Onko kylmä ihminen jos ei alkaisi omaishoitajaksi?

Vierailija kirjoitti:

Omaishoitajalle pitäisi antaa yhteiskunnlta palkka ja lisäksi paljon joustavaa vapaata. (Eli yhteiskunta palkkaisi kotiin tuuraajan vaikka 8 vrk / kk. (vastaisi työssä käyvän viikonloppuja) mutta voisi käyttää joustavasti. Vaikka 4 tuntia jonain iltana ja siitä vuorokaudesta säästyisi loput.

Nimittäin omaishoitsjuudessa on hankalaa sen oman perheen hoito. Siis puoliso ja lapset. Ei pysty lähtemään vaikka ulkomaanmatkoille tms tai lasten harrastuksiin perheenä.

Miten tämä rahoitettaisiin?

En alkanut edes omalle lapselleni, liian raskasta hommaa. 

Ikääntyvien osuus kasvaa yhteiskunnassa koko ajan, verorahat tuskin riittää tulevaisuudessa kaikkien laitoshoitoon. Ainoa mahdollisuus on omaishoito. Ei kai ihmisiä voida jättää heitteille?

Kunnissa on vielä paljon eroa palkkioiden suuruudessa: varakkailla kaupungeilla kuten Helsingillä on mahdollisuus maksaa parempaa hoitokorvausta kuin pienillä köyhillä kunnilla. Tietysti kustannukset Helsingissä ovat muutenkin suuremmat.

Oma kokemus myös on, että todella monet sosiaalialan ihmiset eivät tiedä omaishoitajuudesta. Kategoriaan kuuluu sosiaalityöntekijät ja sairaanhoitohenkilökunta.

Omassa tapauksessani kuulin ihan sattumalta omaishoitajuusvaihtoehdosta. Rahallinen korvaus vuositasolla on vaihdellut 4500 € - 9000 €, eli ei mikään pieni juttu.

Sosiaalityöntekijöiden tietämystä omaishoitajuudesta pitäisi lisätä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kylmää kieltäytyä työstä, johon ei kykene. Kaikista ei vaan ole hoitajiksi ja se on ihan ymmärrettävää. 

Ajattelen samoin. Halvaantuneen vanhuksen hoitamiseen tarvitaan voimia, kykyjä ja varmuutta, ja niitä ei kaikilla ole.

Tuo jutun Katja sitä paitsi on ammattilainen. Hieno valinta kyllä häneltä. Varmaan kaikkein mieluisin ratkaisu hänen isoäidilleen tuossa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Omaishoitoa pitäisi kyllä lisätä ja paljon. Miten se saataisiin aikaan.

1960-luvulla poistettiin laki, että lasten on hoidettava vanhempiensa vanhuus.

Miten tuon voisi modernimmin palauttaa.

Vaikka keräämällä veroja tai itse maksamalla hoidon.

Olisin halunnut aloittaa yritystoiminnan omaishoitajuuden rinnalla. Työkkäristä tuli kieltävä vastaus, että omaishoidonpalkkio estää starttirahan saamisen.

Starttiraha olisi kyllä mennyt puhtaasti yrityksen perustamiskustannuksiin.

Kohdallani omaishoitajuus painottui ilta- yö- ja viikonloppuihin.

Palkkatyössä en jaksanut käydä yöheräämisten takia. Yrittäjyys joustavine työaikoineen olisi ollut melkein ainoa vaihtoehto.

Toivottavasti tämä asia muutetaan ja tuetaan enemmän omaishoitajuuden ja yrittäjyyden yhdistämistä.

Kuinka on edes rahan puoleen mahdollista alkaa omaishoitajaksi jos jää pois töistä? Voisin kyllä hoitaa omat vanhempani jos saisin siitä rahaa saman verran kun nyt töistä palkkaa. Muuten ei vaan mitenkään pysty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omaishoitoa pitäisi kyllä lisätä ja paljon. Miten se saataisiin aikaan.

1960-luvulla poistettiin laki, että lasten on hoidettava vanhempiensa vanhuus.

Miten tuon voisi modernimmin palauttaa.

Vaikka keräämällä veroja tai itse maksamalla hoidon.

Veroja on vaikea kerätä enää lisää. Säälittää eläköityvät ihmiset, suuri ikäluokka, joka on rakentanut tämän yhteiskunnan ja ovat koko elämänsä tehneet työtä ja maksaneet veroja. Kun on heidän aikansa nauttia yhteiskunnan hoivasta, rahaa ei olekaan enää laadukkaaseen hoitoon.

Tämä yhteiskunta on mennyt kummalliseksi, kun vieraat hoitavat lapset, vammaiset ja vanhukset. Ei tämä normaalia ole. Ihan hullua, että lapset viedään päivähoitoon. Jos pääsääntöisesti miehet vaan olisi lapsiperheessä töissä ja olisi laki, että tulot puoliksi ja eläke myös, niin kaikille riittäisi töitä, kun suuri osa naisista olisi pois kilpailemasta.

En oo itsekään elänyt noin, mutta kirjoitan vaan, miten epänormaalia tämä nykykäytäntö on.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka on edes rahan puoleen mahdollista alkaa omaishoitajaksi jos jää pois töistä? Voisin kyllä hoitaa omat vanhempani jos saisin siitä rahaa saman verran kun nyt töistä palkkaa. Muuten ei vaan mitenkään pysty.

Hoitopalkkiot eivät koskaan tule olemaan samalla tasolla, kuin mitä töissä tienaisi.

Elämässä pitäisi olla muitakin arvoja ja motiiveita kuin raha.

Vierailija kirjoitti:

Luulen että tässä tapauksessa osun kyllä oikeaan kun yleistän: kukaan mies ei pode syyllisyyttä tästä asiasta eikä kukaan pohdi mielessään miksi mies ei ryhdy omaishoitajaksi.

Nyt et kyllä tiedä, mitä puhut. Tunnn todella monta miestä, jotka ovat eri syistä omaishoitajia. Oma isäni oli mummoni omaishoitaja kymmenen vuotta, meillä kotona hoiti pissavaivaista mummonani. (Mummo kieltäytyi vaipoista ja sehän tiesi valtavaa pyykkimäärää.) Tunnen kaksikin miestä, jotka hoitavat dementoituneita vaimojaan, tunnen nuoren isän, joka jäi kotiin hoitamaan vammaista lastaan, ym. ym. Mies- tai naissukupuoli ei ole tae syyllisyyden tuntemisesta tai tuntemattomuudesta. Samoin kuin sanottaisiin, että kenelläkään naisella ei ole huumorintajua! Missä maailmassa oikein elät?

Suomessa on korkea työttömyys. Ainakin joissain tapauksissa voisin kuvitella, että omaishoitajuus olisi hyvä vaihtoehto työttömyydelle, korvaus on samansuuruinen kuin työttömyyskorvaus tai suurempi. Lisäksi omaishoitajuus lasketaan työksi ja siitä maksetaan palkkio.

Korvaus ei ole harkinnanvarainen, eli sen suuruuteen ei vaikuta muut tulot.

Tietoutta omaishoitajuudesta pitäisi lisätä. Monet eivät tiedä siitä, edes sosiaalityöntekijät, joiden työnä on kertoa eri tukivaihtoehdoista.

Faith kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kylmää kieltäytyä työstä, johon ei kykene. Kaikista ei vaan ole hoitajiksi ja se on ihan ymmärrettävää. 

Ajattelen samoin. Halvaantuneen vanhuksen hoitamiseen tarvitaan voimia, kykyjä ja varmuutta, ja niitä ei kaikilla ole.

Tuo jutun Katja sitä paitsi on ammattilainen. Hieno valinta kyllä häneltä. Varmaan kaikkein mieluisin ratkaisu hänen isoäidilleen tuossa tilanteessa.

Jos olet joskus hoitanut lasta, syöttänyt ja vaihtanut vaippoja, melko varmasti opit hoitamaan halvaantunutta vanhusta. Kotiin saa tarvittavia apuvälineitä.

Ei minulta ole kukaan kysynyt alkaisinko omaishoitajaksi. Olen automaattisesti ollut lapseni omaishoitaja. Toki sitten aloin virallisestikin omaishoitajaksi ja saan omaishoidontukea. Mutta sen hakeminen on vapaaehtoista. Monet omaishoitajat eivät edes saa tukea.

Olisin kyllä varmaan alkanut myös miesystäväni omaishoitajaksi, mikäli hän olisi elänyt pitempään. Vanhempieni omaishoitajaksi en alkaisi. Toki riippuu vähän tilanteesta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se kohdallani vaikkapa äitini kanssa tuntuisi aika kiittämättömältä ja kylmältä, kun onhan hän koko elämäni ajan vain passannut ja ajatellut parastani.

Koska vanhemmat itse haluavat hankkia lapsen, on heillä myös velvollisuus huolehtia tästä lapsesta. Lapsella taas ei ole velvollisuutta huolehtia vanhemmistaan, koska ei hän ole itse valinnut syntymäänsä.

Olen aikanaan katsellut, millaista on kun vanha ihminen alkaa vanhan puolisonsa omaishoitajaksi. Siitä vaikutti olevan lähinnä haittaa molemmille osapuolille, ja molemmilla olisi ollut onnellisemmat loppuvuodet, jos olisivat omaishoidon sijaan muuttaneet asumaan johonkin vanhuspaikkaan. Näiden kokemusten perusteella olen vahvasti sitä mieltä, että en ala kenenkään omaishoitajaksi. Se ei olisi hyvä ratkaisu muutenkaan, ja sitä paitsi en ole yhtään hoitajatyyppiä. No, sellaisen suht hyväkuntoisen kanssa voisi jonkin aikaa yrittää, mutta ei hankalammin hoidettavan. Jutun haastateltava on alan ammatti-ihminen ja lisäksi nuorehko ja ilmeisen terve, joten tilanne on hyvin erilainen kuin useimmilla muilla.

Tänää päivänä ihmisillä on enemmän tietoa, tahtoa ja ymmmärrystä valiita helpompi tie.

Itse jouduin pakosta.....en saanut saareltani minkäänlaista apua tai tukea, oletti, että minä hoidan kun asuin paikkakunnalla ja olin vanhapiika.En saanut tukea mistään.Raskasta oli, prosessin seurauksena sairastuin itse vakavaan masennukseen ja sain fudut töistä

Ei siinä mitään, mutta olisin tarvinnut apua.Kannattaa miettiä tarkkaan, että jaksaako ja viitsiikö

Olen ollut vuosia, nyt vasta ammattilaiset hoitavat. Samalla elänyt itse pikkulapsiarkea ja vetänyt perheyritystä. Olen halunnut auttaa ja tehdä parhaani, mutta omat voimavarat tuli vastaan. Lisäksi kaikki omaishoitoon mennyt aika on ollut poissa oman puolisoni ja nykyään myös lapsen kanssa olemisesta. Omat harrastukset, omat menot, ystävien tapaaminen, jopa kampaajalla ja lääkärissä käynti olivat ihan nollissa. Vaikka kuinka rakastan vanhempiani, tuli se raja vastaan. Hoitovastuun siirtyminen ammattilaisille tapahtui vasta hiljattain ja sen jälkeen olen vain nukkunut, ollut oman perheeni kanssa ja nukkunut lisää.

Omaishoito on ehkä yksi rankimpia asioita. Sen lisäksi, että suree siihen johtanutta tilannetta, on huolissaan tilanteesta, hoitaa miljoona eri asiaa lääkkeistä ja lääkärireissuista ruuanlaittoon ja kotihommiin. Lisäksi etenkin tilanteissa, joissa läheinen ei ole enää oma itsensä tai täydellä järjellä, saa kuulla ihan kaiken mahdollisen. Ja vaikka ymmärtää, että sairaus saa sen aikaan, niin joskus menee silti niin lujaa nahan alle loukkaukset. Meillä on se tilanne, että toisella etenevä sairaus ja toisella sairaskohtauksen jälkeinen tilanne, tulivat ihan yllättäen ja samaan aikaan, kummastakaan ei tule enää itsenäistä. Muutama vuosi sitten olivat terveitä ja mukana työelämässä, 4v eteenpäin ja eivät saa itse ruokaa kaapista eteensä.

Voi pojat. Oikeasti en suosittele. Mieluummin sitten palvelukotiin ja itse viettää omaisensa kanssa siellä mahdollisimman paljon aikaa, pitää silmällä vointia ja hoitoa. Siinäkin on melkoinen työsarka, mutta ei silti mitään verrattuna siihen, että yksin olet vastuussa läheisten hengestä ja ihan kaikesta muustakin. Jos ajattelen asiaa omalta kannaltani, niin ihan ehdottomasti minua ei saa edes harkita hoitavansa kotiin siinä vaiheessa, kun itse en pärjää. Sitä varten on paikat ja ammattilaiset.