Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten lakata välittämästä muiden sanomisista?
24.07.2019 |
Terapiassa sanotaan, että "Meillä jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on. Sinun ei tarvitse olla hyvännäköinen ja älykäs." Mutta ilmeisesti tarvitsee olla, koska olen saanut kuulla niin paljon ikävää kommenttia ulkonäöstäni ja tyhmyydestäni. Ja tämä on vaikuttanut todella paljon itsetuntooni (joka muodostuu pitkälti ympäristön palautteesta).
Onkohan jotain keinoa, jolla saisi karistettua toisten ikävät sanomiset mielestä?
Kommentit (38)
Oma mielialani ei ole päätös. On itselleni aina yllätys, millaisella tuulella herään ja mikä päivän kokonaisfiilis on.
Ulkoisten tapahtumien vaikutus on pieni. Hetkeksi esim. ärsyynnyn tai iloitsen kohdatessani tunteita herättävän asian, mutta sitten olotila palaa perusfiilikseen. Hyvällä tuulella ikävät ajatukset ovat kaukaisempia enkä ole motivoitunut miettimään niitä. Huonolla tuulella maailmani näyttää erilaiselta ja ikävät asiat ovat aivoissa kuin tarjottimella "nenän edessä", jolloin niitä on helppo märehtiä. Jos en mieti yhtä kurjaa asiaa, mieleen putkahtaa jotain muuta. Ikäviä ajatuksia vastaan voi taistella pakonomaisella keskittymisellä johonkin muuhun, mutta hetkenkin herpahdus tuo alakulon takaisin. Ikävä mieliala on lopulta taas kohdattava, koska ei sitä jaksa koko ajan keskittyä johonkin tekemiseen.
Yleiseen oloon voi vaikuttaa vaikka kuukautiskierron vaihe. Myös elintapojen terveys vaikuttanee. Elintapoihin voi itse vaikuttaa, mutta silloinkaan ei itse päätä mielialaa. Näen elintapojen parantamisen keinona "hakkeroida" kehoani luomaan keskimäärin parempia mielialoja.
Mielialaan voi siis jotenkin vaikuttaa, mutta sitä ei voi vain päättää. Tarpeeksi syvällä ovat vaikuttamisen mahdollisuudetkin vähäiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut ihmiset ovat ärsyttäviä, niille ei voi mitään..he ovat kuin juna, jyskyttävät eteenpäin, jos joku jää alle..viis siitä. MinäMinäMinä
Heitä joutuu sietämään, muuttaa ei voi,aikuisia ihmisiä.
He ovat sellaisiksi kasvaneet omissa lapsuudenympyröissään
Onnellinen ihminen ei lyttää ja hauku toista ihmistä, sellainen ihminen joka haukkuu ei ole tyytyväinen itseensä ja elämäänsä ja kadehtii sinulta jotain mitä häneltä itseltään puuttuu.
Sanonta loukkaus häpäisee vain lausujansa kuvaa hyvin haukkumista.
Mieti kuinka onnettomia onkaan haukkujat, haluaisitko olla heidän kaltainen joka saa mielihyvää ainoastaan ilkeydellä? Se on lyhytaikaista mielihyvää ja kohta on taas haukuttava jotta voi tuntea itsensä paremmaksi, noidankehä on valmis. Katkeruudella ja kateudella ajavat lopulta muita pois ja jäljelle jää katkeruus ja kateus, aika karua eiks vaan?
Ja lopulta... mitä merkitystä on onnettoman kateellisen ja katkeran ihmisen sanomisilla kun tiedostaa ne juuri kateellisuudeksi ja katkeruudeksi? Kateellisuus on ansaittava, säälin saa ilmaiseksi.
Aina löytyy syitä omiin mielialoihin, milloin naapuri sanoi rumasti, milloin kassa kaupassa oli tyly, milloin joku katsoi pahasti bussissa, milloin joku tönäisi ruuhkassa - loputtomiin.
Ihmiset luulevat olevansa muille kovinkin tärkeitä, voin kertoa, kukaan ei todellakaan kiinnitä sinuun niin paljon huomiota kuin luulet. Ei ajattele sinua joka paikassa kaiken aikaa, sillä he miettivät omaa itseään. Jokainen, koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lakata välittämästä. Oma valinta miten mihinkin asiaan suhtautuu antaen vaikuttaa. Onnellisuuskin on oma valinta ja päätös.
Sille ei välttämättä koskaan voi mitään, että niitä tunteita nousee muiden negatiivisten sanomisten seurauksena. Ihminen on pohjimmiltaan laumaeläin ja laumaeläimelle kaikki mikä viittaa lauman epäsuosioon ja hylkäämisen vaaraan on ahdistavaa, se on aivan luonnollista.
Sen sijaan voi olla *välittämättä välittämisestä*. Eli joo, jos kuulen sivusta kun minusta puhutaan olevinaan selkäni takana pahaa, kyllä se minua ahdistaa ja tulee paha mieli. Mutta ei minun tarvi pelätä ahdistusta ja pahaa mieltä, voin antaa sen tulla ja mennä ohi, vatvomatta asiaa mielessäni sen pidempään. Silloin tilanne oli vain hetkelllinen kivulias tunnepiikki, joka ei juurikaan haittaa elämää. Sen sijaan jos jäisi miettimään "miksi kukaan ei tykkää minusta, elämä on yhtä h*lvettiä" jne niin tunnetila pitkittyy ja päivä on pilalla, pahimmillaan koko elämä jos useinkin vatvoo sitä ettei ihmiset hyväksy.
Silti olisi liioiteltua sanoa että onnellisuus on vain itsestä kiinni, koska eri ihmisillä ja eri tilanteissa on erilaisia kapasiteetteja tehdä tällaista tietoisuustyötä, ikään kuin irrottautua mielestään ja katsella sitä rauhassa että "ahaa, nyt nousee häpeän ja ahdistuksen tunteita, ne saa vapaasti tulla ja mennä" tekemättä asiasta ongelmaa. Esim. vahvasti jo lapsena hylkäämiskokemuksista traumatisoituneilla ne tunteet voi olla niin vahvoja että ei pysty eriytymään tunteista niiden ollessa päällä.
Vierailija kirjoitti:
Aina löytyy syitä omiin mielialoihin, milloin naapuri sanoi rumasti, milloin kassa kaupassa oli tyly, milloin joku katsoi pahasti bussissa, milloin joku tönäisi ruuhkassa - loputtomiin.
Ihmiset luulevat olevansa muille kovinkin tärkeitä, voin kertoa, kukaan ei todellakaan kiinnitä sinuun niin paljon huomiota kuin luulet. Ei ajattele sinua joka paikassa kaiken aikaa, sillä he miettivät omaa itseään. Jokainen, koko ajan.
Ei pidä paikkaansa. Toki, ei kukaan ajattele jotain toista kaiken aikaa. Mutta kyllä on olemassa paljonkin pahantahtoista toisista juoruamista, selän takana puhumista, piilov*ttuilua, kiusaamista. Esim. mun työpaikalla kun joku ei-suosittu lähtee kahvihuoneesta, siellä on mammoilla ihan koulukiusaajatasoinen liioitteleva pahan puhuminen ja naureskelu päällä. Ajattelisivatkin vain itseään ja omaa työtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse pääsin yli kun ymmärsin, että kiusaajat ovat mielenterveysongelmaisia. Ei kukaan terve ihminen hauku toista, niin se vain on. Heillä on sellaisia ongelmia mitä mulla ei ole ja se riittää mulle.
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan onnellisuus on oma päätös. Kukaan muu ei voi pääsi sisällä ajatuksiin vaikuttaa. Jos alistuu tuleen makaamaan, koska se on juuri sillä hetkellä helpointa, päättää myös silloin omasta elämästään. Aina löytyy syitä miksi voi vain olla tekemättä mitään asian eteen ja läheiset nyökyttelee ja huokaa; näin se vain on - ei sitä mahda mitään itselleen. Kyllä mahtaa.
Itse kymmenien rankkojenkin masennusvuosien sekä itsemurha-ajatusten/yritysten jälkeen aloin työstää asiaa. Ulkoiset olosuhteet eivät ole muuttuneet, aivan samat kuin masentuneena eli köyhä ja työtön, mutta nyt vain ihan olo aivan toinen. Lääkäreistä (varmaan toista sataa matkan varrella) ei mitään hyötyä, en liioin lähtenyt lääkerumbaan "kokeillaan tätä ja jos ei auta kokeillaan tuota jne."
Aloin yksinkertaisesti miettimään ettei kukaan eikä mikään voi auttaa siitä helvetistä ulos kuin minä itse. Itse tunnen itseni parhaiten ja syyt sekä seuraukset olooni, ei kukaan alati vaihtuva rahasta empatiaa ja kuuntelua tarjoavaa hoitaja/lääkäri, vaikka kuinka päteviä ovatkin paperilla.
En vain enää lähtenyt loputtomaan masennusmielialanajatustusten kiertokulkurumbaan. Se oli niin helppo tie vain olla, märehtiä ja antaa tapahtua. Kaikki ymmärtää ja nyökyttelee osaanottavasti loputtomasti ympärillä.
Ajatusmallin voi ohjata ja kääntää toiselle tielle- jos haluaa ja tahtoo. Tässä loistava esimerkki.
ps. turha tulla närkästyen selittämään, ettei se sun masennus ollutkaan varmaan niin vakavaa , koska selvisit. Nämä arvelut kuuluvat juuri niihin märähtijöiden lemppariheittoihin. oma masennushan on aina se megalomaaninen äärimmäinen kurjuus, tiedetään, muiden ainoastaan harhaa.
Mutta kun masennus on ihan oikea sairaus joka voi puhjeta sellaisellekin jolla on miljoona tilillä, elämä hymyilee ja lapset pärjää hyvin. Silti yht'äkkiä putoaa pohja koko elämän mielekkyydestä ja ahdistus ja synkät ajatukset ottaa vallan. Silloin tarvitaan ihan ammattiapua, lääkäriä, terapeutteja ja lääkitystä joiden avulla sieltä suosta voidaan pikkuhiljaa nousta taas pinnalle.
Sekö vaan päätti ruveta masenteleen kesken mielekkään työn ja hyvän perhe-elämän? Sää oot varmaan niitä tosi empaattisia ihmisiä jotka itsemurhayrityksen jälkeen käskee vaan ottaa itteensä niskasta kiinni ja lopettaan valittamisen. Jotkut ei näköjään vaan ymmärrä vaikka on muka itse kokenut saman.
Jos sää päätit vaan ruveta elään ilman masennusta, niin se tarkoittaa että sun tautis rupes jo paraneen ja sen ansiosta positiiviset ajatkset pääsi taas voitolle. Mutta jos sairaus olis mennytkin toisin ja jatkunut, niin olisit vieläkin aivan samassa tilassa. Se ei ole oikeasti mikään itsekehiyetty luulosairaus, vaan hiton paha mielisairaus siinä kuin muutkin sairaudet.
Vähän sama kuin flunssan jälkeen sanoisit, että se parani siksi kun päätin olla enää sairastamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset puhuu yhtä ja tekee toista. Exän suku jatkuvasti jankkaa siitä miten heidän suvussaan tehdään töitä, töitä, töitä.
Todellisuus: puolet suvusta vinkuu taikaseinällä ja toinen puoli on suojatyöpainoissa jossain varastoilla.
Valitettavasti kuuntelin näitä ennen kuin tajusin mitä tuo todellisuus on. Tuloksena burmout ja kyynistyminen. Kaikki omasta mielestään työn sankarit pitäisi lähettää jonnekin oikeisiin töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain jo äidiltä lapsena kotona sellaiset haukut (tyhmä ja ruma) joten minusta tuli tämän vuoksi todella arka ihminen.
Ja tämä ujous oikein ärsyttää ”joitain rohkeita” ihmisiä. Siis lapseni kummitädinkin piti ilkeillä...ja juoruta.
Osaksi ihmisiä ärsyttää, että hissukkana kumminkin olen pärjännyt elämässä.
Nyt olen sitten päättänyt, että en mielistele ketään ja en kuuntele mitään shittiä ja vinoilua (jos se ei liity mihinkään todelliseen ongelmaan).
Jagex kirjoitti:
Ihmiset puhuu yhtä ja tekee toista. Exän suku jatkuvasti jankkaa siitä miten heidän suvussaan tehdään töitä, töitä, töitä.
Todellisuus: puolet suvusta vinkuu taikaseinällä ja toinen puoli on suojatyöpainoissa jossain varastoilla.Valitettavasti kuuntelin näitä ennen kuin tajusin mitä tuo todellisuus on. Tuloksena burmout ja kyynistyminen. Kaikki omasta mielestään työn sankarit pitäisi lähettää jonnekin oikeisiin töihin.
Laiska töitään laskee..,anoppi kans luettelee tekemässä työt...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina löytyy syitä omiin mielialoihin, milloin naapuri sanoi rumasti, milloin kassa kaupassa oli tyly, milloin joku katsoi pahasti bussissa, milloin joku tönäisi ruuhkassa - loputtomiin.
Ihmiset luulevat olevansa muille kovinkin tärkeitä, voin kertoa, kukaan ei todellakaan kiinnitä sinuun niin paljon huomiota kuin luulet. Ei ajattele sinua joka paikassa kaiken aikaa, sillä he miettivät omaa itseään. Jokainen, koko ajan.
Ei pidä paikkaansa. Toki, ei kukaan ajattele jotain toista kaiken aikaa. Mutta kyllä on olemassa paljonkin pahantahtoista toisista juoruamista, selän takana puhumista, piilov*ttuilua, kiusaamista. Esim. mun työpaikalla kun joku ei-suosittu lähtee kahvihuoneesta, siellä on mammoilla ihan koulukiusaajatasoinen liioitteleva pahan puhuminen ja naureskelu päällä. Ajattelisivatkin vain itseään ja omaa työtään.
Just näin. Jotkut on perusilkeitä ali-ihmisiä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan onnellisuus on oma päätös. Kukaan muu ei voi pääsi sisällä ajatuksiin vaikuttaa. Jos alistuu tuleen makaamaan, koska se on juuri sillä hetkellä helpointa, päättää myös silloin omasta elämästään. Aina löytyy syitä miksi voi vain olla tekemättä mitään asian eteen ja läheiset nyökyttelee ja huokaa; näin se vain on - ei sitä mahda mitään itselleen. Kyllä mahtaa.
Itse kymmenien rankkojenkin masennusvuosien sekä itsemurha-ajatusten/yritysten jälkeen aloin työstää asiaa. Ulkoiset olosuhteet eivät ole muuttuneet, aivan samat kuin masentuneena eli köyhä ja työtön, mutta nyt vain ihan olo aivan toinen. Lääkäreistä (varmaan toista sataa matkan varrella) ei mitään hyötyä, en liioin lähtenyt lääkerumbaan "kokeillaan tätä ja jos ei auta kokeillaan tuota jne."
Aloin yksinkertaisesti miettimään ettei kukaan eikä mikään voi auttaa siitä helvetistä ulos kuin minä itse. Itse tunnen itseni parhaiten ja syyt sekä seuraukset olooni, ei kukaan alati vaihtuva rahasta empatiaa ja kuuntelua tarjoavaa hoitaja/lääkäri, vaikka kuinka päteviä ovatkin paperilla.
En vain enää lähtenyt loputtomaan masennusmielialanajatustusten kiertokulkurumbaan. Se oli niin helppo tie vain olla, märehtiä ja antaa tapahtua. Kaikki ymmärtää ja nyökyttelee osaanottavasti loputtomasti ympärillä.
Ajatusmallin voi ohjata ja kääntää toiselle tielle- jos haluaa ja tahtoo. Tässä loistava esimerkki.
ps. turha tulla närkästyen selittämään, ettei se sun masennus ollutkaan varmaan niin vakavaa , koska selvisit. Nämä arvelut kuuluvat juuri niihin märähtijöiden lemppariheittoihin. oma masennushan on aina se megalomaaninen äärimmäinen kurjuus, tiedetään, muiden ainoastaan harhaa.
Mutta kun masennus on ihan oikea sairaus joka voi puhjeta sellaisellekin jolla on miljoona tilillä, elämä hymyilee ja lapset pärjää hyvin. Silti yht'äkkiä putoaa pohja koko elämän mielekkyydestä ja ahdistus ja synkät ajatukset ottaa vallan. Silloin tarvitaan ihan ammattiapua, lääkäriä, terapeutteja ja lääkitystä joiden avulla sieltä suosta voidaan pikkuhiljaa nousta taas pinnalle.
Sekö vaan päätti ruveta masenteleen kesken mielekkään työn ja hyvän perhe-elämän? Sää oot varmaan niitä tosi empaattisia ihmisiä jotka itsemurhayrityksen jälkeen käskee vaan ottaa itteensä niskasta kiinni ja lopettaan valittamisen. Jotkut ei näköjään vaan ymmärrä vaikka on muka itse kokenut saman.
Jos sää päätit vaan ruveta elään ilman masennusta, niin se tarkoittaa että sun tautis rupes jo paraneen ja sen ansiosta positiiviset ajatkset pääsi taas voitolle. Mutta jos sairaus olis mennytkin toisin ja jatkunut, niin olisit vieläkin aivan samassa tilassa. Se ei ole oikeasti mikään itsekehiyetty luulosairaus, vaan hiton paha mielisairaus siinä kuin muutkin sairaudet.
Vähän sama kuin flunssan jälkeen sanoisit, että se parani siksi kun päätin olla enää sairastamatta.
Tämä! Minulla nyt ei ollut mitään miljoonaa tai lapsia, mutta olin mukavassa työssä ja asuin omistamassani talossa ja elämä oli mallillaan. Niin vain masennus iski minuunkin ja olin pätkän saitaalassakin tämän johdosta. Jos joku tulee naamatusten väittämään, että minä jotenkin vain päätin tai valitsin masentua, saada potkut ja luopua talostani, saattaisin jopa läppästä ja käskeä miettiin uudemman kerran.
Kyllähän sitä sanojia aina riittää ja on täysin luontaista loukkaantua koska hyväksynnän tarve on laumaeläimellä voimakas. Olisi kamalaa olla tunteeton teflon vaikka välillä se tuntuisi turvakuorelta loukkauksia vastaan.
Itse olen herkkkä ja kiltti ja se vielä saa sanojat vauhtiin. Lukiossa kaverini haukkui vaatteeni, olisi pitänyt olla kukikkaita kauluspaitoja ja valkoisia korkkareita sen ajan tyyliin. Nyt sille jo nauraa ja on iloinen että seurasi omaa tyyliään.
Myöhemmin olin " kavereiden" mielestä nössö joka luki liikaa eikä bailannut tarpeeksi, opiskelin vääriä aineita, sisustin väärin, olin liikaa äitini seurassa, paapoin taaperoani liikaa,olin liian hiljainen ,pitkät hiukset eivät sopineet minulle, eivätkä myöskään huivit kun kaulani on lyhyt, valitsin epäedullisemman työpaikan jne jne. Pahin loukkaus oli kai kun anoppi sanoi ihmisenä kehittymättömäksi.
Nyt huomaan, että silloin kun en ole tehnyt itse omia valintojani,elämä on mennyt enemmän pieleen. Ei kannata hyppiä muiden pillin mukaan, vaan kulkea omaa tietään.
Ilkeistä ei myöskään tykätä, se kai tässä lohtuna on. Jatkuvat tölväykset laittaa kyl ihmisen välttelylistalle.
Ken vaivojansa valittaa on vaivojensa vanki ja eessä umpihanki.
Tässä sulle oiva keino, kirjoittanut Eino Leino
Alue: Aihe vapaa
Miettisin, mitkä ovat niiden ihmisten omat motiviit sanoa niitä ikäviä asioita.
Miksi pitää painaa jotakuta alaspäin? Onko motiivi vain lytätä ja olla ilkeä vai onko ikävästi sanominen vain möläytys, joka tulee siitä, kun itse ei hyväksy jotain asiaa itsessään ja kyttää sitä samaa asiaa muiden kohdalla?
Eihän sun elämäsi tarkoitus voi olla toimia vain kohteena, joka ottaa vastaan ikävät sanomiset.
Niin kuin edelläkin sanottiin, aina on ihmisiä, joille et syystä tai toisesta kelpaa. Siten sinun kannattaa enemmin keskittyä ihmisiin, jotka haluavat sinulle hyvää.