Lue keskustelun säännöt.
Rakkautta ei enää ole. Onko se syy erota?
21.07.2019 |
20 vuotta yhteiseloa, kaksi teini-ikäistä lasta. Arki sujuu, lastenkasvatuksesta lähinnä erimielisyyttä. Tunteet vain ovat kuolleet puolin ja toisin. Näin lomalla toisen naama alkaa tympiä ja maneerit ärsyttää. Kummallakin enempi vähempi katkeruutta. Ei mitään myrskyisiä riitoja, enemmän hiljalleen tihkuvaa myrkyllisyyttä. Lomankin suhteen täysin eri toiveet. Yli 50-vuotiaita ollaan.
Erotakko vai ei. Mitä erolla voisi saavuttaa? Toisaalta tämäkin syö naista.
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Rakastin tuota miestä niin paljon. Nyt ei mitään. Miten tässä näin kävi? Käykö aina näin?
Ajatus erosta tuntuu uuvuttavalta. Niin myös jääminen.
Ap
Aika onnekas saa olla, jos noin ei jossain vaiheessa joko käy tai meinaa käydä. Eli normaalia pitkässä suhteessa. Ja tympiihän se oma naamakin ajoittain... Mutta miksi heittää sinänsä hyvä suhde hukkaan? Joskus joutuu tekemään töitä liiton eteen kohtalaisestikin, mutta kyllä se kannattaa =) Vaikka erokin lopulta tulisi, olisitte kuitenkin työstäneet tärkeitä juttuja.
Meillekin meinasi tulla ero, mutta ulkopuolinen keskusteluapu auttoi, ja nyt olemme paljon onnellisempia kuin alussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä on rakkaus? Tunnekuohua vainko? Eikö ennemmin sitä, että haluaa olla kiva toiselle?
Kiitos rohkaisevista sanoistanne!
En oleta tuntevani lämpimiä tunteita koko ajan mutta pitkään jatkunut negatiivinen tunneilmapiiri kuormittaa. Ja kai sitäkin jo miettii meneekö loppuelämä näin.
Yhdestä asiasta olen miehelleni ikuisesti kiitollinen: hän on ollut ainoa ihminen joka on minua rakastanut. Elin vailla huolenpitoa ja lämpöä lapsuuteni enkä ole oppinut itseäni rakastamaan. Ehkä tämä kiitollisuus pitää minut lojaalina liitollemme.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Rakastin tuota miestä niin paljon. Nyt ei mitään. Miten tässä näin kävi? Käykö aina näin?
Ajatus erosta tuntuu uuvuttavalta. Niin myös jääminen.
Ap
Meillä meni 5-10 vuotta näin. Toinen ärsytti ja alkoi jopa tuntua vastenmieliseltä. Nyt pitkän sinnittelyn ja kriisien jälkeen olemme taas rakastuneet toisiimme ja olemme onnellisia. Kannatti siis sinnitellä vaikka pitkä aika olikin. Olemme olleet yhdessä siis 25 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos rohkaisevista sanoistanne!
En oleta tuntevani lämpimiä tunteita koko ajan mutta pitkään jatkunut negatiivinen tunneilmapiiri kuormittaa. Ja kai sitäkin jo miettii meneekö loppuelämä näin.Yhdestä asiasta olen miehelleni ikuisesti kiitollinen: hän on ollut ainoa ihminen joka on minua rakastanut. Elin vailla huolenpitoa ja lämpöä lapsuuteni enkä ole oppinut itseäni rakastamaan. Ehkä tämä kiitollisuus pitää minut lojaalina liitollemme.
Ap
Negatiivinen tunneilmapiiri on kyllä kuormittavaa! Ei kannata alistua ja jäädä siihen, vaan uskon että asioille voi aina tehdä jotain positiivista kun molemmat haluaa. Tsemppiä ja parempaa huomista ap =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi tuhlata elämäänsä odotteluun? Uusia suhteita on tarjolla kunhan vähän tsemppaa pilkettä silmäkulmaan! Tuo itsesäälissä määkiminen ei kaunista ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on melkoo normaalia tänäpäiiivänä. Ihmisen elämä ei olekuin 70-80 vuottta.
Minä erosin liitosta joka oli loppuun eletty, kesti n. 20 v. En ole päivääkään katunut. En tuntenut enää rakkautta enkä mitään arvostusta/kunnioitusta ex miestäni kohtaan. Ainut järkevä vaihtoehto oli laittaa kattilat jakoon. Kannattaa tehdä rohkeita päätöksiä, kyllä elämä kantaa, jotain uutta hyvää voi tulla tilalle. Ainakin saa mielenrauhan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Jos on tullut luvattua papin edessä myötä-ja vastamäessä eikä väkivaltaa suhteessa niin en eroaisi.Ei se avioliitto ole yhtä onnea, mutta jos arki sujuu kohtuullisesti nin ok.Ihmisillä on liialliset odotukset välillä suhteelle."
Mitä sun mielestä tarkoittaa onni parisuhteessa? Tai mitä sinusta tarkoittaa arjen sujuminen? Minusta ei kuulosta siltä, että yhteinen arki ja yhteinen elämä toimii, jos siinä on jatkuvasti erimielisyyksiä ja jos toisen läsnäolo tympii.
Olen itse eronnut pitkästä suhteesta - ihan muista syistä tosin - mutta sen ajan, mitä se suhde kesti ( 16 vuotta) niin sanoisin kyllä, että toinen ei koskaan alkanut tympiä. Suhde tuntui koko ajan onnelliselta, vaikka elämässä oli muutakin kuin onnea. Koimme mm. työttömyyden, sairauden, lapsettomuushoidot, rahahuolia, yms. Mutta myös paljon kaikkea hyvää. Minusta ei ole normaalia, että pitkin suhdetta on tympääntynyt ja kyllästynyt toiseen ja miettii ero pitkiä aikoja yhtäjaksoisesti. Tai ei se ainakaan toimivalta suhteelta kuulosta. Itselleni oli kyllä koko suhteen ajan ihan selvää se, että rakastin miestä ja halusin olla hänen kanssaan. Ei alkuhuuman jälkeen suhteen kuulu kuivua kasaan ja tunteiden laantua. Minun kohdallani tunteet syvenivät ja voimistuivat rakkaudeksi. Oli onnellista, että sellaisen suhteen sai kokea.
Ei kannata antaa noin vain periksi. Luulen että jos pääsette puhumaan niistä katkeruuksista, rakkautenne elpyy ja saatte entistä upeamman ja vahvemman suhteen <3
Eli pariterapiaan mars, tsemppiä!