Tänään eronnut, auttakaa
Mistä saan apua erosta selviämiseen tai miten siitä ylipäätään selviää. Tuli tänään ero ja ei ole edes ketään kenelle voisi puhua. Tuntuu ettei millään ole enää mitään väliä ja ahdistaa niin pahasti että tuntuu että kuolen tähän. Kyseessä oli siis monen vuoden suhde. En tiedä mitä voin tehdä että tämä olo helpottaisi edes vähän. Kaikki on pilalla.
Kommentit (44)
Kävin tänään juurikin sen ainoan ystäväni kanssa kahvilla, joka siis tiesi tilanteestani jo ennen näkemistäni. Ensimmäinen kommentti oli että "Ootko saanut turpaan kun on silmät noin turvoksissa?". Mistähän voisi johtua. Tuon tyylinen huumoriksi heitto ei tuntunut kovin hyvältä ja muutenkin hän suhtautui asiaan niinkuin se olisi joku pikku juttu. Mahtava ystävä muuten, mutta tunnepuolen asioista hänen kanssaan on mahdoton puhua vakavasti.
Todella turhauttavaa vaan ettei ole ketään kenen kanssa voisi jutella. Tuntuu että todella harva ihminen ylipäätään osaa suhtautua toisen eroon empaattisesti. Toki kaikilla ihmisillä on omiakin ongelmia, että tavallaan se on ymmärrettävää. Tosin tähän keskusteluun vastanneet ovat olleet yllättävänkin ymmärtäväisiä, mikä on mukavaa. Ja varmasti ihmiselle, joka ei itse ole kokenut eroa vakavasta suhteesta, on hänen mahdotonta samaistua siihen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt, mutta mua kyllä aina vähän hymyilyttää nämä "kissani kuoli/poikkis jätti/karsiuduin pääsykokeissa jne., en selviä tästä!" -viestit. No kyllä tasan selviätte! Muutaman vuoden suhde on kuitenkin todella lyhyt aika ihmisen elämässä, ymmärsin että teillä ei ole lapsia, ja taloudellinen ahdinko ei uhkaa?
Sääli tietysti, jos olet elänyt somekuplassa viime vuodet niin, ettei oikeita ystäviä enää ole, mutta ehkä nyt lisääntyneellä ajalla voit uudistaa lopahtaneita tuttavuuksia. Koko elämäänsä ei missään tapauksessa kannata ripustaa yhden henkilön varaan. Kaunista kesää kaikesta huolimatta!
Mietipä tuota tölväisyäsi sitten, kun sulle joskus tulee ero.
Tiedätkö, että jos ei ole mitään rakentavaa sanottavaa, KANNATTAA OLLA HILJAA!
Minulle on kyllä tullut ero. Tosin se ei ollut mikään sokkihylkäys, vaan suhde oli huonontunut huononemistaan jo pitkän aikaa, joten oli oikeastaan helpotus, kun avokki lopulta päätti jättää minut. Ja omasta mielestäni minulla oli hyvinkin rakentavaa sanottavaa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kenenkään ei pitäisi olla siinä tilanteessa, että elämänhalu, onni, tulevaisuudenusko ym. on vain yhdestä ihmisestä riippuvainen. Myös se, että on vain yksi ystävä - ja hänkin pinnallinen - viittaa epäterveeseen elämäntilanteeseen. Olen toki pahoillani AP:n kokeman hylkäyksen vuoksi, mutta mielestäni avausviesti vähän ylidramatisoi asiaa.
Mietipä tuota tölväisyäsi sitten, kun sulle joskus tulee ero.
Tiedätkö, että jos ei ole mitään rakentavaa sanottavaa, KANNATTAA OLLA HILJAA!