Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nykylapsia ei vaivaa kurin puute vaan liian hyvä elintaso
19.07.2019 |
Olen tässä kesälomaillessa havainnoinut omien lasten ja vähän omaakin käytöstäni ja tullut seuraavanlaiseen hypoteesiin:
Nykylasten ongelmana ei ole kasvatuksen ja kurin puute vaan se, että asiat ovat nykymaailmassa liian helppoja (toki tämä koskee nyt verrattain vauraita valtioita).
Levottomuus, lisääntyneet ylivilkkaus- ym. ongelmat, laskeva koulumenestys, lisääntynyt väkivaltaisuus jne. ovat seurausta siitä, kun kaikki on totuttu saamaan melko helpolla. Tähän ei tarvita edes lelliviä curlingvanhempia, vaan ihan perusmuksuillakin on nykyään asiat hyvin ja yltäkylläisesti verrattuna aiempiin sukupolviin. Nykyinen elintasomme ja kulutuksen ja talouden ympärillä pyörivä yhteiskuntamalli kun koskevat meitä kaikkia.
Juuri mitään ei tarvitse odottaa eikä minkään eteen tarvitse nähdä vaivaa. Näin lapset ja nuoret eivät pääse kokemaan viivästettyä mielihyvää vaan tottuvat saamaan ns. mielihyväpalkinnon useimmiten heti. Lisäksi pikaruoka, suoratoistopalvelut, netti, pelit, yhä halvemmaksi käyvä tavara ovat yhä useamman saatavilla helposti ja nopeasti, ja nämä tunnetusti sotkevat aivojen palkkiojärjestelmää yhä entisestään - on saatava yhä enemmän yhä helpommin ja nopeammin.
Siksipä koulussa ei jaksettaisi nähdä vaivaa oppimisen eteen, kaverisuhteissa on helpompi kiusata tai antaa nyrkkien puhua kuin oikeasti ratkaista ongelmat, jonottaminen ja odottaminen on käynyt mahdottoman vaikeaksi, kaikilla on paha ja tuskainen olla, paikallaan ei pystytä istumaan, lapsille hankitaan valtavat määrät tavaraa ja elämyksiä eikä tylsyyttä siedetä enää yhtään.
Lapsia tästä tilanteesta ei voi syyttää eikä välttämättä oikein heidän vanhempiaankaan - ainakin itse myönnän, että olen hukassa myös oman nettiaddiktion ja vastaavien kanssa aika ajoin. Ja ovathan aikuisetkin nykyään aivan käsittämättömän kärsimättömiä ja aggressiivia, ajatellaan vaikka esimerkiksi liikennettä ja ylinopeuden ympärillä käytävää keskustelua! Mikään ei saisi meilläkään olla oman mielihyvän ja täydellisen sujuvasti elämän tiellä. Monilla tuntemillani aikuisilla on ahdistusta, masennusta ja epäilys esimerkiksi diagnosoimattomasta ADHD:sta.
Olenkin tämän seurauksena aloittanut sekä lasteni että itsenikin kohdalla uudelleen pienen pinnistelyn harjoittelun: että mennään epämukavuusalueelle ja siedetään hetki tylsyyttä, kuumuutta, nälkää, janoa... että ei kaiveta älypuhelinta jokaisessa tyhjässä hetkessä esille, vaan keskitytään olemaan vaan. Ja että kaikkia kulutusvalintoja harkitaan todella tarkkaan.
Seuraukset ovat jo nähtävissä omassa elämässä, esimerkiksi koti on pysynyt siistimpänä kun olen tehnyt itselleni selväksi, että jotkut asiat nyt vaan on pakko tehdä ja kirjojakin on tullut luettua älypuhelimen nopeatahtisen silmäilyn sijaan. Myös lasten sietokyky ja kärsivällisyys on hieman paranemaan päin, mikä on loistojuttu - meillä kun toinen lapsista on matkalla kohti ADHD-diagnoosia... Nyt olen huomannut senkin, että helpottamalla tämän "erityislapseni" elämää olen toki tukenut häntä vaikeissa asioissa, mutta myös ylläpitänyt osaa ongelmista.
Mitä ajatuksia tämä pohdinta teissä herättää?
Kommentit (19)
Minä olen terhakampi, kun herään aamulla nälkäisenä, syön säännöllisesti sen verran minkä arvioin riittävän ja kun tylsistyn arjessa silloin tällöin.
Pari vuotta meni napostellessa ja virikkehakuisesti (aina TV päällä, kännykkä kädessä tai kaverien kanssa matkasuunnitelmat vireillä). Luulin jo olevani masentunut, mutta se olikin tasapaksu liian paljon aivoilta vaativa elämäntapa, joka laiskisti minut. Vaikeinta on ollut sietää tylsistymistä, mutta koen olevani paljon luovempi ja aikaansaavempi nykyään. En enää spämmi kavereille netistä löydettyjä sisustusideoita monta tuntia putkeen, vaan siivoan kämppää ja keksin luovia ratkaisuja itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en oikein luota mihinkään "aika vain täytyy saada lisää, mikään ei enää riitä tunnu pieni määrä miltään..." - teorioihin.
Joka sukupolvella on tuosta tarinasta oma versionsa, meille maristiin väkivaltaisuudesta samalla lailla, kun on telkkarit niin ei tarvitse Raumanmeren kouluampumisen syytä kaukaa etsiä.
Jagex kirjoitti:
Minä en oikein luota mihinkään "aika vain täytyy saada lisää, mikään ei enää riitä tunnu pieni määrä miltään..." - teorioihin.
Joka sukupolvella on tuosta tarinasta oma versionsa, meille maristiin väkivaltaisuudesta samalla lailla, kun on telkkarit niin ei tarvitse Raumanmeren kouluampumisen syytä kaukaa etsiä.
Lasten ja nuorten pahoinvointi on tilastollisestikin kasvanut, vaikka et siihen uskokaan.
Vierailija kirjoitti:
Jagex kirjoitti:
Minä en oikein luota mihinkään "aika vain täytyy saada lisää, mikään ei enää riitä tunnu pieni määrä miltään..." - teorioihin.
Joka sukupolvella on tuosta tarinasta oma versionsa, meille maristiin väkivaltaisuudesta samalla lailla, kun on telkkarit niin ei tarvitse Raumanmeren kouluampumisen syytä kaukaa etsiä.
Lasten ja nuorten pahoinvointi on tilastollisestikin kasvanut, vaikka et siihen uskokaan.
En minä noin sanonut, opettele lukemaan. En vain usko tuohon syyanalyysiin. Tuo ylimielisyyskin on jotenkin ylisukupolvinen piirre. Itse tiedetään totuus, ja nyt vain täytyy sanoa oikeat faktat toiselle jotta hänkin oivaltaisi totuuden omien uskomustensa sijasta.
Uskon tähän teoriaan. Työskentelen neuvola- ja kouluikäisten lasten kanssa ja kotona on teinejä, ja näen kuinka kaiken saatavuus välittömästi syö pohjaa sinnikkyydeltä, luovuudelta ja keskittymiseltä. Huomaan sen itsessänikin: en enää pysty katsomaan kotona elokuvaa ilman, että tekee mieli näprätä kännykkää välissä. Neulominen onneksi auttaa vähän. Jos käyn luennolla, neuletyö on pakko ottaa mukaan, koska muuten en pysty keskittymään. Ei se lapsena ollut vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten kanssa vietetään melko vähän aikaa, monesti huomaa että se kännykkä kiinnostaa vanhempia enemmän kuin lapsi ja huomio annetaan lapselle vasta kun hän kiukuttelee, joten kyllä minusta tää asia edelleen näyttää siltä, että se ongelma on siinä vuorovaikutuksessa ja kurin puutteessa, enemmän kuin elintasossa.
Hyvä elintaso pitäisi olla etu, on vaan hyvä, jos voidaan vaikka valita niitä luomutuotteita kaupasta, ekologisesti tuotetut vaatteet yms. yleensä maksaa huomattavasti enemmän, kuin markettien krääsä, mutta moniko niin tekee, vaan ostaa sen karkkipussin "jos oot kiltti"...
Ja mitä väkivaltaan tulee, niin nykyään tähän puututaan kovin ottein ja herkästi, ennen oli vaan normaalia, että lapset tappelee keskenään ja lyö toisiaan, koska he vaan opettelevat pitämään puoliaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyviä havaintoja!
Nyt olen aloittanut loman lukemalla kirjoja. Istun partsilla, juon teetä, luen. Ihanaa.
Itse pitäisin tietynlaisena kurin puutteena sitäkin, että tarjotaan kaikki, mitä lapsi keksii pyytää. On elintaso noussut ja sataavilla on vaikka mitä, mutta vanhemman tehtävä on mielestäni opettaa seulomaan todelliset tarpeet hetken mieliteoista. Nälkä on todellinen tarve eikä sitä tarvitse tässä yltäkylläisyydessä opettaa sietämään terveyden kustannuksella. Sen sijaan karkkipussi on hetken mieliteko, jota voi vastaan voi opetella taistelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tästä hirveän kauaa ole, kun Sinkkonen sanoi vanhempien tärkeimmän tehtävän olevan pettymysten tuottaminen lapsille. Ei ihan tässä sanamuodossa, mutta tarkoitus oli, että lapset oppisivat kestämään ja käsittelemään myös pettymyksiään. Nyt tämä ajattelutapa on heitetty romukoppaan ja jotta lapsi ei joutuisi kokemaan edes sitä pettymystä, että jokin piirretty lastenelokuva tuleekin telkkarista vasta huomenna eikä tänään, ko elokuvan voi katsoa vaikka heti jostain suoratoistopalvelusta. Vaikka auton takapenkillä älylaitteesta.
En usko, että kärsivällisyys on mikään sisäsyntyinen asia, joka ihmisellä joko on tai ei ole. Kärsivällisyyttä pitää harjoitella ja miten se tapahtuu, riippuu ihan lapsen iästä ja hänen ymmärryksestään aikaan. 3 v jo ymmärtää, että jätskiä tulee jälkiruuaksi, kun kaikki pöydän ääressä ovat syöneet. Eskarilainen ymmärtää, että kaveri voi tulla yökylään ensi viikonloppuna. Alakoululainen ymmärtää, että jonkin tietyn tavaran voi toivoa joululahjaksi tai että hiihtolomalla tehdään jotain. Yläkoululainen ymmärtää, että jotain sovittua voi saada peruskoulun päättymisen jälkeen, jos todistuksessa ei ole enää yhtään seiskaa huonompaa arvosanaa. Jne jne.
Kärsivällisyys ja vaivannäkö jonkin asian suhteen opettaa myös arvostamaan sitä asiaa. Se ei muutukaan merkityksettömäksi heti, kun se on saatu, eikä aleta hetken päästä haluamaan jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Lasten kanssa vietetään melko vähän aikaa, monesti huomaa että se kännykkä kiinnostaa vanhempia enemmän kuin lapsi ja huomio annetaan lapselle vasta kun hän kiukuttelee, joten kyllä minusta tää asia edelleen näyttää siltä, että se ongelma on siinä vuorovaikutuksessa ja kurin puutteessa, enemmän kuin elintasossa.
Hyvä elintaso pitäisi olla etu, on vaan hyvä, jos voidaan vaikka valita niitä luomutuotteita kaupasta, ekologisesti tuotetut vaatteet yms. yleensä maksaa huomattavasti enemmän, kuin markettien krääsä, mutta moniko niin tekee, vaan ostaa sen karkkipussin "jos oot kiltti"...
Nykyään vanhemmat ovat lastensa kanssa enemmän kuin koskaan ennen, ennen vanhaan mukuloiden piti pärjätä enemmän keskenään.
Ja tämähän on yksi ongelma lisää: lapset oppivat maailman keskipisteeksi, jonka kaikki tarpeet täytetään heti ja että vanhemmat ovat koko ajan käytettävissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse pitäisin tietynlaisena kurin puutteena sitäkin, että tarjotaan kaikki, mitä lapsi keksii pyytää. On elintaso noussut ja sataavilla on vaikka mitä, mutta vanhemman tehtävä on mielestäni opettaa seulomaan todelliset tarpeet hetken mieliteoista. Nälkä on todellinen tarve eikä sitä tarvitse tässä yltäkylläisyydessä opettaa sietämään terveyden kustannuksella. Sen sijaan karkkipussi on hetken mieliteko, jota voi vastaan voi opetella taistelemaan.
Onhan se näinkin, mutta toisaalta virikkeitä ja yllykkeitä on niin runsaasti ja myös digitaalisessa muodossa, että tehtävästä on tullut huomattavasti vaikeampi. Puhumattakaan siitä, etteivät aikuiset itsekään välttämättä kunnolla osaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asiallista kirjoittelua ja olen samaa mieltä. Koska raha on se mitä ihmiset haalivat ja jopa palvovat on se myös moraalin mitta, suuret yritykset vähät välittävät tavoista miten sitä hankitaan aina vain lisää. Mainostukseen palkataan ihmisiä jotka ymmärtävät ihmisen psykologista käyttäytymistä ja näin on tehty jo vuosikymmeniä. Internetin räjähdysmäinen kasvu on mahdollistanut uudet kanavat digihuumeen jakeluun ja melkein jokaisella pitää olla jonkinlainen vempain jotta pääsee vauhtiin mukaan. Itse olen omalla kohdallani onnellinen siitä, että sain viettää lapsuuden ilman näitä välineitä sillä uskon niillä olevan erittäin negatiivisia vaikutuksia kehitykseen. Nyt aikuisena olen huomannut näprääväni digileikkikaluja heti, kun otan lepohetkeä enkä pidä yhtään itsestäni tämän suhteen. Käy sääliksi tämän päivän lapsia ja nuoria, joille on lyöty kännykkä käteen jo pienenä.
Tyrant kirjoitti:
Asiallista kirjoittelua ja olen samaa mieltä. Koska raha on se mitä ihmiset haalivat ja jopa palvovat on se myös moraalin mitta, suuret yritykset vähät välittävät tavoista miten sitä hankitaan aina vain lisää. Mainostukseen palkataan ihmisiä jotka ymmärtävät ihmisen psykologista käyttäytymistä ja näin on tehty jo vuosikymmeniä. Internetin räjähdysmäinen kasvu on mahdollistanut uudet kanavat digihuumeen jakeluun ja melkein jokaisella pitää olla jonkinlainen vempain jotta pääsee vauhtiin mukaan. Itse olen omalla kohdallani onnellinen siitä, että sain viettää lapsuuden ilman näitä välineitä sillä uskon niillä olevan erittäin negatiivisia vaikutuksia kehitykseen. Nyt aikuisena olen huomannut näprääväni digileikkikaluja heti, kun otan lepohetkeä enkä pidä yhtään itsestäni tämän suhteen. Käy sääliksi tämän päivän lapsia ja nuoria, joille on lyöty kännykkä käteen jo pienenä.
Eikä kyse ole vain teknologiasta vaan myös lelujen, ruoan, matkojen, vaatteiden, tavaroiden ym. markkinointi on mennyt överiksi ja markkinointiviestintää pukkaa ihan joka tuutista sekä hienovaraisimmilla tavoilla esim. somevaikuttajien kautta. Voisi jopa luulla, että ihmisten palkkiojärjestelmää sotketaan tahallisesti älylaitteilla jotta saadaan myytyä enemmän tavaraa.
Mulla oli kerran lapsi mukanani kampaajalla ja en antanut hänen pelata puhelimella, kun odotti. Vaihtoehdot oli istuskella miettien omia asioitaan tai selata akkareita. Kampaamon työntekijät kauhistelivat, että tylsää sille tulee kun et anna edes pelata! Kauhea noita-akka sitten olin kun pakotin lapsen odottamaan MINUN menoani vähän aikaa.
Ja ei ollut mikään tuntien tukkahomma sitten.
meillä kun toinen lapsista on matkalla kohti ADHD-diagnoosia
Syötä sille probiootteja ja välttele antibiootteja viimeiseen asti.
Todella, ei tarvitse mitään tehdä. Lapsuudessani minä ajoin nurmikot, keräsin marjat pensaista, kävin kaupassa, ja sitten vasta sain pari markkaa jolla ostettiin karkkia.
Ja se maistui hyvältä. Kuten kaikki asiat joiden eteen on nähnyt jotain vaivaa.
Nykyaikana luullaan että palkinto on se juttu, ja se pitää kaikille antaa ilman yritystä ja työtä. Mutta se matka itsessään ja työ on se juttu, palkinto on vain kirsikka joka ilman kakkua ei ole mitään.
Toivottavasti tämä ymmärrettäisiin syvemmin ja laajemmin.
Alue: Aihe vapaa
Hyvää pohdintaa! On myös hyvä huomata, että bisneksessä osataan hyödyntää ihmisten heikkoja kohtia, mm. dopamiini- ja palkkiojärjestelmiä. Lapset ovat kuluttajia myös.