Miksi 30-40 vuotiaalle naiselle ei löydy kivoja vaatteita?
H&m:ssä syksyisin ja talvisin pelkkiä neuleitä jotka menee pesussa heti pilalle. Kauluspuseroita jotka on liian juhlallisia. Huppareita jotka on napaan saakka. Nuorten puolella ihan kivoja huppareita, mutta niissä yleensä lukee jotain lapsellista kuten PARIS tai I LOVE YOU tai sitten siinä on joku pääkallon kuva.
Kommentit (10)
Paltamon vaatetukseen mene niin löytyy.
Joo, ihan samaa mieltä! Todella haastavaa löytää vaatteita nykyään. Toisaalta olen nyt yrittänyt siivota vaatekaappiani niin, että pyrin ostamaan ajatonta laatutuotetta, sellaisia joita voi keskenään yhdistellä ja jotka ei mene muutamassa kuukaudessa pilalle.
On hankalaa kun joko vaatteet on selkeesti nuoremmille tai sitten jo liian tanttamaisia..
Oletko huomannut että vaateliikkeitä on myös muun nimisiä? Ehkä jokin niistä myy vaateita aikuisille.
Kun katselee telkkarista varhaisessa keski-iässä olevia juontajia ja esiintyjiä, niin hämmästyttävän monella on yllään kuin entisen mummon parempi kesämekko. Siis aivan älyttömiä luomuksia. Kietaisumallisia kuin navettatakit. Toinen vaihtoehto on sitten kuin alakoululaisen kevätjuhlamekko rimpsuineen ja pussihihoineen. Viime lauantaina Elämäni biisi -ohjelmassa Irinalla oli kuin aika lyhyt yöpaita päällään. Siinä se esiintymislavalla hetkutteli itseään haarat levällään. Kaikin puolin tyylitöntä.
Jaa, kyllä mä vaan löydän ja helposti. Tilaan vaatteeni netistä, inhoan vaatekaupoissa ravaamista ja sovittelua. Henkkamaukassa en ole käynyt vuosiin.
Mä löydän henkkamaukasta, zarasta ja mangosta ihan kivoja aikuistenkin vaatteita. En osta napapaitoja, revittyjä farkkuja tai glittervaatteita. N43 v.
Nettikaupoista saa! Suomessa kivijalkakaupoissa on tosiaan sellaista ongelmaa, että aikuiselle, mutta ei tanttamaiselle, ja rennolle ei löydy oikein liikkeitä.
Trikoorättejä ja halvan näköistä pääosin nuoremmille tai vapaa-aikaan sopivaa myy H&M, KappAhl, Lindex, GinaTricot.
Sitten on ne tanttaliikkeet kuten Voglia, Moda Bronco ja vastaavat.
Sitten on tietysti jakkupukuja ja muuta hienompia vaatteita myyvät liikkeet, mutta entä jos töissään ei tarvi semmoisia vaan pukeutuminen on rento, mutta ei silti haluaisi mennä myöskään Lindex/H&M rättilinjalle?
Mä tilaan netistä Zalandolta ja parista muusta paikkaa pääosin, löytyy myös sellaisia sporttiseen aikuistyyliin sopivia vaatteita, jotka on laadukkaita mutta ei tanttamaisia.
Ihan hooämmästä ja muistakin ketjuliikkeistä löytyy käyttöä kestäviä vaatteita kun tutkii materiaalitiedot ja pesuohjeet ennen ostoa. Ja toisekseen, on muitakin liikkeitä kuin H&M.
Teini ikäiset on kauppojen kunkkuja jälleen. Aikuiset ja vähän vanhemmat ei löydä vaatteita . Eihän 50 vuotias voi pukeutua 15-20 vuotiaan vaatteisiin eikä kenkiin.
Koska H&M on teinix-kauppa. Kannattaa ehkä tuossa iässä siirtyä muunlaisiin liikkeisiin...