Mielipiteitä lasten hoitoon viemisestä anoppilaan?
Pyydättekö te puolison vanhemmilta lasten hoitoapua? Vai tarjoutuvatko isovanhemmat itse ottamaan lapsia hoitoon?
Meillä tilanne se, että omat vanhempani ovat molemmat kuolleet ja meillä kolme lasta, joista nuorin vasta vauva. Olen nyt äitiyslomalla kesän, ja samoin vanhemmat lapset ovat lomalla koko kesän.
Minusta on ihanaa olla lasten kanssa, MUTTA mies tehnyt koko kesän pitkää päivää lähes ilman lomaa, joten olen ollut käytännössä yksin kolmen lapsen kanssa KOKO kesän. Olen kysynyt mieheltä monesti että eikö oikeasti ole mahdollista pitää yhtään lomaa. Yhden viikon siis piti, eikä osaa sanoa koska pitää seuraavan kerran lomaa. Ja sen ainoan lomaviikonkin oli auttamassa omia vanhempiaan kun heillä isompi piharemppa meneillään. Perheenä emme ole tehneet oikeastaan mitään koko kesänä.
Sanoin taas tänään, että käy kyllä voimille koittaa yksin keksiä isommille lapsille jatkuvasti tekemistä, toivoisin kuitenkin että heillä olisi edes vähän kiva kesä. Mies on sitä mieltä, että voisin ”työntää” lapsia hänen vanhemmilleen hoitoon. Minulle se on tosi vaikeaa, koska eivät itse tarjoudu ollenkaan ottamaan lapsia.
Mielipiteitä?
Kommentit (257)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen pitäisi kysyä asiaa vanhemmiltaan.
Ymmärrän, että olet poikki, minullakin kolmas on vauva. Kuinka vanhoja isommat ovat? Leikkivätkö keskenään?
Isommat ovat 5 ja 8, aika vähän leikkivät keskenään, enemmän tappelevat ja ovat muutenkin hyvin vilkkaita. Varmaan osittain tappelu johtuu siitä, että eivät saa tarpeeksi huomiota, kun en pysty mitenkään yksin kahdestaan olemaan kaikkien kanssa erikseen kovinkaan usein.
Mieskään ei jaksa iltaisin tehdä juuri mitään töiden jälkeen. Käytännössä iltaisinkin lähden kolmen lapsen kanssa puistoon, rannalle tms, kun mies jää kotiin lepäämään.
T. Ap
Miksi mies ei lähde iltaisin mukaan!?
Koska hän ei jaksa. Hän sanoo suoraan, että ei todellakaan jaksa minnekään ulos lähteä kun on koko päivän ollut ulkona (töissä). Vaikea siihen sitten enää mitään sanoa. Harmittaa kyllä kovasti, ettei voi edes muiden mieliksi lähteä joskus mukaan. Tai voi ehkä lähteä jos vaatimalla vaadin, mutta silloinkin tekee selväksi sen kuinka vähän kiinnostaa olla mukana, joten helpompi vaan antaa olla ja odottaa hetkeä jolloin lähtee oma-aloitteisesti. T. Ap
Ap. Tilanteesi tekee minut surulliseksi. Suosittelen, että pyydät rohkeasti anoppilasta apua ennen kuin lyhistyt.
Vierailija kirjoitti:
Ap. Tilanteesi tekee minut surulliseksi. Suosittelen, että pyydät rohkeasti anoppilasta apua ennen kuin lyhistyt.
Kiitos myötätunnosta. On hyvä lukea muidenkin ihmisten mielipiteitä tilanteesta! Olen jotenkin itse yrittänyt vaan pärjätä, ja nauttia vauva-ajasta ja lasten kanssa vietetystä ajasta kaikesta huolimatta, mutta kesä on kyllä ollut hieman pettymys. Tai miehen osallisuuteen (tai sen puutteeseen) olen ollut pettynyt. Harmittaa lasten puolesta ehkä eniten, tuntuu että en ole pystynyt antamaan isommille sitä aikaa ja huomiota mitä olisivat tarvinneet, enkä myöskään ole pysynyt tekemään sellaisia asioita mitä olisivat toivoneet.
En myöskään arvannut että kolmen lapsen kanssa olis näin rankkaa ja yksinäistäkin, koska kaikki kaverit ovat tällä hetkellä omien perheidensä kanssa mökeillään ym. T. Ap
Miksi lisäännyit tällaisen miehen kanssa ja vielä kolme kertaa?
Lastenhoito kuuluu vanhemmille, ei isovanhemmille. Myös isän kuuluu hoitaa lapsia. Oletko kysynyt mieheltäsi, voisiko hän vähentää työntekoa? Lapsentahtinen imetys tarkoittaa, että äiti on tiiviisti vauvan kansa. Isommat sisarukset tarvitsevat yhteistä aikaa ja tekemistä äidin ja isän kanssa. Mannerheimin Lastensuojeluliitosta saa koulutetun lastenhoitajan kotiin tilapäisavuksi. Yksityisistä kotipalvelu- ja siivousyrityksistä voi ostaa kotiapua ja aikaa jää lasten kanssa olemiseen.
Kunnasta voi pyytää tilapäistä kotiapua lapsiperheeseen. Seurakunnilla on perhekerhoja, päiväkerhoja, kesäkerhoja ja lapsiparkkitoimintaa alle kouluikäisille lapsille. Lapsiparkissa koulutetut hoitajat huolehtivat lapsista pari tuntia, jotta vanhempi saa levätä tai hoitaa asioitaan. Kouluikäisille lapsille on kunnan, seurakunnan, urheiluseurojen ja järjestöjen kesäkerhoja arkipäivisin.
En veisi lapsia anoppilaan hoitoon. Isovanhempien tehtävä ei ole hoitaa lapsenlapsia. Isovanhempien kanssa voi tulla erimielisyyksiä lastenhoidosta ja kasvatusperiaatteista. Mummoloissa ollaan joko liian lepsuja ja välinpitämättömiä tai liian ankaria ja joustamattomia. On perheitä, joissa nuoret ja terveet vanhemmat hoidattavat jatkuvasti lapsiaan iäkkäillä ja huonokuntoisilla isovanhemmilla. Uupunut isovanhempi ei jaksa hoitaa ja valvoa pieniä, vilkkaita lapsia. Esimerkiksi uimarannalla en luota isovanhempien jaksamiseen. Huonokuntoinen isovanhempi ei osaa valvoa vedessä uimataidotonta lasta.
Vanhin lapsi voi mennä isän mukana mummilaan tekemään pihatöitä, ehkä keskimmäinenkin. Se voisi olla vaikka lapsen ensimmäinen "kesätyöpaikka". Kotiin teltta, ja iskä voi loikoilla siellä lasten kanssa ja vaikka lukea/kuunnella satua.
Kyllä ne lapset pitäisi pääsääntöisesti jaksaa hoitaa itse. Kuinka paljon miehesi oikein tekee töitä viikossa, kun ei hetkeäkään jaksa olla lasten kanssa, kotitöistä puhumattakaan?
Itse en "sysäisi" lapsia isovanhemmille hoitoon, mutta voisin kysyä haluavatko isovanhemmat viettää kahdenkeskistä aikaa lastenlasten kanssa. Ja samoin tietysti lapsilta.
Miehesi on ääliö. Jos tilanne kotona on tuo, niin silloin priorisoidaan perhe eikä auteta vanhempia.
Mielestäni tuo on täysin ok, jos muutenkin vuetätte heidän kanssaan paljon aikaa ja ovat teidän elämässä läsnä muutenkin kuin hoitoapuna.
Vanhempani ovat liikuntarajoitteisia ja iältään vanhempia kun taas miehen vanhemmat hiukan nuorempia ja terveempiä, eivät vaan muuten halua hoitaa kuulemma rasittavia lapsiamme. Välillä väsyttää ja meidän kohtelu on epäoikeuden mukaista. Miehen sisasuksen lapsia kuitenkin jaksetaan hoitaa ja vielä kehuakin niitä. Ei ole oikein tuo.
Miksei miehelläsi ole lomaa kuin viikko? Onko juuri vaihtanut työpaikkaa vai yksityisyrittäjä? Nyt homma haltuun, ja mies mukaan lastenhoitoon! En olisi ikinä suostunut, että ainut yhteinen lomaviikko olisi mennyt piharempassa, haloo!
Kun mies tulee kotiin, otat vauvan mukaan ja jätät isommat hänen hoteisiinsa. Tuo ehdotus isommat mukaan appivanhemmille oli myös hyvä. Tiukkuutta nyt peliin, nainen!
Mies ei jaksa, mies ei ehdi, mies auttaa vanhempiaan, mies lepää ... olisiko nyt niin, että ongelmana on se mies eikä se, kuka lapsia hoitaa? Ei miehen tarvitse töiden jälkeen levätä, mies on silloin perheen kanssa ja jos ei ole, niin sitten lähdetään perheneuvolaan heti, kun sinne saa ajan.
Toiseksi jos tarvitset apua, niin sitä saa koska tahansa rahalla. MLL:n lastenhoitaja voi tulla leikittämään lapsia, vaikka olet itse kotona. Siihen ei todellakaan tarvita isovanhempia!
Pyydetään sekä tarjoutuvat ottamaan lapsia luokseen. Ovat jo eläkkeellä, mutta asuvat eri paikkakunnalla kuin me.
Meillä vain toisen vanhemmat ovat käytettävissä apuna lasten kanssa.
Yritetään, ettei liikaa vaivata heitä, heillä on kuitenkin oma elämä ja menonsa. Silloin tällöin hoitoapua, välillä enemmän, välillä taas taas menee pidempi aika, ettei tarvita lasten hoitoa.
Miehen ex-vaimo, eli lasten äiti on tunkemassa lapsia koko ajan mieheni vanhemmille, eli EX-anoppilaan, joten varmaankin voit kysyä appivanhemmiltasi :D
Tuletko toimeen anoppisi kanssa ja jos et tule, niin mikset..
On korrektia sopia ajankohta, mikä sopii anopille. Eikä tyrkätä lapsia sinne. Täytyyhän heidänkin varautua, on heilläkin elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Mies ei jaksa, mies ei ehdi, mies auttaa vanhempiaan, mies lepää ... olisiko nyt niin, että ongelmana on se mies eikä se, kuka lapsia hoitaa? Ei miehen tarvitse töiden jälkeen levätä, mies on silloin perheen kanssa ja jos ei ole, niin sitten lähdetään perheneuvolaan heti, kun sinne saa ajan.
Toiseksi jos tarvitset apua, niin sitä saa koska tahansa rahalla. MLL:n lastenhoitaja voi tulla leikittämään lapsia, vaikka olet itse kotona. Siihen ei todellakaan tarvita isovanhempia!
Kannatetaan!
Jos mies tekee töitä ympäri vuorokauden (no lähes koko ajan) niin hänellä on varmaan sitten varaa maksaa ulkopuolisesta lastenhoitoavusta. Vai ilmaiseksiko töitä tekee?
Ap, minusta miehesi voisi hyvin ottaa isommat lapset mukaansa anoppilaan, kun menee sinne pihatöihin ym. Sinä saisit olla vauvan kanssa kotona ja ehkäpä levätä silloin kun vauva nukkuu.
Niin oma mieheni tekisi.
Vierailija kirjoitti:
Miehen ex-vaimo, eli lasten äiti on tunkemassa lapsia koko ajan mieheni vanhemmille, eli EX-anoppilaan, joten varmaankin voit kysyä appivanhemmiltasi :D
Mikä on ex anoppila
Tsemppiä ap! Onko sinulla kavereita keneltä voisit pyytää hoitoapua?