En pääse koulukiusaamisena olon seurauksista eroon

Tuhota on helpompi kuin rakentaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen entinen koulukiusattu ja odotan yhä site metoo-liikettä, joka tarttuu kuuluisiin entisiin koulukiusaajiin.

Minä en haudo enää kostoa. Oli aika, kun olin vihainen. Todella. Nyt olen vain menettänyt toivoni. Tahtoisin itseni takia päästä eteenpäin. En välitä heistä enää. Tahdon kohdata elämän. Tahdon elää. Tahdon elää nuoruuden uudelleen. Tahdon ihmisarvon ja oikeuden elää, tahtoa ja toivoa samaa kuin muutkin.

Eihän se mikään kosto olisi vaan rangaistus vääryydestä. Ihmisiä on vankilassa koska ovat valinneet tehdä väärin, ei sitä voi kostoksi sanoa jos kärsii rangaistusta.633

Terapiaan.

Ei ole kosto että vatvot vuosia vanhoja asioita jotka tuskin ylittää mitään uutiskynnystä edes.

Herää. Kuten joku sanoi, meditoi itsesi tähän hetkeen, tosi asioihin.

Aikoinaan minua kiusasi mm. Kaksi isompaa kaveria, olivat aina kimpussa. Kului noin alle kymmenen vuotta ja toinen tuli sattumalta vastaan ja pyysi etten hakkaisi häntä. Minua kävi ainoastaan sääliksi eikä olisi tullut mieleenkään antaa hänelle takaisin näin, että hän oli mielenterveydellisesti huonossa kunnossa ja saanut maailmalta oikein isä kädestä. Toinen kiusaajista soitti minulle yllättäen eräänä hyvin myöhäisenä iltana, hän puhui selkeästi humalassa omista hautajaisistaan ja huomasin rivien välistä, että hänkin oli kantanut aikamoista taakkaa selässään vuosikymmeniä. Olin itse jo melkein unohtanut nuo asiat ja mennyt eteenpäin vahvistuneena ja tietoisena siitä ettei omilla teoillani tai olemisellani ollut mitään tekemistä näiden ihmisten ongelmien kanssa.

Omat kiusaajani saivat kunnolla karmaa, anna asioiden tasaantua sillä sinä olit vahva nyt aurinko nousee sinulle, selvisit ja nyt heillä on edessä paljon kovemmat paikat sillä he ovat niitä heikkoja.

Tyrant kirjoitti:

Aikoinaan minua kiusasi mm. Kaksi isompaa kaveria, olivat aina kimpussa. Kului noin alle kymmenen vuotta ja toinen tuli sattumalta vastaan ja pyysi etten hakkaisi häntä. Minua kävi ainoastaan sääliksi eikä olisi tullut mieleenkään antaa hänelle takaisin näin, että hän oli mielenterveydellisesti huonossa kunnossa ja saanut maailmalta oikein isä kädestä. Toinen kiusaajista soitti minulle yllättäen eräänä hyvin myöhäisenä iltana, hän puhui selkeästi humalassa omista hautajaisistaan ja huomasin rivien välistä, että hänkin oli kantanut aikamoista taakkaa selässään vuosikymmeniä. Olin itse jo melkein unohtanut nuo asiat ja mennyt eteenpäin vahvistuneena ja tietoisena siitä ettei omilla teoillani tai olemisellani ollut mitään tekemistä näiden ihmisten ongelmien kanssa.

Omat kiusaajani saivat kunnolla karmaa, anna asioiden tasaantua sillä sinä olit vahva nyt aurinko nousee sinulle, selvisit ja nyt heillä on edessä paljon kovemmat paikat sillä he ovat niitä heikkoja.

Tuli minullakin kerran yksi entinen kiusaaja kännissä vastaan, kovin oli olevinaan pahoillaan ja tuumi että hänen takiaan minulla oli varmaan vaikeaa koulussa. Jotenkin kuitenkin vaikea kuvitella, että jotain elinikäistä taakkaa kantaisivat takiani selässään, tuskin tämä tyyppi edes minua aiemmin muisti kuin vasta siinä tilanteessa nähdessään. Kyllä se todennäköisemmin se kiusattu on joka asioita kelailee elämänsä.

Journey Into Awakening. (you tube 12 min)

Can One Really Say ‘there Is No Problem’? (you tube 13 min)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antakaa vastauksia. Antakaa jotain. Jotain mistä ottaa kiinni. Pelastusköysi, mitä pitkin kiivetä ylös täältä.

Etsi meditaatiokurssi tai opiskele kirjoista tai netistä, you tubesta.

Menneistä on turha kärsiä, joten opiskele.

Haistaisit sinäkin mille huilu haisee. Luuletko, että kokemukset ja yksinäisyys katoavat jollain typerällä opiskelulla? Ei katoa. Niitä hyviä kokemuksia ei ikinä tule korvaamaan huonoja ja elämä on surkeata kuolemaan saakka.

Elämä on surkeaa loppuun asti. Juuri niin kuin haluat. Miksi sitten valitat  jos elämäsi on sellaista mitä haluat, etkä halua muutosta?

Nauti elämästäsi tai tee muutos. =)

Oletko pimeä? Ei yksi ihminen voi tehdä muutosta MUIDEN puolesta. Masentunut ei voi jakautua omiksi kavereikseen, tulevaksi työpaikakseen jne.

Mene itseesi ja häpeä!

Taidat olla kovin nuori vielä. Annoin sinulle kartan, sinun asiasi on mennä katsomaan mitä siellä on. Tosiaan, en voi puolestasi tehdä mitään, se on sinun asiasi, voin vain viittelöidä, mene tuonne.

Muista kuitenkin että apu on tässä vaikket sitä nyt ottaisikaan vastaan, 10 vuoden päästä olet jo viisaampi.

Olen eri vastaaja, mutta olen 53 ja voin allekirjoittaa tuon lainaamasi kommentoijan mielipiteen. Ei niillä omilla teoilla ole merkitystä silloin kun muut ihmiset ja yhteiskunta eivät ota mukaan yrityksistä huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kosto että vatvot vuosia vanhoja asioita jotka tuskin ylittää mitään uutiskynnystä edes.

Herää. Kuten joku sanoi, meditoi itsesi tähän hetkeen, tosi asioihin.

Ja mitä se auttaa?  Kun mikään ei muutu, miksi sitä on niin vaikeaa ymmärtää? Vaikka kiusattu kävisi terapiassa ja teoriassa kaiken pitäisi olla käsitelty niin silti uutta kiusaamista ja uusia hylkäyksiä tulee koko ajan työnhausta, ei löydä ystäviä jne. Luonteessa ei välttämättä ole vikaa vaan voi olla ruma tai olla joku näkyvä sairaus miksi kaikki kaikkoavat ympäriltä ja kiusaavat. Mikäli työpaikka löytyisi niin sielläkin voi tulla kiusatuksi.

On mielettömän upeaa, että joistakin tulee pilvellä tai meditoimalla tyhjiöaivoja, joista häviää ja joihin ei tartu mikään negatiivinen, mutta normaalia on se, että toistuvat negatiiviset asiat tarttuvat mieleen ja haittaavat elämää.

Vierailija kirjoitti:

Terapiaan.

Ei se terapeuttikaan voi niitä ystäviä, puolisoa, perhettä, työpaikkaa jne. antaa. Terapeutin kanssa voi olla työ tehty, mutta silti ihminen pysyä "samassa jamassa". Elämää ei voi itse muuttaa siltä osin miten muut ihmiset asioihin liittyvät.

Minua on kiusattu rankasti henkisesti mutta aina ollut joitakin kavereita. Minuun se on vaikuttanut niin että lapsuudenkavereita ei ole, en ikinä vietä kotipaikkakunnalla aikaa. En ole myöskään ikinä nuorena edes tapaillut ketään.. epäilen sen olevan yhteydessä kiusaamiseen. Tästä en voi varma olla. Olen siis nainen ja muuten elämä nykyään ihan ok, kun muualla asun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kosto että vatvot vuosia vanhoja asioita jotka tuskin ylittää mitään uutiskynnystä edes.

Herää. Kuten joku sanoi, meditoi itsesi tähän hetkeen, tosi asioihin.

Ja mitä se auttaa?  Kun mikään ei muutu, miksi sitä on niin vaikeaa ymmärtää? Vaikka kiusattu kävisi terapiassa ja teoriassa kaiken pitäisi olla käsitelty niin silti uutta kiusaamista ja uusia hylkäyksiä tulee koko ajan työnhausta, ei löydä ystäviä jne. Luonteessa ei välttämättä ole vikaa vaan voi olla ruma tai olla joku näkyvä sairaus miksi kaikki kaikkoavat ympäriltä ja kiusaavat. Mikäli työpaikka löytyisi niin sielläkin voi tulla kiusatuksi.

On mielettömän upeaa, että joistakin tulee pilvellä tai meditoimalla tyhjiöaivoja, joista häviää ja joihin ei tartu mikään negatiivinen, mutta normaalia on se, että toistuvat negatiiviset asiat tarttuvat mieleen ja haittaavat elämää.

Edelleen voin vain toistaa että sinulle annettiin kartta, ja nyt huudat kartta kädessä että tämä ei toimi.

Et halua käydä katsomassa, sinulle riittää se että seisot paikallasi ja huudat.

Etkä näe siinä mitään väärää? Asennetta kenties?

Kun muutat asennettasi maailma ympärilläsi muuttuu, sen sinä opit opiskelemalla. Et paikallasi seisomalla ja kiroamalla olemalla uhri.

Mutta toki sinä saat sen tehdä, mutta nyt tiedät millä pääset eteen päin, valinta on sinun. Kuten joku viisas sanoi, ihmisellä on vapaa valinta.

Suosittelen terapiaa! Vihdoin nelikymppisenä hakeuduin terapiaan ja nyt kahden vuoden jälkeen maailma näyttää jo erilaiselta. Ahdistus on vähentynyt huomattavasti ja minäkuvasta on tullut paljon positiivisempi. Elämä on keveämpää. En edes tajunnut aiemmin miten vääristynyttä ajatteluni oli. Hakeutukaa ammattiavun piiriin ja viettäkää onnellisempi loppuelämä! Muistakaa, että olette hyviä sellaisina, kun olette.

Halauksia ja suukkoja!

T. N45

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen terapiaa! Vihdoin nelikymppisenä hakeuduin terapiaan ja nyt kahden vuoden jälkeen maailma näyttää jo erilaiselta. Ahdistus on vähentynyt huomattavasti ja minäkuvasta on tullut paljon positiivisempi. Elämä on keveämpää. En edes tajunnut aiemmin miten vääristynyttä ajatteluni oli. Hakeutukaa ammattiavun piiriin ja viettäkää onnellisempi loppuelämä! Muistakaa, että olette hyviä sellaisina, kun olette.

Halauksia ja suukkoja!

T. N45

Juuri niin. Muuttakaa asennettanne ja maailma muuttuuu peräässä. Samahan se miten sen muuttaa. Mikä sopii kenellekkin.

Ap, olen todella pahoillani. Oletko koskaan ollut/harkinnut terapiaa?

Minua kiusattiin koulussa suht rankasti kun olin 12-16 (etenkin pojat, että olin ruma ja ei-toivottu, osa tytöistä meni siihen mukaan). Samalla vanhemmat erosivat ja sain ilkeän isäpuolen, eli kotonakaan ei ollut turvallista.

Olen 41 ja valtavien henkisten ja käytännön ponnistusten sekä puhtaan hyvän tuurin (löysin rakastavan ja kestävän ihmissuhteen, pääsin osaksi tiivistä harrasteporukkaa jossa saatoin harjoitella ryhmän kanssa toimimista) ansiosta olen saanut sellaisen sosiaalisen elämän mitä aina halusin ja olen nyt onnellinen MUTTA ei siitä koskaan pääse täysin eroon. Suren etten sosiaalisten pelkojen takia saanut onnellista nuoruutta. Pelkoja on edelleen ja vatvon sanomisiani ja tekemisiäni ja pelkään muiden hylkäävän. Olen opetellut hyväksymään, että käsittelen näitä loppuikäni. Luulin jo kuitenkin olevani jossain määrin kuivilla kun 3. lapsen synnyttyä puhkesi synnytyksen jälkeinen masennus, mikä todennäköisesti johtui piilevistä traumoista.

Suunnattomasti voimia kaikille kiusatuille ♡

Minulla samoja kokemuksia. Olin kiusattu lähes koko nuoruuteni ja muutenkin jäin sitten täysin yksin, kun ne loputkin pari kaveria hylkäsivät. Olen aina ollut sellainen ihminen joka haluaa kohdella muita hyvin. Senkin takia tämä kaikki on tuntunut niin väärältä. En minäkään silti enää vihaa tunne, mutta ajoittain ihan kauheaa surua siitä kuinka elämäni on mennyt näin. Mitään iloa siihen ei ole noina vuosina kuulunut ja todella paljon pahaa olen saanut kokea. Sellainen iloisuus ja huolettomuus on hävinnyt ja en enää ole sellainen samanlainen persoona kuin aikaisemmin. Joku asia on paljon muuttunut ja pelkään etten koskaan pääse siihen elämään mitä ennen elin. Kuin joku varjo ja pelko olisi aina siellä taustalla. Tämä kaikki tuntuu niin surulliselta ja tuntuu, että olen joutunut luopumaan paljosta ja jopa omasta arvostani aiempina vuosina. En ole saanut elää sellaista elämää kuin olisin toivonut, en edes sitä "normaalia" elämää, että olisin saanut olla rauhassa.

Nyt ei ole helppo sitten todeta, että tästä minä nyt lähden niin varmana elämää kohti, kun tuntuu kuin jokin olisi särkynyt ihan pahemman kerran. Jälkeenpäin mieluummin kaikki pyörii mielessä jopa enemmän ja itsellä ainakin luottamus ihmisiin mennyt lähes kokonaan. Pakostakin olen myös tottunut olemaan yksin ja pelkään etten enää koskaan tule viihtymään porukassa hyvin. Aiemmin olin paljon rohkeampi ihminen. Myönnän sen etten koskaan ole mikään sosiaalisin ollut, mutta nyt on loputkin mennyt. En enää osaa olla rento muiden kanssa ja melkein olen itsekin mieluummin yksin kuin lähden kovin helposti kokeilemaan miten muiden kanssa käy. Silti tahtoisin seuraa, mutta vaikeaa tutustua. Kyllä tämä kaikki jättää ison varjon elämääni. Muitakin vaikeuksia on kuten työttömyys ja sekin miten pärjään joten en aina ehdi miettimään näitä juttuja niin paljon, mutta kyllä sen sitten käytöksessä huomaa kuinka alan esim varomaan muita. Haluan todellakin kaikille hyvää ja paha ihminen minusta ei ole tullut, mutta en vaan saa itsestäni seurassa paljonkaan irti. Mietin juuri tänään , koska olen viimeksi ollut täysin onnellinen ja se on kyllä ollut ennen kiusaamista ja yksin jäämistä. Sen jälkeen olen kokenut paljon pahaa ja se varjo jäänyt sinne taustalle. En halua olla mikään uhri, mutta tavallaan en enää oikein muista aikaa ennen kiusaamista. En muista sellaista elämää ilman varjoa ja pelkoa. Nyt jälkeenpäin tuntuu kuin joku minusta olisi jäänyt sinne niihin vuosiin.