Taapero kuulemma sairastaa jopa 100 päivää vuodessa - ja vieläkö kysytte miksi nuoria naisia ei oteta töihin!
Tuo 100 päivää "Eemillä aamulla hiukan kurkku kipeä, jäin kotiin hoitamaan" on se mistä KOKO toimisto kärsii. Ja palkka juoksee tälle lastenhoitajalle...
Kommentit (32)
Mun lapsi on 4-vuotias, ja on tähän asti ollut kipeänä joka syksy ja joka kevät. Siis kahdesti vuodessa, 2-3 päivää kerrallaan. Tämä tarkoittaa sitä, että lapseni on elämästään sairastanut 20 päivää.
Onneksi en lukenut noita juttuja ennen lasta, olis voinut jäädä säikähdyksissä tekemättä.
MIkä toimisto? Sitä on muitakin hommia kuin jonkun tietokoneella istuvan toimistopirun ankea työ.
Siis toihan olisi melkein 4kk vuodesta. Ei varmasti pidä paikkansa. Silloin kun lapsi aloittaa päiväkodin, on yleensä ensimmäiset 6kk rankimmat sairastelujaksot, kun immuunipuolustus saa paljon töitä muista lapsista. Sen jälkeen se keskimääräisesti rauhoittuu. Se kuitenkin vaatii sen, että lapsi saa sairastaa kotona rauhassa, eikä viedä buranan voimalla päiväkotiin, josta lapsi soitetaan kesken päivän hakemaan takaisin kotiin.
Ei sairasta jos ovat kotihoidossa kolmevuotiaaksi. Meillä lapset sairasti sitten senkin edestä toisella ja kolmannella luokalla, mutta ei toki enää niin isojen takia tarvi pois töistä olla jos on yskää tai nuhaa sen verran ettei viitsi kouluun mennä räkimään toisten sekaan.
Sen takia vastustankin sitä että alle kolmevuotiaat menee päiväkoteihin koska ne ei ole mitään muuta kuin kulkutautien levityspaikkoja, ja meteli on ihan järjetöntä, ei siellä ole hyvä pienen lapsen olla muutenkaan. Alle kolmevuotiaalle riittää leikkiminen kotona ja naapurin lasten kanssa, vasta kolmevuotias joka osaa käydä potalla, pukea ja riisua jotenkuten, syödä ja ilmaista itseään jos joku kiusaa tai on muu hätä, kaipaa enemmän kavereita ja virikkeitä.
sata päivää, onneksi sairastelut osuu viikonlopuille
Tämähän tarkoittaisi, että nuorten naisten lisäksi minkään ikäisiä miehiä ei pidä palkata töihin, koska heillä saattaa olla taaperoikäisiä lapsia.
Meillä on kaksi nyt jo kouluikäistä lasta ja kumpikin on sairastanut melko vähän. Pahimpina vuosina kun lapsi oli alle 5 v niin sairaspäiviä oli ehkä 2-3, pahimmillaan ehkä joku 6-8 vuodessa. Sekin on toki paljon kun pitää olla pois töistä. Mutta meillä minä olin opiskelemassa ja pystyin joustamaan enemmän, toisaalta kun minulla oli pakollisia opiskelijajuttuja niin mies jäi töistä pois. Kun minä aloitin töissä niin olin määräaikaisissa työsuhteissa vuosikausia ja silloin pääosin mies hoiti lasten sairastumiset, minä joskus toki myös. Etätyöt mahdollistavat myös sen, että lasta voi katsoa kotina ja tehdä samalla töitä. Tämä toki on mahdollista lähinnä isompien lasten kohdalla kun eivät tarvitse ihan jatkuvaa vahtimista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehiä on naisia enemmän työttömänä , kiitos naisten käsienheiluttelusuojatyöpaikkojen.
Joten selitä itsellesi mitä haluat
Miehet syrjäytyy kyllä ihan muista riippumattomista syistä.
Selittele sinä se miten haluat ja syyttele muita. Vastuunotto nolla.
Miehet syrjäytyvät kahdesta syystä. Kumpikin johtuu heistä itsestään.
1) haluttomuus oppia lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan ---> ei koulutusta, ei työtä
2) kyvyttömyys käsitellä ja kestää omia tunteitaan ---> päihdeongelma ja yksinäisyys
Meilla 3 lasta ja yhtaan paivaa ei kumpikaan ole ollut lasten sairauksien takia pois toista.
Nuorin on jo 12v
Mulla 2 alle kouluikäistä lasta, ja noin 20 saikkupäivää vuodessa lasten vuoksi. Olen yh. Yleensä kuume- ja oksennustaudit eivät tule lapsille samanaikaisesti, vaan peräkkäin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kysyn.
Isättömiäkö nämä kaikki taaperot ovat?
Monet on niitä yhdenyöntoivoja 😎
Hoidan kahta alle kouluikäistä kotona. Sairauspäiviä tulee kummallekin yhteensä 7 vuodessa. Käykää te miehet töissä ja maksakaa maisterin (ei humanisti eikä kasvatustieteilijä) ”joutenolo”. Heiluttelen käsiäni mieluummin hiekkalaatikolla.