Lue keskustelun säännöt.
Tänään eronnut, auttakaa
19.07.2019 |
Mistä saan apua erosta selviämiseen tai miten siitä ylipäätään selviää. Tuli tänään ero ja ei ole edes ketään kenelle voisi puhua. Tuntuu ettei millään ole enää mitään väliä ja ahdistaa niin pahasti että tuntuu että kuolen tähän. Kyseessä oli siis monen vuoden suhde. En tiedä mitä voin tehdä että tämä olo helpottaisi edes vähän. Kaikki on pilalla.
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Mieleen tulee vaan kaikkia hyviä muistoja yhteisistä jutuista ja se tuntuu äärettömän pahalta ajatella että olen menettänyt sen ihmisen, eikä sellaisia muistoja tai yhteisiä hetkiä enää tule. Ja että se ihminen joka joskus vannoi rakkauttaan minulle, ei enää halua olla kanssani.
Ap
On itse asiassa hyvä, että saat mieleesi niitä hyviä muistoja. Ne tekevät kipeää nyt, mutta jossain vaiheessa voit oppia olemaan kiitollinen siitä, että sait kokea ne hetket tämän ihmisen kanssa. Ilman tuota ihmistä sinulla ei olisi niitä kauniita muistoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyväksy ensin se, että eron jälkeen kuuluukin tuntua tuolta. Anna ajan parantaa niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, mutta se on totuus. Aivokemiasi on sekaisin, sillä parisuhteesta tulee aivoille kuin huumetta, ja kun siitä revitään irti koet voimakkaita vieroitusoireita.
Itsekin muistan sen ristiriitaisen kokemuksen erossa kun sattui niin hirveästi ja parisuhteen myötä meni myös paras ystävä - jota hän oli myös. Ei ollut sitä luottohenkilöä enää joka lohduttaisi, sillä juuri ko. henkilö oli pettänyt minut. Hapuilin menneitä hyviä aikoja, joita kuitenkaan on mahdoton saada takaisin.
Anna itsellesi runsaasti aikaa surra ja käsitellä tilannetta. Anna itkun tulla, siinä ei ole mitään hävettävää - pikemminkin itkun pidättelyssä on. Kerro asiasta vaikka esimiehellesi, minäkin kerroin ja itkin. Menin myös lääkärille, jolle oli kiviliasta avata tilanne (itkien jälleen).
Lopulta eron surun kokemisen jälkeen, ainoa keino katsoa tulevaan ja päästää irti surusta on oikeasti hyväksyä se, että exän kanssa ei ole enää paluuta yhteen. Ajatus sattuu aluksi ja pudottaa syvemmälle suruun, mutta nostaa lopulta ylös pahimmasta.
Tsemppiä, meitä on täällä paljon jotka kokeneet saman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleen tulee vaan kaikkia hyviä muistoja yhteisistä jutuista ja se tuntuu äärettömän pahalta ajatella että olen menettänyt sen ihmisen, eikä sellaisia muistoja tai yhteisiä hetkiä enää tule. Ja että se ihminen joka joskus vannoi rakkauttaan minulle, ei enää halua olla kanssani.
Ap
On itse asiassa hyvä, että saat mieleesi niitä hyviä muistoja. Ne tekevät kipeää nyt, mutta jossain vaiheessa voit oppia olemaan kiitollinen siitä, että sait kokea ne hetket tämän ihmisen kanssa. Ilman tuota ihmistä sinulla ei olisi niitä kauniita muistoja.
Sitä on vaikea nähdä tässä tilanteessa noin, kun itse oli ajatellut että yhdessä ollaan aina, eikä niistä yhteisistä hetkistä tarvitsisi koskaa luopua ja muistoja voisi muistella yhdessä.
Se on varmasti ,kuin pieni kuolema. Ei ihminen ,joka ei ole kokenut sitä ,ymmärrä miten hirveä sinun olosi on nyt. Jätetystä se tuntuu kamalimmalta ja pitkään.
Läheistäni oli petetty ja ero meinas tulla (ei eronneet ainakaan vielä), hän oli poissa tolaltaan runsaan vuoden. On onneksi mieluisa työ, missä kivaa ja soitteli kaikille mahdollisille. Huomasi ,ettei montakaan tyytyväistä paria ole.
Toivottavasti jostain löytyy ihmisiä ,ihan vieraitakin joiden kanssa voit jakaa asiata. Niin monet ovat samassa tilanteessa ja heidän kanssa pitäis puhua. Onko täällä palstalla mahdollista saada yhteytietoja ihmisiin, en tiedä.
Voimia sinulle.
Anteeksi nyt, mutta mua kyllä aina vähän hymyilyttää nämä "kissani kuoli/poikkis jätti/karsiuduin pääsykokeissa jne., en selviä tästä!" -viestit. No kyllä tasan selviätte! Muutaman vuoden suhde on kuitenkin todella lyhyt aika ihmisen elämässä, ymmärsin että teillä ei ole lapsia, ja taloudellinen ahdinko ei uhkaa?
Sääli tietysti, jos olet elänyt somekuplassa viime vuodet niin, ettei oikeita ystäviä enää ole, mutta ehkä nyt lisääntyneellä ajalla voit uudistaa lopahtaneita tuttavuuksia. Koko elämäänsä ei missään tapauksessa kannata ripustaa yhden henkilön varaan. Kaunista kesää kaikesta huolimatta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin on vaan selvittävä noiden ensimmäisten päivien yli <3 Ehkä keksisit jotain mikä vie edes hetkeksi ajatuksia toisaalle. Syö jotain hyvää mitä et yleensä syö, pelaa jotain peliä, käy tuopilla lähibaarissa, uimassa tms.
Vaikka vaikeaa se on, eikä ne ajatukset montaa sekuntia pysy poissa oikein millään. Minä makasin tuossa tilanteessa kaksi päivää silloisen asuntoni lattialla, välillä huusin suoraa huutoa, välillä vain itkin ja nyyhkytin. Sitten kolmannen päivän tienoilla alkoi tulla nälkä ja oli noustava keittämään perunoita. Niitä kuoriessani sitten tiesin, että tulen jotenkin selviämään. Niin selvisinkin, aikansa se otti mutta muuttui koko ajan helpommaksi eikä ahdistus ollut noiden ensimmäisten päivien jälkeen ihan täysin kokoaikaista ja muut asiat saivat mielestä tilaa aina vain isompia aikoja kerrallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleen tulee vaan kaikkia hyviä muistoja yhteisistä jutuista ja se tuntuu äärettömän pahalta ajatella että olen menettänyt sen ihmisen, eikä sellaisia muistoja tai yhteisiä hetkiä enää tule. Ja että se ihminen joka joskus vannoi rakkauttaan minulle, ei enää halua olla kanssani.
Ap
On itse asiassa hyvä, että saat mieleesi niitä hyviä muistoja. Ne tekevät kipeää nyt, mutta jossain vaiheessa voit oppia olemaan kiitollinen siitä, että sait kokea ne hetket tämän ihmisen kanssa. Ilman tuota ihmistä sinulla ei olisi niitä kauniita muistoja.
Sitä on vaikea nähdä tässä tilanteessa noin, kun itse oli ajatellut että yhdessä ollaan aina, eikä niistä yhteisistä hetkistä tarvitsisi koskaa luopua ja muistoja voisi muistella yhdessä.
Sinun ei vielä tarvitsekaan nähdä asiaa noin. Olet niin alkuvaiheessa surusi kanssa, ettei se ole mahdollistakaan. Suret ensin kunnolla ja sen jälkeen vasta voit edes yrittää nähdä asiat muuten kuin kivun kautta. Se ottaa aikansa, mutta onnistuu kyllä. Vielä se ei onnistu, koska vielä on liian varhaista. Suru ottaa aikansa ja se pitää sille myös antaa, jotta toipuminen on mahdollista. Pienin askelin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt, mutta mua kyllä aina vähän hymyilyttää nämä "kissani kuoli/poikkis jätti/karsiuduin pääsykokeissa jne., en selviä tästä!" -viestit. No kyllä tasan selviätte! Muutaman vuoden suhde on kuitenkin todella lyhyt aika ihmisen elämässä, ymmärsin että teillä ei ole lapsia, ja taloudellinen ahdinko ei uhkaa?
Sääli tietysti, jos olet elänyt somekuplassa viime vuodet niin, ettei oikeita ystäviä enää ole, mutta ehkä nyt lisääntyneellä ajalla voit uudistaa lopahtaneita tuttavuuksia. Koko elämäänsä ei missään tapauksessa kannata ripustaa yhden henkilön varaan. Kaunista kesää kaikesta huolimatta!
Olipa töykeä ja kylmä kommentti. Älä, ap välitä tästä. Jokainen normaali ihminen tietää, että ero ei ole mikään pikkujuttu, vaikka lapsia ja taloudellista ahdinkoa ei olisikaan. Kyllä sitä on oikeus surra ilman typerien ihmisten väheksyviä kommentteja.
Voimia! Siitä surusta ei pääse yli muuten kuin suuremalla ja sama pätee kaikkiin muihinkin tunteisiin, jotka eroon liittyvät: pettymys, viha jne. mutta kun ne käy läpi tulee tilanteen hyväksyminen.
Nyt tuntuu varmasti ihan kamalalta, mutta se helpottaa ihan varmasti ja pääset erosta yli.
Alkoholi huonoin neuvo ikinä. Se vain lisää ahdistusta ja pahaa oloa. Pidä mieluummin itsestäsi huolta ja tee mitä ikinä mieli tekee ja mikä tuntuu hyvältä.
Ihan varmasti on myös joku, joka haluaa auttaa. Nuo päivystävät numerot hyviä ja eroryhmät ja vertaistuki. Jos tosi paha olo, psykiatrinen päivystys ensiavuksi.
Nyt hurjasti tsemppiä, lupaan että selviät tästä ja se ei tunnu enää kohta yhtä pahalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usko pois, eron kokeneena voin kertoa, että elämä hymyilee yllättävän nopeasti. Nyt et sitä usko, koska tuntuu oikeasti, että millään ei ole enää mitään väliä. Olo on aivan kamala, muistan sen epätoivon tunteen vieläkin.
Mutta oikeesti, meni pari viikkoa, mulla oli oma kämppä, sinne oli kiva laitella kaikkea, miten itse tykkäs. Siitä se lähti, rupesin taas elämään, ja katselemaan ympärille. Hyvin sulla tulee menemään, ihan oikeasti!
Hei ap!
Omien kokemusten jälkeen sanon tämän: päätä joka aamu, että jaksat huomiseen, ei ole muuta keinoa. Ole itsellesi hyvä, mieti joku juttu, mikä toisi pientä lohtua ja toteuta se.
Joku päivä tulee vielä joku jota rakastat ja joka rakastaa sua, vaikka et sitä nyt uskokaan.
Pidä itsestäsi huolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene ystävien/perheen luokse. Tarvitset nyt heitä. Tee asioita, joista saat edes vähän hyvää mieltä, tilaa vaikka noutoruokaa tänään! Olitko jätetty/oliko suhteessa ongelmia? Yritä ajatella järjellä niitä hyviä asioita, jotka erosta seuraa. Voimia, moni muukin on kokenut saman, siitä selviää!
Olin jätetty ja oli ongelmia, mutta itse en todellakaan ollut valmis eroon. Vaikea ajatella miten erosta seuraisi mitään hyvää kun menetin ainoan ihmisen, jolle olen oikeasti voinut avautua ja ihmisen jonka kanssa halusin viettää loppu elämäni. Omistan tasan yhden ystävän, mutta hänellekkään en oikeasti voi avautua rehellisesti tai saada tukea. En kaipaa voivottelijoita vaan oikeaa tukea. Enkä tiedä mistä sellaista voisin saada. Yksin sängyssä itkeminen ei ainakaan selvästi auta, mutta en tiedä mitä muutakaan tehdä.
Seurakunnalla on eroryhmiä. Niissä saa vertaistukea. Eivät ole uskonnollisia, vaikka seurakunta niitä järjestääkin. Sellaiseen kannattaa tutustua.
Seurakunnasta saa myös yksityistä keskusteluapua esim. papeilta, diakoneilta ja perheneuvonnasta.
En tiedä teetkö tätä jo, mutta: Kirjoita. Vaikka vihkoon tai puhelimella tekstitiedostoon tai johonkin minkä saat nopeasti käsiin. Kirjoita aivan kaikki mikä mieleen juolahtaa. Sanoja, ajatuksen sirpaleita, kiroile tai ihan mitä vaan. Ei tarvi olla hienoa eikä mietittyä vaan sitä mitä tulee. Kysele välillä itseltäsi ja vastaa mitä keksit. Kaiva itsestäsi kaikki mitä irti lähtee. Itke keuhkot pihalle ja kirjoita.
Tee tuota aina kun ahdistaa. Tee myös hyvinä hetkinä, niitäkin tulee. Sitten taas mennään syvyyksiin. Palaa lukemaan tekstejä jos siltä tuntuu, möyri niissä. Joskus tulee vielä aika, että aallonpohjat ovat jo niin pieniä että jo välillä unohdat sen miten joskus tuntui tuolta. Tulet myös oppimaan itsestäsi arvokkaita uusia asioita. Tulet nousemaan vielä. Nyt on kuitenkin surun ja pohjamutien aika, on kynnettävä hetki kerrallaan. Tsemppiä ja rohkeutta koitokseen ap, ja halauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvostan teidän tsemppauksia ja viestejä. Pahalta tuntuu, mutta silti mukavaa että edes joku tsemppaa tai kuuntelee. Kirjoitelkaa vaan lisää, luen kyllä viestit ja saatan vastaillakkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleen tulee vaan kaikkia hyviä muistoja yhteisistä jutuista ja se tuntuu äärettömän pahalta ajatella että olen menettänyt sen ihmisen, eikä sellaisia muistoja tai yhteisiä hetkiä enää tule. Ja että se ihminen joka joskus vannoi rakkauttaan minulle, ei enää halua olla kanssani.
Ap
On itse asiassa hyvä, että saat mieleesi niitä hyviä muistoja. Ne tekevät kipeää nyt, mutta jossain vaiheessa voit oppia olemaan kiitollinen siitä, että sait kokea ne hetket tämän ihmisen kanssa. Ilman tuota ihmistä sinulla ei olisi niitä kauniita muistoja.
Sitä on vaikea nähdä tässä tilanteessa noin, kun itse oli ajatellut että yhdessä ollaan aina, eikä niistä yhteisistä hetkistä tarvitsisi koskaa luopua ja muistoja voisi muistella yhdessä.
Sinun ei vielä tarvitsekaan nähdä asiaa noin. Olet niin alkuvaiheessa surusi kanssa, ettei se ole mahdollistakaan. Suret ensin kunnolla ja sen jälkeen vasta voit edes yrittää nähdä asiat muuten kuin kivun kautta. Se ottaa aikansa, mutta onnistuu kyllä. Vielä se ei onnistu, koska vielä on liian varhaista. Suru ottaa aikansa ja se pitää sille myös antaa, jotta toipuminen on mahdollista. Pienin askelin.
Toinen kirjoittaja täällä haluaa lisätä tähän tosi hyvään neuvoon, että älä pidä kiirettä paranemisen kanssa. Otat itsellesi aikaa just niin paljon kuin haluat. Minut jätettiin yllättäen ja menetin samalla tapaa parhana ystäväni, jonka kanssa olimme suunnitelleet pitkälle yhteistä tulevaisuutta. Olen hyvin hidas lämpenemään kellekään, joten kun sitoudun, sitoudun tosissani. Hirveä shokki! Minulta kesti 10 vuotta, kunnes aloin olla siinä vaiheessa, että haluaisin taas parisuhteeseen. En siis surrut 10 vuotta, 2 ensimmäistä vuotta olivat oikeastaan ne suruvuodet. Näin painajaisia erosta lähes joka yö. Sen jälkeen keskityin elämään itselleni, kunnes tuli olo, että nyt voisin siirtyä taas parisuhteeseen.
Samaan aikaan taas ystäväni (mies tosin) joutui jätetyksi tuossa joku aika sitten. Suri 2 kuukautta, löysi uuden naisen ja muutti 4kk päästä saman katon alle.
Meillä jokaiselle on oma suru- ja paranemistahti. Kunnioita omaasi! Ei tartte ajatelle, että no nyt tässä 4 vuoden jälkeen pitäisi olla valmis jo kohtaamaan se sama asia, joka aiheutti trauman, tai on jotenkin heikko tai viallinen.
Muista syödä vaikka ruokaa ei meinaisi saada alas. Hoivaa itseäsi ja anna itsellesi paljon aikaa. Vaihda puhtaat petivaatteet jos jaksat. Lepää.
Jos jaksat, niin kirjoita , ja kirjoita. Se kaikki paha , viha , kaipaus, on erittäin terapeuttista silloin varsinkin ,kun ei ole kenelle puhua. (Olen ollut joskus vaikeiden asioiden edessä).Tuskasi on varmasti aivan kauhea ja kestää päiviä,,viikkoja, kuukausia tai joskus pidempäänkin. Tai sitten ei !
Voi myös joskus käydä niin ,että tuollainen hirvittävä paha olo jotenkin pyyhkiytyy pois ja elämä tuo yllättäin hyviä asioita tielle. Näihin ei voi itse vaikuttaa, mutta se iänikuinenn glisee on totta tänäkin päivänä. Elämä on ihmeitä täynnä niin hyviä ,kuin huonojakin.
Sasitpa nukuttua ens yönä.
Sain nukuttua katkonaista unta yöllä ja näin aika paljon painajaisiakin. Tänään menen varmaan käymään ystävän kanssa kahvilla ja myöhemmin vanhempien luona käymään. Ihan vaan ettei tarvitsisi ainakaan koko ajan olla yksin. Toisaalta heidän näkeminenkin tavallaan ahdistaa, koska hekin varmasti kyselevät asiasta ja en kuitenkaan hirveästi kykene heidän kanssaan tästä erosta puhumaan mitenkään syvemmin.
Ap
Jonkinlainen prosessi ahdistuksen korjaamiseen tarvittaisiin. Varmaan jotain vertaistukiryhmiä onkin, mutta se on sitten aivan eri asia, että onko niistä mitään apua, itse en vaivautunut edes kokeilemaan. Lääkkeistä oli vähän iloa itselläni, mutta ei loppuen lopuksi lähimainkaan riittävästi.
Psykiatrilta toivoin lähinnä saavani tilastotietoa siitä, että kuinka kauan "paranemiseen" mahdollisesti menee aikaa ja että mikä oloa helpottaisi. Tietoa ei tuntunut olevan saatavilla, luulis nyt asiaa tutkittaneen paljonkin. Myöskään tietoa eri lääkkeiden tehoista ja haitoista ei saanut. Jotenkin täysin kivikautinen lähestyminen yhteiskunnalla koko asiaa kohtaan, vaikka luulisi tämän koskettavan valtaosaa ihmisistä jossain vaiheessa elämää ja olevan erittäin merkityksellinen vaikutuksiltaan. Moniko niistä lähemmäs tuhannesta ihmisestä vuosittain heittää henkensä juurikin erojen vuoksi?
Reissua tilaukseen