Pitävätkö jotkut oikeasti eläimen elämää yhtä arvokkaana kuin ihmisen?
Jos pidät, miten voit elää sen kanssa, millainen eläinten asema maailmassa on?
Enkä tarkoita vain tuotantoeläimiä vaan myös esimerkiksi riistaeläimiä, joiden ampumista pidetään jopa eettisenä, kun eiväthän ne ehdi kärsiä.
Eikä lemmikkieläimenkään asemaa kukaan toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleen. Ihminen päättää, milloin lemmikki syntyy ja kuolee ja sen päälle vielä senkin, missä ja miten se saa olla, mitä tehdä ja milloin lisääntyä. Kuvitelkaa nyt, että sama tehtäisiin ihmiselle. Varmaan se "rakastaa" omistajaansa, mutta eihän sillä muita vaihtoehtoja olekaan. (Lapsella tilanne on aluksi jossain määrin samankaltainen, mutta se sentään vähitellen itsenäistyy ja pääsee elämään omaa elämäänsä.)
Ei, itse en pidä eläimiä yhtä arvokkaina kuin ihmisiä. Ehkä ajattelen niin vain siksi, että se on yksinkertaisempaa, mutta ajattelenpa kuitenkin sen sijaan, että surisin arvottomasti elävien nautojen ja sen jälkeen hiirten ja hyttysten puolesta.
Tosin toisethan sitten vastaavasti ajattelevat ihmisistä, että mitä sitä suremaan jokaisen kehitysmaalaisen lapsen tai aikuisen puolesta, kun eihän kaikkien elämä kuitenkaan ikinä tule yhtä arvokkaaksi, vaikka mitä tehtäisiin. Mutta ihmisten elämä on kuitenkin edes periaatteessa mahdollista saada ihmisarvoiselle tasolle, eläimen elämää ei.
Kommentit (93)
Naapuri uhkasi tappaa kissani. Sanoin takaisin että jos kissa katoaa tai kuoleen niin sinäkin katoat. Muuttivat pois muutaman kk päästä.
Minä pidän elämää yhtä arvokkaana.
Eläimet ovat yhtä arvokkaita kun ihmiset. Valitettavasti elämä on poikkeustilanteita lukuunottamatta selviytymiskamppailua ja ihmiset pelaavat yhtenä joukkueena muita eläimiä vastaan. Tämä on vaan todellisuutta, ei se vähennä eläimen arvoa.
Vierailija kirjoitti:
No kyllähän ihmisillekin sanellaan milloin syntyä ja miten elää elämää - ainakin rajataan sitä elämää kauheasti. Opiskele ja mene töihin tai olet **skaa jne. Kaikki maksaa, kivoja juttuja ei vaan saa vaan pitää tehdä töitä sen eteen, etkä välttämättä siltikään saa sitä tai siihen menee kauheasti aikaa.
Ennemmin valitsisin koiran elämän kuin ihmisen, sillä hyvässä kodissa koira saa aika lailla kaiken haluamansa ja tarvitsemansa.
Kuitenkin ihmisellä on paljon enemmän oikeuksia ja vapauksia kuin koiralla ikinä, eikä koiran elämää voikaan pitää millään mittapuulla ihmisarvoisena.
Pidän esimerkiksi saimaannorppia ja tiikereitä paljon arvokkaampina kuin ihmisiä. Ihmisiä on jo nyt ihan liikaa ja aiheutamme vain tuhoa.
1. Ihmiset jotka ovat vastuussa teoistaan
2. Eläimet
kaukana kolmantena
3. Elukkaihmiset eli ne jotka eivät ota vastuuta teoistaan.
Vierailija kirjoitti:
Eläimet ovat yhtä arvokkaita kun ihmiset. Valitettavasti elämä on poikkeustilanteita lukuunottamatta selviytymiskamppailua ja ihmiset pelaavat yhtenä joukkueena muita eläimiä vastaan. Tämä on vaan todellisuutta, ei se vähennä eläimen arvoa.
Mitähän se arvo oikeastaan edes on, jos se ei näy todellisuudessa mitenkään? Voisihan sitä kai sanoa niinkin, että kivi on yhtä arvokas kuin ihminen, koska se nyt vain on.
Vierailija kirjoitti:
Naapuri uhkasi tappaa kissani. Sanoin takaisin että jos kissa katoaa tai kuoleen niin sinäkin katoat. Muuttivat pois muutaman kk päästä.
Hui!
Pelästyi varmaan.
Samalla tavalla kuin ihmiset elää sen kanssa, että ympäri maailmaa muita ihmisiä tapetaan, kidutetaan, orjuutetaan jne.

Just näin. Kerro ap mitä tarkoitat "arvokkuudella". Onko sen synonyymi kenties lajityypillinen elämä tms?
Arvokkuus on höttösana jos sitä ei määritellä.
Vierailija kirjoitti:
Naapuri uhkasi tappaa kissani. Sanoin takaisin että jos kissa katoaa tai kuoleen niin sinäkin katoat. Muuttivat pois muutaman kk päästä.
Eli jos kissa nyt katoaa tai kuolee niin sinä tapat itsesi?
Vierailija kirjoitti:
Samalla tavalla kuin ihmiset elää sen kanssa, että ympäri maailmaa muita ihmisiä tapetaan, kidutetaan, orjuutetaan jne.
Millainen olisi mielestäsi ihanneyhteiskunta?
Vierailija kirjoitti:
Pidän esimerkiksi saimaannorppia ja tiikereitä paljon arvokkaampina kuin ihmisiä. Ihmisiä on jo nyt ihan liikaa ja aiheutamme vain tuhoa.
Aloita siis itsestäsi.
Koirat ovat maailman parhaita olentoja. Ihmistä kohtaan en tunne mitään, vaikka olisi hengenhätä. Nauran paskaisesti.
Elin on paljon arvokkampi kuin ihminen, ainakin joissain tapauksissa kuten tiikeri. Yksi tiikeri on helposti yli sadan tuhannen ihmisen arvoinen ja samoin valaat. Koiralla taas ei oikein mitään arvoa. Yksi hylje ehkä vastaa 6 ihmistä. Lokkien arvo taas negatiivinen.
Jos tässä nyt viitataan tuohon palava talo -ketjuun, niin toisin esiin seuraavan näkökulman: kysymys ei ole siitä, kuinka arvokas eläimen elämä on ylipäätään, vaan siitä, kumpi pitää minun elämää arvokkaampana. Naapurin tuntematon lapsi vai oma lemmikkini. Siitä syntyy tarve pelastaa lemmikki, koska se arvostaa minua ja minun elämääni enemmän.
Eläimet ovat täällä rakastamassa ja opettamassa meitä. Ne rakastavat eniten, äärettömästi.
Mieti sitä.
Tätä city lehti joskus kysyi, lupasivat julkistaa vastaukset mutta mitään ei koskaan julkaistu. Varmaan koska vasraukset eivät pahemmin olleet täynnä rakkautta ihmisiä kohtaan-
Jokainen laji pitää itseään arvokkaimpana ja suojelee omiaan. Leijonien mielestä ihminen on vain välipala ja koolla ei ole mitään väliä sillä virus voi tappaa vaikka valaan. Katsomme kaikkea omasta näkökulmastamme ja hyvä niin . Meillä ei ole kuitenkaan sen suurempaa ymmärrystä, ei ainakaan niin suurta, että pystyisimme maailmankaikkeuden lakeja ymmärtämään ja säätelemään. Ainoa tehtävämme on selviytyä sillä mitä meillä on tai tuhota sillä itsemme, siinä kaikki.