Voiko huonoista lähtökohdista ponnistaa hyvään elämään?

Tätä olen miettinyt paljon. Olen lueskellut paljon blogeja, joissa tehdään unelmaduunia alle kolmekymppisenä, eletään ihanaa sosiaalista elämää, harrastetaan kivoja juttuja ja asutaan kauniissa kodeissa. Katson tuttuja, jotka paahtavat hienoja uria, matkustavat, kokevat, seikkailevat. Ovat onnellisia.

Itse olen ollut käytännössä koko elämäni masentunut. Nyt olen kolmekymppinen ja työtön, väärälle alalle kouluttautunut. Varmaankin sosiaalisten pelkojeni ja ahdistusten takia on tosi vaikea solmia ystävyyssuhteita. Ahdistaa, kun tuntuu, etten tule koskaan saavuttamaan mitään tässä elämässä. En tiedä, onko mitään keinoa päästä eteenpäin. Itsetuntoni on murskattu, mua on hyväksikäytetty, kaltoinkohdeltu, jätetty oman onneni nojaan kun olisin epätoivoisesti tarvinnut lohdutusta. En ole ikinä oppinut luottamaan itseeni tai pärjäämiseeni. En vain tiedä, kuinka voisin muuttaa elämäni suunnan. Nyt olisi onnistumistarinat paikallaan, jos sellaisia tältä palstalta löytyy. Ahdistaa niin pirusti. En tiedä, mistä aloittaa elämän parantaminen, niin suurelta vyyhdeltä ongelmani tuntuvat.