussa jutella siltä osin kuin ne liittyvät opettamiseen tai tuovat jotain lisäintohimon tuntua suhteessa aineeseesi.

Ei siis muuten vain kannata ottaa esille, että hei, olen muuten ihan tohtori (voidaan tulkita, että sanot samalla, että tykkäisit mieluiten tehdä tutkimusta, mutta olet nyt kuitenkin ajatellut kokeilla aineenopena paremman puutteessa).

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän paljon sekä tieteen että nuorten halveksuntaa tässä ketjussa, toivottavasti ei opettajilta.

Nuoret ovat älykkäitä ja tiedonhaluisia ihmisiä, jo seitsemänneltä luokalta alkaen, jolloin ensimmäisen kerran pääsevät aineenopettajan opetukseen. Siellä jo luetaan Tiede-lehteä ja kysellään opettajalta mitä on pimeä aine ja pimeä energia, tai miksi maailmankaikkeus laajenee kiihtyvällä tahdilla. Olisi kyllä sääli jos nuorekasta esittävä mutta tieteenalastaan pihalla oleva opettaja nitistäisi nuoren kiinnostuksen.

Omista oppilaistani useampi on hakeutunut peruskoulussa tet-harjoitteluunkin yliopistoon tutkimusryhmään, ja olen vienyt oppilaita yliopistolle tekemään projektia oikeilla välineillä oikeiden tutkijoiden kanssa. Eikä ole moitetta kuulunut.

Innostuminen oikeasta tieteestä ei ole millään tavalla ristiriidassa oppilaiden kanssa pärjäämisen kanssa. Omasta mielestäni täysin päin vastoin.

Maisterintutkintoko ei mielestäsi ole riittävä tieteellinen pohja? Eli yliopistossa perus-, aine- ja syventävät opinnot sekä gradu omasta aineesta eivät riitä seiskaluokkalaisen opettamiseksi, vaan tarvitaan tohtorinopinnot, jotta ei ole "tieteenalastaan pihalla oleva opettaja"???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän paljon sekä tieteen että nuorten halveksuntaa tässä ketjussa, toivottavasti ei opettajilta.

Nuoret ovat älykkäitä ja tiedonhaluisia ihmisiä, jo seitsemänneltä luokalta alkaen, jolloin ensimmäisen kerran pääsevät aineenopettajan opetukseen. Siellä jo luetaan Tiede-lehteä ja kysellään opettajalta mitä on pimeä aine ja pimeä energia, tai miksi maailmankaikkeus laajenee kiihtyvällä tahdilla. Olisi kyllä sääli jos nuorekasta esittävä mutta tieteenalastaan pihalla oleva opettaja nitistäisi nuoren kiinnostuksen.

Omista oppilaistani useampi on hakeutunut peruskoulussa tet-harjoitteluunkin yliopistoon tutkimusryhmään, ja olen vienyt oppilaita yliopistolle tekemään projektia oikeilla välineillä oikeiden tutkijoiden kanssa. Eikä ole moitetta kuulunut.

Innostuminen oikeasta tieteestä ei ole millään tavalla ristiriidassa oppilaiden kanssa pärjäämisen kanssa. Omasta mielestäni täysin päin vastoin.

Maisterintutkintoko ei mielestäsi ole riittävä tieteellinen pohja? Eli yliopistossa perus-, aine- ja syventävät opinnot sekä gradu omasta aineesta eivät riitä seiskaluokkalaisen opettamiseksi, vaan tarvitaan tohtorinopinnot, jotta ei ole "tieteenalastaan pihalla oleva opettaja"???

Minä en kirjoittanut mitään tohtorintutkinnosta, vaan asenteesta tieteeseen. Tässä ketjussa oli jopa joku sitä mieltä, ettei peruskoulun aineenopettajan tarvitsisi seurata oman aineensa tieteellistä kehitystä. Se on minusta uskomaton asenne.

Maisteri voi olla kunnianhimoinen ja vakavasti opettamaansa tieteenalaan suhtautuva. Tai sitten ei. Samoin tohtori.

Vierailija kirjoitti:

Ei akateemisuus varmasti haitta ole, jos sen osaa esittää oikein. Mietipä, että et itsekään ymmärrä jos sinulle ihan toisen alan ihminen selittää hankalilla termeillä omaa alaansa. Se rehtori ei ole todennäköisesti saman alan edustaja kuin sinä. Jos osaa esittää hankalia asioita kiinnostavasti ja ymmärrettävästi, niin go for it, puhu uusista tieteellisistä innovaatioista. Myös oppilaat voi niistä innostua - jos osaat ne innostaa. Mieti omia opettajiasi yliopistossa, osan luentoja seurasit tiukemmin kuin toisten. Mikä yhdistävä tekijä noissa joista sinä itse innostuit? Todennäköisesti eivät niitä pedagogisesti vahvimpia vaan innostuneimpia omasta alasta, ja kykeneviä esittämään hankalat asiat selkeästi ja innostavasti. Tuo jääkausi-myllertäjä-biologimantsalainen aiemmin ketjussa oli hyvä esimerkki.

Vastaan tutkijana ja kahden myöhäisteinin vanhempana. Pahimmassa murrosiässä nuo teinit eivät ota hirveästi vastaan, iso osa tunnista menee järjestyksen pitoon jne. Mutta tuossakin niitä opeja jotka saavat jengin paremmin mukaan kuin toiset. Ei tarvitse seisoa käsillään, omasta persoonasta se lähtee. Läsnäoloa ja sosiaalista herkkyyttä kannattaa harjoittaa, kun haistaa luokasta mikä milloinkin menee alas, voi välilllä saada murkutkin innostumaan tieteestä, erityisesti jos sen saa sidottua johonkin heille konkreettiseen/heidän maailmantuskaansa.

Mutta onko yliopiston kiinnostava luento samalla tavalla rakennettu kuin yläkoulun tai lukion kiinnostava tunti? Luoko opettaja molemmissa tapauksissa kiinnostuksen samalla tavalla? Tietysti yhteisiä piirteitä varmasti löytyy ainakin negatiivisessa mielessä

Ap

Kyllä voi, jos ei ymmärrä opettavansa ruotsia vastahankaisille peruskoululaisille eikä vapaaehtoisille ylioppilaille niin kuin edellisessä työssään. Yksi sellainen oli lapseni opettaja, onneksi vain vähän aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todellakin etsitään ihmistä joka tulee nuorten kanssa toimeen eikä puhu tieteestä.

No todellakin pitää puhua tieteestä, jos sellaista opettaa. Ja kyllä se nuoria kiinnostaa. Aidosti. Pitää vain löytää oikea tapa puhua tieteestä, ja tehdä yhdessä oppilaiden kanssa tiedettä.

"kommentoi asioita sillä tavalla kuin yliopistossa on totuttu kommentoimaan"

ei todellakaan toimi yläkoulussa, täytyy löytää sellainen tulokulma joka toimii teineihin

Täytyy löytää hyvä tulokulma, mutta kyllä fysiikan opettaja opettaa fysiikkaa eli tiedettä, jos työnsä tekee. Ja kyllä se kiinnostaa teinejä. Ihan tieteenä.

Miksi fysiikan opettajan pitäisi edes löytää oppiaineeseensa jotain muita tulokulmia kuin se, minkä ko. aineen tietojen opettaminen edellyttää? Ei opettaja ole mikään murkkujen viihdyttäjä tai pelle vaan AINEENopettaja. Kyllä niiden murkkujen pitää mukautua siihen, eikä toisinpäin.